Hyppää sisältöön

Kolin satamaravintola avaa ovensa

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 12.12.2009
Kolin satamaravintola Alamaja avaa ovensa talvikaudeksi.

– Uuden vuoden sesonkia varten ravintolan ovet avataan 28.12. Satamaan on suunniteltu talviohjelmaa venäläisille matkailijoille. Tarjolla on myös koskikalastusretkiä Ruunaalle, kertoo lähestyvän sesongin ohjelmasta yrittäjä Rauni Hietanen. Hietanen palaa kesätauon jälkeen yrittäjäksi Kolille. Edellisenä talvena hän oli yrittäjänä Loma-Kolin Portissa.

Pielisen jäädyttyä ja lumen tultua maahan moottorikelkalla ja suksilla pääsee melkein ravintolan rappusille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Tarjoamme ruokaa, kahvileipiä ja alakerrassa olevat saunat ovat käytettävissä samoin kuin yläkerran kokoustilat. Liisa Ehrukaisen huovutustöistä koostuva myyntinäyttely on esillä koko talven. Tiloissa pidetään 8.1. myös muotinäytökseen huipentuva illanvietto, kertoo Hietanen innostuneena.