Monthly Archives

huhtikuu 2018

PING Festival – säihkettä ja syvyyttä sisällöntuotantoon

Vuoden säihkyvin sisällöntuontantotapahtuma on täällä taas. Neljässä vuodessa Pohjoismaiden suurimmaksi vaikuttajamarkinoinnin tapahtumaksi kasvanut PING Festival järjestetään 8.5.2018 Jätkäsaaren Clarionissa. Tästä starttaa festarikausi!

Luovuus ja bisnes lyövät kättä, ilmassa on inspiraatiota, innostusta ja uusia ideoita. Sisällöntuottajat verkostoituvat yritysten edustajien kanssa sekä tietenkin keskenään. Vuoden tärkein, mutta ei missään nimessä tärkeilevin tai vakavahenkisin tapahtuma on jo aivan oven takana. Nähdäänkö siellä?

Sitten heti alkuun tunnustus. Kun puhutaan bisneksestä, vaikuttamisesta, kaupallisuudesta ja markkinoinnista, niin välillä tällaista introverttia ja herkkää tarinankertojaa huimaa. Minä kun mieluiten raapustelisin runoja vihkon reunaan ja upottaisin varpaani hiekkaan valtameren rannalla, vailla huolta huomisesta. Mutta vaikka minua hirvittää, en aio kaivautua rantahiekkaan vaan haluan kehittyä ja oppia, sillä elätän itseni sataprosenttisesti sisällöntuotannolla ja olen mukana tässä bisneksessä. Haluan ehdottomasti tulla mahdollisimman hyväksi siinä, mitä teen.

Olen vihdoin sisäistänyt sen, että on ihan ok olla juuri tällainen persoona kuin olen, herkkä, utelias ja haavoittuvainen. En ehkä kilpaile suurimpien suomalaisten somevaikuttajien kanssa, mutta minulla on jotain muuta annettavaa, sillä laadukkaan sisällön merkitys ei katoa koskaan.  Ja runoillakin voi muuten nykyään tehdä bisnestä.

Kun inhimillysyys tuli taloon

Tänä vuonna PING Festival järjestetään neljättä kertaa. Ensimmäinen tapahtuma jäi itseltäni väliin Australian matkan vuoksi, mutta muina vuosina olen ilokseni saanut olla mukana. Erityisesti vuonna 2016 Långvikissa järjestetty PING jäi sydämeeni ja uskon, että en ole ainoa. Bloggasin kyseisen tapahtuman jälkeen otsikolla ”Kun inhimillisyys tuli taloon”. Tapahtumassa puhuttiin paljon yhteisön merkityksestä, inhimillisyydestä ja tarinoista – juuri niistä asioista, joiden pohjalle minä tahdon sisällöntuotantoani sekä elämääni rakentaa. Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta ja se vasta on inspiroivaa!

Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta.

Muutaman vuoden aikana PING Helsingistä on kehittynyt ihmisiä työllistävä vaikuttajamarkkinoinnin yritys, joka tekee PING Festivalin lisäksi paljon muutakin – kuten kuukausittain järjestettävää PING Studiota, jossa käsitellään vaihtuvia teemoja. Oma suosikkini on ollut tarinankerronnan ympärille rakennettu studio, jossa nosteettiin esille se, että yritysten kannattaisi enemmän hyödyntää journalistista osaamista. Tämän kuuleminen ilahdutti minua erityisen suuresti, sillä oma taustani on perinteisen median puolella ja olen monesti kipuillut sen kanssa, löytyykö minulle ja lahjoilleni paikkaa tästä maailmasta ollenkaan. PING Studion jälkeen tuli sellainen tunne, että kyllä ne oikeat ovet vielä avautuvat, ihan varmasti.

PING Festival 2016Saan olla juuri tällainen

Vuosi on taas kulunut nopeasti. Tämän vuotisen PING Festivalin kynnyksellä elämäni näyttää hieman epämääräiseltä, mutta näen tässä kaaoksessa myös mahdollisuuksia. Huomenna lähden virkistäytymään Lontooseen, jonne on luvattu hellelukemia, ja olen tähän mennessä itkenyt ainakin kolme kertaa ilosta aurinkoisen sääennusteen johdosta. Työrintamalle kuuluu hektistä, sillä tällä hetkellä viimeistelen asiakkaalle kirjaa, kirjoittelen erilaisia artikkeleita sekä blogiani. Kesäkuusta lähtien kalenterini alkaa kuitenkin tyhjenemään ja pian onkin korkea aika keksiä uusia työprojekteja. Toivon, että PINGissä syntyisi aivan uusia unelmia sekä mahdollisesti uusia asiakassuhteitakin.

Viimeisen vuoden aikana minulle on kirkastunut se, että tahdon tulevaisuudessa tehdä töitä ainoastaan sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka ajattelevat, että ihminen on bisnestä tärkeämpi. Työhyvinvointi on noussut minulle erittäin tärkeäksi arvoksi ja haluan panostaa siihen syömällä hyvin, liikkumalla sekä valitsemalla, millaisiin projekteihin lähden mukaan. En haluaa enää tehdä työtä sellaisessa ilmapiirissä, jossa voin jatkuvasti huonosti. Haluan myös tehdä työni mahdollisimman hyvin ja oppia jatkuvasti uutta. En halua elää elämääni niin, että teen vain sen, mitä minulta minimissään odotetaan. Haluan aina pyrkiä ylittämään odotukset – ja sitten kun epäonnistun, haluan jälleen nousta ja yrittää uudelleen. Haluan rohkaista muitakin siihen, että epäonnistumista ei kannata pelätä. Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia ja se vie aina eteenpäin. Pahinta on jäädä paikalleen epäonnistumisen pelossa.

Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia.

Ajattelin aiemmin, että en voi olla yrittäjä, koska olen liian herkkä. Olen kuitenkin oppinut, että minun ei tarvitse sulloa itseäni mihinkään muottiin, yrittää kopioida toisia ihmisiä tai esittää olevani vahvempi kuin olen. On yrityksiä, jotka kaipaavat juuri minun kaltaisiani tekijöitä ja jos joku projekti menee minulta ohi, niin sitä ei ole minulle tarkoitettukaan. Olen huomannut, että sisällöntuotannon maailmassa esiintyy paljon kateutta ja vertailua, mikä on toki ihmiselle luonnollistakin, mutta mielestäni voisimme kaikki yhdessä päättää, että tuetaan kollegoja heidän unelmissaan ja mennään kohti omia haaveitamme vertailematta, missä kohtaa joku toinen on omalla matkallaan.

Minä haluan tulevan vuoden aikana oppia yhä lisää itsestäni, sisällöntuotannosta ja yrittäjyydestä. Olkoon PING Festival startti tälle kaikelle. Sen jälkeen aion panostaa kirjojen lukemiseen, tällä hetkellä listallani on ainakin Aki Hintsan Voittamisen anatomia, joka on jostain syystä itselläni edelleen lukematta. Odotan innolla, mitä tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan!

Mitä odotan PINGiltä?

Mutta se tuleva PING Festival! Odotan tapahtumalta eniten ihmisten kohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluita, jotka toivottavasti kirkastavat minulle entistä enemmän omia haaveitani. Toivon saavani inspiraatiota sisällöntuotantoon ja lisäksi uutta energiaa oman työni markkinointiin, joka on edelleen oma heikko kohtani.

Toinen tapahtuman juontajista on Perttu Pölönen, joka on mielestäni ehdottomasti yksi inspiroivimmista nuorista miehistä Suomessa. Vuonna 2016, Pertun ollessa 21-vuotias, hänet kutsuttiin ainoana suomalaisena monien huippulahjakkuuksien kanssa Kalifornian Piilaaksoon ratkomaan maailman isoimpia ongelmia. Tarina juontaa juurensa jo vuosien taakse, jolloin teini-ikäinen Perttu kehitti sävelkellon, jolla hän halusi uudistaa musiikin teoriaopiskelun kokonaan. Perttu on palkittu keksintönsä ansiosta monissa yhteyksissä ympäri maailman, muun muassa vuonna 2014 vuoden luovimpana suomalaisena. Itse olen osallistunut kerran hänen vetämäänsä workshopiin, jossa kehiteltiin porukalla mahdollisimman huonoja ideoita. Suosittelen kokeilemaan tätä metodia, sillä kaikista surkeimpien ideoiden keskeltä saattaa välillä syntyä todellisia timantteja.

Pingin puhujista odotan eniten Oatlyn luovaa johtajaa, John Schoolcraftia. Oatly on mielestäni onnistunut laadukkaan tuotteensa brändäyksessä niin huikealla tavalla, että jokaisen, joka on kiinnostunut markkinoinnista, kannattaa olla muistiinpanovälineidensä kanssa paikalla. Maistiaisiksi kannattaa katsoa esimerkiksi tämä haastattelu. Schoolcraftin puheenvuoroa en aio missata, älä sinäkään!

Päivän ohjelmassa on monia muitakin kiinnostavia puheenvuoroja niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltäkin lahjakkuuksilta. Mikäli siellä ruudun takansa on sisällöntuottajia, joilla ei vielä ole lippua Pingiin, niin influencer-lipun voi edelleen ostaa hintaan 147 + alv.  Toivottavasti nähdään Jätkäsaaressa toukokuussa!

PING 2017 Clarion JätkäsaariViime vuonnakin oli jo vähän säihkettä PING-lookissa, mutta eiköhän laiteta tällä kertaa paremmaksi.

Yhteistyössä: PING Helsinki

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Tyttö joka muutti maailmani

Hopeasormuksia Bangkokissa myyvä tyttö, joka ihmetteli, miten voi matkustaa yksin, sillä hän ei lähtisi edes ostoskeskukseen ilman ystäviä.

Koditon lontoolainen, jonka kanssa istuin kadulla juttelemassa matkustamisesta ja haaveista.

Nuori kenialaisnainen, joka oli paennut ympärileikkausta.

Tanskalainen mies, joka kertoi minulle Thaimaan rannalla, että Suomi on hänen unelmiensa matkakohde.

Australialainen ystävä,  jonka kanssa olimme tietämättämme suunnitelleet identtiset tatuoinnit.

Kaulanauhoja turisteille kaupitteleva pieni tyttö, joka kaipasi rakkautta enemmän kuin rahaa.

Singaporelaiset, jotka lähtivät kanssani sunnuntaikirkon jälkeen syömään ja avasivat minulle aivan uuden maailman kertomalla paikallisesta kulttuurista ja meneillään olevasta kiinalaisesta uudestavuodesta.

Bangkok joki auringonlaskuMatkustamisessa, niin kuin elämässä yleensäkin, parasta on ihmisten kohtaaminen. Jotkut kohtaamiset jättävät sellaisia jälkiä, jotka eivät kulu pois koskaan, vaan ne kulkevat mukana elämän viimeiseen auringonlaskuun saakka. Minä olen onnekas, sillä saan kantaa mukanani kohtaamisia, jotka ovat tehneet elämästäni monin verroin kauniimman.

Vuoden 2006 tammikuussa matkustin ensimmäisen kerran Thaimaahan. Vaikka maa vei sydämeni ensisilmäyksellä, näin reissullani myös asioita, joita ei olisi pitänyt nähdä ei pitäisi olla olemassa. Ymmärsin, että en voisi tehdä oikeastaan mitään syvään juurretuille kulttuurisille rakenteille, enkä voisi viedä turvaan niitä lapsia, jotka olisin tahtonut pelastaa. Halusin kuitenkin tehdä  jotain, jotta edes yksi lapsi voisi saada paremmat lähtökohdat elämälleen.

Otin matkan jälkeen Fidan kautta kummilapsen Thaimaasta. Olin vastikään aloittanut opinnot ja elin pelkällä opintotuella – sen vuoden opintolainan olin käyttänyt reissuun. Mutta ei minua huolettanut, sillä tiesin selviäväni aina jotenkin. Minä en ollut tehnyt mitään ansaitakseni oikeuden syntyä Suomeen, joten ajattelin, että voin aivan hyvin jakaa osan opintotuestani, joka on maailmanlaajuisesti katsottuna ihan järjetöntä luksusta. Minun koulutustani tulee valtio, thaimaalaisen lapsen koulunkäyntiä ei kukaan.

Suloinen kummityttöni oli 7-vuotias. Hän vei palan sydämestäni heti, kun näin ensimmäisen kuvan hänestä.

Seuraavan kerran matkustin Thaimaahan vuonna 2009. Mietin, missä tuo pieni tyttö mahtaa kulkea. Siellä me olimme, samassa kaupungissa, samojen tähtien alla ja silti niin eri tilanteissa, minä ensimmäistä kertaa reissaamassa yksin, hän jossain kaupungin laitamilla leikkimässä, toivottavasti kuitenkin onnellisena. Minulla ei ollut rohkeutta ajatella, että olisin voinut mennä tapaamaan häntä, mutta hän pysyi ajatuksissani.

Mistä tuo pieni tyttö mahtoi haaveilla?

Vuosittain sain kummitytöltäni postia ja uuden valokuvan. Tyttö kasvoi ihan silmissä. Vuonna 2010 sain kirjeen, joka pysäytti minut eri tavalla kuin aiemmat. Kirje oli kirjoitettu keväällä ja siinä tyttö kertoi toivoneensa, että olisin ollut hänen kanssaan vesisotaa Songkranin aikaan. Kyyneleet valuivat silmistäni. Silloin tein päätöksen, että seuraavana vuonna olisin Songkranin (paikallinen uusi vuosi, johon kuuluu myös kansallinen vesisota) aikaan Thaimaassa ja yrittäisin järjestää tapaamisen tämän tytön kanssa.

Ostin lennot.

Bangkok temppeliHeti reissun alussa maa kirjaimellisesti järkkyi. Hotelli, jonka 35:ssä kerroksessa istuin Facebookia selaamassa, alkoi huojumaan puolelta toiselle. Lähdin ulos ja istuessani korkeiden rakennusten välissä mietin, olisiko elämäni ollut hyvä, jos se nyt päättyisi.

Olisi se. Mutta elämä jatkui, eikä uusia järistyksiä koskaan tullut.

Muutaman päivän kuluttua jouduin skootterionnettomuuteen ja tunsin jälleen syvää kiitollisuutta siitä, että olen elossa.

Koko Aasian ilmasto tuntui olevan sekaisin Japanin tsunamin jäljiltä ja reissusuunnitelmia oli pakko muuttaa, sillä saaret, joille olin matkalla, olivat täysin tulvien saartamana. Bangkokissakin oli niin kylmä, etten tiennyt sen edes olevan mahdollista.

Alkoi näyttää siltä, että Pohjois-Thaimaassa olisi suurin piirtein Aasian ainoa sateeton vyöhyke, joten hyppäsin yöjunaan kohti Chiang Maita. Makuupaikkoja ei ollut tarjolla ja koliseva juna toi ikäviä takaumia maanjäristyksestä. Hetkeä myöhemmin juna pysähtyi keskelle-ei-mitään. Näin ikkunasta kuolleen miehen, jonka junamme oli töytäissyt pusikkoon. Mietin, miten pienestä elämä on kiinni. Matka kuitenkin jatkui nopeasti eikä junan henkilökunta ollut moksiskaan, olihan tilanne heille hyvin arkinen.

Chiang Mai oli kaunis. Suunnitelmien muuttuminen ei haitannut, se tarkoitti vain odottamatonta, erilaista seikkailua. Pääsin nauttimaan pohjoisen luonnosta, joka on hyvin erilaista etelän rantamaisemiin verrattuna. Songkran alkoi ja sitä juhlittiin Chiang Maissa turhankin villisti. Sää ei ollut edelleenkään kovin lämmin ja sen lisäksi olin kipeänä. Kun sain välttely-yrityksistäni huolimatta tarpeeksi monta kertaa jäävettä niskaani, ei enää hirveästi naurattanut.

Puolivälissä Songkrania jatkoin matkaa Bangkokiin, mitä en voi suositella, sillä liikenteen onnettomuustilastoissa on järkyttävä piikki Songkranin aikaan. Nämä päivät kannattaa siis ottaa iisisti, eikä käyttää matkustamiseen. En olisi jaksanut vesisotaa enää yhtään ja kaiken lisäksi odotin malttamattomana kummityttöni tapaamista, jonka olin saanut järjestettyä seuraavalle päivälle Songkranin päättymisen jälkeen.

Hulluus loppui aikanaan ja kaduilla sai vihdoin kulkea rauhassa,  vailla pelkoa kastumisesta.

Chiang Mai temppeliMinua jännitti. Olin vihdoin lähdössä tapaamaan tyttöä, joka oli ollut viisi vuotta elämässäni läsnä pelkästään kirjeiden välityksellä. Hyppäsin tuk-tukiin vain todetakseni, että kuski ei suostunut viemään minua sinne, minne pyysin. Tarpeeksi kauan asiasta jankattuani minua ei enää kiinnostanut, onko aasialaisessa kulttuurissa korrektia näyttää negatiivisia tunteita julkisesti. Hyppäsin pois kyydistä ja annoin kuskin kuulla kunniansa. Olin muutenkin jo hermostunut tulevasta tapaamisesta, enkä kaivannut enää mitään ylimääräistä härdelliä, kuten perinteistä turistihuijausta yrittävää kuskia.

Pääsin heikosta startista huolimatta ajoissa perille. Fidan työntekijät järjestivät tapaamisen paikallisella kirkolla, kaukana keskusta-alueesta, jossa yleensä Bangkokissa liikun. Kirkossa oli sunnuntaijumalanpalvelus, johon kummityttöni tosin ei buddhalaisena osallistunut, mutta hän saapui paikalle mummonsa kanssa tilaisuuden jälkeen.

Olin kerännyt tytölle albumiin Suomesta kuvia, joita hän katseli innoissaan. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta minulla oli onneksi tulkki mukana. Tyttö oli herttainen ja ujo, emmekä luonnollisestikaan pystyneet käymään kovin syvällistä keskustelua, mutta se ei ollut tärkeintä. Hän kertoi osallistuneensa vesisotaan, mikä sai minut onnelliseksi. En ehkä ollut mukana vesisodassa hänen kanssaan, mutta olin pitänyt kiinni päätöksestäni ja tullut Thaimaahan Songkranin aikaan.

Mummo oli yhtä hymyä alusta loppuun ja toisteli, miten söpö olen.

Vaikka tapaaminen oli hetkessä ohi, en unohda sitä koskaan.

minä ja kummityttö
Tänään kummityttöni on aikuinen, eikä ole enää Fidan ohjelmassa mukana. Käyn edelleen Bangkokissa tämän tästä, sillä kaupungissa asuu nykyään yksi perheenjäsenistäni. Mietin yhä usein, missä tuo pieni tyttö, tosin nykyään jo nuori nainen, mahtaa kulkea. Onko hän opiskelemassa ammattiin, josta hän lapsena haaveili? Onko hän parisuhteessa tai onko hänellä jopa jo oma perhe? Onko hän onnellinen?

Parin viikon päästä Thaimaassa juhlitaan jälleen Songkrania, enkä minä voi olla ajattelematta meidän kohtaamistamme seitsemän vuotta sitten.

Vuonna 2006 minä luulin, että voisin muuttaa yhden lapsen maailman, mutta siinä kävikin niin, että hän muutti minun maailmani.

Toivon, että jonain päivänä me vielä kohtaamme ja voimme yhdessä hämmästellä, miten ihmeellinen maailma on ja miten syviä jälkiä ihmiset toisinaan jättävät toistensa elämään.

Toivottavasti hän tietää, että hänellä on paikka minun sydämessäni, aina.

Voit äänestää tekstiäni Momondon Open World Awards -kisassa 15.4. saakka.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather