Etusivu > Uutiset > easyJet: Suomi on halpalentojen kehitysmaa

easyJet: Suomi on halpalentojen kehitysmaa

easyJet: Suomi on halpalentojen kehitysmaa

easyJet avasi uutuusreitit Helsinki-Vantaalta Manchesteriin ja Pariisin Charles De Gaulle -kentälle kuukausi sitten. Reitit ovat menestyneet odotetun hyvin ja myyneet yhteensä jo noin 10 000 paikkaa. easyJetin mukaan halpalentojen määrä on Suomessa silti aivan lapsenkengissä ja tulee varmasti kasvamaan vielä reippaasti.

- Suomi on halpalentotoiminnan kehitysmaa. Euroopassa yleisesti halpalentojen osuus myydyistä lentolipusta on 35 %, kun Suomessa osuus on vasta 9 %. Suomalaiset maksavat edelleen aivan liikaa lentolipuistaan, sanoo easyJetin Pohjois-Euroopan aluejohtaja Thomas Haagensen.

easyJet on kehittänyt Suomen halpalentotoimintaa lähes puolentoista vuoden ajan. Samalla easyJet on onnistunut laskemaan yleistä hintatasoa Suomessa.

- Helmikuussa 2010 avatut uudet reittimme ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi. Tämä on kuitenkin vasta alkua, sillä halpalentojen osuus Suomessa on eurooppalaisittain vielä riittämätön, Haagensen sanoo.

easyJet lentää Helsinki-Vantaalta Lontoon Gatwick-kentälle ja Pariisin Charles De Gaulle -kentälle päivittäin sekä Manchesteriin neljästi viikossa. Hinnat Lontooseen alkaen 31,99 euroa, Pariisiin 27,99 euroa ja Manchesteriin 31,99 euroa. www.easyjet.com

Arvostele artikkeli: easyJet: Suomi on halpalentojen kehitysmaa
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo