Hyppää sisältöön

Fintravel Levi kansainvälistää Leviä

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 03.11.2009
Marraskuussa toimintansa aloittava matkailualan incoming-toimisto Fintravel Levi aloittaa toimintansa Levin alueella.

Fintravel Levi on franchising-yritys, jonka vetäjät ovat leviläiset Heidi Jokela ja Juha Jokela.

– Tavoitteena on kansainvälistää Levin matkailua entisestään. Tuomme matkailijoita myös perinteisten kohdemaiden ulkopuolelta. Markkinoimme uusille matkailijoille ohjelmakokonaisuuksia, jotka perustuvat alueen omaan kulttuuriin. Lisäksi kehitämme ympärivuotista kongressi- ja kannustematkailua, toimitusjohtaja Heidi Jokela kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Franchising-yrityksen takana on Fintravel Tour Operations Oy (Fintravel), joka erottiin v.2002 omaksi yrityksekseen vuonna 1994 perustetusta matkailuyritys Wild and Free Oy:stä. Fintravel Oy on erikoistunut ryhmämatkailuun ja elektroniseen markkinointiin. Päämarkkina-alueet ovat Keski- ja Itä-Eurooppa.

Fintravel toimii franchising-antajana ja franchising-järjestelmään pohjautuvan verkostoyrityksen rakentajana. Toimitusjohtaja Rauno Riekkinen toteaa, että toimintansa alusta alkaen yritys on kehittänyt verkostotoimintaa matkailuun, myös yhteistyössä Lapin yliopiston kanssa. Tällä hetkellä yritys työllistää ympärivuotisesti kuusi henkeä.

– Liiketoimintatavoitteemme on olla suurin ketjussa toimiva matkailualan incoming-toimija Suomessa tulevien viiden vuoden aikana.
Fintravel Levi on ensimmäinen uudistetun liiketoimintaidean mukainen franchising-yritys. – Uusilla yrittäjillä on vahva kansainvälinen kokemus matkailualan markkinoinnista ja tuntemus lappilaisesta kulttuurista ja matkailusta. Tämä yhdistyneenä myös eurooppalaisten kulttuurien tuntemukseen on hyvä ponnahduslauta, Riekkinen toteaa.