Etusivu > Matkailijan terveys > Sairaanhoitokortti voi pelastaa matkan

Matkailijan polvivamma

Sairaanhoitokortti voi pelastaa matkan

Ulkomaille matkustavan kannattaa tilata hyvissä ajoin ennen matkaa Kelasta eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kortti oikeuttaa saamaan sairaanhoitoa EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä äkillisen sairastumisen yhteydessä. Kortin saavat maksutta kaikki Suomen sairausvakuutukseen kuuluvat henkilöt.

Tilaa kätevästi netistä

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin (European Health Insurance Card) voi tilata Kelan internetsivuilta omilla verkkopankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla. Verkossa kortin saa tilattua nopeasti ja vaivattomasti. Palvelusta asiakas voi myös jälkikäteen katsoa, milloin hän on jättänyt tilauksensa.

Kun kortin on tilannut verkossa, se tulee asiakkaalle noin 1–2 viikossa. Vaihtoehtoisesti asiakas voi pyytää toimittamaan kortin haluamaansa Kelan toimistoon. Palvelu tutkii, onko asiakkaalla oikeus tilata sairaanhoitokortti. Korttia ei voi tilata verkossa, jos asiakas ei esimerkiksi kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Tällöin palvelu ilmoittaa esteestä.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti on voimassa kaksi vuotta. Kela uusii kortin automaattisesti, kun se on umpeutumassa. Asiointipalvelussa voi myös ilmoittaa, jos ei halua uutta korttia.

Kortilla saa välttämättömän hoidon

Eurooppalainen sairaanhoitokortti kelpaa ulkomailla julkisessa terveydenhuollossa sekä lisäksi sosiaalivakuutuksen piiriin kuuluvissa yksityisissä lääkäreissä ja sairaaloissa.

Esittämällä kortin saa sairauteensa välttämättömän sairaanhoidon samoilla maksuilla ja samojen käytäntöjen mukaan kuin kyseisen maan omat kansalaiset. Näin sairauden vuoksi ei tarvitse palata ulkomailta Suomeen hoitoa saamaan. Kortilla ei saa oikeutta sairaanhoitoon, jos varta vasten hakeutuu ulkomaille saamaan hoitoa.

Lähde: Tohtori.fi

Arvostele artikkeli: Sairaanhoitokortti voi pelastaa matkan
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo