Hyppää sisältöön

Katso päivän hulvattomin video – tiesitkö, että koiratkin osaavat lumilautailla?

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 17.02.2015
Talven vauhdikkainta puuhaa on hypätä suksille tai laudalle ja suunnata hiihtokeskukseen. Nämä hellyttävät bulldoggit todistavat, että myös koirat osaavat nauttia lumilautailun tuomasta vauhdin hurmasta.

Lautaileva koirakolmikko esittelee taitojaan

Kalifornian osavaltio on tunnettu jatkuvasta auringonpaisteesta, mutta Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitseva osavaltio tarjoaa myös mainiot mahdollisuudet talviurheiluun. Lumisista talvipäivistä nauttivat Kaliforniassa paitsi ihmiset, myös koirat.

Los Angelesin itäpuolella sijaitsevassa Mountain High -hiihtokeskuksessa kuvattu video esittelee kolme suloista koiraa, jotka nauttivat selvästi talviurheilun tuomasta riemusta. Tillman, Rose ja Lyle -nimiset bulldoggit hyppäävät pienille laudoille varmoin ottein ja ottavat ilon irti vauhdista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koirat jaksavat seisoa laudan päällä rauhallisesti myös hississä ja taistelevat tiensä kärsivällisesti laudalle, jos ensimmäinen yritys ei onnistu. Myös jarruttaminen onnistuu lahjakkailta lautailijoilta.

Katso hulvaton video lautailevista koirista!

>> Haluatko nähdä enemmän? Täällä lisää lumilautailevia koiria!

Lähde: Lumipallo.fi
Kuva ja video: Youtube / mthighresort

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gdansk, Puola

Päiväretket Gdanskista – nämä 4 kohdetta voit yhdistää helposti kaupunkilomaan

Eläinten vanhainkoti Ylistarossa

Kävijän sydän sulaa – tällaisia ovat Suomessa toimivat eläinten vanhainkodit

Kuka vain voi tehdä helpon virheen, jolla on kohtalokkaat seuraukset – älä tue eläinten kaltoinkohtelua lomallasi

Puola, Gdansk

Gdansk lasten kanssa – viisi käyntikohdetta koko perheelle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja