Hyppää sisältöön

AirBalticin matkustajamäärä kasvoi 2009

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 12.01.2010
Latvialainen lentoyhtiö airBaltic kuljetti 2,757,404 matkustajaa vuonna 2009, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin vuonna 2008.

Vuosi oli haastava ilmailualalla. Tästä huolimatta airBaltic paransi palvelutasoaan, operatiivista toimintaa ja kannattavuutta sekä pystyi kasvamaan vaikeilla Baltian markkinoilla.

2009 oli haastava vuosi ilmailualalla. Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n mukaan mailman lentoyhtiöt tekevät 11 miljardia dollaria tappiota vuonna 2009 ja heidän arvion mukaan tappiot olisivat 5.6 miljoonaa dollaria vuonna 2010. Useat yhtiöt päätyivät konkurssiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Vuosi 2009 oli myös airBalticille haastava. Tammikuussa 2009 SAS myi osuutensa airBalticista ja Latvian bruttokansantuote putosi yli 18 prosenttia. Sama tapahtui muualla Baltiassa, jonka takia yhtiömme vähensi huomattavasti reittejä Vilnasta. Mutta paljon positiivisia asioita tapahtui myös viime vuonna. AirBaltic onnistui muuttamaan menestyksekkäästi liiketoimintamallinsa verkostoyhtiöksi ja saavutti yli 30 prosenttia kasvun matkustajamäärissä Riian kentällä, sanoo airBalticin pääjohtaja Bertolt Flick.

AirBaltic valittiin Vuoden Eurooppalaiseksi Lentoyhtiöksi 2009 (Gold Award). Valinnan suoritti European Regions Airline Association. Myös viiden eurooppalaisen valtion valtionhallinnot ovat valinneet airBalticin lentoyhtiökumppanikseen.

AirBaltic ennakoi Baltian alueen taloudellisen tilanteen heikkenevän edelleen vuonna 2010. Myös bruttokansantuote tulee vielä tippumaan ja tilanteen odotetaan paranevan aikaisintaan kesällä 2011. Kiristynyt verotus, kasvava työttömyys ja alhaisempi tulotaso tulevat vaikuttamaan myös lentoliikenteeseen Baltiassa.

AirBaltic avaa uusia reittejä vuonna 2010

– Tulemme jatkamaan viime vuoden strategialla ja avaamaan ainakin kahdeksan uutta reittiä vuonna 2010 ja vahvistamaan entisestään loistavia jatkoyhteyksiä Riian kautta, sanoo airBalticin kaupallinen johtaja Tero Taskila.

Yhtiö odottaa edelleen kasvua Pohjoismaista ja CIS-maista. AirBaltic tulee olemaan suurin lentoyhtiö Baltiassa vuonna 2010. AirBalticin uudet tuotteet – nettimatkatoimisto ja kanta-asiakasohjelma tulevat vahvistamaan yhtiön toiminnallista tulosta vuonna 2010. Tulevaisuuden kasvun tueksi suunnitelmat uuden terminaalin rakentamiseksi Riian kentälle ovat käynnissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Joulukuussa 2009 airBaltic kuljetti 216,051 matkustajaa, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 2008 jolloin airBaltic kuljetti 193,595 matkustajaa.

Joulukuussa 2009 airBaltic operoi 3 825 lentoa mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin joulukuussa 2008, jolloin lentojen määrä oli 3 937. Tammikuun ja joulukuun välillä lentoja operoitiin 47 967.

AirBalticin matkustajakäyttöaste parani

Matkustajakäyttöaste oli 66 prosenttia joulukuussa, mikä on 9 prosenttiyksikköäenemmän kuin joulukuussa 2008. 12 kuukauden aikana vuonna 2009 matkustajakäyttöaste oli 68 prosenttia, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin samana aikana vuonna 2008.

AirBalticin 15-minuutin täsmällisyysprosentti oli 83.4 prosenttia joulukuussa 2009 eli yli 83 lentoa 100:sta lähtivät syyskuussa 15 minuutin sisällä lähtöajasta. Tammi-joulukuun aikana 2009 15-minuutin täsmällisyysprosentti oli 91.3 prosenttia.