Hyppää sisältöön

Kisa maailman korkeimmasta rakennuksesta kovenee: haastaja suunnitteilla yllättävään paikkaan

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 27.11.2015
Nykyisen maailman korkeimman rakennuksen haastanut pilvenpiirtäjä ei ehtinyt edes valmistua, kun suunnitteilla on jo uusi, sitäkin korkeampi rakennus.

Maailman korkein rakennus Irakiin

Irakissa sijaitseva öljyllä rikastunut Basran kaupunki havittelee maailman korkeimman rakennuksen titteliä.

Kaupunkiin on suunnitteilla 1 152 metriä korkea The Bride -pilvenpiirtäjä, joka valmistuessaan voittaisi korkeudellaan kaikki muut rakennukset maailmassa, kertoo brittilehti Daily Mail. Suunnitelman takana on isobritannialainen AMBS Architects -arkkitehtitoimisto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Neljästä rakennuksesta koostuvan kompleksin ykköstorni olisi The Briden tärkein rakennus 241 kerroksellaan.

Basran kaupungin keskustaan suunnitellusta rakennuksesta toivotaan kaupungin maamerkkiä. Sen toivotaan auttavan kaupunkia myös saavuttamaan tavoitteensa keskustan levittäytymisestä entistä laajemmalle alueella vuoteen 2025 mennessä.

Vielä toistaiseksi maailman korkeimman rakennuksen titteli on Arabiemiraattien Dubaissa sijaitsevan 828-metrisen Burj Khalifan hallussa. Sen kilpailijaksi kaavaillaan vuonna 2019 valmistuvaa, Saudi-Arabian Jeddaan rakenteilla olevaa kilometrin korkuista Kingdom Tower -rakennusta. Valmistuessaan 1 152 metriä korkea The Bride voittaisi kuitenkin tittelin maailman korkeimmasta rakennuksesta, ainakin toistaiseksi.

Katso havainnekuvat Irakiin suunnitteilla olevasta rakennuksesta!

Basra, Irak
Neljästä tornista koostuvan rakennuskokonaisuuden merkittävin osa olisi ykköstorni.
Basra, Irak
Myös pilvenpiirtäjän pohjakerroksesta suunnitellaan hyvin näyttävää.
Basra, Irak
Vertailu osoittaa, miten The Bride -rakennus olisi valmistuessaan maailman korkein pilvenpiirtäjä.

Lähde: Daily Mail
Kuvat: AMBS Architects

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Dubai, Arabiemiraatit

Dubai rakentaa lisää rantaviivaa – ökykaupunkiin tulossa kaksi uutta tekosaarta

Shanghai, Kiina

Ei pelkureille! Katso lista maailman hulluimmista näköalatasanteista

Dubai jää varjoon: Saudi-Arabiassa rakenteilla maailman korkein pilvenpiirtäjä