Hyppää sisältöön

Hups, edellisen lennon matkatavarat unohtuivat ruumaan – Ryanairin kone teki U-käännöksen

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 31.07.2015
Halpalentoyhtiö Ryanairin kone joutui palaamaan takaisin maahan nopeasti nousun jälkeen kun selvisi, että koneen ruumassa oli vielä edellisen lennon matkatavaroita.

Ryanair syyttää tapauksesta muita

Erikoisista tempauksistaan tuttu halpalentoyhtiö Ryanair joutui varsin noloon tilanteeseen maanantaina 27. heinäkuuta 2015, kun yhtiön kone teki U-käännöksen ilmassa ja palasi takaisin maahan, kertoo Daily Mail.

Pohjois-Irlannissa sijaitsevasta Derrystä Espanjan Alicanteen matkalla ollut Boeing 737 -kone oli ehtinyt olla ilmassa vain parikymmentä minuuttia, kun koneen henkilökunta huomasi aiemman lennon matkatavaroiden olevan edelleen ruumassa. Ryanair ei ota tapauksesta itse vastuuta, vaan syyttää Derryn lentoaseman matkustajapalveluita virheestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ryanairin edustajan mukaan kolmannen osapuolen olisi pitänyt poistaa matkatavarat ruumasta, mutta sitä ei jostain syystä oltu tehty.

Lentokone laskeutui turvallisesti takaisin Derryn lentoasemalle ja ylimääräiset tavarat poistettiin koneesta, minkä jälkeen kone jatkoi matkaansa Alicanteen.

Lähde: Daily Mail
Kuva: Ryanair

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Dubrovnik, Kroatia

Ryanair aloittaa lennot Helsingistä kahteen uuteen kohteeseen

Ryanair

Näin Ryanairin hinnoittelu toimii: halvimmat tarjoukset ovat totta, mutta lisämaksut voivat nostaa hinnan 10-kertaiseksi

Suorat lennot Gironaan

Joko tunnet nämä viisi kohdetta, joihin pääsee Suomesta edullisesti? Ryanairin lennot vievät pienemmille kentille

Ryanairin lentokone ilmassa

Maskisuositus päättyy myös Ryanairin lennoilla – taustalla EU-tason suositus

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja