Hour for Them – viikon alku muita varten

Hour for Good

Elämme individualistisessa maailmassa. Ihmiset hautautuvat omiin töihinsä, projekteihinsa, unelmiinsa, ongelmiinsa – lista jatkuu. Olen alkanut yhä useammin haastamaan itseäni siihen, että muistan olla oikeasti läsnä muiden ihmisten elämässä, niin iloissa kuin suruissakin. Yhtään ihmistä kun ei ole tarkoitettu selviämään yksin, vaikka nykyinen kulttuurimme korostaakin vahvuutta ja itsenäisyyttä. Jokainen tarvitsee ihmisiä, jotka kulkevat vierellä, vahvinkin kaipaa ymmärrystä, rohkaisua ja tukea. Jokaisella on epävarmuutta jollain elämän osa-alueella, vaikka se nykyaikana onkin helppo piilottaa kiiltokuvien taakse.

Elän parhaillaan vuoden kiireisintä aikaa, joten päätin tarkoituksella erottaa aikaa muille ihmisille, jotta elämän tärkeimmät asiat eivät jäisi arjen haasteiden jalkoihin. Aion tästä lähtien aloittaa jokaisen viikon siten, että käytän maanantaiaamun ensimmäisen tunnin muiden ihmisten rohkaisemiseen tai auttamiseen. Se voi näyttäytyä millaisena tahansa – pääpointti on siinä, että keskityn muihin ihmisiin itseni sijaan.

Toivon, että monet muutkin voisivat adoptoida tämän tradition, sillä uskon, että kun tietoisesti alkaa rohkaisemaan muita, siitä alkaa vähitellen tulla tapa, jota ei enää tarvitse edes erikseen miettiä. Ihmiset kyllä ajattelevat hyvää muista, paljonkin, mutta liian usein se jää sanomatta. Pienellä ystävällisellä teolla, sanoilla, viestillä tai vaikka hymyllä saattaa kuitenkin olla jonkun ihmisen elämässä valtavan suuri merkitys. Ei kannata koskaan ajatella, että joku on niin itsevarma tai suosittu, että hän ei luultavasti kaipaa enää rohkaisua. Koskaan ei voi tietää, mitä toisen ihmisen ihmisen elämässä on meneillään.

Aion vastedes aloittaa jokaisen viikon siten, että käytän maanantaiaamun ensimmäisen tunnin muiden ihmisten rohkaisemiseen tai auttamiseen.

Hour for GoodHour for GoodHour for Good

Tiedän, että ihmiset tulevat hyvinkin erilaisista taustoista ja elämäntilanteissa sen suhteen, onko muiden rohkaiseminen tai auttaminen luonteva osa elämää. Joku saattaa automaattisesti rohkaista muita ihmisiä joka päivä (tai auttaa ihmisiä vaikka työkseen) ja toinen taas ei edes tiedä, mistä voisi aloittaa.  Tässä muutamia satunnaisia ideoita heille, jotka kaipaavat inspiraatiota:

  • Lähetä tuttavalle viesti, jossa kerrot, miten paljon hän on inspiroinut sinua
  • Kehu julkisesti tuttua tai tuntematonta
  • Kirjoita kirje tai kortti ystävälle
  • Soita sellaiselle henkilölle, jolle et ole soittanut pitkään aikaan
  • Osta ystävälle kukkia – tai vaikka suklaata pääsiäisviikon kunniaksi
  • Kerro työtovereille/alaisellesi/esimiehellesi miten hyvää työtä he ovat tehneet
  • Jätä rohkaiseva yllätysviesti ystävän pöydälle
  • Tarjoa kahvit ystävälle tai vaikka satunnaiselle henkilölle kahvilan jonossa
  • Lupaudu auttamaan ystävää jossain hänen projektissaan

Hour for Good

Olen varma siitä, että ihmisen sydän muuttuu, kun päättää tietoisesti alkaa antamaan enemmän aikaa muille ihmisille. Suosittelen kokeilemaan.

Aion tulevaisuudessa jakaa ajatuksiani aiheen tiimoilta Instagramissani @mirkahannele ja ehkä täällä blogin puolellakin välillä. Keskusteluun voi halutessaan osallistua #hourforthem mutta mielestäni tärkeintä on se, että kääntää välillä katseensa itsestään muihin ihmisiin.

Ihanaa pääsiäisviikkoa! Nautitaan auringosta ja pidentyneistä valoisista illoista.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Ulla maanantai, maaliskuu 26, 2018 at 13:43

    Voi miten ihana idea! <3 Olet kultaa. Aion tarttua tähän! Se kolme hyvää -haastekin on mielessä kuhan vain ehtisin 🙂

  • Reply Tres maanantai, maaliskuu 26, 2018 at 14:24

    Hyviä ajatuksia ja ohjeita elämään. Yritän uudelleen minäkin. Se vain usein törmää seinään sillä, että ihmiset ovat hyvin tylyjä ja itsekeskeisiä nykyisin. Tulee mieleen vanha vessanseinäkirjoitus: hymyile niin maailma hymyilee sinulle! Jonka alle joku oli kirjoittanut: hymyile, niin maailma pitää sinua idioottina. Koettu on, valitettavan usein henkilökohtaisesti. Täytyy piilottaa itsensä sekä tehdä ja ajatella hyvää salaa … Ei jaksa ottaa turpiinsa jatkuvasti!

    • Reply Reason for Season maanantai, maaliskuu 26, 2018 at 20:16

      Onhan se totta, että maailma on keskimäärin melko tyly. Sillä tavalla se kuitenkaan ei muutu, että kaikki vetäytyvät yhä enemmän kuoreensa. Ihmiset, jotka kohtelevat toisia julmasti, ovat todennäköisesti todella rikkinäisiä. Eivät ehkä ole itsekään saaneet osakseen arvostavaa kohtelua tai rakkautta. Välittämällä pystyy (toisinaan) murtamaan kovankin ulkokuoren, siksi aina kannattaa mielestäni yrittää rakastaa, vaikka se olisi haastavaa. Mutta ymmärrän kyllä, että tämä maailma tekee helposti kyyniseksi.

    Leave a Reply