Browsing Tag

matkahaaveet

Hyvästi 2017

Kankaanpää talvi

Vietin vuoden viimeisiä päiviä valkoisten hankien keskellä, pimeässä pohjolassa. Aivan kohta vanha vaihdetaan uuteen – ja ainakin omalta osaltani paljon entistä toiveikkaampaan. Vuosi 2017 ei mennyt ollenkaan niin kuin sen aikanaan suunnittelin. Luulin, että saisin astua vuoteen 2018 ensimmäisten joukossa, jossain Sydney Harbour Bridgen ja Oopperatalon tuntumassa. Tammikuussa oli tarkoitus jatkaa Australiasta Aasiaan ja palata takaisin Suomeen silloin, kun kevätaurinko olisi sulattanut viimeisetkin lumen rippeet ja päivä olisi pidentynyt niin paljon, että muistaisin taas, miksi rakastan kotimaatani ja kesän valoisuutta.

Vuoteen 2017 liittyvät haaveeni menivät palasiksi yksi toisensa jälkeen ja vuoden jälkimmäisestä puolikkaasta tuli käytännössä selviytymistä päivästä ja viikosta toiseen. Halusin uskoa viimeiseen saakka, että pääsen lähtemään ainakin tammikuussa Thaimaahan, jonne vanhempani ovat ensimmäistä kertaa ensi viikolla matkustamassa. Kieltäydyin marraskuussa Floridan pressimatkasta (vaikka matka Yhdysvaltoihin on ollut vuosia haaveissani), koska ajattelin, että minun on tehtävä töitä niin paljon kuin ikinä pystyn, jotta pääsen perheeni mukaan matkalle. Eihän tuo päätös auttanut, koska freelancerina pelkkä tahdonvoima ei aina tuo töitä eteen eikä leipää pöytään. Tulen valitettavasti maksamaan vuoden 2017 laskuja vielä pitkään.

Kankaanpää talvi Kankaanpää talvi

En olisi uskonut sanovani näin, mutta työttömänä oli turvallista olla – silloin sain laskuni maksettua ja pystyin luottamaan siihen, että seuraavassa kuussakin tulee rahaa. En kuitenkaan halunnut jäädä siihen tilanteeseen, joten tein viime vuoden syksyllä päätöksen, että en elä enää tukien varassa. Heittäydyin freelanceriksi tilanteessa, jossa säästöjä oli nolla euroa ja asiakkaita suurin piirtein saman verran. Haluaisin sanoa, että sen jälkeen olen elänyt unelmaani ja päätös oli paras koskaan, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että se päätös on tullut kalliiksi, henkisesti ja fyysisesti. En tiedä, onko fyysinen kipu vai henkinen ahdistus pahempaa, sillä ne kietoutuvat toisiinsa niin, ettei aina tiedä, mikä on syy ja mikä seuraus.

Aikana, jolloin on trendikästä jahdata unelmiaan ja olla oman elämänsä supersankari, on välillä pakko pysähtyä sen todellisuuden äärelle, että elämässä tapahtuu myös paljon sellaisia asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa, vaikka heräisi joka aamu viideltä avantouinnille, valmiina valloittamaan koko maailman. On kipua, kuolemaa ja monenlaisia vastoinkäymisiä, joita tapahtuu yleensä juuri silloin, kun kuvittelee, että vihdoin kaikki muuttuu paremmaksi.

Kankaanpää talvi Kankaanpää talvi

Vuosi 2017 on väsyttänyt ehkä enemmän kuin mikään ajanjakso elämässäni. Yritän pysytellä vuoden viimeiset tunnit hereillä, jotta voisin juhlistaa sitä, että saan jättää tämän vuoden vihdoin taakseni. Mainittakoon, että olen kärsinyt kroonisesta unettomuudesta kouluajoista saakka, joten uupumuksessa ei sinänsä ole mitään uutta. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että mielelläni nukkuisin kevääseen asti.

Myös bloggaamisen suhteen vuosi oli melko raskas. Erityisesti elämäni ahdistavin pressimatka Turkkiin sellaisen prosessin, jossa jouduin kyseenalaistamaan, voinko kirjoittaa blogia enää koskaan. Sain kokea kantapään kautta, millaisia seurauksia rehellisyydellä on blogimaailmassa, jossa bloggaajan ilmeisesti edelleenkin oletetaan hehkuttavan asioita kritiikittömästi, silloinkin, kun ei todellisuudessa ole mitään hyvää sanottavaa. Päätin, että vaikka se tekisi kipeää ja polttaisin samalla siltoja takanani, en aio valehdella blogissani jatkossakaan. Se ääni, joka kehottaa pysymään totuudessa on vahvempi kuin se ääni, joka käskee miellyttämään potentiaalisia yhteistyökumppaneita tai ylipäätään ketään muutakaan.

What good will it be for someone to gain the whole world, yet forfeit their soul?

Tältä pohjalla olen elänyt elämääni tähän saakka, ja aion jatkaa samalla linjalla myös tästä eteenpäin. He, jotka kaipaavat pelkästään hömppää tai kiiltokuvia, totuuden venyttämistä tai kieltämistä, voivat etsiytyä toisten blogien pariin. Täällä on luvassa rehellistä pohdintaa myös ensi vuonna.

Kankaanpää talvi Kankaanpää talviKankaanpää talvi

Tietenkin vuonna 2017 tapahtui hyviäkin asioita. Sain viettää paljon aikaa rakkaiden ihmisten seurassa. Aloin kirjoittamaan kirjaa, tutustuin uusiin ihmisiin, tein muutamia ihania reissuja ja lopulta aloin kaatuneiden haaveiden keskellä unelmoimaan uudelleen. Elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan, eikä sen tarvitsekaan. En erityisemmin pitänyt tästä vuodesta, mutta olen väsymyksenkin keskellä valmis uuteen vuoteen ja uusiin seikkailuihin. Olen päättäväinen monien asioiden suhteen – niistä ehkä päällimmäisenä hyvinvointiin keskittyminen vuonna 2018. Tulen kirjoittamaan aiheesta lisää blogissa jo ihan lähiaikoina.

Ja minä uskon, että vuodesta 2018 tulee upein vuosi koskaan! Siitä ei varmasti tule helppo, eikä mikään muutos tapahdu yhdessä yössä. Mutta nyt, jos koskaan, minulla on motivaatiota tehdä töitä muutoksen eteen. Parasta elämässä on se, että aina voi aloittaa uudelleen. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Kankaanpää talviKankaanpää talviKankaanpää talvi

Australiassa vuosi on jo vaihtunut. Minä en ollut siellä tällä kertaa, mutta ensi vuodesta kukaan ei tiedä. Ensi viikolla minun vanhempani lähtevät matkalle, ja minä olen siitä hyvin onnellinen, vaikka en olekaan itse mukana. Tämä matka on nimittäin ollut meidän haaveissamme jo vuosikaudet. Vihdoin se toteutuu. Vuosi 2018 voisi alkaa huonomminkin.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Turkoosin värisiä unelmia

 

Bondi Sydney

Selailen vanhoja kuvia, joissa meri kimmeltää turkoosin ja sinisen sävyissä. Maailman kauneus vetää hiljaiseksi. Luonto inspiroi minua loputtomasti ja tiedän, että yksi elämä ei riitä siihen, että ehtisin näkemään kaikki ne paikat, jotka toivoisin näkeväni. On toki todettava myös, että kauniit asiat eivät aina ole valtamerten värisiä tai auringonlaskun sävyisiä. Kauneus näyttäytyy välillä karuna ja rosoisena, ja sitä löytyy kaikkialta, myös odottamattomista paikoista. Kauneutta löytääkseen ei tarvitse aina lähteä maailman ääriin.

Viime aikoina olen alkanut taas haaveilemaan. Tänä vuonna on ollut sellaisiakin aikoja, jolloin en ole uskaltanut unelmoida. Taloudelliset huolet, kivut, suru ja monet inhimilliseen elämään kuuluvat murheet ovat heittäneet elämän ylle varjoja, ja olen välillä kieltäytynyt kokonaan ajattelemasta tulevaisuutta. On tuntunut siltä, että ei minulla ole enää oikeutta unelmiini, koska minulla ei kuitenkaan ole varaa niiden toteuttamiseen. Välillä myös muut ihmiset ovat muistuttaneet, että olisi syytä haudata epärealistiset haaveet. Onneksi ympärilläni on kuitenkin enimmäkseen sellaisia ihmisiä, jotka kannustavat minua pitämään unelmistani kiinni.

Bondi Sydney Bodni Sydney

Viime aikaiset luonnonkatastrofit ja muut ikävät tapahtumat ovat muistuttaneet minua elämän hauraudesta, mutta samalla myös siitä, että elämää ja unelmia voi aina rakentaa uudelleen, vaikka toisinaan kaikki pitäisi aloittaa tyhjästä. Kenellekään ei ole luvattu huomista, joten unelmien eteen kannattaa tehdä töitä tänään.

Ei ole silti aina helppoa puhua omista haaveistaan. Tällä hetkellä minä haaveilen Australian matkasta, jonne lähtisin tämän vuoden marraskuussa. En tiedä, voiko haave mitenkään toteutua, epärealistiselta se nimittäin tällä hetkellä vaikuttaa. Luopumalla toivosta en kuitenkaan voi voittaa, joten en aio luovuttaa. Olen itkenyt monia kyyneleitä ja lamaantunut monta kertaa, vaikka olisi pitänyt olla aktiivinen ja rohkea. Jossain alitajunnassa on kummitellut ajatus, että on kiusallista jakaa unelmiaan, jos ne eivät toteudukaan.

Maailmassa, jossa yleensä hehkutetaan menestystä ja elämän tähtihetkiä, ei ole helppoa kertoa, että nyt menee huonosti. Ei ole helppo tunnustaa, varsinkaan isolle yleisölle, että on epäonnistunut. Minulla esimerkiksi on tällä hetkellä paljon haasteita freelancerina, koska vahvuuteni ei ole oman osaamiseni markkinoinnissa, ja toisinaan jopa pelkään ihmisiä. Omista heikkouksista on vaikeaa puhua, koska samalla altistaa itsensä sille, että muut voivat lyödä juuri niihin kohtiin, jotka ovat kaikista kipeimpiä.

Mutta ehkä omaa inhimillisyyttään ei sittenkään tarvitse hävetä. Lopulta minkään muun kautta ei pysty koskettamaan ihmisiä yhtä syvästi kuin olemalla läpinäkyvä ja haavoittuva. Silti on helpompaa valita se tie, että jakaa elämästään vain hattaraisimmat hetket. Kiiltokuvat ovat kauniita, mutta ne helposti eristävät ihmiset toisistaan. Kun kuvittelee, että muilla menee paljon paremmin kuin itsellä, tulee helposti käpertyneeksi yksin rikkinäisyyteensä ja rakentaneeksi muureja ympärilleen.

Niin paljon hyvää kuin sosiaalinen media onkin tuonut ihmisten väliseen kommunikaatioon, välillä mietityttää, eristääkö se ihmisiä enemmän kuin yhdistää. Usein pohdin, että rakennetaanko nykyään estradeja sinne, mihin pitäisi rakentaa siltoja. Olemmeko me luoneet kuplan, jossa on pakko uskotella viimeiseen hengenvetoon asti, että minä kyllä pärjään yksinäni?

Bondi Sydney Bondi Sydney Bondi Sydney

Minulla on siis unelma. Resursseja sen toteuttamiseen ei (vielä) ole, ja siksi tarvitsen tällä hetkellä paljon lisää töitä. Helmikuun alussa ostin lipun erääseen tapahtumaan, joka järjestetään Sydneyssä marraskuun puolivälissä. Minulle on kerrottu, että voinhan minä myydä lippuni, jos en pääsekään paikalle. Toki on näin, mutta eivät ne rahat minua lohduttaisi, ainoastaan muistuttaisivat unelmastani, joka meni yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen palasiksi. Melko ironinen odotusaikakin. Jos en pääse paikalle, niin annan lipun jollekin, joka arvostaa sitä yhtä paljon kuin minä. Raha ei ole koskaan kiinnostanut tarpeeksi, ja ehkäpä juuri sen vuoksi en ole koskaan pärjännyt taloudellisesti kovin hyvin. Minua ei siis sureta, jos menetän vähän rahaa, mutta sitä kyllä suren, jos en saa olla siellä, missä minun sydämeni on.

Olen ikävöinyt Australiaa jatkuvasti siitä lähtien, kun lähdin sieltä 17.3.2015. En puhu asiasta läheskään yhtä paljon kuin ajattelen sitä. Kaksi ensimmäistä vuotta olin kärsivällinen ja ajattelin, että palaan kyllä takaisin, aikanaan. Kärsivällisyyteni loppui alkuvuodesta, ja siitä lähtien minulla on ollut konkreettinen unelma, jonka deadline lähestyy lähestymistään. Tasan seitsemän viikon kuluttua tahtoisin olla maailman toisella laidalla. Minun on paljon helpompi kirjoittaa ikävästäni Thaimaahan, sillä sinne lähteminen tuntuu paljon realistisemmalta. Olenhan minä matkustanut sinne monta kertaa ennenkin, viime vuonna kahdesti. Ikävä Thaimaahankin on jatkuvasti elämässäni läsnä, mutta se ei tunnu ahdistavalta eikä kaukaiselta. Toivon lähteväni Thaimaahan tammikuussa, koska perheeni lähtee sinne, emmekä ole vuoden 91 jälkeen olleet yhdessä lomamatkalla, jos yhtä Tallinnan matkaa ei lasketa.

Tammikuun suunnitelmat tuntuvat tällä hetkellä vielä kaukaisilta, sillä ensisijaisesti mietin Australian matkaa. Myönnän, että tämä epätietoisuus ahdistaa, vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen samankaltaisessa tilanteessa. Työni ovat onneksi sellaisia, että voin kuljettaa ne mukanani minne vaan, vaikka maailman toiselle laidalle. Toivottavasti vielä kuljetankin. Tarvitsen kuitenkin lisää niitä töitä, jotta minulla olisi jotain, mitä kuljettaa.

Useimmat tarinat kerrotaan siinä vaiheessa, kun loppuratkaisu on selvillä. Minä halusin tällä kertaa kirjoittaa siinä vaiheessa, kun kaikki on oikeastaan ihan levällään. Kyllä minä niistä ratkaisuistakin kirjoitan, sitten aikanaan. Toivon, että voisin rohkaista muitakin pitämään kiinni unelmistaan ja menemään eteenpäin silloinkin, kun edessä on sumuista. Joskus unelmat muuttavat matkalla muotoaan tai vaihtuvat uusiin, mutta joka tapauksessa ne vievät elämässä eteenpäin – toisinaan turkoosien vesien äärelle.

Bondi Sydney

Lisää seikkailuja ja niistä haaveilua: Instagram Facebook Twitter

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Tarvitaanko vielä tarinoita

Negatiiviset tunteet heinäkuuta kohtaan ovat yllättäneet itseni. Tämän pitäisi olla heittämällä onnellisin aika vuodesta, se kuukausi, johon lasketaan päiviä ja jota odotetaan läpi harmaan alkuvuoden. Raastavinta ei ole kuitenkaan se, että liian usein aurinkoisten päivien sijaan sataa kaatamalla eikä ensimmäistäkään hellepäivää ole näkynyt. Vaikka tämä kesä onkin ollut säiden puolesta pienoinen katastrofi, niin olen tällä hetkellä alavireinen aivan muusta syystä. Minun nimittäin pitäisi saada nopeasti lisää töitä, sillä olen jo tällä hetkellä taloudellisesti pulassa.

Kun freelancerina yrittää saada kiinni firmojen vastuuhenkilöitä heinäkuussa, se on melkoisen toivotonta hommaa. Toki tiesin etukäteen, että heinäkuu on vuoden hiljaisin kuukausi. Tuntuu siltä, että kaikkien tavoittelemieni henkilöiden loma-aika on juuri nyt, kun omat energiatasoni ovat vihdoin palautuneet siinä määrin, että jaksan etsiä uusia asiakkaita ja uusia haasteita. Monet haaveilevat tällä hetkellä lomasta, mutta itse niin kovin mielelläni tekisin uusia projekteja, olisin luova, kirjoittaisin, kuvaisin, ideoisin, editoisin, olisin ahkera, menisin elämässä eteenpäin. Jos totta puhutaan, niin kyse ei ole enää siitä, että olisi ”ihan kiva” tehdä jotain, vaan tilanne on se, että jos en löydä töitä, niin en maksa laskujani elokuussa. Yleensä en kirjoita tällaisista asioista näin avoimesti, mutta nyt tuntuu siltä, että tarvitsen oikeasti apua. Toivon, että avoimuus tämän asian suhteen voisi muistuttaa muita samassa tilanteessa olevia siitä, että apua on ihan ok pyytää.

Bondi I have a dream

Auringosta kaa(m)okseen

Alkuvuosi sujui jokseenkin sumuisesti ja alakuloisesti. Onneksi olen välillä kirjoittanut blogia, sillä muuten tuskin muistaisin noista kuukausista juuri mitään. Kuten edellisestä postauksestani voi lukea, matkustin alkuvuodesta jonkin verran, mutta enimmäkseen tuntui sitä, että elämä ei etene ollenkaan eikä mitään tapahdu. Kaamos on minulle vuosi toisensa jälkeen vaikea ajanjakso, sillä kuulun siihen ihmisryhmään, johon pimeys vaikuttaa voimakkaasti. Tätä on vaikea selittää sellaiselle henkilölle, jonka elämään valon määrä ei vaikuta (omaan mielialaani saattaa vaikuttaa jo se, jos aurinko menee kesällä pilveen kesken päivän). Kaamosaika tuntuu siltä kuin joku sammuttaisi valot elämästä. Aivokemia huutaa enimmäkseen erroria, uni ei tule ja hormonitoiminta menee sekaisin.

Ennen viime talvea ajattelin, että olen varautunut tulevaan hyvin. Olin vihdoin saanut ihan kivasti uusia asiakkaita ja työkeikkoja. Tulevaisuus näytti monessa mielessä valoisalta. Ajattelin, että asiat lähtevät sujumaan ja hyvin tehdyt työt varmasti poikivat, ainakin jossain määrin, lisää töitä. Uskaltauduin lähtemään kahdeksi kuukaudeksi Thaimaahan käytännössä heti sen jälkeen, kun aloittelin freelancer-elämääni, sillä a) työni ovat enimmäkseen sellaisia, että ne eivät ole sidottuja paikkaan ja b) tämän suunnitelman avulla pystyin ohittamaan kaikista pahimman kaamosajan, eli marras-joulukuun. Näin ajattelin pysyväni virkeämpänä ja työkykyisempänä. Ajattelin myös tämän irtioton avulla olevani valmis alkuvuodesta laittamaan oman yrityksen pystyyn.

Ensilumi satoi istuessani lennolla kohti Bangkokia. Olin onnellinen. Pääsin pakoon talvea, jota varten – uskallan sanoa – minua ei ole luotu. Kävi kuitenkin niin, että vähitellen uusia töitä ei enää kuulunut. Joitain työkeikkoja välillä lupailtiin, mutta ne peruuntuivat syystä tai toisesta. En tiedä, mikä oli lopulta syy ja mikä seuraus. Ehkä alkusyksy vaan oli sattumalta vilkkaampi töiden suhteen, kuka tietää. Ei sillä ole tässä vaiheessa enää merkitystäkään. Jonkin verran minulla oli onneksi töitä tiedossa alkuvuoteenkin, joten en pudonnut heti ihan tyhjän päälle, mutta henkisesti tuntui siltä, että minut heitettiin tyhjyyteen ja pimeyteen. En osaa tätä oikein muutenkaan kuvailla, sillä kaamos iski vasten kasvoja pahemmin kuin ehkä koskaan aiemmin.

Bondi Icebergs

Kiitos ei ilmaistyölle

Olin ollut vuoden kaksi synkintä kuukautta tropiikissa, mutta palasin Suomeen kirjaimellisesti vuoden pimeimpänä ajankohtana, ja kroppa meni siitä normaaliakin pahemmin sekaisin. Erityisesti hormonitoiminta meni solmuun välittömästi, kärsin kovista kivuista ja jatkuvasta masennuksesta. Jaksoin hoitaa kunnialla ne työt, joita minulla oli, mutta energiaa ei ollut uusien asiakkaiden etsimiseen tai esimerkiksi juttuideoiden kehittelyyn. Toiminimi jäi perustamatta. Yritystoiminnan aloittaminen oli suunnitelmissani tammi-helmikuun aikana. Siihen ei lopulta ollut voimia ja päätin, että tuon haaveen toteutuminen saa siirtyä tulevaisuuteen. Onneksi voin tehdä töitäni laskutuspalvelun (ja verokortin) kautta yhtä hyvin kuin toiminimelläkin. Olen kiitollinen siitä, että nykyään asiakkaita voi Suomessa laskuttaa myös ilman omaa y-tunnusta.

Viime syksynä ajattelin, että vuoden 2017 kesällä olisin yrittäjä, jolla menisi ihan kivasti. En kuvitellut olevani megamenestyjä tai viideltä joka aamu heräävä, energiaa pursuava yli-ihminen, joka tienaa kuusinumeroisen summan vuodessa. Minulla oli mielestäni hyvin realistisia ajatuksia tulevaisuudesta ja ajattelin pärjääväni niin, että ei tarvitse ainakaan vuokrasta ja laskuista stressata. Vuoden 2016 syksyllä kävin yrittäjäkurssin ja hommat näyttivät olevan kivasti alullaan. Elämää ei kuitenkaan voi käsikirjoittaa. Tällä hetkellä olen siinä tilanteessa, että tarvitsen akuutisti uusia työkeikkoja. Jos jotain hyvää täytyy tästä stressaavasta tilanteesta sanoa, niin olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut paljon elämästä. Työrintamalla vastaan on tullut esimerkiksi sellaisia tapauksia, joissa potentiaalinen asiakas olisi halunnut minun tekevän ilmaiseksi töitä. Tuollaisissa hetkissä tunteet vaihtuvat hetkessä lapsenomaisesta innostuksesta ja toiveikkuudessa syvään pettymykseen.

Yksi tällainen tapaus sattui keväällä, jolloin suomalainen matkailualan toimija ehdotti, että olisin tehnyt heidän nettisivuilleen sisältöä ilmaiseksi. Pidimme tapaamisen, minkä jälkeen käytin useamman tunnin artikkelien ideointiin. Tämä ”pikku” detalji, että työstä ei makseta, kerrottiin noin kuukausi tapaamisemme jälkeen. Artikkeleita en sentään ehtinyt kirjoittamaan, mutta en voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä Ping Helsinkiin osallistunut organisaatio voi pitää periaatteenaan, että sisällöntuottajille ei makseta työstä palkkaa. Tämä oli ehkä postaukseni kannalta sivujuonne, mutta halusin jakaa tässä yhteydessä jotain siitä, millaisia tilanteita tulee freelancerilla vastaan tämän tästä. Tekemistä siis riittää, niin Pingillä kuin muillakin toimijoilla, joiden missio on tukea yrityksiä eettisempään ja ammattimaisempaan toimintaan suhteessa sisällöntuotantoon. Täytyy vaan nostaa pää pystyyn ja muistaa, että oma osaaminen on arvokasta, ja ansaitsen työstäni myös korvauksen, kuten kuka tahansa ammattilainen.

Tällaiset ”työtarjoukset” eivät juuri lämmitä mieltä, kun olen sellaisessa tilanteessa, että pärjäsin työttömyyskorvausta nostaessani taloudellisesti paremmin kuin työtä tehdessäni. Miten tässä kävi näin? Paljon puhutaan siitä, että meillä on Suomessa tukien suhteen kannustinloukku. Ymmärrän tuollaiset puheet, ainakin, jos on kyseessä henkilö, joka saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Tukien nostaminen on monessa tilanteessa taloudellisesti kannattavampaa kuin (projektiluonteinen, osa-aikainen tai pienipalkkainen) työ. Tein viime syksynä päätöksen, että haluan vastedes tienata itse omat rahani, vaikka se toisinaan ajaisi minut heikkoon tilanteeseen, jossa nyt siis olen. Monet ovat yrittäneet puhua minulle järkeä ja kehottaneet palaamaan tukien pariin tai johonkin liukuhihnaduuniin, mutta itse haluan vielä yrittää. Tällä hetkellä näyttää toivottomalta, mutta en suostu jäämään toivottomuuteen tunteeseen. Haluan edelleen uskoa ja toivoa.

Bondi Australia

Minulla on unelma

Mutta se näistä alkuvuoden haasteista. Minulla on nimittäin unelma. Viime aikoina minua on hävettänyt puhua siitä, koska unelmani ei ole inhimillisesti ajateltuna realistinen ja tiedän, että monien viisaiden ihmisten mielestä minun pitäisi unohtaa koko juttu. Tulen todennäköisesti tämänkin tekstin jälkeen kuulemaan ystävällisiä neuvoja siitä, että minun kannattaisi siirtää suunnitelmani ainakin vuodella eteenpäin, jotta saan rahaa säästöön. Siitä huolimatta otan riskin ja jaan unelmani, joka on minulle merkityksellinen juuri tässä hetkessä. Olen sisäistänyt tänä vuonna elämän rajallisuuden ihan uudella tavalla, enkä aio siirtää unelmiani enää yhtään kauemmas tulevaisuuteen.

Sen lisäksi, että haluan saada vuokran ja laskut maksettua sekä ruokaa ostettua (plus velat maksettua), haluan lähteä talveksi pois Suomesta – siis koko talveksi. Tässä vuosien varrella on tullut kerta toisensa jälkeen todettua, että voin lämpimässä ilmastossa sekä fyysisesti että henkisesti paremmin. Fyysisistä kivuistani en halua tässä jakaa sen tarkemmin, mutta ne vaikuttavat elämääni paljon. Epämääräisissä merkeissä sujuneen alkuvuoden johdosta minulla ei siis ole tällä hetkellä ollenkaan säästöjä, päinvastoin. Nyt minulla on kolme kuukautta aikaa muuttaa elämäni suunta, mieluiten vaikka pysyvästi.

Haluan tämän taloudellisen ahdingon ja epävarmuuden loppuvan, jotta pystyn järjestämään elämäni minulle (erityisesti terveydelleni) mahdollisimman optimaalisella tavalla. Uskon, että sitä kautta pystyn paljon paremmin myös auttamaan ja inspiroimaan muita. En haaveile miljoonaomaisuudesta, vaan aivan normaalista toimeentulosta ja siitä, että saisin joskus velkani ja opintolainani maksettua. Tulevaisuudessa haluan myös osallistua sellaiseen auttamistyöhön, joka vaatii sitä, että oma pää on ainakin suht kunnossa. Tiedän, että minulla on vielä työtä tehtävä tämän asian kanssa, koska olen äärimmäisen herkkä ja otan monet asiat raskaammin kuin tarvitsisi.

Tällä hetkellä haaveeni on viettää ensi talvi osittain Australiassa ja osittain Aasiassa. Palattuani Australiasta reilut kaksi vuotta sitten olen tuntenut olevan elossa vain puolittain, sillä vihdoin olin löytänyt kulttuurin ja ympäristön, jossa minun on helpompi hengittää. Olen kaivannut takaisin joka päivä siitä lähtien. Aasiassa sen sijaan tahtoisin viettää aikaa perheeni kanssa ja yksinkertaisesti elää ympäristössä, jossa on hyvä olla. Tarkoitukseni ei ole missään nimessä ottaa puolen vuoden lomaa. Haluaisin saada seuraavien kuukausien aikana sellaisia asiakkaita, joille voisin tehdä projekteja läpi talven. Näihin matkahaaveisiin palaan vielä myöhemmissä postauksissa, mutta nyt on aika keskittyä saamaan lisää työtä.

Bondi Australia

Syvyyttä sisällöntuotantoon

Mitä minä siis teen työkseni? Olen kirjoittanut siitä lähtien, kun oli kuusivuotias. Reilut kymmenen vuotta olen ollut onnekas, sillä olen vähintään sivutoimisesti saanut kirjoittaa myös työkseni. Olen kirjoittanut lehtiartikkeleita, blogeja, tiedotteita, nettisivujen sisältöä, sosiaalisen median päivityksiä jne. Olen myös tehnyt paljon oikolukua. Erityisesti pidän tällä hetkellä henkilöhaastatteluiden tekemisestä sekä tekstin editoinnista. Kaikki visuaalinen inspiroi myös hurjasti ja rakastan kaikkea kauneutta, mitä maailmasta löytyy. Lisää (työ)historiastani voi lukea portfoliosivultani. Uskon ja luotan siihen, että maailmassa on edelleen tarve tarinoille. Millä tätä maailmaa muutetaan, ellei sanojen voimalla?

Uskon, että minullekin voi vielä löytyä löytyy töitä, kunhan vain kohtaan oikeat ihmiset. Oman työn markkinointi ei ole koskaan ollut vahvuuteni ja siksi halusin kirjoittaa tilanteestani rehellisesti. Yritän jatkuvasti opetella uutta ja tulla rohkeammaksi, mutta se ei käy ihan hetkessä. Jos joku tietää yrityksen, joka saattaisi tarvita tekstisisältöä muodossa tai toisessa, niin heille saa mielellään vinkata minusta tai minulle heistä. Minun haaveenani on tuoda lisää syvyyttä, inhimillisyyttä, iloa ja oivalluksia sisällöntuotantoon, joka on nykyään monesti turhan täynnä höttöä ja pintakiiltoa. Toivon löytäväni ihmisiä ja yrityksiä, jotka ajattelevat samoin – jotka haluavat tehdä maailmasta edes aavistuksen verran kauniimman.

 

<3 Mirka

[email protected]
IG: @mirkahannele
Twitter: @mirkahannelen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather