Rantapallo

Lisää matkajuttujen aiheita

Etusivu Uutiset Haluatko matkailutoimittajaksi?

Rantapallo

Haluatko matkailutoimittajaksi?

Matkailutoimittajan työMatkailutoimittajan työ on monille matkailusta kiinnostuneille unelmien ammatti. Suomessa matkailutoimittajana itsensä elättäminen on kuitenkin melko vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Rantapallo kertoo vinkit matkailutoimittajaksi haluaville.

Vaikka lähes kaikista sanoma- ja aikakauslehdistä löytyy oma matkailupalsta ja Suomessa ilmestyy muutama tunnettu matkailulehti, ei Suomessa ole yhtään kokopäiväistä matkailutoimittajaa. Freelance-matkailutoimittajana itsensä työllistää muutama kirjoittaja. Monet toimittajat kirjoittavat matkailusta muiden aiheiden ohella, ja tunnetuimmat matkalehdet käyttävät apunaan paljon freelance-toimittajia ja avustajia. Valitettavasti avustajien aktiivinen käyttö tekee suomalaisesta matkailujournalismista kirjavaa. Vaikka monet freelance-matkatoimittajista ja avustajista ovatkin alansa huippuja, mahtuu joukkoon myös suuri määrä kirjoittajia joilla ei ole alan koulutusta eikä kokemusta. Kuitenkin Suomessa jo lähes 40 vuotta toimineella Matkailutoimittajien Kilta Ry:llä on noin 120 jäsentä jotka muodostuvat matkailualan toimittajista, kuvaajista ja kirjailijoista. Asiantunteviakin matkailujournalisteja Suomesta löytyy siis suuri joukko.

Mitä matkailutoimittajalta vaaditaan?

Matkailutoimittajaksi haluaville ei ole Suomessa omaa koulutusta. Yleinen reitti matkailutoimittajaksi käy tavallisen toimittajakoulutuksen kautta. Oma kiinnostus ja halu kirjoittaa matkailusta kannustavat erikoistumaan matkailuun, mutta tämä vaatii omatoimisuutta. Siistin sisätyön sijaan matkailutoimittajan työ vie journalistin mitä erikoisempiin paikkoihin maailmalla. Tämä vaatii toimittajalta kärsivällisyyttä, hyvää yleissivistystä ja kulttuurien tuntemusta sekä kielitaitoa. Lisäksi tarvitaan uteliaisuutta ja aitoa kiinnostusta, sillä matkailutoimittajan työtä ei voi tehdä rutiinilla.

Vinkit matkailutoimittajaksi haluavalle

  1. Opiskele toimittajaksi normaalilta toimittajalinjalta.
  2. Myös muut tutkinnot ovat hyviä jos luet viestintää edes sivuaineena.
  3. Syvennä omaa matkailualan tietämystäsi opiskelemalla ja matkustamalla.
  4. Kirjoita matka-artikkeleita esimerkiksi omien kokemustesi pohjalta.
  5. Tarjoa valmiita artikkeleita lehdille ja verkkosivuille – Mondoon voi olla vaikea päästä heti, aloita siis pienemmistä.
  6. Muista myös tavalliset aikakauslehdet ja sanomalehdet sekä matkanjärjestäjien ja lentoyhtiöiden lehdet.
  7. Kun julkaistuja juttuja ja kokemusta on enemmän, lähetä näytteitä myös suuremmille matkailulehdille.

Haluatko kirjoittaa Rantapalloon?

Ota meihin yhteyttä niin jutellaan mahdollisuuksistasi osallistua Rantapallon tekemiseen.

Lukijoiden kommentit aiheesta:
"Haluatko matkailutoimittajaksi?"

Heidi

23.09.2008

Olen itse hyvin kiinostunut matkailusta ja kyllähän se kirjoittaminenkin ihan mukavaa on. Siksi olenkin harkinnut matkailutoimittajan alaa. Mutta luettuani tämän tekstin joudun nyt miettimään asiaa uudestaan. Olisiko minusta toimittajaksi? Kiinnostaako ala minua muunkin kuin matkailun takia? Nämä olivat ensimmäiset kysymykset jotka tulivat mieleeni. Aionkin nyt miettiä niitä kaikessa rauhassa ja ottaa selvää myös aivan tavallisen toimittajan ammatista. Kirjoitus “Haluatko matkailutoimittajaksi?“ oli oikein valaiseva ja sai minut pohtimaan asiaa kunnolla, kun se ensin oli vain villi päähänpisto.

Kirjoita oma kommentti

Arvioi artikkeli:

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Seuraavat äkkilähdöt:
Seuraavat Äkkilähdöt matkakohteeseen
Tunisia 698 € Tunisia 498 €
Phuket 809 € Teneriffa 145 €
Teneriffa 95 € Teneriffa 558 €
Etelä-Thaimaa 795 € Karon Beach 1237 €
Krabi First Stop 740 € Krabi 725 €


  • © 2010 Rantapallo Oy |
  • Hosted by Kotisivut.com