Hyppää sisältöön

Berliini, Rooma ja Pariisi – kaupunkilomalle suosikkikohteisiin nyt alle 300 eurolla

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 14.03.2017
Keväisin Euroopan kaupungit ovat suosittuja matkakohteita ja niihin on myös edullista matkustaa.

Vietä viikonloppu ulkomailla

Keväällä matkailusesonki on päättynyt talven eksoottisissa kaukokohteissa ja Euroopassa odotellaan vielä kunnon rantakelejä. Siksi kevätkuukaudet ovat mainiota aikaa lähteä kaupunkilomalle vaikka pitkäksi viikonlopuksi.

Nähtävyyksien katselu, shoppailu sekä ravintoloissa ja kahviloissa herkuttelu ovat kaupunkilomien parasta antia. Monissa Euroopan kaupungeissa kevät on jo pidemmällä kuin Suomessa ja lämpötilat ovat miellyttäviä nähtävyyksien kiertelyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tällä hetkellä edullisia kaupunkilomia saa moniin suosittuihin kohteisiin kuten Berliiniin, Pariisiin, Roomaan tai Prahaan. Kun sopiva matka osuu kohdalle, kannattaa se napata ripeästi, sillä parhaat hinnat myydään vauhdilla loppuun.

Ensi viikonloppuna kaupunkilomalle

Lähtö näille matkoille on Helsingistä ensi perjantaina ja paluu maanantaina. Matkat sisältävät sekä lennot että majoituksen.

Parhaat lennot kaupunkikohteisiin

Alla parhaat lentohinnat tulevan viikonlopun pidennetylle kaupunkilomalle. Lähtö Helsingistä ensi perjantaina ja paluu maanantaina, jollei toisin mainita.

Koonnut: Minna Nurminen / Reissureppu.com
Kuva: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Loman riemua uima-altaassa keltaisen uimarenkaan kanssa

Lähde etelänlomalle suoraan maakuntakentältäsi – viikko Kreikassa alk. 397 €!

Nainen drinkki kädessä uima-altaalla

Nauti vaivattomasta kesästä: näistä kohteista löydät ihania all inclusive -lomia! Viikko alk. 481 €

Kaunis turkoosi meri Kreetan saarella Kreikassa

Välimeren unelmalomat myydään nyt – katso minne kaikkialle pääset kesälomalla alle 500 eurolla!

Kyproksen palmuranta Agia Napassa

Kevään seikkailut odottavat – katso parhaat matkatarjoukset maalis-huhtikuulle!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja