Talvipuutarha – Keidas keskellä Helsinkiä

Kauniina maaliskuisena lauantaina tein jotain sellaista, mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Poikkesin normaalilta kävelyreitiltäni Töölönlahdella ja suuntasin kulkuni lähistöllä sijaitsevaan Talvipuutarhaan. 

Talvipuutarha Talvipuutarha

Lähelle on toisinaan tuskastuttavan vaikea nähdä. Asuttuani yli 11 vuotta lähes Talvipuutarhan naapurissa päätin vihdoin käydä tuossa vihreässä kaupunkikeitaassa. En pysty kertomaan mitään järkevää syytä siihen, miksi en ole käynyt täällä aiemmin – sellaista ei yksinkertaisesti ole. Täytyy vain todeta, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Talvipuutarha on perustettu vuonna 1893, joten aika monta tarinaa sillä on jo kerrottavanaan. Sisäänpääsy Talvipuutarhaan on ilmainen, joten siinäkin mielessä kaikki syyt paikan ohittamiseen ovat huonoja.

Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha

Talvipuutarhaan saa tuoda omia eväitä ja monta seuruetta näkyi tälläkin kertaa istuskelemassa ja syömässä. Moni myös istui syventyneenä töihin tai koulutehtäviin. Mielessäni heräsi kysymys, että miksi en ole koskaan itse hyödyntänyt mahdollisuutta näin kauniiseen ja inspiroivaan työskentely-ympäristöön. Olkoon tämän vuoden teema siis pitää silmät auki kotikulmilla liikkuessani. En halua enää kulkea mielenkiintoisten paikkojen ohi – en etenkään vuosi toisensa jälkeen.

TalvipuutarhaTalvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha

Ensi kerralla taidan ottaa Talvipuutarhaan mukaan hyvää luettavaa. Tai päiväkirjan. Tai ystävän. Tai jonkun henkilön, joka nauttii kuvattavana olosta. Tai ne eväät. Niin tai näin, tänne täytyy poiketa jatkossa useammin. Jos olisi tarvetta treffipaikalle, niin sellaiseksikin tämän kelpuuttaisin. Tämä siis vinkkinä kaikille pariskunnille ja pariutumisesta haaveileville.

IMG_0662Talvipuutarha Talvipuutarha TalvipuutarhaTalvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha

Talvipuutarha sijaitsee Töölönlahden varrella, osoitteessa Hammarskjöldintie 1, Helsinki. Kesäaikaan siellä palvelee myös kahvio.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, maaliskuu 19, 2017 at 17:42

    Kiitos vinkistä! Taidan suunnata huomenna tuonne 🙂 olis ollu hauska jutella perjantaina, mutta minkäs noissa tilaisuuksissa teet, kun kaikkien kanssa ei kerkeä ees moikata! 😀

    • Reply Reason for Season sunnuntai, maaliskuu 19, 2017 at 21:22

      No joo, sellaisia nuo tapahtumat vähän on :D! En muuten tiedä, onko Talvipuutarha just maanantaisin kiinni :0.

      • Reply Maarit Johanna maanantai, maaliskuu 20, 2017 at 08:36

        No höö! Täytyypä tarkistaa. Onneksi täällä on paljon muutakin nähtävää 😀

        • Reply Reason for Season maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 21:47

          Joo ja onneksi siekin varmaan tuut Helsinkiin vielä monta kertaa 8)!

  • Reply ananas2go tiistai, maaliskuu 21, 2017 at 11:17

    Minäkin kävin ´Talvipuutarhassa aivan vasta: http://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/02/28/uudenlainen-helsinkini-talvipuutarha/

    Jutun kuvituksesta selviävät myös aukioloajat.

    • Reply Reason for Season maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 21:49

      Huomasinkin jo aiemmin, että olit myös kirjoitellut aiheesta :)! Tämä on kyllä mahtava pieni pala tropiikin tunnelmaa talven keskellä.

    Leave a Reply