Kuusi kertaa Helsinki

Helsingin Tuomiokirkko

Yksi kesän 2018 tavoitteistani oli ottaa enemmän haltuun omaa kotikaupunki, sillä olen asunut Helsingissä 14 vuotta, mutta en ole nähnyt läheskään kaikkea, mitä kaupungilla on tarjottavanaan.

Pääsin suunnitelmani kanssa kunnolla toteutusasteelle vasta elokuussa. Viimeisen parin kuukauden aikana olen tehnyt retkiä luontokohteisiin, joissa en ole syystä tai toisesta koskaan aiemmin käynyt. Valitsin paikat enimmäkseen sattumanvaraisesti, fiiliksen mukaan. Helsingistä löytyy paljon kaunista, kun vaan malttaa nähdä vähän vaivaa ja poistua kotinurkiltaan – aina ei tarvitse edes lähteä kauas.

Vallisaari

Suomelinnan naapurissa sijaitseva Vallisaari oli elokuussa niin vihreä ja vehreä, etten meinannut uskoa olevani Helsingissä. Sääli, etten ottanut haltuun tätä paikkaa jo alkukesästä, sillä nyt joudun odottelemaan uutta visiittiä seuraavaan vuoteen. Vallisaareen nimittäin liikennöidään vain kesäkaudella. Saareen kulkevat Aava Lines sekä JT-Line, lauttamatka Kauppatorilta kestää noin 20 minuuttia. JT-Linen aluksella on mahdollisuus pysähtyä samalla lipulla myös Lonnassa ja Suomenlinnassa.

Helsingin edustalla on monia kauniita saaria, joista osa on auki myös talvisaikaan. Vallisaari on kuitenkin selkeästi kesäkohde.

Helsinki VallisaariHelsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki VallisaariHelsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari Helsinki Vallisaari

Haltialan auringonkukkapellot

Olen aina rakastanut auringonkukkia. 13-vuotiaana omistin muovisen auringonkukan, jota kanniskelin mukanani, missä liikuinkin. Kun rippijuhlani osuivat elokuulle, oli selvää, että kotimme koristeltiin juhlapäivänä auringonkukilla.

Tänä vuonna tajusin yhtäkkiä, että minulla ei ole aavistustakaan, missä Helsingissä kasvaa auringonkukkia. Googlettamalla löysin Helsingin ja Vantaan rajalla sijaitsevan Haltialan maatilan ja hyppäsin siltä istumalta bussiin.

Myöhemmin minulle selvisi, että jotkut alkavat jo ärsyyntyä jokavuotiseen kuvatulvaan Haltialan kukkapelloilta, mutta itse en ollut aiemmin edes kuullut koko paikasta – olen melko varma, että en ole ainoa. En usko kyllästyväni auringonkukkiin tai kuviin niistä koskaan, sen verran kauniita ne ovat. Haltialassa on luvallista myös poimia kukkia ilmaiseksi, ja poimijoita olikin paikalla suhteellisen paljon.

Samalla alueella on myös Helsingin kaupungin omistama  kotieläinpiha sekä ravintola.

Vaikka Haltiala sijaitsee jotakuinkin Helsingin rajojen sisäpuolella, niin kannattaa olla tarkkana bussilippujen kanssa keskustan suunnasta matkustaessa. Itse luulin olevani Helsingin puolella koko matkan, vaikka tosiasiassa jäin pois pysäkillä, joka oli Vantaan puolella.

Haltiala Helsinki Haltiala Helsinki auringonlasku Haltiala Helsinki auringonkukat Haltiala Helsinki auringonkukat Haltiala Helsinki auringonkukatHaltiala Helsinki auringonkukat Haltiala Helsinki auringonkukat Haltiala Helsinki auringonkukat Haltiala Helsinki aurigonkukat Haltiala Helsinki auringonkukat

Haltiala Helsinki auringonkukat

Haltiala Helsinki auringonkukat

Helsinki mereltä käsin

Helsinki on mereltä käsin valtavan kaunis!

Meille, jotka emme itse omista venettä, on onneksi vaihtoehtoja tarjolla vesillä liikkumiseen – melominen, sup-lautailu, saarille liikennöivät lauttat, risteilyt Helsingin edustalla jne.

Sain loppukesästä Veeralta lahjaksi Elämyslahjojen lahjakortin, jolla pääsin ystävän kanssa purjehtimaan S/y Belmontilla, samalla purjeveneellä, jolla Hjallis Harkimo aikanaan 80-luvulla purjehti maailman ympäri.

Purjehduksen aikana sai halutessaan osallistua purjeiden käsittelyyn tai esimerkiksi veneen ohjaamiseen. Kuten arvata saattaa, itse keskityin vain paistattelemaan päivää. Meillä kävikin älyttömän hyvä tuuri sään suhteen, sillä syyskuun toisena päivänä ilma oli niin lämmin, että merellä olisi voinut halutessaan ottaa aurinkoa bikineissä.

Mitättömän tuulen vuoksi emme voineet purjehtia kovin kauas, mutta se ei minua haitannut. Pääasia, että saimme nauttia auringosta, meri-ilmasta ja kauniista maisemista. Meri on ehdottomasti yksi suosikkiasioistani maailmassa.

Elämysmatkat purjehdusPurjehdus Elämysmatkat Purjehdus Elämysmatkat Purjehdus Elämysmatkat Purjehdus Elämysmatkat Purjehdus ElämysmatkatPurjehdus Elämysmatkat Purjehdus ElämysmatkatPurjehdus ElämysmatkatPurjehdus ElämysmatkatPurjehdus ElämysmatkatPurjehdus ElämysmatkatPurjehdus ElämysmatkatPurjehdus ElämysmatkatElämysmatkat purjehdus

Kivinokka

En tiennyt tästä Kulosaaren ja Herttoniemen välimaastossa sijaitsevasta virkistysalueesta ennen kuin minulle ehdotettiin aamuista ulkoiluretkeä sinne. Suostuin poikkeuksellisesti heräämään viikonloppuaamuna viideltä aamuista retkeämme varten. Kyllähän se sitten kostautui kaksien päiväunien muodossa, mutta silti kannatti ehdottomasti lähteä. Haluaisin mielelläni olla aamuvirkku, mutta siihen on vielä aika paljon matkaa.

Kivinokan alueella on satoja kesämajoja, eli pikkuruisia mökkejä, jotka ovat yleisesti ottaen hieman pienempiä kuin siirtolapuutarhojen mökit. Lisäksi siellä on uimarantoja, kahvila, Kulosaaren kartano sekä siirtolapuutarha. Ulkoilualuetta ja kävelyreittejä on myös ihan mukavasti.

Aamuisesta retkestämme jäi mieleen parhaiten peilityyni meri, jota olisin voinut jäädä tuijottelemaan ikuisesti. Vaikka sää oli sen verran pilvinen, että varsinaista auringonnousua emme nähneetkään, oli aamu kuitenkin todella kaunis. Tällaisia aamukävelyitä voisi ehdottomasti tehdä tulevaisuudessa enemmänkin.

Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka HelsinkiKivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki Kivinokka Helsinki

Vanhankaupunginkoski

Syyskuisena sunnuntaina kahvilassa istuskellessani huomasin, että päivä on poikkeuksellisen kaunis. Aloin etsiä kartasta luontokohdetta, johon pääsisin Kalliosta mahdollisimman nopeasti. Vanhankaupunginkoskelle oli vain reilun 10 minuutin bussimatka Sörnäisistä, joten valitsin sen. Oikeastaan todella hassua, että en ole viettänyt tällä alueella aikaa aiemmin, vaikka se on niin lähellä kotiani.

Kosken rannalla sijaitsee myös ravintola Koskenranta, jossa ei tullut vielä käytyä, mutta lokakuun säät ovat edelleen siinä määrin lämpimiä, että voisin poiketa siellä ensi viikolla lounaalla – terassilla tietenkin. Lämpimistä päivistä on otettava kaikki irti viimeiseen saakka, sillä edessä on auttamatta monia pitkiä talvikuukausia.

Helsinki VanhankaupunginkoskiHelsinki VanhankaupunginkoskiVanhankaupunginkoski HelsinkiVanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Vanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Helsinki

Palasin Vanhankaupunginkoskelle seuraavan kerran kolme viikkoa myöhemmin, jolloin lehdet olivat jo vaihtaneet väriään.

Vanhankaupunginkoski ruskaVanhankaupunginkoski Helsinki Vanhankaupunginkoski Helsinki Helsinki Vanhankaupunginkoski

Lammassaari/Kuusiluoto

Vanhankaupunginkoskella pohdin, että siitä ei varmaankaan olisi kovin pitkä matka Lammassaareen, jossa en ollut koskaan käynyt. En ollut sen tarkemmin miettinyt, missä Lammassaari tarkalleen ottaen sijaitsee, joten kaivoin reittioppaan puhelimesta esiin. Hämmästyin, kun opas näytti, ettei minun tarvitsisi liikkua bussilla minnekään. Seuraavaksi tajusin, että kyltti, joka osoittaa Lammassaaren pitkospuille, oli selkäni takana. Tunsin oloni tyhmäksi, mutta samalla iloitsin siitä, että pääsin näkemään Lammassaaren ja Kuusiluodon.

Sää oli mitä parhain. Vaikka oltiin jo puolivälissä syyskuuta, ulkona tarkeni t-paidalla. Tänä vuonna säät ovat olleet Suomessa sanalla sanoen ihmeelliset! Jos viime vuonna harmaus ei tuntunut päättyvän koskaan, on tämä vuosi ollut aivan toista maata.

Lammassaari Helsinki Lammassaari Helsinki Helsinki Lammassaari Lammassaari Helsinki Lammassaari Helsinki Lammassaari Helsinki Lammassaari Helsinki Lammassaari Helsinki

Lammassaaresta pääsee pitkospuita pitkin Kuusiluodon puolelle, jossa voi kesäkaudella tehdä tuttavuutta vapaana liikuskelevien lampaiden kanssa. Lampaat tulivatkin vastaan heti saareen porteilla.

Lammas KuusiluotoKuusiluoto HelsinkiSiinä vaiheessa, kun löysin tieni rantakalliolle, huomasin, että epäilyttävä musta pilvimassa vyöryi mantereen suunnalta uhkaavalla vauhdilla. Ei mennyt aikaakaan, kun sain kunnon rankkasateen niskaan. Lämpimiä vaatteita minulla ei ollut mukana, koska olin lähtenyt kotoa liikenteeseen sillä ajatuksella, että käyn vain lähikahvilassa aamiaisellla. Onneksi sadekuuro ei viilentänyt ilmamassaa, ja pääsin nopeasti suuren puun alle suojaan. Tuli jälleen todistettua, miten pienessä hetkessä sää saattaa muuttua lähes äärilaidasta toiseen. Rakeita ei sentään tällä kertaa tullut.

Puolen tunnin kuluttua aurinko paistoikin jälleen siniseltä taivaalta.

Kuusiluoto Helsinki Kuusiluoto Helsinki Kuusiluoto Helsinki

On Helsinki vaan kaunis.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Väriterapiaa Lontoon Brick Lanella

Kun huhtikuisena hellepäivänä kävelin Lontoon Brick Lanella, luulin, että se jäisi yhdeksi tämän kesän lämpimimmistä päivistäni. Vähänpä silloin tiesin. 

Vietin tämän vuoden ensimmäiset kesäpäiväni Lontoossa. Noin 70 vuoteen kaupungissa ei ole mitattu huhtikuussa yhtä lämmintä säätä kuin silloin. Reissuni sujui siis kirjaimellisesti historiallisen lämpimissä tunnelmissa. Ajattelin, että nyt on otettava kaikki irti kesäpäivistä, sillä Suomen kesästä ei koskaan voi tietää.

Brick Lane Lontoo katutaide

Brick Lanen sunnuntai

Kymmenen vuotta sitten, ensimmäisen Lontoon reissuni aikoihin, Shoreditchissa sijaitseva Brick Lane oli hip. Ihastuin alueen tunnelmaan, kuinkas muutenkaan.

Vaikka Itä-Lontoo on sittemmin saanut paljon uusia trendialueita, kiehtoo tämä tuttu kadunpätkä edelleen. Brick Lane on yhä täynnä elämää, ja koska katutaiteella on tapana uusiutua tiuhaan tahtiin, on Brick Lanella jatkuvasti jotain uutta nähtävää.

Sen lisäksi, että Shoreditch on näyttämö värikkäälle katutaiteelle, on alueen historiakin värikäs. Mikäli Shoreditch kiehtoo pintaa syvemmältä, siihen ei tarvitse syventyä yksin. Unseen Tours järjestää alueella kävelykierroksia, joissa oppaina toimii esimerkiksi kodittomia lontoolaisia. Blogissaan näistä on kirjoittanut esimerkiksi Ullis R. Urgent. Itsekin osallistun tulevaisuudessa tällaiselle kierrokelle enemmän kuin mielelläni.

Minä suuntaan Brick Lanen alueelle yleensä sunnuntaisin, jolloin koko Shoreditch täyttyy markkinoista. Jos siis ihmismassat eivät ahdista, on sunnuntai paras päivä Itä-Lontoon kierrokselle. Suosittelen ehdottomasti paikallisten käsityöläisten tukemista mieluummin kuin keskustan ketjuliikkeissä shoppailua.

Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lande Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide

Rakkaudesta katutaiteeseen

Olen ollut kiinnostunut katutaiteesta niin pitkään kuin muistan, ja vaikka taide ei olekaan ollut blogissani viime aikoina usein esillä, ei rakkauteni sitä kohtaan ole kadonnut. Olen edelleen innoissani, kun pääsen paikkoihin, jotka täyttyvät värikkäästä, ajattelemaan haastavasta taiteesta. Tykkään valokuvata katutaidetta ja ihastella kuvia vielä pitkän ajan jälkeenkin.

Muistan edelleen hyvin sen syys-lokakuun taitteen sunnuntain, jolloin istuin Brick Lanen kulmassa tiedostaen, että se tulisi olemaan viimeinen kesäpäiväni vuonna 2008. Tuskin olen koskaan yrittänyt yhtä epätoivoisesti imeä itseeni jokaista auringonsädettä sekä ympäröivää tunnelmaa. Jostain syystä aurinko on liittynyt vahvasti lähes kaikkiin Lontoon matkoihini siitä huolimatta, että kaupunki yleisesti mielletään kovin sateiseksi.

Istuin Brick Lanen kulmassa tiedostaen, että se tulisi olemaan viimeinen kesäpäiväni vuonna 2008.

Tämän kevään reissullani kesä oli vielä edessä. En kuitenkaan osannut aavistaa, millaisista lämpötiloista pääsisin Suomen kesässä nauttimaan. Vuonna 2018 Suomessa mitattiin yli 60 hellepäivää. Se tuntuu edelleen uskomattomalta. Kaikesta huolimatta tämä huhtikuinen sunnuntai on yksi parhaista tämän kesän muistoistani.

Brick Lane katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide

Luovuus kuuluu kaikille

Harvinaisen pitkän ja masentavan talven jälkeen värikkäät kuvat olivat minulle parasta mahdollista terapiaa, ja samalla ne muistuttivat minua unelmastani, joka oli ollut talviunilla – tahdon kirjoittaa kirjan luovuudesta. Unelmani heräsi eloon aivan uudella tavalla, kun pääsin harmaan talven jälkeen värikkääseen ympäristöön.

Vaikka inspiroidunkin taiteesta, niin ajattelen, että luovuutta ei ole missään tapauksessa varattu vain taiteilijoille, artisteille tai muille ”luovan alan ihmisille”. Toivon, että jokainen oppisi ottamaan ilon irti omasta luovuudestaan, ammatista ja kiinnostuksen kohteista riippumatta. Olen innoissani tästä aiheesta ja siksi tahtoisin kirjoittaa siitä (ainakin yhden) kirjan. Toivon, että löydän itseni jossain vaiheessa Lontoosta kirjoittamasta, sillä jostain syystä tämä kaupunki herättää minussa paljon ajatuksia, ideoita ja inspiraatiota.

Millainen ympäristö sinua inspiroi? Mielestäni kysymystä kannattaa pohtia, sillä jokainen tarvitsee aika ajoin uutta inspiraatiota ja uutta energiaa. Välillä on hyvä irrottautua omista arjen ympyröistä. Jollekin mielekkäin ympäristö tarkoittaa kaupungin kaaosta, toiselle luonnon hiljaisuutta. Itse tarvitsen vuorotellen molempia näistä. Koen itseni kaupunkilaiseksi ja rakastan suurkaupunkeja aivan erityisesti, mutta luonnon rauha virkistää ja inspiroi minua myös.

Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo

Lakkaa seuraamasta puhelintasi

Bongasin kadunkulmasta hyvin simppelin tekstin ”Unfollow Your Phone”.  Se pysäytti miettimään. Ihminen kestää nykyään huonosti hiljaisuutta ja odottamista. Harva jaksaa seistä julkisella paikalla enää ilman, että tuijottaa puhelimensa näyttöä. Kaukana ovat ne ajat, kun ihmiset kykenivät istumaan raitiovaunussa – saati sitten tuntien ajan bussissa tai junassa – ilman älylaitettaan. Pakko tunnustaa, että minä en malttanut laskea Lontoossa puhelinta kädestäni oikeastaan ollenkaan, kun kaikkialla tuntui olevan jotain, mitä halusin ikuistaa. Ehkä myös otin vähän takaisin sitä, että edellisellä Lontoon reissulla ei tullut valokuvattua.

Mielestäni on huolestuttavaa, miten levottomaksi älylaitteet ovat ihmiset tehneet. Toki etenkin reissussa helposti innostuu eikä halua laskea puhelinta tai kameraa kädestä ollenkaan, mutta toisinaan on parasta oikeasti vaan heittäytyä hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Arjessa puhelimen selailusta tulee helposti tapa, joka turruttaa enemmän kuin antaa positiivisia virikkeitä. Tällainen kierre kannattaa jossain kohtaa katkaista.

Olen yrittänyt tänä kesänä vähentää puhelimen ja läppärin käyttöä. Pidin blogin kirjoittamisestakin yli kahden kuukauden breikin, joka on nyt tullut päätökseen. Tauko teki hyvää. Vaikka rakastan kirjoittamista, niin koko ajan ei tarvitse ikuistaa/jakaa kaikkea. Maailma on edelleen kaunis eikä putoa raiteiltaan, vaikka välillä keskittyisi elämään reaaliajassa.

Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide

Nomadic Community Gardens

Yksi parhaista asioista reissaamisessa on se, että milloin tahansa vastaan voi tulla mitä tahansa – silloinkin, kun on suhteellisen tutussa ympäristössä. Tällä kertaa löysin sattumalta yhteisöpuutarhan, joka on rakennettu käyttämättömäksi jääneelle maalle. Mielestäni on hienoa, että kaupunkilaiset ottavat ympäristöä haltuun tällä tavalla.

Brick Lanen tuntumaan rakennettu Nomadic Community Gardens on täynnä taidetta, kasvillisuutta, kahviloita, mitä mielikuvituksellisempia rakennelmia, ihmisiä, tapahtumia, yhteisöllisyyttä. Tämä paikka oli ehdottomasti päivän piristys – joka olisi jäänyt kokematta, jos olisin päättänyt, että Shoreditch on ”niin nähty”. Onneksi päätin antaa sille jälleen mahdollisuuden, sillä inspiroiduin enemmän kuin pitkään aikaan.

Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Nomadic Community Gardens Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo Nomadic Community Gardens Lontoo

Brick Lanelle löytää helpoiten tubella: Aldgate East tai overgroundilla: Shoreditch High Street.

Lontoo Brick Lane Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Brick Lane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide Bricklane Lontoo katutaide

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Original Sokos Hotel Viru – talo täynnä tarinoita

Viru on ollut jo pitkään suomalaisille Tallinnan matkailun symboli. Hotellin seinät ovat nähneet ja kuulleet enemmän kuin rakennusta katsellessa koskaan voisi kuvitella.

Original Sokos Hotel Viru Tallinna näkymät Original Sokos Hotel Viru Tallinna näkymä Original Sokos Hotel Viru Tallinna

Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää – Virun värikäs historia

Se on seissyt uskollisesti paikallaan koko elämäni ajan, kauemminkin – Tallinnan ikoninen maamerkki Original Sokos Hotel Viru.

Viru, tuolloin Neuvostoliiton virallisen matkatoimiston, Intouristin, omistama, avattiin asiakkaille 5. toukokuuta 1972. Suomalaisten rakentama hotelli oli kaupungin korkein ja hienoin, ylpeyden aihe koko Neuvostoliitonkin mittakaavassa. Heti alussa Viruun palkattiin yli tuhat työntekijää mitä erikoisempien työnimikkeiden alle.

Kaikki ei kuitenkaan ollut sitä, miltä ulospäin näytti.

Hotellissa oli valtion turvallisuuskomitean, KGB:n, tukikohta. Salainen radiokeskus sijaitsi Virun 23:ssa kerroksessa, ja sen olemassaolo oli tarkoin varjeltu salaisuus. Joissain hotellihuoneissa oli salakuuntelulaitteet, ja esimerkiksi ravintoloiden pöydissä oli mikrofoneja. Hotellivieraita tarkkailtiin, etenkin sellaisia, jotka olivat KGB:n näkökulmasta syystä tai toisesta mielenkiintoisia. Virussa vierailikin paljon merkkihenkilöitä sekä jopa maailmankuuluja julkkiksia.

Myös työntekijöitä pidettiin tarkasti silmällä, eikä heillä ollut varaa virheisiin. Toisaalta hyvät, uskolliset työntekijät myös palkittiin työstään.

Koska KGB:n tehtävänä oli vaalia ja vahtia neuvostoideologian puhtautta, oli Viru sille erityinen haaste. Hotellissa syntyi neuvostokansalaisten ja ulkomaalaisten kanssakäymistä, ja sitä haluttiin tarkasti vartioida. Työntekijöiden kommunikaation ulkomaalaisten kanssa tuli olla minimaalista, eikä kaveeraamista suvaittu.

Neuvostoliiton hajottua KGB poistui hotellista vähin äänin. Nykyään 23:ssa kerroksessa sijaistee museo, jossa pääsee tutustumaan kahteen maailmaan – neuvostopropagandan luomaan illuusioon sekä huomattavasti moniulotteisempaan reaalimaailmaan. Vaikka museon esineistö ei ole laaja, ovat oppaiden kertomat tarinat sitäkin mukaansatempaavampia.

Museovierailu kannattaa varata etukäteen.

Lisää tunnelmia KGB-museosta esimerkiksi näissä matkablogeissa:

Meriharakka
Kohteena maailma

Original Sokos Hotel Viru Tallinna KGB museo

Yksi suosikkikaupungeistani

Minä synnyin vuonna 1985. Elettiin aikaa, jolloin suomalaiset massat olivat löytäneet Tallinnan matkakohteena. Pohjoisnaapurista tulleet reissaajat täyttivät niin tallinnalaiset alkoholimyymälät kuin pidätystilastotkin. Rajua meininkiä hämmästeltiin mediassa lahden molemmin puolin. Viru oli usein tapahtumien keskiössä, joten lopulta hotelli teki ennenkuulumattoman ratkaisun ja palkkasi omia poliiseja selvittelemään rikoksia. Tilanteisiin liittyi usein väkivaltaa, välillä kyse oli jopa henkirikoksista.

Lehtien otsikot tekivät tehtävänsä suomalaisten mielissä. Muistan itsekin lapsuudestani, että mielikuva Tallinnasta oli hyvin yksiulotteinen. Tallinnan ajateltiin olevan köyhä ja ränsistynyt kaupunki, jossa suomalaiset käyvät ryyppäämässä ja rellestämässä. Vuosina 1985–1993 Viro esitettiin mediassa vaarallisena paikkana, eikä minulla ollut syytä kyseenalaista tuota ajatusta. Se jäi kummittelemaan takaraivooni.

En olisi uskonut, että tulevaisuudessa Tallinnasta tulisi yksi suosikkikaupungeistani. Sitä se kuitenkin on tänä päivänä. Mielikuva ränsistyneestä ja epäilyttävästä kaupungista on enää vain kaukainen muisto. Eteläisellä naapurillamme on tarjottavanaan matkailijan näkökulmasta paljon. Persoonallisia kaupunginosia kunnostetaan ja rakennetaan vauhdilla, monenlaisia tapahtumia järjestetään kaiken aikaa, paikalliset designerit ovat lahjakkaita ja jatkuvasti perustetaan toinen toistaan mielenkiintoisempia kahviloita sekä ravintoloita. Käyntikohteet eivät lopu kesken, vaikka Tallinnassa vierailisi useinkin.

Liikkuminen kaupungissa on varsin kätevää ja edullista. Ei siis tarvitse miettiä, miten laajalla alueella tohtii päivän mittaan liikkua. Pysyvästi Tallinnassa asuville joukkoliikenne on täysin ilmainen, mutta ei se juuri rasita satunnaisen turistinkaan kukkaroa. Paikallinen matkakortti maksaa 2 euroa, ja sen saa ostettua esimerkiksi R-kioskista. Kortille voi ladata arvoa, jolloin yksittäinen matka maksaa 1,1 euroa. Päivän lippu maksaa 3 euroa, mutta mikäli on epävarma liikkumisensa määrästä, niin arvon lataamisessa ei ainakaan häviä, sillä myös arvolla matkustaessa 3 euroa on kattosumma, joka kortilta päivän aikana veloitetaan.

Tallinna teletornTallinna TelliskiviTallinna yksisarvinen kahvila

Katse kohti vapautta

”Soviet time window to the free world – by pointing this antenna towards Finland Estonias were able to see Finnish TV channels and get aquainted with the western world. Of course, this all was prohibited by the authorities.”

Aurinko oli jo laskemaisillaan, kun istuin Virun 18. kerroksessa, hotellihuoneeni ikkunalaudalla katselemassa vapaata maata. Mietin, miten onnellista aikaa me elämme.

Viime vuonna Viruun tehtiin Suomen juhlavuoden kunniaksi Suomi 100 -teemahuoneita, ja itsekin yövyin sellaisessa. Huoneeni teema oli suomalainen televisio. Teemahuoneista voi lukea enemmän Maa quzuu -blogista.

Pysähdyin miettimään, miten lähellä ja samaan aikaan kuitenkin niin kaukana Neuvostoliiton todellisuus on omassa lapsuudessani ollut. Minä en tiennyt siitä oikeastaan mitään, vaikka kyse oli naapuristamme. Monet virolaiset katselivat neuvostoaikana enemmän tai vähemmän salaa suomalaista televisiota, mikä oli heidän ainoa kosketuksensa vapaaseen maailmaan. Television kautta lähes kokonainen sukupolvi oppi suomen kielen. Me olemme olleet heidän näkökulmastaan valtavan onnekkaita. Sitähän me olimme ja olemme edelleen, mistä tahansa näkökulmasta katsottuna.

Vapaus, jonka merkitys välillä itsellä hämärtyy, muuttuu elämän kallisarvoisimmaksi lahjaksi, kun sitä katselee tällaisen ikkunan läpi.

Taideteos nimeltä Tallinna

Auringonlasku värjäsi Tallinnan taivaan pastellin väreihin, kuin taideteokseksi.

Ihastelimme kaunista kaupunkia bloggaajakollegani Tuulan kanssa samalla, kun jaoimme toisillemme tarinoita elämästämme. Mieleni valtasi kiitollisuus siitä, että olen saanut nähdä elämäni aikana lukemattoman monta upeaa auringonlaskua eri mantereilla. Iloitsin myös siitä, että olin tälläkin reissulla saanut todistaa, miten paljon lahjakkuutta, luovuutta ja sinnikkyyttä Tallinnasta löytyy. Se, jos joku, inspiroi minua. Ihmiset, jotka aikanaan katselivat vapautta ainoastaan televisiosta, toteuttavat nyt unelmiaan ja luovuuttaan sellaisella intensiteetillä ja innolla, että siitä pitäisi itsekin ottaa oppia.

Täältä voi lukea Tuulan mietteitä reissustamme sekä uudistetun Amarillon The Table -konseptista, jossa pääsee syömään tuttujen tai tuntemattomien kanssa yllätysillallista. Mekin istuimme entuudestaan toisillemme tuntemattomina Tuulan kanssa samaan pöytään. Pari tuntia myöhemmin katselimme yhdessä horisontin taakse painuvaa aurinkoa, ja olimme jo jakaneet elämästämme paljon.

Tallinna auringonlasku Tallinna auringonlaskuTallinna auringonlasku

Alla olevassa kuvassa näkyy Virun alkuperäinen logo. Minulla ei ole tietoa, mitä nämä puiset hökkelit ovat, mutta ne sijaitsevat televisiotornin välittömässä läheisyydessä. Bongasin ne sattumalta palattuani korkeuksista maan pinnalle. Sehän Tallinnassa onkin parasta – vastaan voi tulla mitä vaan, missä tahansa.

Hotell Viru

Postaus on koostettu bloggaajille järjestetyn matkan herättämien ajatusten pohjalta. Matkan järjestivät Sokos Hotels sekä Visit Tallinn. Reissun koordinoi Tanja Pienestä Ideapuodista.

Hotellin historiaa olen opiskellut Sakari Nupposen kirjoittamasta teoksesta ”Aikamatka hotelli Viruun”.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

#olisinpatiennyt että kaaos ja rauha mahtuvat samaan hetkeen

Mitä minä haluaisin kertoa heille, jotka ovat aloittelemassa aikuiselämäänsä?

Viime viikolla Maaret Kallio haastoi suomalaiset kirjoittamaan rohkaisevia viestejä nuorille. Ja suomalaisethan kirjoittivat! Sosiaalinen media täyttyi nostalgisista nuoruusmuistoista ja ajatuksista, joita ihmiset tahtoivat sanoa nuoruuden itselleen ja samalla nykypäivän nuorille. Näitä postauksia voi lueskella monesta eri kanavasta tunnisteella #olisinpatiennyt.

Monet ovat julkaisseet ylioppilaskuvansa vuosien takaa. Nostalgiafriikkinä olen ihan liikuttunut niitä katsellessani. Mielestäni on kuitenkin tärkeää muistaa, ettei valkoinen lakki ole arvokkaampi kuin ammattikoulututkinto, vaan molemmat ovat nuorelle hienoja saavutuksia. Kuusi vuotta sitten minä valmistuin yliopistosta ja pikkuveljeni ammattikoulusta. Me juhlimme yhdessä, eikä kummankaan saavutusta pidetty toista parempana. Veljeni sai heti töitä, minä sen sijaan mietin varmaan loppuelämäni, mikä minusta tulee isona. Jokaisen polku on erilainen ja toivonkin, ettei kenelläkään nuorella ole paineita valita akateemista uraa siksi, että se kuulostaa hienolta tai siksi, että joku painostaa siihen suuntaan.

Tehkää sitä, mitä rakastatte. Yrittäkää ja epäonnistukaa. Aloittakaa uudelleen. Ammattinne, pankkitilin saldonne tai tykkäysten määrä Instagram-tilillänne ei kerro teidän arvostanne yhtään mitään, joten olkaa vapaita siinä, mitä teette.

MirkajaNora2002

Mutta palataan vuoteen 2003. Minä täytin helmikuussa 18. Syntymäpäiväni aattona leikkasin paperisaksilla pois monta vuotta minulla olleet rastat. Pari viikkoa aiemmin olin ottanut ensimmäisen tatuointini. Se onnistui kätevästi, kirjoitin vain tatuointistudiossa paperiin, että olen 18. Henkkareita ei kukaan kysynyt. Penkkaribileidemme aikaan oli jo täysi-ikäinen, mutta siellä en päässyt sisään sisään iltajuhliin, koska en ollut jaksanut hankkia henkilöllisyystodistusta.

Ajokorttia minulla ei muuten ole edelleenkään, 15 vuotta myöhemmin. Passi on ainoa henkilöllisyystodistukseni.

Penkkarit2003

Kirjoituksiin valmistauduin laiskasti. Minua ei opiskelu muutenkaan oikein kiinnostanut ja koin lukiovuoteni melko tylsiksi. Olin harkinnut ilmaisutaidon lukiota, mutta jäin kuitenkin lopulta Kankaanpäähän. En osallistunut edes vanhojen tansseihin, sillä en kokenut lukioyhteisöä omakseni. Minulla ei ollut siellä ketään, jota olisin voinut pyytää tanssiparikseni. Meidän koulussamme ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin se, että tytöt kysyvät itselleen parin.

Keskinkertaiset kirjoitukset

Ylioppilaskirjoitukissa sain kaikki arvosanat B:stä L:ään. Varsin keskinkertainen meininki siis. Parhaiten mieleen on painunut venäjän koe. Siinä vaiheessa, kun paperit lähtivät lautakuntaan, opettajani elätteli toiveita, että saisin E:n. Sitten tapahtui jotain. Ainekirjoitukseni pistemäärä oli tipahtanut lähes täysistä pisteistä nollaan. Aine oli virheetön, mutta se oli lautakunnan mielestä kirjoitettu aiheen vierestä. Aiheena oli ”jatka keskustelua”. Valituksista ei ollut hyötyä ja arvosanaksi tuli alimmilla mahdollisilla pisteillä C. Oli hieman petetty olo, kun osaamisellani ei ollut mitään merkitystä.

Toisinaan olen miettinyt, että olisi hauskaa päästä lukemaan äidinkielen kirjoituksissa kirjoittamani essee, jonka aiheena oli suomiräp. Siellä on taatusti tullut sangen syväluotaavaa analyysia Raptorista Fintelligensiin. Aineesta sain kahta pistettä vajaa L:n. Veikkaan, että pilkut eivät olleet ihan paikallaan. Olen nimittäin aina ollut kiinnostunut luovasta kirjoittamisesta enemmän kuin oikeinkirjoituksesta ja olenkin joutunut tässä vuosien varrella ihan tosissani skarppaamaan asian kanssa.

Reaalista olisin saanut täydet pisteet, mutta mokasin yksinkertaisimman kysymyksen koko kokeissa. Sain silti stipendin suorituksestani, koska kirjoitin uskonnosta lukiomme parhaan arvosanan.

Luulin, että en koskaan tekisi mitään ylioppilastodistuksellani, mutta suureksi yllätyksekseni pääsin yliopistoon sisään sellaisesta kiintiöstä, jossa vaikuttivat yo-arvosanat. Sen jälkeen ketään ei ole kiinnostanut, mitä olen kirjoittanut – ja hyvä niin. Yhden kokeen ei pidä antaa määritellä elämää liikaa, kuten ei myöskään korkeakoulun lopputyön, jonka kanssa monet lähes menettävät mielenterveytensä.

Valkolakin painoin päähäni toukokuun viimeisenä päivänä kuvassa näkyvässä minimekossa, jonka käytön rehtori erikseen kielsi juhlamme kenraaliharjoituksissa. Hän tosin oli ennenkin kertonut arvostavansa sitä, että uskalsin sanoa häntä vastaan.

Etsinnöistä huolimatta en löytänyt ylioppilaskuvaani mistään. Saattaa olla, että olen tarkoituksella hukannut sen, koska en pitänyt kyseisestä kuvasta. Alla oleva kuva on samalta kesältä ja se on ylioppilasmekossani otettu.

Mirka2003

Onneksi en tiennyt

18-vuotiaana minua kiinnosti eniten näytteleminen. Sen lisäksi kirjoittelin biisejä, bändikin meillä oli. Minä lauloin ja räppäsin, en siis ainakaan voi toivoa olleeni rohkeampi nuorena. Nykyään en tohtisi tarttua mikkiin tai tehdä paljon muutakaan sellaista, mihin silloin oli helppo heittäytyä. Lukion jälkeisenä kesänä osallistuin trash art -taidetyöpajaan. Teimme taidetta käytännössä mistä tahansa, mitä saimme käsiimme. Toivon, että voisin katsella maailmaa samanlaisilla silmillä aina – mistä tahansa, jopa roskasta, voi syntyä jotain uutta ja kaunista. Luovuus on mahdollisuuksien näkemistä siellä, missä muut eivät näe mitään käyttökelpoista.

Onneksi en aavistellut, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En tiennyt, että Teatterikorkeakoulun hakupaperit jäisivät pöydälleni pölyttymään vuosi toisensa jälkeen. En kuvitellut, että en tulisi menemään naimisiin parikymppisenä – enkä vielä 30-vuotiaanakaan. En arvannut, että edessä olisi vielä paljon sydänsuruja, kipuja ja jopa sellaisia ajanjaksoja, jolloin mikään ei tunnu mitään.

”Onneksi en aavistellut, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Pidin kaksi välivuotta ennen yliopisto-opintojen alkua. Sen tahtoisin jokaiselle nuorelle sanoa, ettei elämässä ole mihinkään kiire. Opiskelu on mahdollista yhtä lailla 19-vuotiaana kuin nelikymppisenäkin. Elämää ei tarvitse suorittaa missään yhteiskunnan määrittelemässä järjestyksessä. Minun elämäni ei ole mennyt niin kuin odotin, mutta juuri siinä on elämän hienous, ettei kukaan voi käsikirjoittaa tulevaisuutta.

Aikuisuuden kynnyksellä ajattelin tietäväni maailmasta paljon. Olin idealisti ja ajattelin voivani muuttaa maailmaa. 15 vuodessa olen oppinut, että en oikeastaan tiedä paljoakaan. Mutta se maailmanparannusinto ei ole kadonnut, vaikka turpaan onkin tullut monesti.  Toivoisin jokaisen nuoren ja aikuisen uskovan siihen, että jokainen päivä on mahdollisuus tehdä hyvää, vaikuttaa ympärillään oleviin ihmisiin ja tehdä sellaisia valintoja, jotka tekevät maailmasta hieman paremman paikan. Hyvän tekemisellä ei ole parasta ennen -päivää, eikä sitä tarvitse lopettaa, vaikka matkan varrella tulisi mokailtua monta kertaa.

Rauhaa ei voi kukaan viedä 

On yksi asia, jonka olisin nuorena halunnut tietää – tai oikeastaan sisäistää. Rauha ja kaaos mahtuvat samaan hetkeen.

Ei varmasti ole olemassa sellaista tietä, jolla olisin voinut välttyä masennukselta tai sydänsuruilta, mutta jos olisin sisäistänyt sen, että minun tunteeni eivät määrittele, milloin maailma loppuu, olisin säästynyt paljolta. Kyllä minä TIESIN, että minun ei tarvitse huolehtia, mutta tieto ei muuttunut eläväksi elämässäni. Tarvittiin vielä monien vuosien myrskytuulet, ennen kuin aallot eivät enää onnistuneet hukuttamaan rauhaa. Tunteeni heittelevät edelleenkin, eikä elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Vene keinuu välillä rajustikin, mutta rauhaa ei kukaan voi minulta viedä.

”Vene keinuu välillä rajustikin, mutta rauhaa ei kukaan voi minulta viedä.”

Minä tahtoisin katsoa 18-vuotiasta itseäni silmiin ja kertoa, että elämä ei tule menemään niin kuin kuvittelen – mutta se tulee olemaan kaikkine  haasteineenkin rikasta ja kaunista. Haluaisin kertoa, että edessä on uskomattomia seikkailuja, sellaisia, joista on vielä mahdotonta edes unelmoida. Kertoisin, että kun haaveet kaatuvat, syntyy uusia unelmia ja uutta elämää. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Eikä sen rauhan tarvi kadota niiden ovien välissäkään.

Tänään minä olen sellaisessa tilanteessa, että en tiedä tulevaisuudestani yhtään enempää kuin 18-vuotiaanakaan. Minulla on kalenterissani hyvin vähän merkintöjä. Epävarmuuden sietäminen ei ole mukavaa, mutta se, jos mikä, kuuluu aikuisuuteen.

En oikeastaan tiedä, onko minulla sellaista viisautta, josta nuoret voisivat jotain oppia. Toiveeni on, että nuorilla riittäisi empatiaa, uteliaisuutta ja armollisuutta itseään ja muita kohtaan.

Ensimmäinen kuva on otettu vuonna 2002. Noran kanssa olemme ottaneet monia kuvia tämän jälkeenkin. Jos jotain olen elämässä oppinut, niin sen, että tärkeimmistä ihmissuhteista kannattaa pitää kiinni.

Mirka2018

Postauksen viimeisen ja ensimmäisen kuvan väliin mahtuu 16 vuotta elämää iloineen ja suruineen. Olen tästä kaikesta kiitollinen.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

PING Festival – säihkettä ja syvyyttä sisällöntuotantoon

Vuoden säihkyvin sisällöntuontantotapahtuma on täällä taas. Neljässä vuodessa Pohjoismaiden suurimmaksi vaikuttajamarkinoinnin tapahtumaksi kasvanut PING Festival järjestetään 8.5.2018 Jätkäsaaren Clarionissa. Tästä starttaa festarikausi!

Luovuus ja bisnes lyövät kättä, ilmassa on inspiraatiota, innostusta ja uusia ideoita. Sisällöntuottajat verkostoituvat yritysten edustajien kanssa sekä tietenkin keskenään. Vuoden tärkein, mutta ei missään nimessä tärkeilevin tai vakavahenkisin tapahtuma on jo aivan oven takana. Nähdäänkö siellä?

Sitten heti alkuun tunnustus. Kun puhutaan bisneksestä, vaikuttamisesta, kaupallisuudesta ja markkinoinnista, niin välillä tällaista introverttia ja herkkää tarinankertojaa huimaa. Minä kun mieluiten raapustelisin runoja vihkon reunaan ja upottaisin varpaani hiekkaan valtameren rannalla, vailla huolta huomisesta. Mutta vaikka minua hirvittää, en aio kaivautua rantahiekkaan vaan haluan kehittyä ja oppia, sillä elätän itseni sataprosenttisesti sisällöntuotannolla ja olen mukana tässä bisneksessä. Haluan ehdottomasti tulla mahdollisimman hyväksi siinä, mitä teen.

Olen vihdoin sisäistänyt sen, että on ihan ok olla juuri tällainen persoona kuin olen, herkkä, utelias ja haavoittuvainen. En ehkä kilpaile suurimpien suomalaisten somevaikuttajien kanssa, mutta minulla on jotain muuta annettavaa, sillä laadukkaan sisällön merkitys ei katoa koskaan.  Ja runoillakin voi muuten nykyään tehdä bisnestä.

Kun inhimillysyys tuli taloon

Tänä vuonna PING Festival järjestetään neljättä kertaa. Ensimmäinen tapahtuma jäi itseltäni väliin Australian matkan vuoksi, mutta muina vuosina olen ilokseni saanut olla mukana. Erityisesti vuonna 2016 Långvikissa järjestetty PING jäi sydämeeni ja uskon, että en ole ainoa. Bloggasin kyseisen tapahtuman jälkeen otsikolla ”Kun inhimillisyys tuli taloon”. Tapahtumassa puhuttiin paljon yhteisön merkityksestä, inhimillisyydestä ja tarinoista – juuri niistä asioista, joiden pohjalle minä tahdon sisällöntuotantoani sekä elämääni rakentaa. Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta ja se vasta on inspiroivaa!

Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta.

Muutaman vuoden aikana PING Helsingistä on kehittynyt ihmisiä työllistävä vaikuttajamarkkinoinnin yritys, joka tekee PING Festivalin lisäksi paljon muutakin – kuten kuukausittain järjestettävää PING Studiota, jossa käsitellään vaihtuvia teemoja. Oma suosikkini on ollut tarinankerronnan ympärille rakennettu studio, jossa nosteettiin esille se, että yritysten kannattaisi enemmän hyödyntää journalistista osaamista. Tämän kuuleminen ilahdutti minua erityisen suuresti, sillä oma taustani on perinteisen median puolella ja olen monesti kipuillut sen kanssa, löytyykö minulle ja lahjoilleni paikkaa tästä maailmasta ollenkaan. PING Studion jälkeen tuli sellainen tunne, että kyllä ne oikeat ovet vielä avautuvat, ihan varmasti.

PING Festival 2016Saan olla juuri tällainen

Vuosi on taas kulunut nopeasti. Tämän vuotisen PING Festivalin kynnyksellä elämäni näyttää hieman epämääräiseltä, mutta näen tässä kaaoksessa myös mahdollisuuksia. Huomenna lähden virkistäytymään Lontooseen, jonne on luvattu hellelukemia, ja olen tähän mennessä itkenyt ainakin kolme kertaa ilosta aurinkoisen sääennusteen johdosta. Työrintamalle kuuluu hektistä, sillä tällä hetkellä viimeistelen asiakkaalle kirjaa, kirjoittelen erilaisia artikkeleita sekä blogiani. Kesäkuusta lähtien kalenterini alkaa kuitenkin tyhjenemään ja pian onkin korkea aika keksiä uusia työprojekteja. Toivon, että PINGissä syntyisi aivan uusia unelmia sekä mahdollisesti uusia asiakassuhteitakin.

Viimeisen vuoden aikana minulle on kirkastunut se, että tahdon tulevaisuudessa tehdä töitä ainoastaan sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka ajattelevat, että ihminen on bisnestä tärkeämpi. Työhyvinvointi on noussut minulle erittäin tärkeäksi arvoksi ja haluan panostaa siihen syömällä hyvin, liikkumalla sekä valitsemalla, millaisiin projekteihin lähden mukaan. En haluaa enää tehdä työtä sellaisessa ilmapiirissä, jossa voin jatkuvasti huonosti. Haluan myös tehdä työni mahdollisimman hyvin ja oppia jatkuvasti uutta. En halua elää elämääni niin, että teen vain sen, mitä minulta minimissään odotetaan. Haluan aina pyrkiä ylittämään odotukset – ja sitten kun epäonnistun, haluan jälleen nousta ja yrittää uudelleen. Haluan rohkaista muitakin siihen, että epäonnistumista ei kannata pelätä. Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia ja se vie aina eteenpäin. Pahinta on jäädä paikalleen epäonnistumisen pelossa.

Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia.

Ajattelin aiemmin, että en voi olla yrittäjä, koska olen liian herkkä. Olen kuitenkin oppinut, että minun ei tarvitse sulloa itseäni mihinkään muottiin, yrittää kopioida toisia ihmisiä tai esittää olevani vahvempi kuin olen. On yrityksiä, jotka kaipaavat juuri minun kaltaisiani tekijöitä ja jos joku projekti menee minulta ohi, niin sitä ei ole minulle tarkoitettukaan. Olen huomannut, että sisällöntuotannon maailmassa esiintyy paljon kateutta ja vertailua, mikä on toki ihmiselle luonnollistakin, mutta mielestäni voisimme kaikki yhdessä päättää, että tuetaan kollegoja heidän unelmissaan ja mennään kohti omia haaveitamme vertailematta, missä kohtaa joku toinen on omalla matkallaan.

Minä haluan tulevan vuoden aikana oppia yhä lisää itsestäni, sisällöntuotannosta ja yrittäjyydestä. Olkoon PING Festival startti tälle kaikelle. Sen jälkeen aion panostaa kirjojen lukemiseen, tällä hetkellä listallani on ainakin Aki Hintsan Voittamisen anatomia, joka on jostain syystä itselläni edelleen lukematta. Odotan innolla, mitä tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan!

Mitä odotan PINGiltä?

Mutta se tuleva PING Festival! Odotan tapahtumalta eniten ihmisten kohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluita, jotka toivottavasti kirkastavat minulle entistä enemmän omia haaveitani. Toivon saavani inspiraatiota sisällöntuotantoon ja lisäksi uutta energiaa oman työni markkinointiin, joka on edelleen oma heikko kohtani.

Toinen tapahtuman juontajista on Perttu Pölönen, joka on mielestäni ehdottomasti yksi inspiroivimmista nuorista miehistä Suomessa. Vuonna 2016, Pertun ollessa 21-vuotias, hänet kutsuttiin ainoana suomalaisena monien huippulahjakkuuksien kanssa Kalifornian Piilaaksoon ratkomaan maailman isoimpia ongelmia. Tarina juontaa juurensa jo vuosien taakse, jolloin teini-ikäinen Perttu kehitti sävelkellon, jolla hän halusi uudistaa musiikin teoriaopiskelun kokonaan. Perttu on palkittu keksintönsä ansiosta monissa yhteyksissä ympäri maailman, muun muassa vuonna 2014 vuoden luovimpana suomalaisena. Itse olen osallistunut kerran hänen vetämäänsä workshopiin, jossa kehiteltiin porukalla mahdollisimman huonoja ideoita. Suosittelen kokeilemaan tätä metodia, sillä kaikista surkeimpien ideoiden keskeltä saattaa välillä syntyä todellisia timantteja.

Pingin puhujista odotan eniten Oatlyn luovaa johtajaa, John Schoolcraftia. Oatly on mielestäni onnistunut laadukkaan tuotteensa brändäyksessä niin huikealla tavalla, että jokaisen, joka on kiinnostunut markkinoinnista, kannattaa olla muistiinpanovälineidensä kanssa paikalla. Maistiaisiksi kannattaa katsoa esimerkiksi tämä haastattelu. Schoolcraftin puheenvuoroa en aio missata, älä sinäkään!

Päivän ohjelmassa on monia muitakin kiinnostavia puheenvuoroja niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltäkin lahjakkuuksilta. Mikäli siellä ruudun takansa on sisällöntuottajia, joilla ei vielä ole lippua Pingiin, niin influencer-lipun voi edelleen ostaa hintaan 147 + alv.  Toivottavasti nähdään Jätkäsaaressa toukokuussa!

PING 2017 Clarion JätkäsaariViime vuonnakin oli jo vähän säihkettä PING-lookissa, mutta eiköhän laiteta tällä kertaa paremmaksi.

Yhteistyössä: PING Helsinki

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather