Hyppää sisältöön

Joukko yläosattomia naisia voi yllättää sinutkin New Yorkissa – tästä on kyse

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 08.06.2013
Yläosattomina kokoontuva lukupiiri saattaa yllättää matkailijan New Yorkissa.

Yllättävä näky New Yorkissa

Älä häkelly, jos törmäät New Yorkin Keskuspuistossa joukkoon yläosattomia naisia nauttimassa aurinkoisesta päivästä. Kyseessä on naisryhmän perustama yläosaton lukupiiri, kertoo Daily Mail.

New Yorkin lain mukaan naiset voivat olla yläosattomissa kaikissa sellaisissa paikoissa, joissa se sallitaan miehillekin. Keskuspuiston lisäksi naiset kokoontuvat kirjoineen esimerkiksi hotellien kattoterasseilla ja Metropolitan-museon portailla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tempauksen takana on jäsenten vahva aate siitä, ettei yläosattomassa naisessa ole mitään sen kummempaa kuin miehessäkään. Ryhmänä naiset uskovat saavansa osakseen vähemmän häiriköintiä ja huutelua.

– Toivomme, että jonain päivänä nainen voi kulkea puistossa yläosattomissa saamatta sen enempää huomiota kuin paidaton mieskään, sanoo lukupiirin perustaja.

Vaikka kaikki eivät ole näystä ilahtuneetkaan, on vastaanotto ollut ryhmän mukaan suurimmaksi osaksi positiviinen.

Katso kuvat lukupiirin kokoontumisesta täältä!

Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / Christopher Bosum

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen