Alkuvuoden Top 10

Vuoden 2017 ensimmäinen puolikas on ohi. Välillä näiden kuukausien aikana tuntui siltä, että elämä ei etene mihinkään suuntaan. Vuoden vaihtuessa olin juuri palannut parin kuukauden mittaiselta reissulta Thaimaasta, ja Suomen synkkä talvi iski vasten kasvoja tavallistakin kovemmin. Energiani olivat totaalisen kadoksissa ja mieli maassa. Näin jälkikäteen ajateltuna alkuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon hyviä hetkiä ja reissuja, joista aion tässä postauksessa nostaa esiin kymmenen. Tätä tekstiä kirjoitan Helsingissä, ja viime päivinä olen käynyt myös Kankaanpäässä, Tampereella sekä Lauhavuoressa, eli kesällä on tullut tuttuun tapaan liikuttua kotimaassa, eikä juuri sen pidemmälle ole suunnitelmissa lähteä. Seuraava isompi matkahaaveeni (en tiedä tohdinko kutsua tätä vielä suunnitelmaksi) on Australia tämän vuoden marraskuussa, mutta siihen palaan tarkemmin myöhemmin. Nyt pysähdyn hetkiseksi fiilistelemään vuoden ensimmäisen puolikkaan parhaita reissuja.

Tukholma Tukholma

Tukholma tammikuussa

Tammikuinen Tukholman reissu on jäänyt mieleen ehdottomasti yhtenä vuoden parhaimmista. Tämä talvi tuntui erityisen pitkältä ja synkältä, mutta neljän yön mittainen reissu kauniissa ja aurinkoisessa Tukholmassa sai hymyn huulille. En oikeastaan kerännyt matkavinkkejä blogiin, sen sijaan kirjoittelin reissusta  ystävyyden näkökulmasta. Iloitsin auringonpaisteesta, hyvästä ruoasta sekä erityisesti syvällisistä keskusteluista ystävien kanssa. Tukholma on loistava kombinaatio mm. kaunista arkkitehtuuria, kulttuuria, eläväistä kaupunkia, kaunista rantaa sekä saaristoa. Nautin erityisesti päämäärättömistä kävelyistä ja hyvästä ruoasta paljon. Loistavia ravintoloita ja kahviloita tulee kaupunkialueella vastaan lähes missä tahansa, ja kauniita kaupunginosia on Tukholmassa niin monta, että niitä ei yhdellä päiväreissulla oteta haltuun. Suosittelenkin Tukholman visiitille vähintään pidennettyä viikonloppua.

Tallinna Tallinna

Tallinna helmikuussa

Helmikuun alussa lähdin Noran kanssa viettämään viikonloppua Tallinnaan. Auringonpaisteesta emme päässeet nauttimaan, mutta se ei oikeastaan haitannut, sillä keskityimme tällä kertaa rentoutumiseen Hiltonin kylpyläosastolla. Voin suositella Hiltonia Tallinnaan matkustaville, sillä tästä kaupungista tuskin löytyy montaa parempaa hotellia. Toinen suositus on satamaan saapuminen ajoissa. Myöhästyimme nimittäin paluulauttalta, mutta onneksi se ei sentään ollut päivän viimeinen. Saimme lisäaikamme helposti kulutettua Telliskivessä ja sen ihanissa putiikeissa, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Lontoo Sky GardenLontoo Shard

Lontoo helmikuussa

Muutama päivä Tallinnan jälkeen oli vuorossa viikon mittainen Lontoon matka. Olin ostanut lennot loppuvuodesta, jolloin Norwegian myi Cyber Mondayn tarjouksenaan lähes kaikkiin Euroopan kohteisiinsa 39 euron hintaisia meno-paluulippuja. Tällä reissulla en ollut säiden suhteen onnekas, koko viikon ajan oli varsin kylmä. Kevät alkoi heti matkani jälkeen, eli säiden puolesta reissu olisi kannattanut tehdä viikkoa myöhemmin. Yksi Lontoon parhaista puolista mielestäni on se, että kevät alkaa paljon aiemmin kuin meillä Suomessa. Lyhyt talvi kelpaisi kyllä itsellenikin. Tämänkertainen reissu meni enimmäkseen ystävien kanssa rennosti aikaa viettäessä, ilman kiirettä tai pakollisia nähtävyyksiä. Blogiin kirjoittelin yksinäisyydestä, joka puhutteli tällä reissulla erityisellä tavalla. Tämän reissun pohjalta yksi matkavinkki Lontooseen voisi olla ylemmässä kuvassa näkyvä Sky Garden, jonne sisäänpääsy on ilmainen. Paikka on mainio maisemien ihailuun sekä hengähtämiseen hektisen kaupunkielämän keskellä. Pakko todeta, että nyt on vähän ikävä Lontooseen ja hieman harmittaa, että ei ole uutta reissua tiedossa.

Lahden SeurahuoneLahden Seurahuone

Lahti Huhtikuussa

Tänä keväänä olin yksi Sokos Hotels -ketjun brändibloggaajista, minkä johdosta kävimme Noran kanssa huhtikuussa Lahdessa viettämässä tämän vuoden toista tyttöjen viikonloppuamme. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten kiva hotelli Lahden Seurahuone on. En ole oikein koskaan ajatellut Lahtea matkailun näkökulmasta ja luulen, että en ole tämän asian kanssa yksin. Tämä hotellivisiitti todisti, että laadukkaita hotelleja löytyy Suomessa pienemmistäkin kaupungeista. Erityisesti lämmin palvelu sekä poikkeuksellisen hyvä aamiainen tekivät vaikutuksen. Olen alkanut viimeisen viiden vuoden aikana arvostamaan hotelliyöpymisiä todella paljon. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, että olen asunut samassa asunnossa jo lähes 12 vuotta, ja yksiön seinät ovat tulleet siinä ajassa melkoisen tutuiksi. On mahtavaa saada arkeen vaihtelua, vaikka se sitten olisikin vain yhden yön verran lähikohteessa.

Rovaniemi ArktikumRovaniemi silhuetti

Rovaniemi toukokuussa

Toukokuun alussa suuntasin kulkuni Rovaniemelle. Edellisen kerran olin käynyt kaupungissa jouluna, ja toukokuun valoisuudella oli huikea kontrasti joulukuun pimeyteen. Lumet eivät olleet vielä sulaneet ja enimmäkseen säät olivat todella kylmät, mutta valoa riitti jo pitkälle yöhön. Olin Rovaniemelläkin tekemässä blogijuttua Sokoksen brändibloggaajan ominaisuudessa, minkä lisäksi kävin mm. kuvailemassa auringonlaskua Beyond Arcticin tyyppien kanssa. Tällä reissulla tuli myös tutustuttua itselleni uusiin paikkoihin, kuten Hostel Cafe Kotiin, Your Piece of Finlandiin, Kauppayhtiöön sekä Aitta Deliin. Rovaniemi on viime vuosina kehittynyt etenkin ravintolatarjonnan osalta paljon. Jopa Amarillo on vastikään saanut uuden, modernin ilmeen. Tälläkin viikolla äksöniä Rovaniemellä riittää, sillä Hostel Cafe Kodissa juhlitaan kattoterassin avajaisia perjantaina 14.7.

Turkki AfyonTurkki Afyon

Afyon Toukokuussa

Alkuvuoden tunteita herättänein matka oli toukokuinen pressimatka Afyoniin. Viikkoa ennen lähtöä en ollut kuullut tästä Turkissa sijaitsevasta kaupungista koskaan. Reissussa asiat eivät sujuneet niin kuin elokuvissa – tästä voit halutessasi lukea lisää blogistani. Oli henkisesti vaikeaa kirjoittaa näin negatiivinen teksti pressimatkasta, mutta tällä kertaa olisi tuntunut väärältä alkaa kaunistelemaan ahdistavaa kokemusta. Se täytyy kuitenkin todeta, että Afyon on kaunis kaupunki, josta löytyy upeita maisemia sekä leppoisan rauhallista elämänmenoa. Sydän särkyy, kun ajattelen kaikkea sitä, mitä Turkissa on viime vuosien aikana tapahtunut. Levottoman ilmapiirin seurauksena myös turismi Turkissa on romahtanut. Toivon, että asiat muuttuvat parempaan, vaikka en tiedä, miten se konkreettisesti voisi tapahtua. Jonain päivänä tahdon vielä palata Turkkiin, mutta luulen, että se ei tule tapahtumaan lähiaikoina.

TallinnaTallinna

Tallinna Toukokuussa

Turkin matkan jälkeen lähdin ystäväni Johannan kanssa päiväreissulle Tallinnaan. Oli virkistävää tehdä vähän erilainen reissu kuin yleensä (monesti tulee suunnattua Telliskiven suuntaan), sillä tällä kertaa kävelimme satamasta tuulista rantareittiä pitkin Pirittan rannalle. Sää oli auringonpaisteesta huolimatta viileä, mutta se ei tuntunut estävän ihmisiä, sillä monet ottivat uimapuvuissaan aurinkoa. Suosittelen Tallinnan matkaajille, että kannattaa lähteä eri suuntaan kuin edellisellä kerralla, sillä kaupungissa on monia, mielenkiintoisia kohteita. Historian pystyy aistimaan kaduilla vanhoista, Neuvostoliiton aikaisista rakennuksista, mutta toisaalta uutta ja modernia rakennetaan kaiken aikaa. Nämä kontrastit muodostavat kiehtovan kokonaisuuden, ja tahdonkin lähteä tutkimaan kaupunkia mahdollisimman pian uudelleen. Haaveenani olisi joskus päästä kiertämään Viroa enemmänkin, sillä en ole koskaan käynyt Tallinnan ulkopuolella. Matkustaminen ei ainakaan lompakkoon isoa lovea tekisi, sillä bussimatkoja saa Viron sisällä muutamalla eurolla.

Hanko merenrantaHanko merenranta

Läntinen Uusimaa toukokuussa

Toukokuussa tulikin selvästi tehtyä useampia mielenkiintoisia reissuja ja retkiä. Yksi näistä oli päiväreissu, joka suuntautui Siuntioon, Hankoon ja Tammisaareen. Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy järjesti bloggaajille retkipäivän, jonka kohteista parhaiten mieleen jäi Siuntiossa sijaitseva tilausravintola Artalli. Tuosta paikasta voi lukea lisää esimerkiksi Marjon Matkassa -blogista. Yllä olevissa kuvissa näkyy Hangon rantoja, sillä meri on minulle yksi rakkaimmista asioista maailmassa, niin kotimaassa kuin kauempanakin. Mukana reissussamme oli bloggaajien lisäksi myös vloggaajakaksikko, Lotta ja Antti. He ovat julkaisseet päivästä videoblogin Lanttimatkat-vlogissaan. Olen itsekin pitkään haaveillut omasta vlogista (joka luultavasti ei kuitenkaan liittyisi matkailuun) ja siksi on aina hauskaa päästä seuraamaan vloggaajia työn touhussa.

Tukholma Urban DeliTukholma Urban Deli

Tukholma kesäkuussa

Tukholmaa ehti tulla jo ikävä viiden kuukauden aikana. Tämän vuoden Tukholman reissu numero kaksi ajoittui kesäkuun puoliväliin, ja pääsin vihdoin nauttimaan kunnon kesäsäistä! Tähän mennessä en ollut vielä kokenut lämpimiä kesäpäiviä, joten hymy oli herkässä, kun vihdoin ulkona tarkeni. Matkassa mukana olivat Veera, Hanna, Ulla ja Mirkka. Tukikohtanamme pidimme yhteistyökumppanimme Forenomin Botell Voltaa, joka sijaitsee Brommassa, eli hieman kauempana keskustasta. En ole aiemmin majoittunut Tukholmassa näin kaukana, mutta hyvin reissu sujui näinkin, ja asuntomme olivat todella viihtyisiä. Tukholma tarjoili jälleen kerran inspiraatiota monessa muodossa, mainittakoon tämänkertaiset kahvilaihastukseni Sthlm Brunch Club sekä Hälsocafet Mahalo. Viimeksi tänään olen katsellut Norwegian lentotarjouksia Tukholmaan, sillä jotenkin kummasti veri vetää aina takaisin.

Rovaniemi Juhannus Rovaniemi Juhannus

Rovaniemi Kesäkuussa

Jo pitkään haaveenani on ollut viettää keskikesää pohjoisessa. Yötön yö ja keskiyön aurinko – näitä halusin päästä fiilistelemään, joten lähdin Rovaniemelle juhannuksen viettoon. Sää ei ollut kovinkaan suosiollinen, mikä taitaa olla jonkinlainen keskikesän traditio Suomessa. Vaikka välillä aurinko jostain pilkahteli, oli jokainen yö niin pilvinen, että en päässyt kokemaan yöllä paistavaa aurinkoa kertaakaan. Sen sijaan vietin aikaa perheeni kanssa ja otin rennosti. Sekin on välillä ihan paikallaan.

Vaikka mieli oli vuoden ensimmäisen puolikkaan kuluessa monesti maassa, niin tuli sitä sentään vietettyä monia hienoja hetkiä sekä lähellä, että vähän kauempana. Olen kiitollinen näistä muistoista ja uskon, että vuoden jälkimmäisellä puoliskolla on tiedossa vielä monia seikkailuja, joista en osaa edes haaveilla.

Mikä oli sinun suosikkireissusi alkuvuodesta?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, heinäkuu 16, 2017 at 17:34

    Todella tapahtumarikkaan kuuloinen puolivuotta. Miten joka paikkaan ehtiikin? Olen itsekin pohtinut, että seuraava Viron reissu voisi olla joku muu kuin matka Tallinnaan.

    • Reply Reason for Season tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 22:26

      Joo, välillä on hyvä tehdä listaus kaikista reissuista, niin tajuaa itsekin, että kyllä sitä on ehtinyt käymään monessa paikassa :). Olisi kyllä aivan huippua päästä kiertämään vaikka koko Viro ympäri. Kesällä siellä maaseudulla olisi varmasti superkaunista!

  • Reply Anna | Muuttolintu.com maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 04:56

    Paljon matkoja ja ihania hetkiä oot saanut mahtumaan puoleen vuoteen! Joskus sitä ei tosiaan hoksaakaan vasta kun jälkeenpäin. Lyhyet kotimaan pyrähdyksetkin tuo kummaa piristystä arkeen. Turkin tilanne ei varmaan ole ainakaan paranemaan päin ihan heti, se on harmi. Itse en ollut tajunnutkaan, miten huono tilanne siellä on, ennen kuin juttelin vastikään reissussa syvällisiä turkkilaisten kanssa, jotka olivat paenneet kotimaansa vainoja.

    Toivottavasti pääset lähtemään Australiaan, ja pistähän Melbourne listalle sitten myös 😉

    • Reply Reason for Season tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 22:25

      Joo tapahtumarikas puoli vuotta, vaikka monesti ei ollenkaan tuntunut siltä. Nyt osaan olla kiitollinen <3. Kyllä kaikki lyhyetkin reissut piristävät ja toisaalta nyt on ihanaa olla jonkin aikaa vaan kotona. Sekin on välillä rentouttavaa. Minäkään en tajunnut Turkin tilannetta ennen mun reissua, vaikka toki jonkin verran sitä olin uutisista seurannut. Matkalla ja sen jälkeen asiat alkoivat avautumaan eri tavalla. Valitettavia asioita kyllä tapahtuu ympäri maailmaa tällä hetkellä. Oi jooooo rakas Australia! Niin mielelläni lähtisin käymään Melbournessa <3.

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 22:10

    Ihanan reissurikasta elämää! Tukholmaa haluun nähdä itsekin enemmän, ja kahvilat nimenomaan kiinnostaa. Harmi, että siellä on niin kallista. Muutenkin Tukholma saattanee jäädä nyt taka-alalle, kun poikaystävän vanhemmat ovat Ystadissa. Taitaa Ruotsin matkat rajatua sinne…

    Ja jee Australiaan! Ei oman bucket listin ykkösenä, mutta toivottavasti pääset reissuun! 🙂

    • Reply Reason for Season tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 22:21

      Joo jee, aivan hauskaa lähireissailua ollut alkuvuosi kyllä <3. Minä haluaisin kanssa nähdä Ruotsia Tukholman ulkopuolelta, mutta vaatisi kyllä ehkä jotain kontakteja, että tulisi lähdettyä. Joo Australiaan kiitos, Se on mun elämänlistan ykkönen 8).

  • Reply Kohteena maailma / Rami maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 23:25

    Kiva on ollut sulla vuoden ensimmäinen puolisko matkojen suhteen! Tuo mainitsemasi Tallinnan Hilton on kyllä upea hotelli ja sijaintikin vielä hyvin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista. Tuo Turkin pressimatka oli tosi ikävä juttu, mutta rehellinen kirjoitus siitä oli parasta kaikille. Ikävää, mutta näin se vain menee.

    Mukavia reissuja vuoden jälkimmäisellekin puoliskolle!

    • Reply Reason for Season tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 22:07

      Joo, yllättävän kiva alkuvuosi, kun jälkikäteen miettii :)! Masennuksen keskellä sitä ei aina muista, miten paljon hyviä asioita ja reissuja elämässä kuitenkin on. Täytyy olla kiitollinen. Tallinnan Hilton oli kyllä kiva, juuri sopiva rentoutumispaikka. Ja kiitos kovasti, toivottavasti reissuja on tulossa, vaikka mitään ei varattuna olekaan (=.

  • Reply miraorvokki torstai, heinäkuu 20, 2017 at 18:59

    Kokonaisuudessaan; hyvältä vaikuttaa sinunkin alkuvuotesi! Tuo pressimatkapostaus oli kyllä hyvä, ihanaa että olit rehti itsellesi ja muille. 🙂 Siis mä en oo koskaan käynyt Rovaniemellä! Tai kävin, A350 testilennolla mutta en päässyt ulos koneesta – pitäisi joskus käydä sivistämässä itseään edes sen verran että kävisi Rollossa 🙂

    • Reply Reason for Season perjantai, heinäkuu 21, 2017 at 17:28

      Haha, aika lähelle Rovaniemeä olet päässyt siis kuitenkin :D! Mutta hei kiitos palautteesta, kiva kuulla, että rehellisyyttä arvostetaan. Kun tulee negatiivista palautetta, niin välillä ihan unohtaa, että suurin osa ihmisistä kuitenkin arvostaa rehellistä tekstiä eikä odotakaan sellaista totuuden muuntelua ja kiiltokuvahöttöä.

  • Reply Heidi / Fiiliksiä & hetkiä lauantai, heinäkuu 22, 2017 at 08:37

    Mulla oli Lahden Seurahuoneesta tosi pitkään tosi huono kuva, mikä johtui lukuisista työreissumajoituksistani siellä 90-2000-lukujen taitteessa. Inhosin aika montaa asiaa hotellissa ja menin sen jälkeen pitkään aina muualle. Sitten löytyi joku tarjous Seurahuoneelta, ja päädyin päivittämään tilanteeni. Sen jälkeen se on ollut mun ykkösvaihtoehto Lahdessa majoitukselle. Tuo on kyllä itsekin tullut koettua, että monissa kaupungeissa on monta kivaa juttua, kun antaa mahdollisuuden. Oon nimittäin esimerkiksi just viimesen parin vuoden aikana vasta löytänyt Lahdesta kivoja kahviloitakin 😀

    • Reply Reason for Season maanantai, heinäkuu 24, 2017 at 15:03

      Joo ilmeisesti Seurahuone on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen tuon vuosituhannen taitteen jälkeen :). Se on kyllä huippua, että näitä kivoja kahviloita on enenevissä määrin tarjolla eri kaupungeissa, Lahdessakin jopa :D.

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, heinäkuu 22, 2017 at 19:24

    Sinulla on ollut vauhdikas alkuvuosi. Hyvä, että nostit Tukholman esiin. Sinne voisi tehdä viikonloppureissun melkeinpä koska vaan, koska lyhyt lento ja edullisia lippuja saa. Mutta mites hotellit? Onko ne kalliita? En ole muistaakseni koskaan yöpynyt Tukholman hotellissa omalla rahalla, ainoastaan työreissuilla. Toivottavasti pääset Ausseihin, se on omallakin listalla korkealla.

    • Reply Reason for Season maanantai, heinäkuu 24, 2017 at 15:14

      Tukholma on kyllä tosi jees ja sinne saa melko usein todella edullisia lentoja. Hotellien hintataso vaihtelee ja riippuu vähän ajankohdastakin, mutta kyllä sieltä saattaa bongata hyviä tarjouksia. Sanoisin, että hinta/laatusuhde on parempi kuin Helsingissä, vaikka virallisesti hotellien hintataso on muutaman prosentin korkeampi. Tukholmassa on kuitenkin enemmän tarjontaa, joten siellä on melkein aina jotain tarjouksessa ja voi tehdä hyviä ”löytöjä” majapaikan suhteen. En ole kuitenkaan Tukholman hotellien asiantuntija, joten kannattaa vaan selailla ja vertailla vähän eri sivustoja :). Lämmin suositus kaupungille!

  • Reply Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia sunnuntai, heinäkuu 23, 2017 at 04:08

    Sinullahan on ollut aktiivinen alkuvuosi, niin monta ulkomaanreissuakin. Me ollaan vasta Budapestissa käyty tänä vuonna. Sulla lienee aina tuollaista vilkkaampaa, kun noita pressimatkoja yms? Ja ehdottomasti pitää kertoa rehellisesti kaikesta, minusta matkablogien tehtävä, no yksi niistä, on antaa juuri sitä realistista ja kuluttajalähtöistä tietoa kohteista.

    • Reply Reason for Season maanantai, heinäkuu 24, 2017 at 15:22

      Yllättävän vauhdikas alkuvuosi, vaikka siltä ei tuntunutkaan. Ei minulla sentään jatkuvasti ole pressimatkoja, enkä siihen pyrikään, mutta silloin tällöin niitä tosiaan on, paljon enemmän kuitenkin kotimaassa kuin ulkomailla. Nyt sattui kyllä aika poikkeuksellinen pressimatka. Ihan tuollaisia kokemuksia en toivo jatkossa, vaikka elämänkokemuksena tällaiset ovatkin arvokkaita. Minulla kun oli muutenkin henkisesti raskas alkuvuosi, niin tuo kyllä sekoitti omaa päätäni entisestään. Budapestissa ei muuten olekaan tullut koskaan käytyä! Minun pitäisi ehdottomasti ottaa haltuun Eurooppaa enemmän, sillä olen lopulta reissannut tällä mantereella kovin vähän. Eniten tulee käytyä näissä samoissa kaupungeissa, kuten Tukholma ja Lontoo, mutta valtaosa maista on minulla kokonaan kokematta. Jos olisi budjettia, niin lähtisin vaikka saman tien. Nyt täytyy vaan hengähtää ja odotella, että matkakassaan kertyy edes jotain hiluja.

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, heinäkuu 23, 2017 at 10:24

    Mikä oli sinun suosikkireissusi alkuvuodesta?

    Tuo kysymys pysäytti. Jos ihan tarkkoja ollaan ( ja tämä ei ole leuhkimista) niin en edes muista missä kaikkialla olen käynyt. Jos maita lietitään, niin ainakin Viro, Latvia,Liettua,Puola, Tsekki, Saksa, Tanska, Ruotsi, Portugalin Madeira, Espanja (useita kohteita), Singapore, Unkari, Itävalta, Slovakia ja varmasti muutama unohtui…

    Ehkäpä sieltä mielen syövereistä nousee mieluisimmaksi kohteeksi Madeira, josta en ole saanut blogiin kirjoitettua vielä sanaakaan. Sellainen paikka joka tekee minuun todellisen vaikutuksen, vaatii myös aikaa, ennen kuin sen saa purettua auki kirjoitukseksi. Samoin kävi Jerusalemin kanssa. En ole sanaakaan vielä paikasta kirjoitanut, koska sen vaikutus oli niin mieletön.

    • Reply Reason for Season maanantai, heinäkuu 24, 2017 at 15:27

      Sinulla on ollut kyllä harvinaisen vilkas reissuvuosi (ei tosin välttämättä sinun elämässäsi harvinainen :D). Tuossa onkin jo useampi maa per kuukausi. Luulen, että Jerusalem olisi minullekin sellainen paikka, että joutuisi vähän aikaa miettimään, ennen kuin osaisin siitä sanoa yhtään mitään. Ja Madeirasta ihan varmasti pitäisin myös. Jos olisi budjettia, niin lähtisin reissuille tuon tyyppiseen kohteeseen mahdollisimman pian, mutta valitettavasti olen tällä hetkellä – en edes budjettimatkaaja, vaan budjetiton matkaaja :P. Kovasti kaipaan merenrantaa, maisemia ja aurinkoa. Joskos sitten ensi talveen mennessä pääsisin tästä köyhyydestä ja pääsisin kaamosta pakoon (:.

    Vastaa käyttäjälle Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia Cancel Reply