Monthly Archives

toukokuu 2013

Sinne vai tänne vai jonnekin ihan muualle

Pariskunta Lontoo

areenalla

Lontoo taivaalta

3 tyyppii

Kolme viikkoa matkan jälkeen alkaa jo tuntua siltä, ettei olisi matkalla ollutkaan. Kaikkeen, etenkin arkeen, tottuu nopeasti. Jos olisi talvi, suunnittelisin jo uutta matkaa. Onneksi kesä on ihmisen parasta aikaa. En juuri kaipaa mihinkään, paitsi ehkä tällaisina ankeina sadepäivinä. Valitettavasti kesä myös väärentää perspektiiviäni siten, että kuvittelen olevani kovinkin tyytyväinen ja onnellinen täällä Suomessa..kunnes taas saapuu 8 kuukautta kestävä synkkyys. Koita tässä nyt sitten tehdä fiksuja ratkaisuja elämän suhteen.

Ehkä koitan vain jatkaa työpaikan etsimistä sekä Suomen että Lontoon suunnalta, jos nyt vähän muualtakin. Sitten vaan odottelemaan montako ovea paiskataan naamalle ennen kuin joku edes hieman raottuu. Toistaiseksi koitan nauttia tästä Suomen suvesta ja mahdollisuuksien (ja VR:n tarjousten) mukaan koitan päästä tekemään visiittejä kotimaan eri kaupunkeihin.

Luokkakokouskin olisi ihan kohta. Pitäisi keksiä vakuuttava elämäntarina viimeiselle kymmenelle vuodelle ;).

Suomen kesä <3.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Yksin muttei yksinäinen

image

Yksin asuminen ja eläminen on aika ihanaa. Voi vapaasti ottaa itsestään typeriä kuvia ja tanssia kesän kunniaksi ja nauraa ja laulaa ja laittaa juuri sellasta ruokaa kun huvittaa (tai enemmäkseen olla laittamatta). Voi katsella auringonlaskua ikkunasta ja laittaa Hillsongin Oceans-biisin soimaan ja itkeä koska musiikki on niin kaunista. Voi jättää siivoamatta kerran jos toisenkin vaan koska huvittaa. Voi datailla kahdella laitteella samaan aikaan ja laittaa vielä television päälle taustamusiikiksi. Voi haaveilla loputtomasti uusista reissuista ja iloita siitä, että koko maailma on avoinna. Voi sulkea silmänsä tietäen, että huomenna voi tapahtua mitä vaan. Tai jos huvittaa, voi valvoa koko yön.

Tässä maailmassa sinkkuna eläminen tarkoittaa monille sitoutumiskammoa ja irrallisista suhteista nauttimista. Itse en harrasta irtosuhteita enkä edes ole kahteen vuoteen käynyt treffeillä. Kunnioitan avioliittoa todella syvästi ja uskon, että se on parhaimmillaan ihan kaikista parasta mitä ihmisellä voi olla. Elämänmittainen sitoutuminen on kauneinta mitä voin kuvitella. Ehkäpä juuri siksi minkäänlainen turha sähläys ei kiinnostakaan. Uskon, että sen hyvän parisuhteen lisäksi toinen hyvä vaihtoehto on elää ihan yksikseen. Se alkaa olla onneksi kulttuurissamme ihan hyväksyttävää, eikä sitä tarvitse selitellä jokaiselle vastaantulijalle. Olisi kamalaa elää maailmassa, jossa minut määriteltäisiin ainoastaan parisuhdetilanteeni kautta.

Pohdin näitä juttuja paljon tällä hetkellä, koska näen, että ympärilläni ihmiset kärsivät niin kovin paljon siinä elämäntilanteessa, jossa ovat. Toiset ovat surullisia, koska ovat yksin ja toiset taas ovat elämänsä kriisissä parisuhteessaan. Kun vaan voisin saada jokaisen yksinäisen hymyilemään ja nauttimaan elämästä ja jokaisen naimisissa olevan taistelemaan viimeiseen hengenvetoon saakka rakkaansa puolesta.. Valitettavasti emme elä ideaalimaailmassa.

Toivon, että tästä kesästä tulee ihan mahtava jokaiselle meistä. Olkoon se täynnä rakkautta ja aurinkoa parisuhdestatukseen katomatta <3. Life is too short to be heartbroken.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Primark It’s Time To Wake Up

Primark protest

Kuva: Huffington Post

Kaksi paikkaa, joissa tein ostoksia Lontoon matkallani, olivat Victoria’s Secret sekä Primark. Suomessa en juurikaan osta vaatteita ylikansallisista ketjuliikkeistä, juuri siitä syystä, että niiden tuotanto harvoin on eettistä. Poistuessani kotimaasta sain ilmeisesti jonkinlaisen mielenhäiriön. En ollut vuoteen pystynyt ostamaan paljon mitään, joten Primarkin halvat hinnat houkuttelivat minut ostoksille. Minulla oli jo ostoksia tehdessäni surkea fiilis siitä, että shoppailin tuollaisessa kertakäyttörättikaupassa. Olisi pitänyt miettiä kaksi kertaa.

Vaaditaan kalliimpia vaatteita

Vain kaksi päivää aiemmin yli tuhat ihmistä oli saanut surmansa Bangladeshissa, tehtaassa, jossa Primarkin vaatteita valmistettiin. Bangladeshilaiset tekstiilityöläiset elävät ja työskentelevät tunnetusti kammottavissa oloissa. Tämä Rana Plazan romahtaminen ei ole lähikuukausina edes ensimmäinen surullinen tapaus. Kun tajusin tämän tilanteen uutisiin perehdyttyäni, itkin hysteerisesti ainakin puoli tuntia putkeen. On mahdollista, jopa todennäköistä, että ihmiset, jotka ovat valmistaneet minun vaatteeni, ovat nyt kuolleet. Monet lapset ovat jääneet ilman äitiä Bangladeshissa, koska länsimaisilla ihmisillä on pakkomielle halpoihin vaatteisiin.

Olen käsittänyt, että Primark on jälkäkäteen kantanut vastuuta korvaamalla uhrien omaisille jotain. Miten tekopyhää on maksella korvauksia vasta nyt, kun ihmiset ovat menettäneet läheisensä sen vuoksi, että he ovat työskennelleet vaarallisissa olosuhteissa? Isoilla yrityksillä olisi varaa siihen, että työntekijät työskentelisivät turvallisesti ja saisivat asiallisen korvauksen työstään. Vaatteiden ei todellakaan tarvi olla niin halpoja kuin tällä hetkellä, koska se hinta revitään kirjaimellisesti köyhien ihmisten selkänahasta. Me voimme länsimaissa ihan hyvin ostaa vaatteita vähän harvemmin ja maksaa niistä sen verran kuin täytyy.

On aika kantaa vastuu

Kyseinen onnettomuus ei vaikuttanut kuluttajien käyttäytymiseen. Primark oli tapansa mukaan niin täynnä, että pukukoppeihin oli tunnin jono. Kunpa olisin tiennyt, mitä juuri on tapahtunut. Olisi jäänyt kyllä rätti jos toinenkin hyllyyn siinä vaiheessa. Päätin palata takaisin tuttuun ja turvalliseen tapaani ostaa vaatteeni käytettynä. Silloin kaikki voittavat. Minä saan vaatteni halvemmalla, jonkun ylimääräiseksi jääneet vaateet saavat uuden hyvän kodin, eikä tarvitse miettiä, tuenko jotain ylikansallista riistoyhtiötä (toki kirpparilla on aina se vaara, että siellä diilataan esimerkiksi varastettua tavaraa). En kestä ajatusta siitä, että minun kulutustottumusteni takiani ihmiset kärsivät maailman toisella laidalla.

Toivon sydämestäni, että jokainen vaateketju herää viimeistään nyt siihen todellisuuteen, että heidän on pakko pitää huolta työntekijöistään. Tahtoisin elää sellaisessa maailmassa, että voisin mennä kauppaan tietäen, että toisella puolella maailmaa kukaan ei joudu kärsimään – eikä varsinkaan kuolemaan sen vuoksi, että minä ostan vaatteita.

PRIMARK IT IS TIME TO WAKE UP.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Tavarataivas vai helvetti

kukat mustavalko

Kevät ja Kierrätystehdas ovat täällä jälleen. Vielä huomenissa on mahdollista osallistua tuohon tapahtumaan Ruoholahden Kaapelitehtaalla. Itse kävin aamupäivällä viemässä sinne ilmaistorille tavaroitani, ja oli kyllä aikamoisen mahdoton tungos siellä. Oli vaikeuksia saada vaatteita aseteltua henkariin.

Ilokseni huomasin, että juuri sillä hetkellä oli alkamassa Tavarataivas-dokkarin ilmaisnäytös, joten suuntasin kulkuni sinne. Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi mennä katsomaan sitä elokuvateatteriin. Luulen, että tuon dokumentin näkeminen teki minulle ihan hyvää. Tavarapaljous on ahdistanut minua aiemminkin, ja nyt sain lisämotivaatiota raivata kämpästäni kaikkea turhaa pois. Olen pyöritellyt päässäni ajatusta siitä, josko muuttaisin vaikka toiseen maahan pelkkä yksi laukku mukanani ^^. Vähintään tahdon puolittaa tämän tavaramäärän seuraavan kesän kuluessa.

Länsimainen kulutus hirvittää minua. Oma asuntoni hirvittää minua. En pidä siitä, miten tätä rojua vaan salakavalasti kerääntyy nurkkiin. Olen asunut kahdeksan vuotta samassa asunnossa, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että luonnollista muuton yhteydessä tapahtuvaa suursiivoa ei ole tullut tehtyä aikoihin. Taidanpa tehdä vielä uuden visiitin sinne Kierrätystehtaalle huomenissa ja viedä  sen verran tavaraa pois kun jaksan kantaa.

Toiset laihduttavat halutessaan kevyemmän olon. Minusta taas tuntuu, että elämä kevenisi huomattavasti, jos omistaisin vähemmän.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather