Helsinki Top 5 – Hotel F6 aamiainen

Hotel F6 Helsinki

Persoonallinen, tyylikäs, kodikas, moderni. Esimerkiksi näillä sanoilla kuvailisin kesäkuussa Helsingin Fabianinkadulle avattua, perheomisteista Hotel F6:ta. Olen kuullut hotellista paljon hyvää sen avaamisesta lähtien – tai jos tarkkoja ollaan, jo ennen sitä. Niinpä halusimme napata uutukaisen hotellin mukaan Helsinki Top 5 -hotelliaamiaisprojektiimme. Suuntasimme Veeran kanssa testaamaan aamiaista varsin luottavaisin mielin, emmekä joutuneet pettymään. Uskallan sanoa, että Helsinkiin on avattu hotelli, josta kuullaan tulevaisuudessa vielä paljon.

Hotel F6 Helsinki

Hotel F6 Helsinki

Vaikka en majoittunut hotellissa, en voinut olla huomioimatta, että onhan se vallan upea. F6 on niin persoonallinen, että mitään muuta hotellia Helsingissä on vaikea verrata siihen. Erityisesti kesällä hotelli on aivan ihana, sillä käytössä on myös viehättävä sisäpiha. Toisaalta, talvella kukaan ei ole vielä hotellia nähnyt, joten ei voi tietää, miten tunnelmallinen siitä talvisaikaan kuoriutuu. Monet bloggaajat ovat ehtineet kesän mittaan yöpymään F6:ssa, joten jos tahdot fiilistellä hotellia enemmänkin, voit tehdä sen esimerkiksi näiden blogien kautta:

Home Via Laura
Aamukahvilla
Stellar

Viime vuosina hotelleista on tullut itselleni tärkeitä paikkoja. Nuorempana minulla oli varaa ainoastaan halvimpiin hostelleihin/hotelleihin, enkä niin kovasti välittänyt, missä yöni vietin. En väitä, että sijoittaisin viiden tähden hotelleihin edelleenkään, mutta sentään olen pystynyt jonkin verran nostamaan majoittumisen tasoa. Fiilistelen sitä, että saan nähdä erilaisia huoneita, nauttia ihanista hotelliaamiaisista ja arvioida, millaista palvelu on eri puolilla maailmaa. F6 panostaa asiakaskokemukseen, ja palvelu onkin sangen ystävällistä. Kauniit Marimekon asut tekevät työntekijöistä helposti lähestyttävän ja leppoisan oloisia. Perinteiset jakkupuvut toki korostavat arvokkuutta, mutta silloin, kun halutaan tulla lähelle ihmistä, on tällainen vaatetusratkaisu mielestäni varsin toimiva.

Hotel F6 aamiainen

Hotel F6 aamiainen

Hotellin aamiainen perustuu klassisiin, lähellä tuotettuihin makuihin. Aamiainen valmistetaan avonaisessa keittiössä, hotellivieraiden silmien edessä. Mielestäni tämä on hieno yksityiskohta, mutta ilmeisesti se ei ole ihan kaikille avautunut. Lueskellessani hotelliarvosteluita eri sivustoilla huomasin, että joku oli valitellut siitä, että aamiaista “vasta valmistettiin” kun hän oli syömässä. Mielestäni on aina plussaa, jos saa nähdä ruuan valmistuvan. Ensinnäkin, se kertoo siitä, että ruoka on tuoretta. Toisekseen, se luo kodikkuutta. Tykkään myös ajatuksesta, että ruokaa ei valmisteta kerralla niin paljon, että sitä menisi suuria määriä hukkaan.

Aamiaisbuffet sisältää ekologisia vaihtoehtoja, esimerkiksi leipää, kananmunia, hedelmiä, marjoja, puuroa, jogurttia, karjalanpiirakoita, croisantteja jne. Olen aiemmin ajatellut, että hotelliaamiainen on hyvä, kun se on mahdollisimman laaja. Nykyään ajattelen toisin. Ei nimittäin ole kovin tervettä tai eettistä ajatella, että minun on saatava jättimäinen valikoima kaikkea mahdollista, jos kääntöpuolena on se, että ruokaa menee paljon roskiin.

Olen tullut hotelliaamiaisia kierrettyäni siihen tulokseen, että arvostan erityisesti luomuun ja laadukkaisiin raaka-aineisiin panostamista. Suosittelen F6:n aamaista henkilöille, jotka ovat kanssani samoilla linjoilla. Valikoima ei ole yhtä laaja kuin suurten ketjuhotellien aamiaisilla, mutta sitäkin harkitumpi. Pidin aamiaisella myös astioista, jotka olivat Marimekon tuotantoa. Kotimaisuus näkyy F6:ssa monin tavoin, kuten mielestäni suomalaisessa hotelissa kuuluukin.

Hotel F6 aamiainen

Hotel F6 aamiainen

“Arvostan erityisesti luomuun ja laadukkaisiin raaka-aineisiin panostamista.”

Hotel F6 aamiainen

Hotelliaamiainen on tarjolla muillekin kuin hotellin asiakkaille, hintaan 26 euroa. Jos ei raaski sijoittaa aamiaiseen, suosittelen kuitenkin tutustumaan hotelliin. Vastaanottovirkailijat varmasti mahdollisuuksien mukaan esittelevät hotellia vierailijoillekin. Iltaisin hotellin tiloissa toimii baari nimeltä Runar. Runarissa panostetaan hyvään fiilikseen ja F6:n tyyliin tietenkin asiakaskokemukseen. Ja mitä Runariin tulee, hotellissa saattaa bongata myös samannimisen hotellikoiran. Meidän suureksi pettymykseksemme Runar saapui hotellille vasta 10 minuuttia sen jälkeen, kun olimme lähteneet. Mitä tästä opimme?

Koskaan ei pitäisi olla liian kiire tekemään töitä hyvän hotelliaamiaisen jälkeen.

Hotel F6 Helsinki

Aamiainen tarjoillaan:

Maanantai – perjantai: 07.00 – 10.00
Lauantai – sunnuntai: 07.30 – 11.00

Jos sinulla on erikoisruokavalio, suosittelen ottamaan hotellille yhteyttä ennen saapumistasi. Kaikkea ei ole mahdollisuutta koko ajan pitää varastossa, mutta asiakkaan toiveisiin varmasti vastataan.

Hotel F6 Helsinki

// Hotel F6 tarjosi aamiaisemme //

 

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Teit meistä kauniin – elämää ennen elokuvaa

Apulandia avajaiset

”En aina voi sua ymmärtää
oisit ees voinut yrittää,
vaikka joskus tuntuu, että kaikki on turhaa.
Sä koitit mulle selittää:
’Ei oo järkee jatkaa elämää.’
Mä tahdoin olla sulle
syy jatkaa huomiseen.”

Ilona? 1995

Helmikuussa 2016 havahduin kesken unien tuttuihin säveliin. Olin yksin reissussa Etelä-Thaimaan saarella ja kesti hetken aikaa tajuta, missä olen ja mitä tapahtuu. Joku kuunteli ulkona Apulannan Ilona?-biisiä uudelleen ja uudelleen. Tuli vähintään outo fiilis, sillä olin kaukana kotoa ja lisäksi jossain unen ja valveen rajamailla.

Ehkä joku oli juuri menettänyt läheisensä. Kenties biisin kuunteleminen toi toivoa vaikeassa tilanteessa. On hienoa, miten jotkut kappaleet kulkevat ihmisten mukana läpi vuosikymmenten ja tuovat lohtua, kun elämä ei kulje ihan käsikirjoituksen mukaan. Mielenkiintoista on se, että, Apulanta on pitänyt ensimmäistä levyään (josta myös Ilona? löytyy) jonkinlaisena bändin harha-askeleena. Tuo levy, Attack of the A.L. People, on kuitenkin itselleni ja monelle muulle se tärkein Apulannan levy. Ilona? löytyi 90-luvulla myös yläasteen musiikinkirjoista, ja minä yritin äänekkäästi vastustaa kappaleen ”raiskaamista” eli laulamista musiikintunneillamme. Mielipidettäni ei tietenkään kuunneltu ja niin me kerta toisensa jälkeen lauloimme epävireisessä kuorossa noita surumielisiä säveliä. Opettelin myös soittamaan biisin kitaralla ja nykyään vähän harmittaa, että kitara jäi yläastevuosien jälkeen nurkkaan pölyttymään.

”Mä oon niin iloinen kun näin sut jossakin
telkkarissa tai kadulla matkalla jonnekin.
Onnelliset kulkee käsikkäin ja hymyillen.
Moni paikka kutsuu,
minnekään mä kuulu en.”

Mitä kuuluu 1995

Apulannan ”Mitä kuuluu” on omassa mielessäni soundtrack koko 90-luvulle, vuosikymmenistä kauneimmalle ja kauheimmalle. Noihin vuosiin mahtui paljon epävarmuutta, suuria tunteita, yksipuolisia ihastuksia, haaveita ja särkyneitä sydämiä. Teini-ikääni leimasi ulkopuolisuuden ja erilaisuuden kokemus. Jokainen ulkoiselta olemukseltaan poikkeava joutui silmätikuksi 90-luvun suomalaisessa pikkukaupungissa ja itse olin erilainen – ensin tahattomasti, mutta myöhemmin hyvinkin tarkoituksellisesti.

Olin yläasteella opettajien puhutteluissa erikoisten vaatteideni vuoksi ja sain koulutovereideni nyrkistä useammin kuin kerran. En tullut katkeraksi, vaan käänsin toisenkin posken ja etsin ystäviä ja yhteisöä lähiympäristöni ulkopuolelta. Apulannan ja Tehosekoittimen kaltaiset bändit iskivät täysillä nuoren tytön sielunmaisemaan. Tiedän, että en ole ainoa – onhan Apulanta sanoittanut jo useamman sukupolven elämäntuskan paremmin kuin ehkä yksikään toinen suomalainen yhtye.

”Mä en tarvii ketään kertomaan
kuinka huomenna on helpompaa.”

Todella jossain 1997

Vaikka musiikki tulee aina olemaan ihmiselle tärkeä osa elämää, uskon, että aikanaan bändeillä ja musiikin ympärille syntyneellä kulttuurilla oli vielä suurempi merkitys kuin nykyään. Bändejä ihailtiin ja niihin samaistuttiin. Tarjolla ei ollut sosiaalista mediaa, ei Youtube-tähtiä, eikä uusiin ilmiöihin tai muotivirtauksiin päässyt kiinni yhdessä hetkessä. Musiikki täytti tyhjiön, joka syntyi, kun ei ollut mitään tekemistä tai ihmisiä, joiden kanssa kommunikoida iltaisin. Sain itse ensimmäisen tietokoneeni vasta 22-vuotiaana ja kännykänkin vasta yhdeksännellä luokalla, joten kasvoin hyvin analogisessa maailmassa.

Siinä, missä nykyteini avaa vapaa-ajallaan vuorotellen Snapchatin, Instagramin, YouTuben ja WhatsAppin, linnoittauduttiin 90-luvulla koulun jälkeen kotisohvalle katsomaan Jyrkiä, musiikkiohjelmaa, jolle kokonainen sukupolvi saa olla paljosta kiitollinen. Ilman Jyrkiä olisin varsin hitaanlaisesti tutustunut uuteen musiikkiin. Oli hienoa kuulla idoleidensa mietteitä suorassa tv-lähetyksessä ja nähdä musiikkivideoita sekä elämää pikkukaupungin ulkopuolella. Se toi perspektiiviä omiin ajatuksiin ja kasvukipuihin. Jyrkin kautta löysin lähes kaikki suosikkibändini 90-luvun jäkimmäisellä puoliskolla. Ohjelma oli myös tärkeä monen suomalaisen bändin uran kannalta. Muistan vielä elävästi ne ajat, jolloin Apulannan musiikkivideoita näytettiin ensimmäisiä kertoja ja on vaikea uskoa, että noista ajoista on yli 20 vuotta.

“Maaliin on vieläkin matkaa
ei lopu koskaan
Vielä on monta askelmaa
ei lopu koskaan
Aivan niinkuin ennen
aivan niinkuin aina.”

Kaupungissa 1998 

90-luvun lopulla elettiin vielä pääosin analogisia aikoja. Kommunikaatio kauempana asuvien ystävien kanssa tapahtui kirjeiden kautta tai korkeintaan pikaisesti Kissin chatissa kirjaston koneella. Lapsuudenkodissani ei tietokonetta ollut koskaan, sen sijaan kirjoitin monta kirjettä päivässä. Kirjeystäviä, joita oli välillä 40 yhtä aikaa, löysin lehtien sivuilta ja teksti tv:n kirjeenvaihtopalstalta. Kirjeystäväni olivat mielestäni cooleimpa tyyppejä maailmassa. Kirjoittaminen oli minulle luontaisin tapa purkaa tunteita ja monen vihkon sivut täyttyivät laulun sanoista, päiväkirjamerkinnöistä, runoista ja pohdinnasta.

Minulla oli kaksi läheistä ystävää kotipaikkakunnallani. Vielä ala-astevuosina vietin paljon aikaa yksin kotona ja harrastusten parissa, mutta yläasteella ystävien kanssa hengailu vei jo täysin mennessään. Jaoimme samanlaisen arvomaailman ja välillä jopa ihastukset. Yksi asia, joka noista vuosista on jäänyt elämään, on se, että on turha yrittää miellyttää kaikkia, sillä siinä ei voi kuitenkaan onnistua. Sen sijaan olemalla oma itsensä voi löytää elämäänsä timanttisia ihmisiä, jotka oikeasti välittävät ja joiden seurassa ei tarvitse selittää tai esittää. Ihminen ei tarvitse kymmeniä kavereita, mutta jokainen tarvitsee vähintään yhden läheisen ystävän. Huoneeni seinältä, kaikkien bändijulisteiden seasta löytyikin yläastevuosinani legendaariset E.E. Cummingsin sanat: “Omana itsenään oleminen maailmassa, joka tekee parhaansa, öin ja päivin, tehdäkseen ihmisestä kaikkien muiden kaltaisen, on vaikein taistelu, mitä ihmisellä on, eikä koskaan pidä lakata taistelemasta.”

”Hiljaa, niin hiljaa
mä huusin sen nimen kultaa,
sen eilisen ikuisen.
Viet mitä viet
ja velkaa on halpaa maksaa.
Sinä teet meistä tuhkaa,
Sinä teet.”

Teit meistä kauniin 1998

Vuonna 1998 Teit meistä kauniin oli juuri julkaistu ja kävin ostamassa tuoreen sinkun Hämeenlinnan reissullani. Samalla mukaan tarttui esimerkiksi peace-kaulakoru ja muutamia erilaisin iskulausein varustettuja pinssejä. Halusin ottaa kantaa ja kapinoida maailman pahuutta, kuten Nestleä ja McDonaldsia, vastaan. Periaatteeni eivät kantaneet kovin kauas, sillä esimerkiksi Tukholman reissuilla söin Mäkkärissä, koska muutakaan ruokaa ei muka länsinaapurissmme ollut tarjolla. Maailma ei siis kovista ponnisteluistani huolimatta muuttunut paremmaksi, mutta muistelen edelleen lämmöllä noita aikoja. Opin kyseenalaistamaan asioita, vaikka periaatteeni eivät silloin kovin kestäviä olleetkaan. Teit meistä kauniin on minulle edelleen yksi merkityksellisimmistä Apulannan kappaleista ja se tuo mieleen huikeita muistoja nuoruusvuosilta.

En aavistanut 90-luvulla, että lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin Teit meistä kauniin olisi myös elokuvan nimi ja Apulanta herättäisi ihmisissä edelleen voimakkaita tunteita. Kävin katsomassa elokuvan heti ensi-iltapäivänä. En halua arvioida elokuvakokemusta blogissa – sen ovat monet jo tehneet eikä minulla ole oikeastaan lisättävää keskusteluun. Jos tahdot lueskella leffasta enemmän, niin googlettamalla löytyy paljon materiaalia. Luettuani lukuisia leffa-arvosteluita en voi muuta kuin todeta, että vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Kriittiset ja ylistävät arviot ovat seuranneet toisiaan ja keskustelu on käynyt kuumana sosiaalisessa mediassa. Elokuvan aiheenakin Apulanta onnistuu ihastuttamaan ja vihastuttamaan.

”Kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys,
kaikki ruoskivat toiveet kaikki päättämättömyys
ovat lopulta tarkoituksen palasia osa arvoitusta
valot pimeyksien reunoilla.”

Valot pimeyksien reunoilla 2015

Pari päivää leffan ensi-illan jälkeen juhlittiin Apulandian avajaisia. Yhtyeen 25-vuotinen historia on dokumentoitu monin eri tavoin alusta saakka ja nyt se on museon näyttelyn muodossa esillä Lahden Hennalassa. Apulandia on siis avattu, mutta ei missään tapauksessa valmis, kuten ei ole Apulannan tarinakaan. Kuka tietää, ehkä neljännesvuosisata onkin vasta alkusoittoa. En halua edes arvailla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, onhan bändistä vuosien varrella tullut melkoinen ilmiö ja instituutio, joka yllättää juuri sellaisella hetkellä kuin kuvittelisi pystyvänsä ennakoimaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Eilen on aloitettu lippujen myynti Apulannan tammikuun jäähallikeikoille. Tahti ei siis ainakaan ole hidastumassa lähiaikoina. Olkoon tämä inspiroiva esimerkki muillekin siitä, että missään vaiheessa ei tarvitse lakata unelmoimasta ja tavoittelemasta uusia – välillä järjettömän suuriakin juttuja.

Katsellessani vanhoja fanikirjeitä Apulandian seinällä pohdin, miten vaikea on nykyään saada kiinni siitä tunteesta, joka aikanaan nuorena tyttönä on ollut omia idoleita kohtaan. Luin yhtä kirjettä ja mietin, miltä tuntuu tytöstä, joka kirjoittaa, että hän näki Sipen ja hänestä tuntui, että hän kuolee. Teini-ikäisen tunnemaailmassa on jotain niin intensiivistä ja aitoa, että on melkein sääli, että nuo räiskyvät fiilikset tasaantuvat aikuistumisen myötä. Toivottavasti maailma ei tee minusta koskaan niin kyynistä, että kadottaisin kokonaan nuoruuden innon ja ihmettelyn. Haluan kantaa pienen palasen siitä aina mukanani.

Sain olla omalta pieneltä osaltani mukana Apulandian toteuttamisessa ja pakko todeta, että oli inspiroivaa tehdä aikamatkaa 90-luvulle. Kunnioitan Tonia ja Sipeä, eikä se liity ainoastaan siihen, että minulla on huikeita muistoja heidän keikoiltaan ja että heidän musiikkinsa on antanut minulle paljon. Parasta on se, että he ovat hyväsydämisiä ja mahtavia tyyppejä. Sillä on minulle merkitystä enemmän kuin saavutuksilla tai meriiteillä.

Rakas 90-luku, kiitos, että teit heistä kauniin.

Apulandia avajaiset

Apulandia avajaiset

Apulandia avajaiset

Apulandia avajaiset

Apulandia avajaiset

Apulandia avajaiset

Apulandia avajaiset

Apulandian on auki perjantaista sunnuntaihin. En julkaise kuvia sisätiloista, vaan suosittelen, että käyt itse visiitillä. Hyvää kahviakin on tarjolla.

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Martinhal Sagres – Sinkkunaiset perheresortissa

Millaisia fiiliksiä heräsi, kun sinkkunaiset majoittuivat suositussa lapsiperheresortissa Atlantin rannikolla?

MartinhalSagresMartinhalSagres
Päädymme Veeran kanssa toisinaan sangen mielenkiintoisiin paikkoihin, kuten romanttiselle jokiristeilylle Sydneyssä tai perheille suunnattuun luksusresorttiin Portugalin Sagresissa. Vierailimme toukokuussa Martinhal Sagres Beach Family Resort Hotelissa (miksi paikkojen nimet ovat usein näin pitkiä?) ja olimme lähes ainoat lapsettomat koko paikassa. Meillä oli etukäteen omat epäilyksemme, sillä voisi luulla, että kaksi sinkkunaista saisi jossain vaiheessa hermoromahduksen lapsiperheiden keskellä. Toisin kuitenkin kävi. Heti alkuun on todettava, että Martinhal oli huikea kokemus.

MartinhalSagresMartinhalSagres

Sagres olisi vienyt sydämeni, vaikka olisin asunut kylän vaatimattomimmassa majatalossa. Sen lisäksi, että pääsin fiilistelemään aurinkoa, ihanaa ruokaa ja surffiaaltoja surffaajia, pääsin nauttimaan huikeasta resortista – sellaisesta, jossa minun tulee yövyttyä äärimmäisen harvoin. Martinhal on voittanut niin suuren määrän erilaisia awardseja, että niistä on mahdotonta pysyä kartalla. Paikka on valittu Euroopan parhaaksi monessa kategoriassa, vuosi toisensa jälkeen. Martinhalista löytyy niin hotellihuoneita, huoneistoja kuin villojakin. Alue tuntuu jatkuvan loputtomiin, ja jouduimmekin turvautumaan karttaan tutustuessamme siihen. Vilkkaimpana lomasesonkina, eli kesällä, Martinhal on buukattu melko täyteen, mutta sesongin ulkopuolella huoneita löytyy hyvin ja hinnatkin tippuvat silloin huomattavasti. Budjettimatkaajan valinta Martinhal ei kuitenkaan ole. Hiljaisempana kautena hinnat alkavat noin 150 eurosta/ yö. Kalleimmista vaihtoehdoista saakin jo maksaa moninkertaisen hinnan.

MartinhalSagresMartinhalSagres

Kansallispuiston ympäröimä, ekologisuuteen panostava majoituskeskus Atlantin rannalla – Tämä paikka olisi jo yksinään lapsiperheelle syy matkustaa Sagresiin. Palveluita ja toimintaa löytyy kaiken ikäisille, joten resortin alueella saa useammankin päivän helposti kulumaan. Sen lisäksi viikkokalenteri on täynnä monenlaisia aktiviteetteja ja retkiä. Uima-altaitakin riittää, viidestä vaihtoehdosta voi valita oman suosikkinsa. Meidän vakipaikaksi muodostui tämä kaunis allas, jonne oli myös näkymä aamiaissalista. 

MartinhalSagres

Hyvinvointi on sekä itselläni että Veeralla lähellä sydäntä, joten bongasimme omat aktiviteettimme rauhallisemmalta osastolta – suuntasimme aamujoogaan sekä kauneushoitolaan. Niin kaunis ajatus kuin aamujooga onkin, joudun kuitenkin kerta toisensa jälkeen toteamaan, että liikkuminen aamulla ei ole minun juttuni. En ole tarpeeksi hereillä aamulla, vaikka miten yrittäisin. Minua aamujooga ei virkistä samalla tavalla kuin monia muita. Tunnustan, että olen nukahtanut aamutunnille useammin kuin kerran. On kuitenkin aivan ihana ajatus, että Martinhalissa vanhemmat voivat viedä lapsensa hoitoon ja lähteä yhdessä vaikkapa sinne aamujoogaan. Joogatunnit järjestetään sään salliessa ulkona, mutta meidän visiittimme aikana aamu oli sen verran viileä, että olimme sisätiloissa. Ehkä minustakin vielä jonain päivänä tulee aamuihminen.  Saattaa myös olla, että ei.

MartinhalSagres

Martinhalin alueella sijaitseva Finisterra Spa tarjosi meille rentouttavat hieronnat. Hoitolan lisäksi Finisterrasta löytyi myös jacuzzi sekä saunoja. Olen viime aikoina hyvin harvoin malttanut laittaa rahojani hierontaan, joten nautin suunnattomasti joka kerta, kun pääsen hemmoteltavaksi. Jos siis joskus päädyn parisuhteeseen, niin mieheni ei tarvitse koskaan miettiä, millaisesta lahjasta tykkäisin. Tulen onnelliseksi mistä tahansa hemmotteluhoidosta. Matkoillani vaalin jokaista hemmotteluhetkeä, olisi se sitten kylpyammeessa rentoutumista tai hieronnasta nauttimista. Näitä hetkiä kaipaan hektisen arjen keskellä usein.

MartinhalSagres

Martinhalin ranta oli äärimmäisen kaunis ja rauhallinen, vaikka meille kerrottiinkin, että ranta oli reissumme aikana ruuhkaisampi kuin yleensä (ehkä noin kymmenen ihmistä koko rannalla). Portugalissa kaikki rannat ovat julkisia, mutta jostain syystä Martinhaliin ei eksy liiaksi ihmisiä. Veera päätti, että sup-lautailua on kokeiltava, ja juuri sillä hetkellä meri alkoi käyttäytyä levottomasti. Niin kävi, että lopulta lautoja vuokraavan yrityksen työntekijä kävi pelastamassa Veeran mereltä ja minä taltioin tilannetta puhelimellani. Muutamaan kertaan ehti käydä mielessä, että mahtaakohan tilanne päättyä onnellisesti. Onneksi kaikki sujui lopulta hyvin ja jälkikäteen meitä lähinnä nauratti.

MartinhalSagres MartinhalSagres MartinhalSagres MartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagres

Päivät aloitimme aamiaisella, joka oli tarjolla värikkäiden mehujen ja huikeiden maisemien kera. Aamuihin tulee ihan erilainen fiilis, kun niihin lisää trooppista värimaailmaa. Jos saisin päättää, niin tilaisin turkoosia ja keltaista tästä lähtien jokaiseen aamuuni. Ihmisen tulisi saada useammin herätä valtameren rannalta, jos minulta kysytään. 

MartinhalSagres MartinhalSagres

Majoituimme kauniissa, puolittaisella merinäköalalla varustetussa asunnossa. Huoneesta löytyi terassi, mikä oli iso plussa. Lisäksi kylpyhuoneessa oli kylpyamme, mikä saa minulta aina paljon lisäpisteitä. Arkkitehtuuri oli sangen kaunista ja persoonallista. Sisälläni asuva esteetikko nautti täysillä tästä kaikesta, ja pakko sanoa, että en ole monessa yhtä miellyttävässä paikassa tehnyt töitä kuin tämän huoneen terassilla.

MartinhalSagres MartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagresviinitviini2

Martinhalissa on monta ravintolaa. Oma suosikkini oli surffifiiliksiä täynnä oleva M Bar. Muuten ruokailimme enimmäkseen resortin ulkopuolella, sillä Sagres on hintatasoltaan hyvin edullinen ja löysimme mielenkiintoisia ravintoloita, joissa ruoka oli sekä terveellistä että äärimmäisen maittavaa. Tulin siihen tulokseen, että Portugali on parasta terapiaa silloin, jos ikävä Sydneyyn kasvaa sietämättömäksi, mutta maailman toiselle laidalle saakka ei ole mahdollisuutta lähteä. Sagres oli minulle kuin pieni pala Australiaa Euroopan laidalla.

MartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagres lokki

Mikäli suunnittelet lomaa Algarvessa perheesi kanssa, voin koko sydämestäni suositella Martinhalia. En usko, että monessa paikassa on lapsiperheitä huomioitu yhtä monipuolisesti. Vaikka sinulla ei olisikaan perhettä, niin uskon, että nauttisit paikasta silti. Jos sinun kuitenkin on jostain syystä vaikea nähdä paljon lapsia ympärilläsi, en suosittele tätä kohdetta sinulle. Lapsia kun on Martinhalissa mahdoton vältellä, vaikka sieltä löytyykin pelkästään aikuisille suunnattuja spotteja. Minua lapset eivät häirinneet eikä esimerkiksi huoneeseen kantautunut mitään häiriöääniä. Tätä kirjoittaessa tulee ihan haikea fiilis, nimittäin kaikista paikoista, joissa olen tänä vuonna matkustanut, minun on tällä hetkellä eniten ikävä Algarveen. Sinkkunaisten vierailu lapsiperheresotissa oli siis onnistunut. Ehkä jonain päivänä palaan takaisin.

biitsimartinhalMartinhalSagres

// Martinhal kutsui meidät vierailulle ja tarjosi majoituksen //

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Yhden yön pysähdys Portugalin Alvorissa

Viime toukokuussa Portugalin Algarve vei osan sydämestäni. Tänään palaan fiilistelemään Algarven aaltoja ja rantahietikkoa. Vuorossa on Lagosin naapurissa sijaitseva entinen kalastajakylä Alvor. 

Olhao juna-asemaOlhao juna-asema

Jätimme Veeran kanssa taaksemme kauniin Casa Modestan ja suuntasimme kohti seuraavia seikkailuja. Halusimme löytää hiekkarantoja, eli varsin erilaista maisemaa, mitä olimme nähneet itäisen Algarven alueella. Hyppäsimme rinkkoinemme junaan Olhaossa ja parin tunnin kuluttua saavuimme määränpäähämme, Portimaoon. Junamatka maksoi vain muutaman euron eikä taksimatkakaan Portimaon asemalta Alvorin rantaan vienyt meitä konkurssiin. Vaikka suosittelenkin auton vuokraamista Algarven matkaajille, pääsee julkisen liikenteelläkin pitkälle. Me kuljimme viikon aikana Algarven käytännössä päästä päähän ja suosittelen samaa muillekin, sillä maisemat vaihtelevat eri puolilla ja esimerkiksi viikon mittaiselle reissulle pystyy helposti sisällyttämään muutaman eri kohteen.

Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali

Päädyimme siis Alvoriin, josta en edelleenkään tiedä kovin paljoa, sillä emme ehtineet liiemmin tutustumaan ympäristöön. Alvor on naapuriaan Lagosia tuntemattomampi matkakohde, mutta lyhyen googlettamisen jälkeen selvisi, että kotimaisista matkanjärjestäjistä ainakin Finnmatkoilla on hotelli Alvorin rannalla. On tämä kaunis ranta sentään siis noteerattu Suomessakin. Matka Faron lentokentältä ei ole pitkä, ajomatka kestää tunnin verran. Heille, jotka lentävät Faron sijaan Lissaboniin, on tarjolla jatkolennon sijaan myös junayhteys. Juna Lissabonista Portimaoon kestää noin kolme ja puoli tuntia.

Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali

Olin yllättynyt, miten hieno ranta Alvorissa oli. Minulla ei ollut suuria ennakko-odotuksia paikasta, sillä en ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan siitä. Tämä oli reissumme lyhyin stoppi, joten emme lopulta ehtineet paria tuntia pidempään nauttimaan näistä rantamaisemista. Seuraavana aamuna suuntasimme jo Lagosin kautta Sagresiin. Jos nyt suunnittelisin reissua Algarveen, varaisin matkalle noin 10 päivää ja jakaisin sen tasaisesti niin, että ensimmäisen osan viettäisin itäisen Algarven alueella pitäen tukikohtaa Faron-Taviran alueella, toisen stopin ottaisin Alvorin-Lagosin paikkeille ja lopulta suuntaisin Sagresiin. Faron ja Lagosin väliin jää myös suosittu rantakohde Albufeira. Albufeirassa emme tällä reissulla käyneet, mutta siitä voi lukea vaikkapa Elämää ja matkoja -blogista.

Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali

Vaikea ajatella, että meidän reissustamme on kulunut jo kolme kuukautta. Ajan kuluminen pikakelauksella johtunee siitä, että Suomen kesä on joka vuosi yhtä lyhyt. Suurin osa ihmisistä on varmaan jo käyttänyt kesälomansa, mutta syysreissuja suunnitteleville voin suositella Algarvea matkakohteeksi – säät ovat vielä lämpimiä ja pahimmat kesälomaruuhkatkin ovat ohi. Mielelläni palaan näihin maisemiin itsekin uudelleen. Kiitollisena näistä muistoista aloittelen tätä syksyä. On meidän maailmamme sentään kaunis.

Matka toteutettiin yhteistyössä Visit Algarven ja Tap Portugalin kanssa.

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Mistä sinä unelmoit?

Keskustelin taannoin ystävien kanssa unelmista ja yrittämisestä. Pohdimme, että varsinkin pienillä paikkakunnalla ilmapiiri menee helposti lannistavaksi. Muita ihmisiä kyräillään ja kadehditaan, ei missään tapauksessa ainakaan rohkaista tai nosteta ylös. Pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi se, että ruoho olisi vihreämpää naapurin puolella. Totuus on kuitenkin se, että ruoho on vihreätä siellä, missä sitä kastellaan.

mistasinäunelmoit

Epäonnistuminen ei ole pahinta

Kuuntelin ylioppilasjuhlissani rehtorin puhetta. Istuin penkissä minihameessani, johon rehtori oli kieltänyt edellisenä päivänä pukeutumasta. Hän kehotti meitä lähtemään opiskelemaan muualle, mutta palaamaan takaisin kolmen lapsen ja puolison kanssa. Tämä on mielestäni surkuhupaisa tiivistelmä siitä todellisuudesta, jonka keskellä kasvoin. Monien suuri unelma onkin oma perhe maaseudun rauhassa, en missään nimessä väheksy sitä. Minä ja monet muut kuitenkin unelmoimme jostain muusta kuin vakityöstä ja turvatusta elämästä pikkukaupungissa. Nuoruudessani oltaisiin voitu rohkaista paljon enemmän myös riskien ottoon ja luovuuteen.

Kunpa ihmisiä opetettaisiin pienestä pitäen unelmoimaan ja rohkaisemaan muita heidän unelmissaan, olivat ne pieniä tai suuria. Onneksi elämässäni on ollut myös ihmisiä, jotka ovat kertoneet minulle, että voin tehdä mitä tahansa. Meitä ei ole tarkoitettu unelmoimaan yksin, kulkemaan yksin, menestymään yksin, kaatumaan yksin eikä nousemaan pystyyn yksin. Meidät on luotu kulkemaan yhdessä ja olemaan ihmisiä toinen toisillemme. Olen kiitollinen heistä, jotka iloitsevat ja itkevät kanssani. Heidän vuokseen olen jaksanut jatkaa.

Olen kiitollinen siitä, että tällä hetkellä rinnallani on ihmisiä, jotka kannustavat minua. En enää kaipaa elämääni ihmisiä, jotka luettelevat realiteetteja ja kehottavat varmuuden vuoksi hakemaan suojatyöpaikkaa tai tekemään unelmien tavoittelun sijaan muita asioita. Otan askeleita kohti yrittäjyyttä ja se on epävarmaa joka tapauksessa  – tiedän kyllä itsekin, että moni asia voi mennä pieleen. On siis todella tärkeää, että ympärilläni on ihmisiä, jotka uskovat siihen, mitä teen. Entä sitten, vaikka epäonnistuisin? Epäonnistuminen ei ole pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Pahinta on olla koskaan yrittämättä.

mistasinaunelmoit

Unelmat eivät ole toisilta pois

Minulla on tällä hetkellä suuria unelmia. Resurssini ja unelmani eivät millään tasolla kohtaa ja niin on mielestäni hyvä. Unelmien kuuluukin olla suurempia kuin vallitsevat olosuhteet. Viime aikoina olen myös seurannut sydäntä särkeviä uutisia maailman monelta laidalta. Olen miettinyt lapsia, joiden unelmat ovat murskaantuneet sodan jalkoihin. Olen tuntenut oloni usein avuttomaksi ja miettinyt, millä oikeudella minä, joka elän hyvää elämää rauhallisessa valtiossa, unelmoin yhä suuremmista asioista. Enkö osaa koskaan tyytyä mihinkään? Enkö olekaan kiitollinen?

Olen tullut siihen tulokseen, että en auta ketään lamaantumalla, voivottelemalla enkä jarruttelemalla omia unelmiani. Voin auttaa ihmisiä ympärilläni, missä tahansa liikunkin. Voin antaa käyttöön aikani ja lahjani. Voin kehittää taitojani ja ehkä sitä kautta auttaa ihmisiä entistä enemmän. Yksikään ihminen ei voi paremmin, vaikka istuisin kotona suremassa maailman pahuutta ikuisuuteen saakka. Vaikka se olisi vähäistä, mitä voin tehdä toisten hyväksi, se on parempi kuin lamaantua maailman epäoikeudenmukaisuuden edessä. Minun ei tarvitse luopua unelmistani, voin sen sijaan sisällyttää muut ihmiset niihin.

Yksi suurimmista haaveistani onkin, että voisin inspiroida ja rohkaista muita. Minua on rohkaistu, kun itsetuntoni on pilkottu tuhansiin palasiin. Haluan laittaa hyvän kiertämään. Haluan nähdä, että ihmiset löytävät lahjansa, intohimonsa, kutsumuksena. Haluan nähdä, että ihmiset ympäri maailma oppivat ymmärtämään oman arvonsa ja näkevät potentiaalinsa. Jos sinulla on unelmia, elä kuuntele niitä ääniä, jota sanovat, että sinä et osaa etkä voi. Sellaisia ääniä kyllä riittää, mutta ne eivät kerro mitään tulevaisuudestasi.

Mistä sinä unelmoit tänä syksynä?

mistasinaunelmoit

 

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather