Hyppää sisältöön

Himoksen joulu veti mökit lähes täyteen

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 29.12.2009
Hyvin suunniteltu ohjelma ja upea talvi ovat saaneet Himoksen mökit joulun välipäiviksi lähes täyteen.

Lumiset rinteet ja ladut, upea talvisää sekä koko perheelle suunniteltu
ohjelma ovat vetäneet Himoksen lähes täyteen joulun välipäiviksi. Mökkien ja huviloiden käyttöaste nousi välipäivien ajaksi 85 prosenttiin.

Himoksen etuja jouluvieraista kilpaillessa ovat tänäkin vuonna olleet
sijainti, Lappia edullisemmat hinnat sekä monipuoliset, koko perheelle
suunnitellut vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Tänä vuonna Himos on
laajentanut harrastustarjontaansa muun muassa vasta-avatulla, upealla
Patalahden neljä kilometriä pitkällä matkaluisteluradallaan. Lisäksi
erinomaisessa kunnossa olevat rinteet ovat tuoneet Himokselle lomailijoita sekä Suomesta että ulkomailta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Tänä jouluna kolmenneksi suurin asiakasryhmä yhdessä venäläisten kanssa ovat yhdysvaltalaiset. Edelleen eniten ulkomaisia vierailijoita tulee Himokselle Virosta, toiseksi eniten Latviasta, HimosLomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju kertoo.

Himoksen uusi vuosi viime vuotta suositumpi

Himoksen uusi vuosi kiinnostaa lomailijoita aiempaa enemmän. Nyt jo uuden vuoden Himos-paketteja on myyty viime vuotta enemmän.

– Viime vuonna saimme paljon viime hetkellä tehtyjä varauksia. Tänä vuonna viime hetken varausten määrä on kasvanut entisestään. Sen myötä uskon, että muutaman päivän aikana loputkin vielä vapaina olevista huviloistamme ja mökeistämme ehtivät täyttyä uudeksi vuodeksi, Tiina Mäntyharju jatkaa.

Himos on panostanut uuden vuoden juhliensa suunnittelussa kotimaisten
vierailijoiden ohella erityisesti nyt myös venäläisiin.

– Olemme järjestäneet venäläisturisteillemme oman upean uuden vuoden vastaanoton eräässä ravintolassamme. Siellä voi juhlien ohella seurata muun muassa Venäjän presidentin uuden vuoden puhetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Muilta osin Himoksen uusi vuosi on tehty vastaamaan sekä perheiden että nuoren bileväen toiveita. Uuden vuoden artisteina HimosAreenalla ovat tänä vuonna Telaketju, Puolikuu sekä Menneisyyden Vangit, joten toivotaan, että sali täyttyy nuoren bilekansan ohella myös vanhemmista juhlijoista, Mäntyharju kannustaa.