Suomalais-yhdyskunta keskellä Kaliforniaa

Keskellä Kaliforniaa, pikkuruisessa Reedleyn kaupungissa, keskellä ei mitään, sijaitsee suomalaisten oma lomapaikka, nimeltä ”Hauli Huvila.”

Kings-river joki kulkee alueen ohi. Ja koska kuumuus nousee yli 40:n asteen, on vilpoinen joki aina tervetullut!

Haulilla on tottakai oma kunnon sauna sekä suomalaisittain nimettyjä mökkejä… valitettavasti koska kaikki tapahtuu talkoo-voimin, emme ole saaneet kyhättyä tarpeeksi mökkejä kaikille halukkaille, joten suurin osa ihmisistä nukkuu teltoissa.

Monet tulevat omissa matkailuautoissaan, tai ”RV:ssa”, kuten täällä niitä kutsutaan (kukaan ei jaksa vääntää sanaa ”mat-kai-lu-au-to”). Ovathan suomalaiset jo Suomessa ollessaan ymmärtääkseni Euroopan RV-rikkain kansa väkilukuun katsottuna! ;)

Haulille mennään lähinnä kesän pidennettyjen viikonloppujen ajaksi: Memorial Day (Kaatuneitten muistopäivä) toukokuun lopulla, 4th of July (Itsenäisyyspäivä), 4. heinäkuuta, ja Labor Day (Työväen päivä), syyskuun alussa.

Haulilla on usein meno suomalaisempaa kuin itse Suomessa, ja kaikki mahdollinen Suomi-teemainen on siellä edustettuna.

Haulille tulee ihmisiä vauvoista vaareihin, ja vaikka kuinka monilla on jo toinen – tai joskus jopa kolmas sukupolvi Haulilaisia meneillään. Ei nimittäin ole ollenkaan tavatonta ihmisille löytää oma puoliso suoraan Haulilta!

Yksi ei-suomalaisista suosikki-tempauksista on lähteä ”flouttaamaan” – eli laskemaan jokea pitkin kumiveneillä. Reissu kestää parista tunnista koko päivän kestäviin eeppisiin retkiin.

Viimeisin ajomatka flouttaus-lähtopisteeseen oli kyllä ikimuistoinen! Tuli kyllä niin legendaarista kommenttia tuosta reissusta… mm. nyt tiedämme miltä laittomista maahanmuuttajista tuntuu… kaikkea sitä onkaan valmis tekemään vain että pääsee flouttaamaan, jne! ;)

Kaikilla on oltava aina hyvin varustettu kelluva ”cooler” jotta juomat (yleensä olut) pysyvät kylmänä koko reissun ajan, sillä sisämaassa olevan Reedleyn ilmasto on niin paahtavan kuumaa! Aurinkorasvaakin joutuu laittamaan herkälle suomalais-iholle useaan otteeseen.

…tosin kuvan mies on amerikkalainen… osasi kuitenkin varautua! :)

Usein kesken reissua porukka tekee “pit stopin” jossa hieman jaloitella. Jos on tuntitolkulla reissussa, niin jalat puutuu. :D

Useat ihmiset viettävät päivät pelaten möykkyä,

lentopalloa,

uiden,

leikkien,

tai ihan vaan kaljaa juoden! ;)

Keittiössä on yleensä Riikka ja Minna hommissa.

Vaihtelevin vuoroin tulee muita vapaaehtoisia… joskus jopa yllättäviä tahoja, sillä Haulilla ei koskaan tiedä kuka päättää tulla piipahtamaan!


(Julkkis-kokki Stefan Richter)

Itse olen myös silloin tällöin ollut auttamassa ja Haulilla ei kaihdeta käyttää lapsityövoimaa!

Iltaisin baari on tupaten täynnä (tottakai) ja baarimikkoilu tapahtuu edelleen samalla linjalla, eli vapaaehtois-työvoimalla. Tosin oma tyttäreni asteli itse baariin, kiipesi suoraan kuin vanhakin konkari baarijakkaralle ja hengaili siinä ihan kuin ei mitään!

Joskus baarimikolta saattaa tosin lipsahtaa omaankin suuhun parikin paukkua. ;) Yksi ehdottomista suosikeista on ”Karelian Sunrise” – niminen vodka-karpalo-appelsiini-drinkki.

Jos Malla on baarissa, niin voi taata, että juomissa on enemmän vodkaa melkein kuin blandista!

Yksi Haulin bravuuri-shoteista on: “Drowned fish.” Eli IKEA:sta hankittuja salmiakkikaloja, joista kala laitetaan pää edellä shotti-lasiin jossa on joko Koskenkorvaa tai Finlandia-vodkaa. Kala sitten pureskellaan samalla kun raaka viina juodaan. :/ En ole itse kovinkaan suuri fani tosin!

Mutta kaikki ei ole juomiseen liittyvää Haulilla. Usein ihmiset käyvät vaeltelemassa upeissa lähellä olevissa luonnonpuistoissa. Esim. King’s Canyonilla, jossa on maailman suurimmat Sequoia-puut. Ajattelin seuraavaksi/piakkoin blogata omasta reissustamme Sequoia-puita katsomaan…

Lopuksi, Haulilla ollaan hyvin avarakatseisia ulkomaalaisia kohtaan, vaikka kaikki onkin hyvin suomalaista… nimittäin kuinka muuten voi selittää että RUOTSALAINEN uskaltaa/kehtaa tulla tuollainen paita päällä meidän joukkoomme?! hehheh!


(Kuvassa tyttärensä kanssa. Omaa saksalaisen vaimon.)

On joukossa muutama muukin ruotsalainen joka ei kaihda Suomi-juttujamme, ei edes vaikka “Den Glider Inia” laulettiin, ja lätkän maailmanmestaruudestakin jaksettiin jauhaa… :D

Eli ei muuta kun Haulille jos haluaa kokea eksoottisen Suomi-loman Kaliforniassa!

Kaikki kirjoitukset aiheesta , , , , , , , , , , , , , .

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.