Hyppää sisältöön

Majoitu maailmalla ilmaiseksi – kansainvälinen kodinvaihto on helppoa ja turvallista

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 12.12.2018
Olisitko valmis vaihtamaan kotia tuntemattoman kanssa matkasi ajaksi? Kansainvälinen kodinvaihto sopii niin pariskunnille, perheille kuin kaveriporukoillekin.

Mitä kodinvaihto tarkoittaa?

Kansainvälinen kodinvaihto on helppo tapa päästä keskelle uutta kulttuuria ja paikallista elämää. Elämysten lisäksi kodinvaihdosta tekee verrattoman sen hintalappu, sillä kodinvaihto on täysin ilmaista. Vaihtajien tarvitsee vain luovuttaa oma kotinsa vastineeksi muiden käyttöön.

Kodinvaihdon perusidea on yksinkertainen: kaksi matkailijaa eri puolilta maata tai maailmaa vaihtavat koteja loman ajaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomalaisen tunturimökin voi vaihtaa esimerkiksi malibulaiseksi huvilaksi tai pieneksi berliiniläiseksi kaupunkiasunnoksi. Kun suomalainen nauttii Malibun auringosta tai Berliinin ihmisvilinästä, malibulainen tai berliiniläinen kodinvaihtaja voi tutustua Suomen kauniiseen Lappiin.

Kodinvaihdossa voi tarjota vaihtoon joko kaupunkiasunnon tai vaikka kesämökin, kun sitä ei itse tarvitse. Tyypillinen asunnonvaihtaja on hyvin toimeentuleva ja kielitaitoinen perhe tai pariskunta, joka omistaa oman asuntonsa ja pitää omatoimisesta matkailusta.

Koska kodinvaihto ei maksa mitään, itse lomailuun jää enemmän rahaa ja lomailla voi pidempäänkin. Keskimääräinen vaihtoaika on kahdesta viikosta kuukauteen. Kodinvaihtoon sisältyvät hyvin usein myös autot, ja joskus jopa lemmikit.

Rento loma edullisesti

Kodinvaihdolla on lomalaisen kannalta monia etuja. Kodinvaihtajalle kertyy paljon kustannussäästöjä, kun lomalla ei tarvitse maksaa hotellista, autonvuokrauksesta ja ravintoloista. Kodit ovat myös tilavampia ja vapaampia kuin hotellihuoneet. Kodinvaihtaja kokee maan paikallisen asukkaan näkökulmasta, ja asukkailta sekä naapureilta voi kysellä vinkkejä parhaista kahviloista, kaupoista tai tapahtumista.

ShutterstockKansainvälinen kodinvaihto
Kodinvaihdon avulla voi päästä majoittumaan vaikkapa perikreikkalaiseen maisemaan täysin ilmaiseksi.

Monesta voi kuitenkin tuntua epämiellyttävältä ja jopa epäilyttävältä päästää vieras ihminen omaan kotiin asumaan moneksi viikoksi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että molemmat ovat kodinvaihdossa samassa tilanteessa. Vaihtokumppaniin on hyvä tutustua puhelimitse tai sähköpostitse ennen vaihtoa keskinäisen luottamuksen rakentamiseksi, ja aikaisemmilta vaihtokumppaneilta tai naapureilta voi myös pyytää suosituksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kodinvaihto perustuu luottamukseen ja kultaisena sääntönä voidaankin pitää, että tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Pulmatilanteita voi syntyä esimerkiksi kodinvaihtajien erilaisista siisteyskäsityksistä, mutta suuriin ongelmiin törmätään harvoin. Omaisuusvahinkoja tietenkin toisinaan sattuu, kuten vahingoilla on tapana, mutta esimerkiksi varkaustapaukset ovat erittäin harvinaisia.

Luotettavat palvelut takaavat turvallisuuden

Kodinvaihdon ensimmäinen askel on rekisteröityminen asunnonvaihtosivuille. Jotkin sivustot keräävät jäsenmaksuja, joten pieni liittymismaksu tulee maksaa jo ennen palvelun käyttöä. Useimmilla palveluilla on vuotuinen jäsenmaksu, joka vaihtelee palvelusta riippuen mutta on noin 50–200 euroa.

Sivustolle laaditaan paikkaansa pitävä kuvaus omasta asunnosta valokuvineen. Jäsenet voivat selailla erilaisia koteja ja ottaa yhteyttä toisiinsa mielenkiintoisen kohteen löydyttyä. Vaihdoissa pyritään tasapuolisuuteen: vaihdettavat asunnot ovat suunnilleen samankokoisia ja -tasoisia.

Sopimus vaihdosta tehdään kirjallisena. Ennen lähtöä oma koti kannattaa siivota hyvin ja perusteellisesti, sekä viedä ylimääräiset tavarat muualle varastoon. Tuleville lomalaisille kannattaa jättää kirjalliset ohjeet kaikkeen mahdollisesti tarpeelliseen liikenneyhteyksistä ja kauppojen sijainneista aina stereoiden käyttämiseen. Omasta vakuutusyhtiöstä kannattaa varmistaa, että kodinvaihtoon liittyvät vakuutusasiat ovat kunnossa.

Kodinvaihtoa tarjoavat esimerkiksi Home for swap, Home Exhange ja Homelink.

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää