Etusivu > Uutiset > Islanti kiehtoo matkailijoita – Icelandairilla hyvä vuosi

Icelandair

Islanti kiehtoo matkailijoita – Icelandairilla hyvä vuosi

Viime vuosi oli matkustajamäärillä mitattuna Icelandairin historian paras.

Takana ennätysvuosi

Islanti on kuluvan vuoden kuumimpia matkakohteita, mutta Icelandairilla on jo nyt takanaan hyvä vuosi. Lentoyhtiön matkustajamäärät kasvoivat vuonna 2011 peräti 18 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen ja kokonaismatkustajamääräksi laskettiin yli 1 744 000 henkeä.

Vuosi 2011 oli kokonaisuudessaan ennätysvuosi Icelandairille: esimerkiksi heinäkuu oli yhtiön koko historian paras kuukausi 254 400 matkustajamäärällä. Myös viime joulukuu päättyi yhtiön kannalta positiivisissa merkeissä 10 prosenttia kasvuun verrattuna edelliseen vuoteen 2010. Icelandairin matkustajamäärä joulukuussa 2011 oli noin 100 000.

Reittiverkosto laajenee

Icelandair lisäsi viime vuonna lentoja Suomeen ja palasi myös tauon jälkeen Göteborgin ja Billundin reiteille. Tänä vuonna yhtiö jatkaa panostusta Skandinaviassa ja Suomessa.

Icelandair avaa kuluvana vuonna uuden reitin Denveriin, Coloradoon, 10. toukokuuta. Tämän myötä Icelandair operoi yhdeksään kohteeseen Pohjois-Amerikassa ja sillä on vuonna 2012 kokonaisuudessaan kattavin reittiverkosto historiansa aikana.

Kuva: Flickr/James Cridland

Arvostele artikkeli: Islanti kiehtoo matkailijoita – Icelandairilla hyvä vuosi
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 1 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo