Etusivu > Uutiset > Kusadasi – Kesän 2009 uutuus Finnmatkoilta

Kusadasi – Kesän 2009 uutuus Finnmatkoilta

Syksyn saapuessa onkin jo aika kääntää katse kohti tulevaa kesää. Suomen kesä on tunnetusti ailahtelevainen: välillä saadaan lämpöä ja aurinkoa, välillä sataa kissoja ja koiria. Kesäksi kannattaakin varata viikon tai parin loma kohteeseen, jossa auringosta saa nauttia koko kesän edestä. Finnmatkat vie matkailijoita kesän 2009 uutuuteen, Turkin Kusadasiin.

Täysverinen rantakohde

Kusadasi on suuri ja monivivahteinen lomakaupunki 90 kilometrin päässä Izmiristä etelään. Kusadasin valkohiekkaisia rantoja huuhtelee sininen Egeanmeri ja merenselällä häämöttää kreikkalainen Samoksen saari. Kusadasissa ja sen ympäristössä on lukuisia upeita uimarantoja, joista suosituin on nimeltään Kadinlar Denizi, mikä tarkoittaa Hienojen naisten rantaa. Tämä nimestään huolimatta muillekin kuin hienoille naisille tarkoitettu ranta sijaitsee kahden kilometrin päässä Kusadasin keskustasta ja sinne pääsee helposti esimerkiksi minibussilla. Myös Pigeon Island-nimisellä niemellä on hieno mutta maksullinen ranta. Keskellä Kusadasin kaupunkia sijaitsevan Atatürk-rantakadun varrella on pari pientä ja hyvää rantaa.

Kusadasi on hyvä perhelomakohde, jossa vedestä voi nauttia muuallakin kuin meressä ja hotellien uima-altailla. Kaupungin pohjoispuolella sijaitsee vasta-avattu Adaland-vesipuisto, missä varsinkin lapset viihtyvät hurjissa vesiliukumäissä, delfiinipuistoissa ja trooppisissa akvaarioissa. Hintatasonsa puolesta Kusadasi on yllättävänkin edullinen, joten monipuolisia ostosmahdollisuuksia kannattaa hyödyntää sydämensä kyllyydestä. Matkalaukun täytteeksi kannattaa ostaa erityisesti muun muassa nahkalaukkuja ja -kenkiä, joita saa halvalla.

Roomalainen kaupunki ja sulava jäävuori

Vaikka Kusadasi on täysverinen lomakohde, löytyy kaupungin hyörinästä myös aitoa ja paikallista elämänmenoa. Kaupungin vanha osa on kuin Minotauroksen labyrintti: vanhojen muurien suojassa viehättävät kujat risteilevät kuin pieni sokkelo. Kusadasin kaupungin takana horisontissa kohoaa kukkea Kese Dagin-vuori, joka näyttää houkuttelevalta vaelluskohteelta. Retkeily Kussadasin ympäristöön ja Turkin mielenkiintoisiin kohteisiin kannattaa.

Hieno retkikohde on esimerkiksi antiikin aikainen Efesos, joka sijaitsee lähellä Kusadasia lyhyen bussimatkan päässä. Efesoksen rauniokaupungissa voi ihastella ajanlaskun alun roomalaisille tärkeiden rakennusten, kuten kirjaston, kylpylän ja bordellin jäännöksiä. Efesos on tyypillinen antiikin Rooman provinssikaupunki, jossa perustettiin yksi alkukirkon tärkeimmistä seurakunnista: apostoli Johanneksen ja Marian, Jeesuksen äidin, kerrotaan asuneen Efesoksessa ristiinnaulitsemisen jälkeen.

Efesoksen lisäksi on ainakin toinen nähtävyys, jota näkemättä ei Kusadasin lomalta kannata kotiin palata. Vähän syvemmällä sisämaassa sijaitsee kaunis ja mielenkiintoinen Pamukkale-vuori. Vuori on värjäytynyt lumenvalkoiseksi sen yli virtaavan kalkkipitoisen veden vaikutuksesta ja rinteille muodostuneet vesialtaat saavat vuoren näyttämään sulavalta jäävuorelta. Luonnonaltaisiin uimapuvuissa suuntaavat ihmiset näyttävät vähintäänkin uhkarohkeilta, sillä Pamukkale näyttää yhtä lumipeitteisiltä kuin Alppien rinteet.

Matkat Kusadasiin

Matkoja Kusadasiin tarjoaa Finnmatkat.

Arvostele artikkeli: Kusadasi – Kesän 2009 uutuus Finnmatkoilta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,30/5
- 10 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia aiheesta Kusadasi – Kesän 2009 uutuus Finnmatkoilta

  1. Markki
    Markki sanoo:

    Ihan kuin kuvassa olisi lumihankia! Todella veikeän näköistä!

  2. Tiina Leppänen
    Tiina Leppänen sanoo:

    Myös matkatoimisto Nazarilla on paljon matkoja Kusadasiin, mm. Aqua Fantasy-niminen vesipuistohotelli.

  3. Roni
    Roni sanoo:

    Finnmatkojen ohella Nazar on myös hyvä matkanjärjestäjä. Olemme olleet myös Nazarin matkoilla, muunmuassa Incekumissa Planet Pegasoksessa. Siellä mahtava hiekkaranta! Suosittelen! Finnmatkoilla on myös Hotelli siellä

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo