Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Islanti

Matkaopas: Islanti

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 06.10.2023
Upeista luontokohteista tunnettua Islanti sijaitsee yllättävän lähellä ja tarjoaa unohtumattoman loman.

Islanti on jäätiköiden ja tulivuorten saari

Norjan ja Grönlannin välissä Atlantin valtamerellä sijaitseva Islanti on saarivaltio, jonne on Suomesta noin kolmen ja puolen tunnin lentomatka. Islanti tunnetaan luontokohteistaan, ja saarella vieraillessa pääsee näkemään vesiputouksia, geysireitä, erikoisia rantoja, jäätiköitä ja tulivuoria.

Useimmat matkustavat Islantiin juuri luontolomalle ja automatkalle, mutta maan pääkaupunki Reykjavik on itsessään kiinnostava kohde. Siellä järjestetään esimerkiksi suosittu Iceland Airwaves -festivaali marraskuisin, ja se houkuttaa musiikkialan ihmisiä kaikkialta maailmasta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockIslanti
Islannin luonto on maan paras valttikortti.

Islannissa asuu noin 400 000 ihmistä, joista noin 140 000 asuu maan pääkaupungissa Reykjavikissa. 

Islanti on yhdistelmä luontokohteita ja kaupunkia, mutta maahan voi matkustaa myös hemmottelulomalle, kiitos loputtomien kuumien lähteiden, joita pulppuaa ympäri maata. Reykjavik on pieni kaupunki, mutta tarjoaa matkailijalle kaupunkitunnelmaa mukavasti luontokohteiden lomassa, ja se onkin useimmille lähialueille tehtyjen päiväretkien tukikohta. 

Islannin hintataso on pahamaineisen kallis, ja matkaa varten kannattaakin varata muhkea budjetti.

Korkeita hintoja selittää paitsi saarivaltion eristyksissä oleva sijainti keskellä merta myös maan oma valuutta islannin kruunu, jonka arvo voi muuttua nopeastikin. Hintataso on selvästi Suomea kalliimpi, mutta sen vuoksi matkaa ei kannata jättää tekemättä – elämykset ovat kalliin hinnan arvoiset!

Islannin ilmasto

Pohjoisen sijaintinsa vuoksi Islannissa ei juuri nautita hellepäivistä, mutta ilmastoa lämmittävä golfvirta takaa, ettei saarivaltiossa tarvitse hytistä paukkupakkasissakaan. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Keskilämpötila laskee pakkasen puolelle vain tammikuussa, mutta vastaavasti heinäkuun keskilämpötila jää 11 asteeseen. Islannin-lomalla onkin syytä pukeutua lämpimästi kerroksiin vuodenajasta huolimatta.

ShutterstockIslanti
Islannin talvi on pitkä ja pimeä, mutta maisemat ovat upeat myös lumisella säällä.

Lomaa suunnitellessa on syytä huomioida paitsi lämpötila myös sateen ja valon määrä. Eniten sateita on lokakuusta maaliskuulle, joten mukaan on syytä pakata myös vedenkestävät ulkovaatteet.

Pohjoisen sijantinsa vuoksi Islannin talvet ovat pimeitä ja kesät vastaavasti valoisia. Matkailijan kannalta tällä on suuri merkitys, sillä pimeimmän talven aikana marras–tammikuussa valoa on vain nelisen tuntia vuorokaudessa, jolloin päivänvalon aikana tehdyille seikkailuille ei jää juuri aikaa. Kesäkuukausina taas vastaavasti valoa riittää lähes vuorokauden ympäri.

Eniten matkailijoita onkin luontevasti kesäkuukausina, jolloin myös hintataso on huomattavasti talvea korkeampi. Esimerkiksi majoituksen hinnat voivat olla jopa kaksinkertaiset talvikuukausiin nähden. 

Paras aika matkustaa Islantiin on keväällä ennen suosituimman kesäsesongin alkamista, jolloin on jo rutkasti valoa. Esimerkiksi huhti–toukokuu on hyvää matkustusaikaa,  kun keskilämpötila jo selvästi plussan puolella.

Hintataso ja raha Islannissa

Islannin valuutta on Islannin kruunu, ja hintataso selvästi Suomen hintatasoa korkeammalla. Ruokakaupoissa hinnat ovat noin 20 prosenttia korkeammalla, ja paikallisen valuutan suuret numerot voivat hankaloittaa todellisen hintatason ymmärtämistä.

Tuhat islannin kruunua on lokakuussa 2023 noin seitsemän euroa, mutta valuutan senhetkinen arvo kannattaa tarkistaa aina ennen matkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka hintataso on yleisesti kallis, Islannin kiinnostavimmat kohteet ovat luontokohteita, joihin ei useimpiin ole sisäänpääsymaksua. Maa on myös tunnettu kuumista lähteistä, joista tunnetuin on Keflavikin lentoaseman lähellä sijaitseva Blue Lagoon. Vastaavasti unohtumattomia uintielämyksiä on saatavana jokaisessa kylässä, sillä kuumien lähteiden ympärille rakennettuja uimapaikkoja on kaikkialla Islannissa.

ShutterstockIslanti
Islannin kalliin hintatason ei kannata antaa estää matkaa, sillä maan tarjoamat elämykset ovat säästämisen arvoisia.

Islannissa ei ole tippikulttuuria, eikä ravintoloissa tai kahviloissa tarvitse jättää juomarahaa. 

Kuten Suomessa, myös Islannissa maksetaan pääsääntöisesti kortilla, ja suomalaisten pankkien maksukortit käyvät maksuvälineenä lähes kaikkialla. Pienissä kioskeissa tai maaseudun pienissä kaupoissa saattaa tarvita käteistä, joten mukaan on syytä ottaa myös pieni määrä Islannin kruunuja. 

Islannin ostosmahdollisuudet ovat parhaimmillaan Reykjavikissa, missä on rutkasti ruokakauppoja, tuliaisputiikkeja ja muita myymälöitä.

Maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa valikoima on vastaavasti pienempi, mutta Islanti ei ole yleisesti hintatasonsa tai valikoimansa puolesta shoppailukohde. 

Suppea valikoima näkyy jo ruokakaupoissa, ja matkailijan kannattaakin varautua siihen, että esimerkiksi tuoretuotteiden valikoima on saarivaltiossa kotimaata pienempi. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Perinteisiä tuliaisia ovat islantilaiset villaneuleet, lakritsi-suklaakuulat sekä paikalliset kosmetiikkatuotteet.

Tapakulttuuri ja turvallisuus Islannissa

Pohjoismaiseen kulttuuriin tottunut saattaa helposti yllättyä Islannissa odottaessaan paikallisten olevan kuin suomalaiset. Tosiasiassa islantilaiset tavat poikkeavat paikoin rutkastikin suomalaisista, sillä islantilaisia sanotaan monessa suhteessa Pohjoismaiden espanjalaisimmaksi kansaksi. 

Se näkyy esimerkiksi paikallisten huolettomana suhtautumisena suunnitteluun ja sovittuihin aikatauluihin, ja saarielämän leppoisuuteen onkin hyvä totutella jo ennen matkaa. Vastaavasti islantilaiset ovat kovia tekemään töitä, ja useimmilla on yhden työn sijaan kaksi työtä. Siihen on syynä paitsi maan kova hintataso myös pitkät ja pimeät talvet, jolloin islantilaiset täyttävät mieluusti päivänsä.

ShutterstockIslanti
Luontokohteet ovat muovanneet myös islantilaista kulttuuria: ulkoilu on osa useimpien paikallisten arkea.

Islantilaiset puhuvat islantia, joka muistuttaa muinaisnorjaa, mutta muutaman paikalliskielen perusfraasin lisäksi matkailija pärjää erinomaisesti englannin kielellä, jota puhuvat käytännössä kaikki. Erityisesti Reykjavikissa vierailee valtava määrä matkailijoita, ja palveluammateissa työskentelevät osaavat hyvin englantia.

Islannin yöelämään tutustuva saattaa yllättyä, sillä paikalliset suuntaavat baareihin vasta yömyöhään, aloiteltuaan ensin kotona huomattavasti edullisemmilla alkoholijuomilla. Juhlaillat jatkuvatkin Islannissa – ja erityisesti pääkaupungissa Reykjavikissa – helposti aamuvarhaiseen asti. 

Turvallisuus on Islannissa huippuluokkaa, ja maa on matkailijan näkökulmasta erittäin turvallinen. Islanti on maailman turvallisimpia maita, ja siellä on hyvin vähän rikollisuutta.

Rikollisuuden sijaan matkailijan kannalta suurin riski on teillä, sillä Islannin sääolosuhteisiin tottumattomat kuskit ympäri maailman saattavat aiheuttaa vaaratilanteita, mutta Pohjois-Suomen vaihteleviin keliolosuhteisiin tottuneille kuskeille Islannin sää ei pääsääntöisesti tuo vaaratilanteita. 

Islannissa riittää tekemistä esteettömyyden osalta, mutta erityisesti Reykjavikissa ja suosituimmissa luontokohteissa tilanne on jo ihan siedettävä. Monissa hotelleissa on esteettömiä huoneita, ja matkailuyritykset edistävät omalta osaltaan kohteiden esteettömyyttä. Esimerkiksi Reykjavikissa julkisen liikenteen bussit ovat esteettömiä, mutta kaupungin ulkopuolella tilanne ei ole yhtä hyvä. 

ShutterstockIslanti
Useimmat Islannin suosituimmat nähtävyydet ovat nykyisin esteettömiä.

Pääsääntöisesti kaikki Reykjavikin pääostoskadun Laugarvegurin varrella sijaitseviin myymälöihin pääsee esteettömästi. 

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asema on Islannissa hyvä, ja pääsääntöisesti Islannin-matkalla ei tarvitse miettiä julkisia hellyydenosoituksia tai pelätä ikävää suhtautumista. Vähemmistöjä kunnioitetaan ja suhtautuminen on hyvin positiivista.

Esimerkiksi Reykjavikissa näkyy sateenkaarilippuja niin liikkeiden kuin yksityisten asuntojenkin ikkunoissa. Reykjavikin Pride-viikkoa juhlitaan elokuun alkupuolella.

Lasten kanssa Islannissa

Islanti sopii mainiosti lapsiperheiden lomakohteeksi, sillä Islannin-loma keskittyy usein luontokohteisiin kuten vesiputousten ja rantojen ympärille, mistä myös pienet matkustajat saavat rutkasti iloa ja elämyksiä. Islannin kierros omalla autolla on helppo valinta lapsiperheille, kunhan huolehtii siitä, että ajopäivistä ei tule liian pitkiä. 

Vaipanvaihto onnistuu Islannissa helposti, sillä lähes kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa on ainakin yksi vaipanvaihtopiste. Myös syöttötuoleja on hyvin saatavana melkeinpä kaikkialla. Lapsiin suhtaudutaan suopeasti, eikä julki-imetystäkään tarvitse miettiä. 

ShutterstockIslanti
Luontoseikkailut onnistuvat mainiosti koko perheen kesken, ja tarinoita vesiputouksista ja bongatuista eläimistä kerrotaan pitkään.

Islantilaisten ruokakauppojan vauvanruokavalikoima poikkeaa suomalaisesta. Mukaan voi olla viisasta ottaa muutama varapurkki suosikkiruokaa, mutta kaupoista löytyy pohjoismaalaiseen makuun ja standardeihin sopivia vaihtoehtoja. Vaippoja tai muita tarvikkeita on saatavana hyvin. 

Islanti ei ole teemapuistojen tai teemahotellien kohde, mutta lapsiperheiden kannattaa harkita majoittumista paikallisten maatilojen tarjoamissa huoneissa. Oleskelu eläinten kanssa on useimmille lapsille loman kohokohta.

Myös paikalliset kuumien lähteiden ympärille rakennetut kylpylät ja uimalat ovat lapsiperheiden ehdoton – ja edullinen – vierailukohde.

Kulkeminen rattaiden kanssa onnistuu Reykjavikissa ja muissa islantilaisissa kylissä ja kaupungeissa, mutta luontokohteisiin on järkevää pakata mukaan kantoreppu. Alle 12-vuotiaat lapset matkustavat ilmaiseksi Reykjavikin julkisen liikenteen busseissa.

Perinteisten leikkipuistojen lisäksi Islannissa kannattaa hyödyntää koulujen pihat, jotka koulupäivän loppumisen jälkeen kutsuvat myös pienemmät matkailijat leikkimään. 

Matkustaminen Islantiin

Atlantilla sijaitseva Islanti on saari, jonne pääsee Suomesta helpoiten lentämällä. Lentoaika Helsinki-Vantaalta Reykjavikin Keflavikin kansainväliselle lentoasemalle kestää noin kolme ja puoli tuntia. Icelandair ja Finnair lentävät suorilla lennoilla Suomesta Islantiin. 

Halvimmillaan lennot maksavat reilut 200 euroa. Omatoimimatkojen lisäksi Islantiin järjestetään myös pakettimatkoja, ja niitä tarjoaa esimerkiksi Aurinkomatkat

Inka KhanjiIcelandair Saga lounge, Keflavik
Keflavikilla sijaitseva Icelandairin Saga-lounge tarjoaa rennon pysähdyksen lentoasemalla.

Islannin suurin kansainvälinen lentoasema Keflavik, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista. Myös Reykjavikissa on oma kansainvälinen lentoasema, mutta sieltä liikennöivät lennot lähinnä Grönlantiin ja Färsaarille. 

Keflavikin lentoasemalta pääsee Reykjavikiin vuokra-autolla, taksilla, yksityisellä bussilla tai julkisen liikenteen bussilla. Taksimatka kestää noin tunnin ja maksaa noin 120 euroa.

Ykistyisistä bussifirmoista väliä liikennöivät muun muassa Flybus, Grayline Airport Express sekä Airport Direct. Flybus ja Grayline Airport Express tarjoavat kyytejä omien reittiensä mukaisesti, ja molemmilla yhdensuuntainen matka maksaa noin 30 euroa. Airport Directiltä taas voi tilata oman minibussin haluamalleen reitille. 

Julkisen liikenteen bussilinja 55 liikennöi Keflavikista Reykjavikiin päivittäin, ja se liikennöi päiväsaikaan kerran tunnissa. Bussilippu maksaa noin 15 euroa ja kätevin tapa ostaa lippu on Klappið-sovelluksella.

Majoitus Islannissa

Islannin majoitustarjonta on monipuolinen, ja vaihtelee sijainnista riippuen. Reykjavikissa riittää valinnanvaraa huipputason hotelleista monipuoliseen kotimajoitukseen ja hostelleihin, kun taas maaseudulla on joitakin hotelleja ja myös maatalomajoitusta. 

Inka KhanjiIslanti
Islannin hotellitarjonta on monipuolinen.

Islannin suosio matkakohteena on monipuolistanut maan majoitustarjontaa, ja pienimmiltäkin paikkakunnilta voi löytää hyvätasoisia putiikkihotelleja tai luksusmajoitusta. Samalla suosio on myös nostanut majoituksen hintoja jo muuten kalliin hintatason maassa.

Keskihinta kolmen tähden hotellille talvikaudella on reilut sata euroa yöltä, mutta esimerkiksi heinäkuussa huoneesta kannattaa varautua maksamaan 150–200 euroa yöltä.

Reykjavikissa majoittuessa kaupungin sisäiset etäisyydet ovat lyhyet, joten majoituksen sijainnilla ei ole valtavaa merkitystä.

Liikkuminen Islannissa

Yleisin tapa matkustaa ympäri Islantia on matkailijoidenkin keskuudessa omalla autolla. Vuokra-autoja on saatavana hyvin ja Reykjavikista auton voi vuokrata näppärästi esimerkiksi Keflavikin lentoasemalta tai kaupunkialueelta. 

Autolla ajaminen Islannissa ei vaadi nelivetoa eikä pitkää kokemusta arktisissa olosuhteissa ajamisesta, mutta esimerkiksi Pohjois-Suomen talviolosuhteissa saatu ajokokemus auttaa selviämään myös Islannin talvikeleillä. Teillä kannattaa huomioida muut kuskit, sillä maan matkailusuosion vuoksi ratin takana voi olla hyvin maan olosuhteisiin tottumattomia ajajia.

ShutterstockIslanti
Valassafareiden lähtöpaikalle pääsee vaivatta joko vuokra-autolla tai järjestetyillä retkillä.

Yleisin matkailijoiden suosima autoreitti on koko maan kiertävä, 1 300 kilometrin mittainen tie numero 1. Sen kiertämiseen suositeltu aika on yksi viikko, ja reitille osuu niin tulivuoria, vesiputouksia kuin jäätiköitäkin. 

Islannin voi kiertää myös bussilla, mutta se on pääsääntöisesti melko kallista. Bussiyhtiö Strætó kiertää useimmat matkailijoita kiinnostavat paikat Islannissa, ja oikeat linja-autot tunnistaa keltaisesta väristä. 

Kansainväliset kuljetusyhtiöt kuten Uber eivät toimi Islannissa, vaan kyytiä kaivatessa tulee turvautua paikalliseen taksiin. Sen hinta on hieman Suomea kalliimpi, ja esimerkiksi Reykjavikissa etäisyydet ovat niin lyhyet ja käveltävissä, että taksille ei välttämättä ole lainkaan tarvetta. 

Polttoaine on suunnilleen samanhintaista tai hieman kalliimpaa kuin Suomessa.

Ravintolat ja ruokakulttuuri Islannissa

Islannin-matkaa suunnitellessa monen budjettimatkaajan suunnitelmissa on säästää erityisesti ruokakuluista. Se ei välttämättä kannata, sillä esimerkiksi Reykjavik on täynnä maailmanluokan ravintoloita, ja ne unohtamalla jää paitsi monista ruokaelämyksistä.

Islantilaisen keittiön erikoisuus on osaaminen lampaan valmistuksessa, ja maan ruokakulttuuriin kuuluvat olennaisena osana myös tuoreet merenelävät, kuten kala ja hummeri. 

Inka KhanjiIslanti
Islantilainen hanavesi on juotavaa, ja paikoin vettä voi juoda myös suoraan kansallispuiston lammesta.

Paikallisiin perinneruokiin lukeutuu myös erikoisuuksia, jotka eivät varsinaisesti nosta vettä kielelle. Hainliha, pässinkivekset, verimakkara ja lampaanpäät ovat monien paikallisten herkkua, mutta pelkästään ne eivät edusta islantilaista keittiötä, sillä paikallisruoka on paljon muutakin.

Islantilaiseen ruokailuun kuuluu oleellisena osana rahkamainen skyr joka toimii niin aamupalana, välipalana kuin jälkiruokanakin.

Paras ravintolavalikoima on ehdottomasti pääkaupungissa Reykjavikissa, mutta monipuolista ruokaa tarjoilevia ravintoloita on kaikkialla maassa, erityisesti valtatie 1:n varrella sijaitsevissa kaupungeissa ja kylissä. 

Hanavesi on juotavaa, joten matkalla ei tarvitse käyttää rahaa veden ostamiseen. 

Erityisruokavaliot huomioidaan Islannissa hyvin. Ravintoloissa kannattaa mainita esimerkiksi laktoosittomasta tai lihattomasta ruokavaliosta ennen tilausta. Myös gluteenitonta ja vegaanista ruokaa tarjoilevia ravintoloita riittää.

Islannin nähtävyydet

Islannin tärkeimmät nähtävyydet ovat luontokohteita, mutta ihmisten rakentamia kiinnostavia maamerkkejä on erityisesti maan pääkaupungissa Reykjavikissa.

ShutterstockIslanti
Islannin-matkalla ei kannata jättää väliin luontokohteita.

Jos käytössä on auto, loman aikana kannattaa nähdä ainakin nämä kohteet:

  • Blue Lagoon: Maailmankuulu geoterminen kylpylä, jossa voi lillua vaaleaninisessä maitomaisessa vedessä, joka on lämmintä vuoden ympäri. Matkailijoiden suosima elämys, joka kannattaa kokea ainakin kerran elämässä. 
  • Geysirin geoterminen alue: Täällä sijaitsee Geysir, jonka mukaan muut geysirit on nimetty. Alkuperäinen Geysir ei ole enää aktiivinen, mutta vieressä sijaitseva Stokkur sen sijaan purkautuu viiden minuutin välein, ja purskauttaa kiehuvaa vettä jopa 40 metriin asti. 
  • Gullfossin vesiputous: Islannin tunnetuimpiin vesiputouksiin kuuluva Gullfoss on osa kultaista kierrosta, ja helppo vierailukohde. Vesiputous on 32 metriä korkea ja laskeutuu kahdelle tasolle.
  • Thingvellirin kansallispuisto: Suuri kansallispuisto, missä on kuvattu muun muassa hittisarja Game of Thronesia. Monimuotoisia maisemia aina vesiputouksista kallioihin ja laaksoihin. 
  • Reynisfjaran ranta: Mustahiekkainen ranta, jonka erikoisuus on kallio, joka näyttää siltä kuin siitä olisi leikattu suorakulmioita irti. Rantavesissä kohoaa myös teräviä kallioita, ja ranta on maaginen erityisesti auringonlaskun aikaan. 
  • Jökulsárlón-jäätikkö: Islannin etelärannikolla sijaitseva jäätikkölaguuni, missä pääsee vierailemaan ohjatuilla kierroksilla myös jääluolissa.

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ensikertalainen Islannissa

Ensimmäistä kertaa Islantiin – lue vinkit ennen matkaa

Icelandairin stopover Mainos

Tiesitkö, että voit yhdistää Islannin-vierailun Pohjois-Amerikan matkaan? Stopoverilla voit viipyä jopa viikon

Blue Lagoon, Islanti

Onko tässä Islannin unohtumattomin elämys? Matkailijoiden rakastama Blue Lagoon hurmaa kävijän

Matkustaminen Eurooppaan

Matkustaminen Eurooppaan vapautuu – näistä maista saa tällä hetkellä saapua Suomeen ilman karanteenisuositusta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja