Lontoon Sky Garden

Sky Garden Lontoo

Jonotimme ulkona aurinkoisessa, mutta jäätävän kylmässä säässä. Sääliksi kävi sitä työntekijää, jonka tehtävänä oli ohjailla jonottajia ulkoa sisätiloihin. Onneksi pääsimme ihan kohtuullisen odottelun jälkeen sisälle, jossa oli edessä turvatarkastus. Niin ärsyttävää kuin jonottaminen onkin, totesimme, että on hienoa, että turvallisuudesta huolehditaan nähtävyyksien osalta nykyään varsin hyvin.

Turvatarkastuksen jälkeen nousimme hissillä Sky Gardeniin, josta avautuu kaunis maisema yli Lontoon. Tätä vierailua olin odottanut. Vielä edellisellä Lontoon visiitilläni Sky Gardenia ei ollut olemassa, joten nyt oli ensimmäinen mahdollisuuteni päästä käymään siellä. Käymisen arvoinen se ehdottomasti olikin!

Sky Garden LontooSky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo

Yksi Sky Gardenin valttikorteista on ilmainen sisäänpääsy. Varaus on kuitenkin tehtävä ennakkoon, mikä on kävijän kannalta itse asiassa hyvin järkevää – ei tarvitse jonottaa tuntikausia, kun kävijämäärää on rajoitettu. Vierailumme sattui onneksi viikon mittaisen Lontoon visiittini ainoalle aurinkoiselle päivälle. Oma kuvausfiilikseni nimittäin on usein nollassa pilvisenä päivänä – etenkin kylmyyteen yhdistettynä.

Tämä päivä jäikin oikeastaan ainoaksi, jolloin otin kuvia tämän matkan aikana. Kameran hajoaminen taannoisella Thaimaan reissullani opetti suhtautumaan rennommin kuvaamiseen. Aina ei tarvitse kantaa kameraa mukana, eikä matkustaa koko ajan matkablogi mielessä. Lontoossa keskityin enemmän ystäviin kuin nähtävyyksien kiertelyyn tai kuvaamiseen. Sky Gardenin maisemat kuitenkin olivat ehdottomasti näkemisen ja kuvaamisen arvoiset.

En voinut olla huomioimatta, että joka puolella näkyi korkeita nostureita. Lontoo siis on rakentumassa vauhdilla myös ylöspäin, vaikka siellä vasta muutama rakennus pilvenpiirtäjäksi lasketaankin. Saa nähdä, miltä kaupunki näyttää viiden vuoden kuluttua.

Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo

”Yksi Sky Gardenin hienouksista on se, että sisäänpääsy on ilmainen.”

Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo

Tein reissuni Lontooseen helmikuussa, juuri ennen kuin kevät ihan kunnolla saapui kaupunkiin. Reilu kuukausi matkani jälkeen Lontoo sai surullisen muistutuksen siitä, miksi tiukat turvajärjestelyt ovat enemmän kuin aiheellisia. Terrori-isku Lontoon keskustassa vei ihmishenkiä ja lisäksi monet loukkaantuivat vakavasti.

Elämä Lontoossa kuitenkin jatkuu, vaikka terroristit yrittävät luoda pelon ilmapiiriä. Ei kaupunkilaisia saa helposti vapisemaan. Kaupunkikuvassa terrorismin uhka näkyy lisääntyneinä turvatoimina ja ihmiset voivat luottaa siihen, että viranomaiset tekevät parhaansa taatakseen turvallisuuden. Mielestäni ei ole mitään syytä edelleenkään pelätä matkustamista Euroopassa, ei Lontoossa tai missään muuallakaan.

Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo

Liikkeellä oli paljon pariskuntia ja on todettava, että kyllä tällainen ympäristö itsellenikin treffipaikaksi kelpaisi! Sky Gardenista löytyy myös ravintoloita ja nettisivuilta voi seurata erilaisia tapahtumia, joita siellä järjestetään.

Itselleni tapahtumaksi riittäisi auringonnousu -tai lasku. Seuraavalla kerralla haluaisin nähdä Sky Gardenin erilaisessa valossa. Auringonlaskun ihastelemisessa kaupungin yläpuolelta käsin on vaan sitä jotain.

Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo Sky Garden Lontoo

Maisemien lisäksi Sky Gardenissa ihastuttaa toki myös kasvillisuus. Silloin, kun ei ole mahdollisuus lähteä tropiikkiin, tuovat kasvit pienen palan tropiikkia kaupunkiin. Viime aikoina olen innostunut kasvillisuudesta jopa niin paljon, että olen vuosien tauon jälkeen hankkinut kotiinkin kasveja.

En oikestaan keksi yhtään syytä, miksi Sky Garden kannattaisi jättää väliin Lontoon matkalla. Vahva suositukseni tälle paikalle!

Sky Garden Lontoo

Sky Gardenista ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi nämä matkabloggaajat:

Archie Gone Lebanon

Ansku BCN

Rimma + Laura

 

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Talvipuutarha – Keidas keskellä Helsinkiä

Kauniina maaliskuisena lauantaina tein jotain sellaista, mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Poikkesin normaalilta kävelyreitiltäni Töölönlahdella ja suuntasin kulkuni lähistöllä sijaitsevaan Talvipuutarhaan. 

Talvipuutarha Talvipuutarha

Lähelle on toisinaan tuskastuttavan vaikea nähdä. Asuttuani yli 11 vuotta lähes Talvipuutarhan naapurissa päätin vihdoin käydä tuossa vihreässä kaupunkikeitaassa. En pysty kertomaan mitään järkevää syytä siihen, miksi en ole käynyt täällä aiemmin – sellaista ei yksinkertaisesti ole. Täytyy vain todeta, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Talvipuutarha on perustettu vuonna 1893, joten aika monta tarinaa sillä on jo kerrottavanaan. Sisäänpääsy Talvipuutarhaan on ilmainen, joten siinäkin mielessä kaikki syyt paikan ohittamiseen ovat huonoja.

Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha

Talvipuutarhaan saa tuoda omia eväitä ja monta seuruetta näkyi tälläkin kertaa istuskelemassa ja syömässä. Moni myös istui syventyneenä töihin tai koulutehtäviin. Mielessäni heräsi kysymys, että miksi en ole koskaan itse hyödyntänyt mahdollisuutta näin kauniiseen ja inspiroivaan työskentely-ympäristöön. Olkoon tämän vuoden teema siis pitää silmät auki kotikulmilla liikkuessani. En halua enää kulkea mielenkiintoisten paikkojen ohi – en etenkään vuosi toisensa jälkeen.

TalvipuutarhaTalvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha

Ensi kerralla taidan ottaa Talvipuutarhaan mukaan hyvää luettavaa. Tai päiväkirjan. Tai ystävän. Tai jonkun henkilön, joka nauttii kuvattavana olosta. Tai ne eväät. Niin tai näin, tänne täytyy poiketa jatkossa useammin. Jos olisi tarvetta treffipaikalle, niin sellaiseksikin tämän kelpuuttaisin. Tämä siis vinkkinä kaikille pariskunnille ja pariutumisesta haaveileville.

IMG_0662Talvipuutarha Talvipuutarha TalvipuutarhaTalvipuutarha Talvipuutarha Talvipuutarha

Talvipuutarha sijaitsee Töölönlahden varrella, osoitteessa Hammarskjöldintie 1, Helsinki. Kesäaikaan siellä palvelee myös kahvio.

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Yksinäisyyden pääkaupunki

Lontoo Sky Garden

Lontoo, kaupunki, johon matkustaminen on joka kerta inspiroivaa, mutta joka herättää ristiriitaisia tunteita enemmän kuin monet muut maailman kaupungit. Britannia kantaa surullista titteliä ”the loneliness capital of Europe” ja lähes yhdeksän miljoonan asukkaan Lontoossa yksinäisyys ja pahoinvointi näkyvät katukuvassa monin tavoin. Ironista, että britit asuvat usein fyysisesti jopa ärsyttävän lähellä toisiaan ja silti henkinen välimatka muihin ihmisiin  –  jopa saman katon alla asuviin – saattaa olla valtava.

Voin vain kuvitella, miltä tuntuu suurkaupungissa asuvasta vanhuksesta, jonka elämänpiiri on kaventunut ja läheisimmät ihmiset mahdollisesti jo nukkuneet pois. Nykyihminen on tottunut siihen, että voi tylsistyessään olla mobiililaitteellaan yhteydessä vaikka toiselle puolelle maailmaa, mutta monet seniorit eivät ole koskaan edes käyttäneet Internetiä. Yksin ollessaan moni vanhus on kirjaimellisesti todella yksin, vailla mahdollisuuksia kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Hieman hämmentävää on se, että kaikesta huolimatta joidenkin tutkimusten valossa nuoret (ikävälillä 18-24) kokevat eniten olevansa yksinäisiä. Ympärillä olevien ihmisten määrä ei lopulta korreloi yksinäisyyden tunteen kanssa. Siinä tarvitaan jo näkökykyä ja viisautta, jotta pystyy huomaamaan, kuka omassa lähipiirissä mahdollisesti kamppailee yksinäisyyden kanssa. Yksinäisyys kun aiheuttaa myös paljon häpeää ja epäonnistumisen tunnetta ja siksi siitä ei ole aina helppo puhua muille.

Lontoo Sky Garden

Olin reissun aikana pohtinut Lontoossa näkyvää yksinäisyyttä ja kodittomuutta, kun lentokentällä sattui tilanne, joka oli kuin piste iin päälle näissä pohdinnoissani. Olin lähdössä Suomeen ja olin mennyt lentokentällä lähtöportilla viimeisestä passintarkastuksesta läpi. Jostain syystä koneeseen ei voinut vielä nousta ja siinä odotellessani huomasin tiskin toisella puolella nuoren naisen, joka piteli päästään kiinni ja näytti voivan surkeasti. Monet matkustajat huomasivat hänet, samoin monet henkilökunnan jäsenet. Yksi lentokentän työntekijä jopa kirjaimellisesti käveli hänen ylitseen, kun hän istui lähes pää kiinni polvissa. Kukaan ei kysynyt, miten hän voi. Lopulta siirryin takaisin lähtöportin toiselle puolelle ja kysyin, mikä naisella on hätänä. Hän kertoi, että hän voi todella huonosti. Hän ei pystynyt kertomaan tilanteestaan kovin järkevästi ja vastaus moneen kysymykseen olikin ”en tiedä”. Hän sanoi, että hänellä ei ole paniikkihäiriötä, mutta mielestäni oireet viittasivat vahvasti paniikki/ahdistuskohtaukseen.

Lopulta nainen makasi maassa ja siinä vaiheessa, kun menin sanomaan toiselle portilla työskentelevistä naisista, että nyt on oikeasti paha tilanne, niin hän kyllä sulki portin saman tien ja tuli auttamaan. Kun kaikki olivat nousseet koneeseen, niin totesin, että minunkin on pakko mennä, jotta en jää lennolta ulos. Päästyäni koneeseen ja paikalleni kuulinkin heti ”boarding completed” -kuulutuksen. Tuo nuori nainen, joka oli hädissään ja ahdistunut, ei päässyt lennolle. Olin vihainen itselleni, että en pystynyt auttamaan häntä, vaikka uskonkin, että hänen täytyi saada ammattiapua ja koneeseen nouseminen olisi ollut ehkä hänelle vaarallistakin. En voi olla miettimättä, miten tuo tilanne päättyi.

Ihmisten välinpitämättömyys saa minut surulliseksi, enkä väitä, etteikö tässä asiassa pitäisi katsoa myös peiliin. Miksi kukaan ei huomioinut yksinäistä naista, joka näytti varsin huonovointiselta? Itsekin olisin voinut toimia saman tien enkä odottaa muutamaa minuuttia ihmetellen ja seuraten tilanteen kehittymistä sivusta. Toivon, että ensi kerralla olen se, joka tarjoaa apuaan heti eikä hetken päästä. Tässä maailmassa yleinen tuntuu olevan kysymys ”miksei joku tee jotain” sen sijaan, että jokainen kysyisi ”mitä minä voin tehdä”. Haluan oppia kysymään enemmän jälkimmäistä.

Lontoo Sky Garden

Lontoo on minulle aina iso inspiraation lähde, kuten alussa jo totesin. Tällä kertaa minua eivät inspiroineet Itä-Lontoon graffitit tai kahvilat, eivät tyylikkäät ihmiset tai huikea arkkitehtuuri. Minua inspiroi se, että vaikka näin paljon lohduttomuutta, kodittomuutta ja yksinäisyyttä, näin myös paljon toivoa. Näin paljon ihmisiä, jotka välittävät. Yksi huikeimmista movementeista maailmassa mielestäni tällä hetkellä on Lontoosta lähtöisin oleva #dosomethingfornothing.

Tämä kaikki sai alkunsa, kun parturina työskentelevä Joshua Coombes alkoi leikkaamaan kodittomien hiuksia kadulla ilmaiseksi ja jakoi somessa kohtaamiensa ihmisten tarinoita tunnisteella #dosomethingfornothing. Koko tämän konseptin idea on se, että ihmiset voivat tehdä hyvää odottamatta vastapalvelusta ja hashtagia käyttämällä myös levittää inspiraatiota hyvän tekemiseen. Ja inspiraatio todella on levinnyt. Monet suuret mediat ovat noteeranneet Joshua toiminnan ja vastikään Leesa Sleep on alkanut sponsoroimaan häntä, joten hän on voinut jättää päivätyönsä ja saa nyt keskittyä kokopäiväisesti leikkaamaan kodittomien hiuksia.

On mielettömän hienoa, että yksinkertaisesta ajatuksesta ilahduttaa tarpeessa olevia ihmisiä voi kasvaa jotain paljon itseään suurempaa, jopa maailmanlaajuinen liikehdintä. On helppo ajatella, että esimerkiksi yksinäisyys ja kodittomuus ovat ongelmia, joita ei voi ratkaista, joten on turha tehdä mitään. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus tehdä yhden ihmisen päivästä parempi. Kodittomuutta ei yksi ihminen voi poistaa, mutta jokainen voi osoittaa välittämistä. Maailmassa on rajattomasti mahdollisuuksia tehdä hyvää lähellä tai kaukana oleville, tutuille ja tuntemattomille.

Päällimmäinen fiilis Lontoon reissun jäljiltä ei siis missään tapauksessa ole toivoton, vaikka paljon kysymyksiä heräsikin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistäni tällä hetkellä onkin:

What could be my something for nothing?

 

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

#someviha

”Darkness cannot drive out darkness; only light can do that. Hate cannot drive out hate; only love can do that. ”
Martin Luther King, Jr.

Olen tuijottanut tietokoneen ruutua useana päivänä pohtien, mistä aloittaisin tämän tekstin. Vihasta ei ole helppo kirjoittaa. On paljon leppoisampaa kirjoittaa ilosta ja inspiraatiosta. On mukavaa jakaa unelmia tai unohtumattomia hetkiä. On henkisesti kevyempää kirjoittaa hattaraisia tekstejä, jotka eivät herätä liian voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen.

Mutta maailma on yhä enenevässä määrin paljon muutakin kuin vaaleanpunaisia pilviä.

Vielä reilut kymmenen vuotta sitten oli etuoikeus saada oma ääni kuuluviin mediassa. Ajat ovat muuttuneet. Nykyään jokaisella on mahdollisuus sanoa sanottavansa – jopa monta eri formaattia, joiden kautta sen voi tehdä. Kenenkään ei tarvitse sitoutua journalistin ohjeisiin, ei puhua totta tai rakentavasti. En tietenkään ole niin naiivi, että uskoisin jokaisen toimittajankaan sitoutuvan hyvän journalismin periaatteisiin, mutta sosiaalinen media mahdollistaa sen, että joka päivä julkaistaan paljon materiaalia, joka ei kulje minkäänlaisen seulan läpi. Ihmiset julkaisevat ajatuksiaan samalla sekunnilla, kun saavat ne päähänsä. Se on muuttanut koko mediakentän. Kaikki tapahtuu reaaliajassa, niin hyvässä kuin pahassa.

Internet kehitettiin aikoinaan, jotta ihmiset voisivat olla helpommin yhteydessä toisiinsa. Samasta syystä on perustettu lukuisia erilaisia sosiaalisen median kanavia.

Mutta rakentavatko ne ihmisten yhteyttä vai enemmänkin ylemmyydentuntoa?

Viime vuosien aikana on nähty, miten kuka tahansa voi joutua äkillisesti somevihan uhriksi. Erityisherkkänä ihmisenä tekee pahaa edes ajatella, millaiset traumat ihmiselle sellaisesta voi pahimmillaan jäädä. Itse tuskin selviäisin kovinkaan hyvin. Mediassa nousee aika ajoin esiin tapauksia, joissa nettikiusaaminen on johtanut jopa itsemurhaan. Nämä eivät ole enää edes yksittäistapauksia.

Nettikiusaaminen saattaa olla jopa petollisempaa kuin kasvotusten tapahtuva, sillä kiusaamista voidaan viestipalveluiden välityksillä harrastaa muiden huomaamatta milloin tahansa, vaikkapa kesken koulun oppitunnin. Oli kyseessä sitten vihapuhe Twitterissä tai inhottavien viestien lähettely WhatsAppissa, seuraukset voivat olla vakavia. Kukaan ei tiedä, millaisia taisteluita toinen ihminen elämässään parhaillaan käy. Siksi en keksi sosiaalisen median käytölle mitään sen parempaa ohjetta kuin että ollaan ystävällisiä toisillemme vaikka emme ymmärtäisi toisen ajatusmaailmaa.

Lentokone auringonlasku

Oli vuoden ensimmäinen päivä vuonna 2016. Makasin kotona väsyneenä ja tylsistyneenä etsimässä viihdykettä sosiaalisen median syövereistä. Twitterissä silmiini osui tapaus #teriniitti. Huokaisin syvään, sillä montaa tuntia ei ollut ehtinyt alkanutta vuotta kulua, kun somekansa jo oli vaatimassa ensimmäistä ihmistä tuomiolle. Aluksi tilanne huvitti ja ihmetytti minua samaan aikaan. Miksi fiksu ihminen oli julkaissut niin mauttoman postauksen? Entä miksi ihmiset reagoivat siihen niin voimakkaasti?

Teri Niitti oli samalla hetkellä lennollaan, matkalla New Yorkiin. Pitkä lento kesti sopivasti lähes koko päivän ajan eikä Terillä ollut luonnollisestikaan lennolla nettiyhteyttä käytössään. Useimmilla suomalaisilla sen sijaan oli vapaapäivä ja aikaa notkua somessa – sekä osallistua somekohun liekittämiseen. Seurasin keskustelua Twitterissä ja välillä silmäilin alati kasvavaa kommenttiketjua Terin Instagram-kuvan alla. Siis sen kuvan, josta tämä helvetti lähti irti. Palataanpa hetkeksi siihen, mistä tässä kohussa oikeastaan oli kyse. Teri julkaisi juuri ennen lähtöään kuvan lentokoneessa lastaan imettävästä äidistä, saatetekstillä: ”Tiedän, että tästä päivityksestä nousee helvetinmoinen meteli, mutta olisiko liikaa pyydetty julkisilla paikoilla imettäviltä äideiltä, että he peittäisivät toimenpiteen huivilla.”

Teri onnistui sohaisemaan varsinaiseen muurahaispesään. Kohu paisui paisumistaan. Jossain vaiheessa iltaa oltiin menty jo niin pitkälle, että tilanne todellakaan ollut enää huvittava. Hastag #teriniitti valloitettiin imettävien äitien rintakuvilla (kuvissa oli keskiössä vaihtelevasti joko vauva, imetystilanne tai rinnat) ja kuvat Terin omista töistä, eli stailauksista, katosivat Instagramissa yhä pidemmän selauksen taakse. Ennen keskiyötä imetyskuvia oli julkaistu Instagramissa jo lähemmäs 1000. Sitten alkoi ilmestyä blogipostauksia. Myös valtakunnan suurimmat mediat alkoivat uutisoimaan tapauksesta jo alkuillasta, eli siinä vaiheessa, kun Terillä ei ollut mahdollisuutta itse ottaa kantaa koko asiaan.

Jotkut toki keskustelivat aiheesta, eli julki-imettämisestä, asiallisesti, mutta pahimmat ihmisten kommentit olivat ala-arvoisia ja törkeitä. Ne menivät sellaisiin henkilökohtaisuuksiin, jotka eivät liittyneet koko asiaan millään tavoin. Joidenkin mielestä Teri olisi pitänyt tappaa. Hänen seksuaalinen suuntautumisensa nostettiin esiin erittäin ikävään sävyyn useissa päivityksissä. Lopulta vihaposti, jota hän sai, ulottui myös Terin vakavasti sairaaseen äitiin. Kaikkea ei tietenkään pystynyt sosiaalisesta mediasta näkemään, sillä Teri sai palautetta myös yksityisesti. Hän on myöhemmin haastatteluissa kertonut tästä kokemuksesta sekä masennuksestaan, johon hän myöhemmin samana vuonna sairastui.

Tähänkö on tultu, että yhden Instagram-kuvan perusteella ihmiset pitävät oikeutettuna toivoa jonkun kuolemaa?

Teri oli harkitsematon postauksensa suhteen. Hänen parisuhteensa oli juuri päättynyt, joten voin hyvin kuvitella, että hänen ärsyyntymiskynnyksensä oli matalampi kuin yleensä. Se ei tietenkään ole mikään selitys hölmöilylle, mutta jokainen tietää omasta kokemuksesta, että särkyneenä ihminen tekee harkitsemattomia asioita, kuka milläkin elämän osa-alueella. Seuraavana päivänä Teri pyysi anteeksi, mutta se ei kaikkia kiinnostanut. Ei siltikään, vaikka jokainen on varmasti itsekin tehnyt mokia, myös sosiaalisessa mediassa (jos sitä on koskaan käyttänyt). Kollektiivinen ylemmyydentunto on niin mukava tunne, että siitä on vaikea päästää irti.

Imetyskuvat pysyivät #teriniitti hashtagin suosituimpien kuvien listalla Instagramissa Terin kuolemaan saakka. Loppuelämänsä ajan jotkut halusivat leimata hänen mieheksi, joka vihaa imettäviä äitejä. Onneksi hänen läheisilleen ja yhteistyökumppaneilleen hän oli jotain ihan muuta ja sillä on lopulta paljon enemmän merkitystä kuin tuntemattomien vihalla. En tiedä, miten itse reagoisin, jos joku oma nolo mokani nostettaisiin julkiseen keskusteluun ja ihmiset alkaisivat toivoa kuolemaani tai uhkailemaan perhettäni. Jokainen voi miettiä omaa häpeällistä hetkeään tai noloa mokaansa, joka olisi pitänyt jättää tekemättä. Tuskin kukaan ilahtuisi, jos päätyisi tällaisten asioiden tiimoilta julkiseen ryöpytykseen.

Lentokone auringonlasku

Miltä sinusta tuntuisi, jos itse joutuisit kestämään muutenkin vaikeassa elämäntilanteessasi tuntemattomien ihmisten vihaa? Tämä ei ole teoreettinen kysymys, sillä jonain päivänä kuka tahansa voi olla tuossa tilanteessa. Vihanpurkauksen voi laukaista huono vitsi, puolihuolimattomasti kirjoitettu päivitys, väärinymmärrys, epäsuosittu mielipide, jonkun ihmisryhmän puolustaminen  – tai oikeastaan mikä tahansa.. Ihmiset kun ovat arvaamattomia ja välillä todella armottomia.

Miten aikuiset voivat opettaa lapsille, että kiusaaminen on väärin, jos he samaan aikaan raatelevat toisiaan sosiaalisessa mediassa mitä julmemmin sanakääntein? Virtuaalisesti tapahtuva henkinen pahoinpitely ei ole yhtään vähemmän todellinen. Jostain syystä ihmiset kuitenkin sanovat virtuaalisesti asioita, joita heillä ei koskaan tulisi edes mieleen sanoa kasvotusten. Nykylapset ovat diginatiiveja, jotka oppivat käyttämään tekniikkaa jo ennen kuin oppivat puhumaan – siitä aikuisten ei tarvi olla huolissan. Sen sijaan aikuisten pitäisi huolehtia siitä, että opettavat lapsille, miten ihmisiä kohdellaan, kasvotusten ja virtuaalisesti. Se on asia, johon lapset kaikkina aikoina tarvitsevat aikuisten esimerkkiä. He seuraavat tarkasti, mitä aikuiset tekevät. Ja jäljittelevät sitä.

Tiedän, että maailmassa tapahtuu yhä enenevässä määrin asioita, jotka pelottavat ja ahdistavat, vihastuttavat ja tuovat turvattomuutta. Omia fiiliksiä purkaessa ei aina tule miettineeksi, onko oma teksti ystävällistä tai rakentavaa. En minäkään ole aina onnistunut. Olen julkaissut tekstejä netissä vuosikaudet joka päivä, joten totta kai aina välillä on tullut sanottua sellaista, mikä ei jälkikäteen ole tuntunut hyvältä idealta. Huolimatta siitä, mitä minä olen tehnyt tai mitä sinä olet tehnyt, ehdotan, että vihataan tänä vuonna vähemmän kuin aiemmin. Tämä maailma tarvitsee nyt rakkautta ja armoa.

____________________________________________________

IG ja SC: @mirkahannele
Twitter: @mirkahannelen
FB: @reasonforseasonblog

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Reason for Season 5 vuotta

Viisi vuotta sitten, aivan Matkamessujen kynnyksellä, aloitin matkan, joka ilokseni  jatkuu edelleen. Tänään saan juhlia blogini viidettä syntymäpäivää.

Reason for Season sai alkunsa, koska olin yhä enenevissä määrin alkanut kirjoittamaan matkailusta ja vähemmän muista aiheista. Aloittaessani matkablogin takana oli noin 1500 blogipostausta monessa eri blogissa, mutta yksi toisensa jälkeen aiemmat projektini kuihtuivat pois. Maailma, matkailu ja ihmiset ovat jääneet sydämeeni sellaisella tavalla, että en osaisi enää kuvitella keskittyväni teksteissäni muihin aiheisiin.

Olen saanut viiden vuoden aikana nähdä, miten matkablogit ovat käyneet läpi murroksen matkapäiväkirjoista vakavasti otettavaksi matkailumediaksi. Olen näiden vuosien aikana vaihtanut kirjoituskieltä puoliksi englantiin ja sitten palannut takaisin rakkaaseen kotimaiseen. Vuorotellen on itkettänyt ja naurattanut, ihastuttanut ja vihastuttanut. Olen miettinyt bloggaamisen lopettamista liiankin monesti, mutta ennen kaikkea olen saanut tämän viiden vuoden aikana enemmän kuin koskaan osasin kuvitella.

Matkamessut ovat jälleen alkamaisillaan. Huomenna, eli torstaina, on vuorossa ammattilaispäivä ja perjantaina ovet avautuvat yleisölle. Tänä vuonna matkabloggaajat ovat mukana monin tavoin, oma suosikkiprojektini on upeiden bloggaajakollegojeni järjestämä Travel Bloggers Give Back -hyväntekeväisyystempaus. Viime vuonna kerättiin rahaa Nepaliin, tänä vuonna rahat lahjoitetaan lasten koulunkäyntiin Laosissa. Jokainen messukävijä voi osallistua projektiin ostamalla bloggaajien upeita valokuvia, joiden tuotto ohjataan perille avustuskohteeseen Planin kautta. Itse aion ehdottomasti suunnata valokuvaostoksille. Tämä on sangen mielekäs tapa antaa takaisin maailmalle, jolta me kaikki olemme saaneet paljon.

phuket sydän

Maailma muuttuu hyvässä ja pahassa

Viiteen vuoteen mahtuu paljon. Maailma on muuttunut enemmän kuin koskaan, hyvässä ja pahassa. Tekniikan kehitys on jäätävän nopeaa ja sosiaalisesta mediasta on tullut viime vuosina niin kiinteä osa ihmisten arkipäivää, että on vaikea edes muistaa, millaista kommunikaatio oli aiemmin. Itse olen viiden vuoden sisällä hankkinut ensin ensimmäisen iPadini ja sittemmin ensimmäisen älypuhelimeni. Pitkään pysyttelin poissa mobiililaitteiden maailmasta, mutta lopulta oli pakko hypätä mukaan.

En ole koskaan ollut se, joka pysyttelee eturintamassa mukana tekniikan kehittyessä. Siinä missä nykylapset osaavat käyttää mobiililaitteita ennen kuin oppivat puhumaan, minä hankin ensimmäisen tietokoneeni 22-vuotiaana ja ensimmäisen älypuhelimen muutama kuukausi ennen kolmekymppisiäni. Olen kiitollinen siitä, miten helpoksi kommunikaatio on nykyään tehty, mutta samalla olen huolissani. Virtuaalinen kommunikointi myös hämärtää käsityksiä siitä, mitä on ok sanoa toiselle ihmiselle. Haluaisin nähdä, että ihmiset yhä enemmän nousisivat virtuaalista kiusaamista vastaan ja ymmärtäväisivät, että pahat sanat satuttavat missä tahansa.

Rakkaus viraaliksi

Elämme maailmassa, jossa blogipostaukset, YouTube -videot tai sosiaalisen median päivitykset voivat mennä viraaliksi parhaimmillaan/pahimmillaan muutamassa minuutissa. Valitettavan usein viestit, jotka leviävät hetkessä laajalle, eivät ole positiivisia. Toisten virheillä, jopa elämän musertavimmilla hetkillä ratsastetaan ja rahastetaan. Myös vakavasti otettavat mediat ovat alkaneet käyttämään vastenmielisiä klikkiotsikoita, koska kilpailu ihmisten huomiosta on kovaa ja armotonta. Sekä yksityishenkilöt että mediat haluavat saada äänensä kuuluviin keinolla millä hyvänsä.

Nykyään jokainen sosiaalisita mediaa käyttävä joutuu olemaan hieman varpaillaan, koska käytännössä kuka tahansa voi joutua yllättävän somevihan kohteeksi. Ihmiset ilmaisevat tunteitaan sosiaalisessa mediassa paljon voimakkaammin kuin he milloinkaan tekisivät kasvotusten. Erityisesti julkisuuden henkilöitä seurataan intensiivisesti ja heidän tehdessä yhdenkin virheen, on valtava joukko valmiina hyökkäykseen. Mitä enemmän jotain henkilöä idolisoidaan sitä rajummin hänet myös demonisoidaan. Aion kirjoittaa aiheesta oman postauksen lähitulevaisuudessa, sillä koen, että meistä jokaisella, myös minulla, on vastuu siitä, miten kohtelemme ihmisiä.

Minun toiveeni vuodelle 2017 on, että käyttäisimme äänemme rakentamiseen tuhoamisen sijaan. Tehdään rakkaudesta viraali, annetaan hyvän kiertää, muistetaan olla armollisia ja tehdään muille ihmisille niin kuin tahtoisimme heidän tekevän meille.

Nähdään Matkamessuilla!

kaks

 

 

 

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather