Hyppää sisältöön

19 tunnin lento ilman yhtäkään pysähdystä – maailman pisin reitti palaa matkustajien toiveesta

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 15.10.2015
Maailman pisin lentoreitti tekee paluun vuonna 2018.

Lähes vuorokausi lennolla

Singapore Airlines on ilmoittanut alkavansa liikennöidä uudestaan maailman pisintä lentoreittiä Singaporen ja Yhdysvaltojen välillä.

Yhtiö lensi Singaporesta New Yorkiin vuoteen 2013 saakka, jolloin reitti lopetettiin kannattamattomana. Nyt huimat 19 tuntia kestävä lento halutaan kuitenkin tuoda takaisin asiakkaiden toiveesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suorien lentojen Singaporesta New Yorkiin ja Los Angelesiin on määrä käynnistyä vuonna 2018, jolloin yhtiö saa käyttöönsä erityispitkille lennoille sopivan Airbus A350-900ULR -konetyypin.

Koneen polttoainejärjestelmää muokataan siten, että se voi kuljettaa enemmän polttoainetta kuin perusmalli. Reitillä taitettava matka on 8 700 merimailia eli yli 16 000 kilometriä.

– Asiakkaamme ovat toivoneet reitin paluuta. Uuden konetyypin ansiosta pystymme toteuttamaan toiveen ja tekemään siitä taloudellisesti mahdollisen, sanoo Singapore Airlinesin tomitusjohtaja Goh Choon Phong.

Tällä hetkellä maailman pisin lentoreitti on australialaisen Qantasin hallussa: yhtiö operoi reittiä Yhdysvaltojen Dallasista Sydneyyn. Emirates aikoo kuitenkin pistää paremmaksi avaamalla helmikuussa 2016 reitin Dubaista Panama Cityyn. Ennätyslennon pituus tulee olemaan 17 tuntia ja 35 minuuttia.

Viime aikoina maailman pisimmästä lentoreitistä näyttää syntyneen varsinainen kilpailu. Air India ilmoitti syyskuussa suunnittelevansa 18-tuntista suoraa lentoa joko Delhistä tai Bangaloresta San Franciscoon. Qantas on myös kaavaillut aloittavansa niin ikään 18-tuntisen lennon Isosta-Britanniasta Australiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde ja kuva: Singapore Airlines

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lentokoneen jättöpyörre

Näkymätön vaara säikäyttää kokeneenkin lentäjän – jättöpyörre voi kääntää lentokoneen ympäri

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja