Hyppää sisältöön

Aiotko matkustaa Kanadaan? Tämä uusi käytäntö muuttuu pakolliseksi

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 11.02.2016
Kanadaan matkustavia muistutetaan uudesta käytännöstä.

Muista tämä ennen matkaa Kanadaan

Kaikkien Kanadaan matkustavien suomalaisten tulee hakea maahan sähköinen matkustuslupa maaliskuusta lähtien.

Kanadan Electronic Travel Authorization eli eTA muistuttaa Yhdysvaltojen ESTA-lupaa. Uusi käytäntö koskee Yhdysvaltoja lukuun ottamatta kaikkien maiden lentäen saapuvia kansalaisia, joilla ei ole Kanadaan työ- tai oleskelulupaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kanada otti vapaaehtoisen sähköisen matkustusluvan käyttöön jo elokuussa 2015, mutta pakolliseksi se muuttuu vasta 15. maaliskuuta. Matkailijoiden tulee hakea eTA-lupa myös vaihtaessaan konetta kanadalaisella lentokentällä.

Matkailijat voivat hakea eTA-lupaa sähköisen lomakkeen kautta viimeistään 72 tuntia ennen matkan alkamista. Yleensä matkustuslupa myönnetään muutamassa minuutissa.

Matkustuslupa maksaa seitsemän Kanadan dollaria eli vajaat viisi euroa, ja se on voimassa viisi vuotta. Passin umpeutuessa matkailijan on haettava uusi eTA-lupa.

Kannattaa huomioida, että kyseessä on viisumin sijaan matkustuslupa. Electronic Travel Authorization ei takaa pääsyä maahan.

Lue lisää eTA-luvasta täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: SMAL, Government of Canada

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Missä ananaspizza keksittiin?

Suomalaisten rakastamalla kinkku-ananaspizzalla ei ole mitään tekemistä Italian kanssa – vain harva tietää, missä se keksittiin

Iguazun vesiputous, Brasilia

Tältä näyttävät maailman upeimmat vesiputoukset – kuvat kertovat mahtavista luonnonvoimista

Toronto, Kanada

Norwegian aloittaa lennot Kanadaan – helppo yhteys Dublinista myös suomalaisille

Vaucouver

Upeaa luontoa ja kaupunkielämää – tällainen matkakohde on Kanadan Vancouver

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja