Monthly Archives

elokuu 2018

Väriterapiaa Lontoon Brick Lanella

Kun huhtikuisena hellepäivänä kävelin Lontoon Brick Lanella, luulin, että se jäisi yhdeksi tämän kesän lämpimimmistä päivistäni. Vähänpä silloin tiesin. 

Vietin tämän vuoden ensimmäiset kesäpäiväni Lontoossa. Noin 70 vuoteen kaupungissa ei ole mitattu huhtikuussa yhtä lämmintä säätä kuin silloin. Reissuni sujui siis kirjaimellisesti historiallisen lämpimissä tunnelmissa. Ajattelin, että nyt on otettava kaikki irti kesäpäivistä, sillä Suomen kesästä ei koskaan voi tietää.

Brick Lane Lontoo katutaide

Brick Lanen sunnuntai

Kymmenen vuotta sitten, ensimmäisen Lontoon reissuni aikoihin, Shoreditchissa sijaitseva Brick Lane oli hip. Ihastuin alueen tunnelmaan, kuinkas muutenkaan.

Vaikka Itä-Lontoo on sittemmin saanut paljon uusia trendialueita, kiehtoo tämä tuttu kadunpätkä edelleen. Brick Lane on yhä täynnä elämää, ja koska katutaiteella on tapana uusiutua tiuhaan tahtiin, on Brick Lanella jatkuvasti jotain uutta nähtävää.

Sen lisäksi, että Shoreditch on näyttämö värikkäälle katutaiteelle, on alueen historiakin värikäs. Mikäli Shoreditch kiehtoo pintaa syvemmältä, siihen ei tarvitse syventyä yksin. Unseen Tours järjestää alueella kävelykierroksia, joissa oppaina toimii esimerkiksi kodittomia lontoolaisia. Blogissaan näistä on kirjoittanut esimerkiksi Ullis R. Urgent. Itsekin osallistun tulevaisuudessa tällaiselle kierrokelle enemmän kuin mielelläni.

Minä suuntaan Brick Lanen alueelle yleensä sunnuntaisin, jolloin koko Shoreditch täyttyy markkinoista. Jos siis ihmismassat eivät ahdista, on sunnuntai paras päivä Itä-Lontoon kierrokselle. Suosittelen ehdottomasti paikallisten käsityöläisten tukemista mieluummin kuin keskustan ketjuliikkeissä shoppailua.

Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lande Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide

Rakkaudesta katutaiteeseen

Olen ollut kiinnostunut katutaiteesta niin pitkään kuin muistan, ja vaikka taide ei olekaan ollut blogissani viime aikoina usein esillä, ei rakkauteni sitä kohtaan ole kadonnut. Olen edelleen innoissani, kun pääsen paikkoihin, jotka täyttyvät värikkäästä, ajattelemaan haastavasta taiteesta. Tykkään valokuvata katutaidetta ja ihastella kuvia vielä pitkän ajan jälkeenkin.

Muistan edelleen hyvin sen syys-lokakuun taitteen sunnuntain, jolloin istuin Brick Lanen kulmassa tiedostaen, että se tulisi olemaan viimeinen kesäpäiväni vuonna 2008. Tuskin olen koskaan yrittänyt yhtä epätoivoisesti imeä itseeni jokaista auringonsädettä sekä ympäröivää tunnelmaa. Jostain syystä aurinko on liittynyt vahvasti lähes kaikkiin Lontoon matkoihini siitä huolimatta, että kaupunki yleisesti mielletään kovin sateiseksi.

Istuin Brick Lanen kulmassa tiedostaen, että se tulisi olemaan viimeinen kesäpäiväni vuonna 2008.

Tämän kevään reissullani kesä oli vielä edessä. En kuitenkaan osannut aavistaa, millaisista lämpötiloista pääsisin Suomen kesässä nauttimaan. Vuonna 2018 Suomessa mitattiin yli 60 hellepäivää. Se tuntuu edelleen uskomattomalta. Kaikesta huolimatta tämä huhtikuinen sunnuntai on yksi parhaista tämän kesän muistoistani.

Brick Lane katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide

Luovuus kuuluu kaikille

Harvinaisen pitkän ja masentavan talven jälkeen värikkäät kuvat olivat minulle parasta mahdollista terapiaa, ja samalla ne muistuttivat minua unelmastani, joka oli ollut talviunilla – tahdon kirjoittaa kirjan luovuudesta. Unelmani heräsi eloon aivan uudella tavalla, kun pääsin harmaan talven jälkeen värikkääseen ympäristöön.

Vaikka inspiroidunkin taiteesta, niin ajattelen, että luovuutta ei ole missään tapauksessa varattu vain taiteilijoille, artisteille tai muille ”luovan alan ihmisille”. Toivon, että jokainen oppisi ottamaan ilon irti omasta luovuudestaan, ammatista ja kiinnostuksen kohteista riippumatta. Olen innoissani tästä aiheesta ja siksi tahtoisin kirjoittaa siitä (ainakin yhden) kirjan. Toivon, että löydän itseni jossain vaiheessa Lontoosta kirjoittamasta, sillä jostain syystä tämä kaupunki herättää minussa paljon ajatuksia, ideoita ja inspiraatiota.

Millainen ympäristö sinua inspiroi? Mielestäni kysymystä kannattaa pohtia, sillä jokainen tarvitsee aika ajoin uutta inspiraatiota ja uutta energiaa. Välillä on hyvä irrottautua omista arjen ympyröistä. Jollekin mielekkäin ympäristö tarkoittaa kaupungin kaaosta, toiselle luonnon hiljaisuutta. Itse tarvitsen vuorotellen molempia näistä. Koen itseni kaupunkilaiseksi ja rakastan suurkaupunkeja aivan erityisesti, mutta luonnon rauha virkistää ja inspiroi minua myös.

Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo

Lakkaa seuraamasta puhelintasi

Bongasin kadunkulmasta hyvin simppelin tekstin ”Unfollow Your Phone”.  Se pysäytti miettimään. Ihminen kestää nykyään huonosti hiljaisuutta ja odottamista. Harva jaksaa seistä julkisella paikalla enää ilman, että tuijottaa puhelimensa näyttöä. Kaukana ovat ne ajat, kun ihmiset kykenivät istumaan raitiovaunussa – saati sitten tuntien ajan bussissa tai junassa – ilman älylaitettaan. Pakko tunnustaa, että minä en malttanut laskea Lontoossa puhelinta kädestäni oikeastaan ollenkaan, kun kaikkialla tuntui olevan jotain, mitä halusin ikuistaa. Ehkä myös otin vähän takaisin sitä, että edellisellä Lontoon reissulla ei tullut valokuvattua.

Mielestäni on huolestuttavaa, miten levottomaksi älylaitteet ovat ihmiset tehneet. Toki etenkin reissussa helposti innostuu eikä halua laskea puhelinta tai kameraa kädestä ollenkaan, mutta toisinaan on parasta oikeasti vaan heittäytyä hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Arjessa puhelimen selailusta tulee helposti tapa, joka turruttaa enemmän kuin antaa positiivisia virikkeitä. Tällainen kierre kannattaa jossain kohtaa katkaista.

Olen yrittänyt tänä kesänä vähentää puhelimen ja läppärin käyttöä. Pidin blogin kirjoittamisestakin yli kahden kuukauden breikin, joka on nyt tullut päätökseen. Tauko teki hyvää. Vaikka rakastan kirjoittamista, niin koko ajan ei tarvitse ikuistaa/jakaa kaikkea. Maailma on edelleen kaunis eikä putoa raiteiltaan, vaikka välillä keskittyisi elämään reaaliajassa.

Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide

Nomadic Community Gardens

Yksi parhaista asioista reissaamisessa on se, että milloin tahansa vastaan voi tulla mitä tahansa – silloinkin, kun on suhteellisen tutussa ympäristössä. Tällä kertaa löysin sattumalta yhteisöpuutarhan, joka on rakennettu käyttämättömäksi jääneelle maalle. Mielestäni on hienoa, että kaupunkilaiset ottavat ympäristöä haltuun tällä tavalla.

Brick Lanen tuntumaan rakennettu Nomadic Community Gardens on täynnä taidetta, kasvillisuutta, kahviloita, mitä mielikuvituksellisempia rakennelmia, ihmisiä, tapahtumia, yhteisöllisyyttä. Tämä paikka oli ehdottomasti päivän piristys – joka olisi jäänyt kokematta, jos olisin päättänyt, että Shoreditch on ”niin nähty”. Onneksi päätin antaa sille jälleen mahdollisuuden, sillä inspiroiduin enemmän kuin pitkään aikaan.

Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Nomadic Community Gardens Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo

Brick Lanelle löytää helpoiten tubella: Aldgate East tai overgroundilla: Shoreditch High Street.

Lontoo Brick Lane Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather