Monthly Archives

huhtikuu 2017

Suhteeton bloggaaja

Puoli elämää taaksepäin ajattelin meneväni naimisiin 19–20-vuotiaana.

Nuoruudessani elämäni tärkeimmältä tavoitteelta tuntui löytää ihminen, jonka kanssa voisin jakaa loppuelämäni. Halusin sitoutua ihan tosissani ja mahdollisimman nuorena. Parisuhdehan sinänsä ei ole mitenkään epätavallinen haave, enkä väitä, etteivätkö teini-ikäisenä solmitut suhteet voisi kestää – jopa loppuelämän. Olen kuitenkin kiitollinen, että minä en vielä nuoruusvuosien aikana löytänyt elämänkumppania. Mikäli olisin mennyt naimisiin, olisi todennäköisesti käynyt niin, että aikuiseksi kasvaminen ja siihen liittyvät kivut olisivat repineet suhteen rikki. Oli niin paljon sellaista, mitä minun piti kohdata ja käydä läpi yksin. Rehellisesti sanoen minulla ei ollut aavistustakaan, millaisen ihmisen kanssa minun olisi hyvä jakaa elämäni. Luulin toisinaan löytäneeni ”sen oikean”, mutta onneksi en koskaan päätynyt naimisiin. Yksin eläminen, joka aikanaan tuntui lähinnä kiroukselta, on muuttunut vuosien kuluessa ajatuksissani mitä suurimmaksi siunaukseksi. Näin sen pitikin mennä.

Jossain vaiheessa 20 ja 30 ikävuoden välillä luovutin pakonomaisesta ajatuksestani löytää elämäni rakkaus. Hyvää suhdetta ei vaan voi pakottaa syntymään, vielä vähemmän silloin, kun ei ole vielä oppinut kunnolla elämään edes itsensä kanssa. Vähitellen siirsin katseeni oman elämäni ihmissuhdekiemuroista loputtoman kauniiseen maailmaan. Kun aikanaan aloitin matkustamisen, olin epävarma ja ujo reissaaja, enkä edes uskaltanut puhua englantia, kun ajattelin olevani liian huono siinä. Kesti muutamia vuosia, ennen kuin lähdin yksin ensimmäisen kerran matkalle. Sen jälkeen olen matkustanut yksin, kaksin ja porukalla, ja nykyään olen aivan korviani myöten rakastunut – nimittäin maailmaan. Tämä on sen verran vakavaa, että paluuta ei enää ole.

Olen nähnyt vain pienen murto-osan tästä planeetasta ja tiedän, että haluan nähdä paljon enemmän. Haluan elää arkea muuallakin kuin nykyisessä kotikaupungissani. Tahdon oppia lisää erilaisista ihmisistä ja kulttuureista. En voisi jakaa elämääni sellaisen ihmisen kanssa, joka ei jaa loppumatonta uteliaisuuttani, innostustani ja intohimoani matkustamista ja maailmaa kohtaan. Luultavasti tuntisin jatkuvasti tukehtuvani ja jotain sisälläni kuolisi, jos yrittäisin pakottaa itseni perinteiseen perheidylliin, jossa käydään vakitöissä ja matkustetaan kerran vuodessa palkallisen loman aikaan. Se ei yksinkertaisesti tuntuisi yhtään omalta elämältä. Tätä oivallusta minulla ei ollut parikymppisenä, jolloin en vielä tiennyt, miten ison roolin matkustaminen elämässäni vielä saisi. Muun muassa tästä syystä olen äärimmäisen kiitollinen, että en sitoutunut liian nuorena. Jollekin nuorena solmittu suhde ihan varmasti toimii, itselleni se olisi ollut katastrofi. Jokainen suhde on ehdottomasti kompromissien tekemistä molempiin suuntiin, mutta suosittelen silti miettimään (mieluiten etukäteen), mitkä ovat ne asiat, jotka ovat itselle luovuttamattomia. Muuten saattaa käydä niin, että vähintään suhteen toisesta osapuolesta tulee hyvin katkera.

Minulle on yritetty useamman kerran vihjailla, että minulle sopisi mies, joka tekee vakituista ja käytännönläheistä työtä. Ulkopuolisten silmin kaipaan tasapainottajaa epäsäännölliseen ja usein epävarmaankin elämääni. En kuitenkaan koe kaipaavani tasapainoa siinä mielessä, että haluaisin jämähtää paikalleni. Minulla on ihan liian paljon unelmia. Haluan kirjoittaa artikkeleita, biisejä ja kirjoja. Haluan kohdata uusia ihmisiä ja nähdä paikkoja, jotka inspiroivat minua. Haluan oppia jatkuvasti uutta ja ymmärtää yhä paremmin muita ihmisiä. Haluan tulla myötätuntoisemmaksi ja viisaammaksi sekä säilyttää uteliaisuuteni. Harva mies pysyisi perässäni, saati sitten tahtoisi kulkea rinnalla. En kuitenkaan ole menettänyt toivoani, ja uskon, että jonain päivänä voin löytää rinnalleni toisen seikkailijan nauttimaan valtamerten aalloista ja auringonlaskuista.

Olen tottunut elämään yksin. Nykyisessä asunnossani olen asunut yli 11 vuotta, ihan vain itsekseni. Enää en määrittele omaa elämääni parisuhdestatuksen kautta. Muuten elämä saattaisi muuttua passiiviseksi odotteluksi, pahimmillaan jopa erittäin katkeraksi. Haluan elämän olevan kaikkea muuta. Voin kuvitella, että vielä joskus ihastun, ehkä rakastunkin. Tällä hetkeltä ajatus tuntuu kuitenkin etäiseltä. Kaikkeen tottuu, myös sinkkuuteen, enkä koe, että elämäni olisi yhtään vähemmän merkityksellistä näin. Välillä koen olevani yksinäinen, mutta minulla on ympärilläni ystäviä, joiden kanssa saan viettää aikaa ja jakaa elämäni tärkeimpiä asioita, niin hyvässä kuin pahassakin. Tärkeintä on se, että elämässäni on läheisiä ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.

En ole koskaan ajatellut olevani erityisen romanttinen ihminen. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt itseni lukemasta esimerkiksi How He asked –sivuston kosintajuttuja. Tarinat rakkaudesta kiehtovat minua. Rakkauden alkuhuumaa enemmän tosin kiinnostaa se, miten ihmiset pysyvät yhdessä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Jos ruudun takana on bloggaajia, joka ovat parisuhteessa, kuulisin mielelläni teidän stoorinne. Haastan siis kaikki suhteelliset (miksei samalla suhteettomatkin) bloggaajat jakamaan tarinanne.

Kevätterveisin suhteeton (mutta onnellinen) bloggaaja

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather