New Yorkiin pääsee halvemmalla kuin koskaan

Oletko huomannut tämän ilmiön? Yhdysvaltoihin pääsee nykyään hinnalla, jota on vaikea uskoa

Yhdysvaltoihin nähtiin jo viime vuonna ennätyksellisen matalia lentohintoja. Trendi näyttää jatkuvan.

Totta se on – Yhdysvaltoihin pääsee superhalvalla

Euroopan ja Yhdysvaltojen välisten lentojen halpeneminen on matkailuilmiö, jolle ei näy loppua. Suomessakin on nähty kuluneen vuoden aikana useita poikkeuksellisen edullisia lentotarjouksia Yhdysvaltoihin, ja trendi näyttää jatkuvan.

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian on kertonut aikovansa tarjota kesästä lähtien yhdensuuntaisia lentoja Skotlannin Edinburghin ja New Yorkin välillä edullisimmillaan 69 dollarilla eli noin 66 eurolla.

Yhtiö odottelee parhaillaan uusia Boeing 737 MAX 8 -lentokoneita, joista ensimmäiset saapuvat huhtikuussa. Tällä hetkellä kaukoreittejä liikennöidään Boeing 787 Dreamliner -koneilla.

Norwegianin toimitusjohtajan Bjørn Kjosin mukaan halvimmat lennot nähdään nimenomaan Edinburghin ja New Yorkin välillä.

– Boeing 737 MAX -koneet ovat erittäin kustannustehokkaita ja kuluttavat vähemmän polttoainetta. Lisäksi lennämme pienemmille lentokentille, joiden kulut ovat pienempiä, kertoo Kjos.

Suomesta Yhdysvaltoihin alle 300 eurolla

Norwegianin suomalaisille lähimmät kaukoreitit lähtevät Tukholmasta, Kööpenhaminasta ja Oslosta, joten yhteydet ovat varsin helpot. Yhdysvalloissa halpalentoyhtiö liikennöi esimerkiksi New Yorkiin, Los Angelesiin ja Floridan Fort Lauderdaleen.

Suomesta lähtevien lentojen hinnatkaan eivät juuri kalpene näiden rinnalla. Vuonna 2016 Yhdysvaltoihin on päässyt säännöllisesti jopa alle 300 eurolla. New Yorkin lisäksi uskomattomia tarjoushintoja on nähty jatkuvasti myös Kaliforniaan, Floridaan ja Las Vegasiin.

Ei olekaan ihme, että Yhdysvallat on yksi suuria nousijoita suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Erityisesti Norwegian ja SAS ovat tarjonneet huippuhalpoja lentoja, joita suomalaisten on ollut vaikea vastustaa.

Lentoja etsivän matkailijan kannattaa huomioida, että halpalentoyhtiöiden yleisesti käyttämään tyyliin myös Norwegian veloittaa lisämaksun mahdollisista ruumaan kirjattavista matkatavaroista ja lennoilla tarjoilluista aterioista. Matkatavaroiden hinta on kaukolennoilla Euroopan sisäisiä lentoja korkeampi.

Lähde: The Telegraph
Kuva: iStockphoto

Vertaile hinnat ja löydä halvat lennot Yhdysvaltoihin >>

Päivitetty: 6.1.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (6 votes, average: 4.50 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia