Brick Lane Street Art

 

bl for the money bl serious bl whatthe hello bl wisdom comes bl bigger fun bl mirror bl long holiday bl virhpun bl bart bl colourss bl cow bl taiteilija

Tietokoneeni teki Lontoon matkani jälkeen (taas kerran) kuolemaa. En saanut esimerkiksi matkakuvia tänne blogiin tai muuallekaan liiemmin latailtua. Tänään ymmärsin kokeilla vielä yhtä keinoa -ostin erillisen hiiren tähän kannettavaani. Kone heräsi eloon! En voi sanoin kuvailla, miten onnellinen olen, jos saan vielä muutaman kuukauden lisäaikaa konevanhukseni kanssa. Ylimääräistä valuuttaa isoihin hankintoihin ei nimittäin juuri ole. Pidän sormet ristissä, että tämä kestäisi edes jotenkin.

Tämän postauksen kuvastossa liikutaan Brick Lanen ympäristössä. Varsinainen katutaiteiden ystävän paratiisi. Ja ehkä minulle se ihan kaikista lempparein alue koko Lontoossa. Jatkuvalla syötöllä uutta tadetta, halpaa etnistä herkkuruokaa ja kaupungin paras ostospaikka ketjuliikkeitä karttelevalle.
Paikalle löytää helpoiten hyppäämällä metrosta pois Aldgate Eastin asemalla. Brick Lane onkin siinä jo melkein nurkan takana. Muitakin asemia on kävelymakan päässä.

My computer almost died (again!) after my London trip, so I´ve had plenty of difficulties with these London images. But today I fixed my problem and now I just cross my fingers and really hope that my old Mac will stay with me few more months. I have no money for expensive stuff right now.

I took these pics on Brick Lane hoods. Absolutely paradise for street art lover. New paintings every day, cheap ethnic food and the best shopping places if you don’t like average shopping malls.
The place is easy to find if you take Tube to Aldgate East. Few other stations are also around.

sort of loser bl fox bl vitonen bl loveyou kivikasvo

Harmi, että tällä kertaa ehdin viettää alueella ihan liian pienen hetkisen. Mutta sainpa tallennettua edes jotain.

Too bad that I didn´t have much time. But luckily enough to take few pics.

blila blmikki blnaama blnyrk bltyttöbl issues bllilamies bl richbl kamera bl mosq

More information www.visitbricklane.org

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Veera Bianca tiistai, marraskuu 19, 2013 at 22:06

    Tämä mesta näyttää ehdottoman kolumisen arvoiselta, kiitos vinkeistä darling <3

    • Reply mirkki perjantai, marraskuu 22, 2013 at 08:27

      No todellaki, saat tuolta paljon ruokaa ja valokuvia :D!! <3

  • Reply maisasofia torstai, marraskuu 21, 2013 at 21:34

    Useampikin teos näytti tutulta viime kesän Brick Lanen reissulta, hauska aihe! 🙂 Brick Lanelta saa kenties parhaimmat ruoat Lontoossa.

    • Reply mirkki perjantai, marraskuu 22, 2013 at 08:27

      Mä kävin viimeks tuolla huhtikuussa ja osa oli samoja kun sillon, mutta tosi paljon lemppareita oli myös maalattu päälle. Olispa Suomessakin tollanen paikka.. Ehkä Suvilahden/Kalasataman alueessa on eniten samaa henkee. Ja voi joo se ruokien määrä :P!

    Leave a Reply