Vegaanin Berliini

Berliini on ollut jo kauan Euroopan pääkaupunki, mitä tulee vegaaniuteen. Kaupunki on pullollaan ihania, todella hyviä kasvis- ja vegaaniravintoloita. Aiemmin kun kävin Berliinissä vierailuilla, reissut keskittyivät pääasiassa ruokaan. Nyt kun täällä asuu, tulee harmittavan vähän käytyä ulkona syömässä.

Pizzeria Zeus

Berliinistä löytyy kolme täysin vegaanista päivittäistavarakauppaa, Veganzia. Veganzin omia tuotteita löytyy jonkin verran myös tavallisista ruokakaupoista. Muutoin tavalliset ruokakaupat ovat vegaanin näkökulmasta aika pettymys. Helsingissä kun jo kerkesi tottua niihin jatkuvasti kasvaviin tarjontoihin, täällä suunta tuntuu menevän toisinpäin. Lähikauppani Kaufland on isoimpia ruokakauppoja täällä, mutta jo tänä aikana mitä olen täällä asunut, vegehyllyn tarjonta on pienentynyt entisestään. Harmillista. Muutoinkin vegehyllyn tarjonnasta suurin osa tuotteista on vegetaarisia, ei vegaanisia.

Viime vuosien aikana Suomessa vegaanikulttuuri on kasvanut aivan räjähdysmäisesti! Itse siirryin kasvissyöjästä vegaaniksi viisi vuotta sitten, tänä aikana uusia tuotteita on tullut kauppoihin aivan älyttömästi. Myös esim. Helsingin ravintolatarjonta on kasvanut huimasti, tuntuu että lähes jokaisesta tavallisestakin ravintolasta saa vegaanisen vaihtoehdon. Berliinissä taas normi ravintolat tarjoavat vegaaniruokaa aika huonosti. Mutta onneksi täällä onkin sitten senkin edestä mitä huikeimpia vegeravintoloita.

1990 Vegan Living

Kaupungin parhaat hampurilaiset Yellow Sunshine Burgerista

Vegaanius Berliinissä tuntuu olevan enemmän underground, tiettyjen ihmisten juttu, kun taas Suomessa siitä on tullut jo hyvinkin mainstreamia, myös sekasyöjät käyttävät vegaanisia tuotteita, mikä on hienoa.

Papa No

Legendaarinen Vöner

Tuntuukin että nykyään kun menee Suomessa käymään, ne reissut ovat nyt niitä ruokareissujani. Kaupasta tulee rohmuttua ihan liikaa kaikkea.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply