Elämää Thaimaan Chiang Maissa

Aurinko paistaa, enemmän kuin elämässäni koskaan aiemmin marraskuun aikana. Terveiset Pohjois-Thaimaan Chiang Maista, jossa pidän tällä hetkellä tukikohtaani! 

Olen viettänyt viimeiset kolme viikkoa Thaimaassa, joka on aina tuntunut minulle toiselta kodilta. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun olen Thaimaassa loppuvuoden aikana. Aiemmin olen paennut Suomen talvea vasta tammi-helmikuun pahimpien pakkasten aikaan, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kaamosaika ja loputon pimeys ovat minulle yksinkertaisesti liikaa. Halusin siis lähteä pimeyttä karkuun tällä kertaa jo ennen kuin kaamosmasennus saisi minusta yliotteen.

Turkish Airlines planeHimlaya lentokoneesta

Samalla hetkellä, kun lähdin, satoi Suomessa ensilumi. Talvi saapui todella varhain ja on ollut hämmentävää katsoa kuvia lumesta, jonka luulin saapuvan Etelä-Suomeen vasta parin kuukauden kuluttua. Sittemmin lumet ovat ilmeisesti sulaneet, sillä monet ovat valitelleet marraskuista pimeyttä viime päivinä. Lähdin siis Thaimaahan ensisijaisesti pimeyttä pakoon, mutta myös tekemään töitä ja pohtimaan tulevaisuuttani. Tällä hetkellä näyttäisi, että minulla riittää jonkin verran työjuttuja ainakin ensi vuoden ensimmäisille kuukausille, mikä lämmittää mieltä, sillä täällä tropiikissa ajatukset harhailevat helposti muihin juttuihin kuin tulevien kuukausien suunnitteluun.

Olen aloittanut freelancerina työskentelyn syksyn aikana, eikä luonnollisesti ole itsestäänselvyys, että töitä riittää. Viime viikkoina projekteja on onneksi ollut ihan sopivasti, joten olen päässyt nauttimaan myös auringosta. Aurinko kylläkin saapui kuvioihin vasta oltuani Thaimaassa jo lähes kaksi viikkoa. Sadekausi oli juuri loppumaisillaan marraskuun alussa ja ehdin saada niskaani muutamat ihan kunnon rankkasateet. Välillä meinasi jo hymy hyytyä, kun mietin, josko sää kirkastuu ollenkaan, mutta aurinkoisten säiden alettua ei yhtään pilvistä päivää ole näkynyt.

Chiang Mai vuoretChiang Mai auringonlasku

Yksi juttu, jota Chiang Maissa on mahdoton ohittaa, on kahvilat. Luulisi, että Chiang Maissa pystyisi elämään tosi halvalla (ja helposti pystyisikin, jos haluaisi!) mutta rakastan kahviloita ja erityisesti niiden aamiaisia ihan liikaa, jotta malttaisin olla tuhlaamatta rahojani niihin. Olen tottunut viimeisen parin viikon aikana niin herkullisiin ruokiin täällä, että en tiedä, miten selviän, kun palaan kotiin. Jään kovasti kaipaamaan tervellistä ruokaa ja kaikkia näitä upeita värejä.

Chiang Mai SS1254372Chiang Mai Rustic and BlueChiang Mai 9th street cafe

Thaimaassa on viime viikkoina eletty mielenkiintoisia ja erittäin historiallisia aikoja, kun 70 vuotta vallassa ollut kuningas menehtyi lokakuun puolivälissä. Suurin osa ihmisistä ei siis ole elänyt kenenkään toisen kuninkaan aikana tai vähintään nuo ajat ovat jo todella kaukaisia. Monissa paikoissa suruaikaa jatketaan vuoden verran, mutta kaikki palvelut toimivat nyt suhteellisen normaalisti – musiikkiakin on alettu ravintoloissa jälleen soittamaan. Monia tapahtumia on myös peruutettu ja viime hetkiin saakka oli epäselvää, mitä tapahtuu valon juhlan, Loy Krathongin – ja erityisesti pitkään odottamani lyhtyjen lähettämisen suhteen. Olin odottanut tuota iltaa vuosikaudet ja niin siinä sitten kävi, että tänä vuonna ei järjestetty yleisölle avointa lyhtyjen massalähetystä, kuten aiempina vuosina on aina tehty. Kalliiseen yksityiseen tapahtumaan oli liput myyty loppuun, joten se ei ollut edes teoreettinen vaihtoehto.

Yksi haaveistani siis haihtui toistaiseksi taivaan tuuliin tai ainakin siirtyi tulevaisuuteen. Pääsimme kuitenkin jonkin verran fiilistelemään lyhtyjä, sillä kaikilla oli mahdollisuus lähettää omia lyhtyjään illan mittaan vapaalla aikataululla. Kyllä se kuitenkin harmitti, että tapahtuma, jota eniten odotin koko reissulta, jäi kokematta. Näyttää siis siltä, että joudun tulemaan Thaimaahan vielä toistamiseen marraskuussa. Asiat voisivat toisaalta olla huonomminkin, sillä mielelläni vaihtaisin vaikka joka vuosi marraskuun pimeyden tropiikkiin ja auringonpisteeseen.

Chiang Mai Loy KrathongChiang Mai Loy Krathong

Yksi asia, joka Chiang Maisssa hieman harmittaa, on meren puuttuminen. Olemme siis täysin sisämaassa ja täältä ei ihan noin vaan lähdetä käymään rannalla. Olen päättänyt, että suntaan jonnekin meren äärelle vielä joulukuussa ennen Suomeen paluuta. Onneksi meillä on kämpillä uima-allas ja monilla hotelleillakin saa käyttää uima-allasta, vaikka ei hotellissa yöpyisikään. Olen tottunut aamusiin uintihetkiin täällä jo niin hyvin, että Suomessa on luultavasti pakko aloittaa uintiharrastus. Itse asiassa pidämme tälläkin hetkellä toimistoamme yhden hotellin uima-altaalla. Huonomminkin voisi olla.

Lämpimiä terveisiä Suomen sateisiin <3.

Chiang Mai Akyrauima-allas2

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Lentokoneiden hautausmaa Bangkokissa hämmentää

Bangkokissa sijaitsevalla lentokoneiden hautausmaalla vierailu on yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Thaimassa.

Lentokoneiden hautausmaa Bangkok

Kävin viime viikolla ystäväni Janin kanssa Bangkokin Ramkhamhaengin alueella sijaitsevalla lentokoneiden hautausmaalla. Olen viikon verran pohdiskellut, mitä tästä kokemuksesta kirjoittaisin, mutta vieläkin tuntuu vaikealta pukea ajatuksiani sanoiksi, sillä kyseessä ei ole pelkkä eksoottinen nähtävyys, vaan kolmen perheen koti. Toki perheet ovat itse päättäneet asettua asumaan lentokoneen hylkyihin, joiden luona pyörii uteliaita matkailijoita, mutta silti tuntui oudolta käydä fiilistelemässä ja kuvaamassa paikkaa, joka on samalla jonkun koti.

Lentokoneiden hautausmaa BangkokLentokoneiden hautausmaa Bangkoklentska2

Saavuimme paikalle juuri ennen auringonlaskua. Suosittelen lähtemään liikenteeseen ajoissa, sillä matkustaminen on Bangkokissa usein hidasta. Ramkhamhaengiin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla tai vaihtoehtoisesti taksilla, joka on Bangkokissa suhteellisen edullinen kulkuneuvo. Kohde sijaitsee keskustan ulkopuolella, joten kiireen keskellä sinne ei kannata lähteä. Me valitsimme kulkuneuvoksi kanaaliveneen, sillä keskustan alueella on satamia melko kätevästi. Veneestä hypätään pois reitin päätepysäkillä, joten ei tarvitse murehtia, että vahingossa kulkisi määränpään ohi. Venematkan hinta on sangen edullinen  –  korkeintaan 20 bahtia (noin 0,5 euroa). Selkeät reittiohjeet lentokoneiden hautausmaalle voi lukea esimerkiksi Nomadasaurus-blogista. Noiden ohjeiden avulla itsekin löysimme ongelmitta perille. Koska alue ei ole turistisoitunut, eivät ihmiset välttämättä puhu juurikaan englantia ja siksi kannattaa selvitellä reitti mahdollisimman hyvin etukäteen. Voin lämpimästi myös suosittella paikallisen puhelin/nettiliittymän hankkimista Thaimaassa, jos on yhtään pidempään reissussa. Kun on netti matkassa mukana, on huomattavasti helpompaa navigoida eri paikkoihin, vaikka välillä olisikin vähän hukassa. Pelkät kuvakaappaukset puhelimessa eivät aina riitä, sillä tiet saattavat olla monimutkaisempia kuin yksittäisen karttakuvan perusteella luulisi.

Lentokoneiden hautausmaa BangkokLentokoneiden hautausmaa BangkokLentokoneiden hautausmaa Bangkok

Olisi ollut parempi mieli ihmetellä näitä lentokonevanhuksia, jos ei olisi ollut koko ajan hieman kiusaantunut olo pohtiessa, onko meidän vierailumme paikassa asuvien perheiden kannalta hyvä juttu vai pelkästään äärettömän nihkeätä. Meiltä pyydettiin 200 bahtin (noin 5 euroa) pääsymaksu per henkilö, mutta kuulemani mukaan pääsymaksut ovat vaihdelleet 100-800 bahtin välillä. Toisinaan ulkopuolisia ei haluta päästää sisälle ollenkaan. Monien thaimaalaisten palkkaan verrattuna pääsymaksuista jää ihan ok summa käteen. Sen ajatteleminen lämmitti mieltäni edes vähän, mutta jäin pohtimaan, jääkö raha näille perheille ja jos jää, onko heidän rahatilanteensa siitä huolimatta niin huono, etteivät pysty oikeaa kotia vuokraamaan. Mitä ilmeisemmin on, koska en usko kenenkään vapaaehtoisesti jäävän tuollaisiin olosuhteisiin. En tiedä, paljonko alueella vierailee ihmisiä päivän aikana, joten on vaikea sanoa, paljonko pääsymaksuja itse asiassa saadaan kerättyä. Lentokone on taatusti parempi vaihtoehto kuin kadulla asuminen, mutta onhan se silti valtavan surullista, että perheiden, jopa pienten lasten, pitää elää tällä tavoin. Toivon, että nämä ihmiset saavat tulevaisuudessa paremman asuinolosuhteet. Särkee sydäntä ajatella tällaista elämää.

Lentokoneiden hautausmaa Bangkok Lentokoneiden hautausmaa BangkokLentokoneiden hautausmaa

Samaan aikaan kanssamme paikalla oli ainoastaan yksi ulkopuolinen mies, jonka oletin olevan journalisti. Hän kuvasi paljon ja järjesti kuvaussession myös paikassa asuvan pienen pojan kanssa. Tavallaan hieno juttu, jos poika perheineen ansaitsi tämän ansiosta vähän enemmän rahaa. Yritin ajatella positiivisesti ja mietin, että on tämä ainakin parempi tapa kerätä rahaa kuin kadulla kerjääminen (tai joku vielä pahempi vaihtoehto, josta en halua tässä kontekstissa edes kirjoittaa) mutta en voinut olla miettimättä, miltä pojasta tuntuu, kun länsimaalaiset tulevat kuvaamaan häntä. Tällaiset tilanteet eivät ole mustavalkoisia ja myönnän, että itselläni ei ole tarpeeksi tietoa näistä perheistä, joten voin vain arvailla, mikä olisi mahdollisimman oikeudenmukaista toimitaa näitä perheitä kohtaan. Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä siitä, tahtooko vierailla tässä kohteessa ja haluaako esimerkiksi antaa perheille rahaa pyydettyjen pääsymaksujen lisäksi –  joku heistä saattaa sitä nimittäin tulla kerjäämään.

Lentokoneiden hautausmaa BangkokLentokoneiden hautausmaa Bangkoklentska

Vaikka asiat jäivät mietityttämään, uskallan varovaisesti suositella vierailua lentokoneiden hautausmaalla, kunhan muistaa kunnioittaa siellä asuvia perheitä eikä häiritse heidän elämäänsä tai asumistansa. Nämä ihmiset eivät ole vain kulissi eksoottisessa kohteessa – he ovat arvokkaita ihmisiä, jotka elävät elämäänsä, joka on todennäköisesti lähinnä selviytymistä päivästä toiseen. Heille lentokoneella matkustaminen on hyvin kaukainen unelma.

Lentokoneiden hautausmaa Bangkok auringonlasku

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Opintomatka Pohjois-Kyprokselle

Lokakuun alkupuolella osallistuin Turkish Airlinesin järjestämälle opintomatkalle, joka vei ryhmämme Pohjois-Kyprokselle. En arvannut, miten paljon parissa päivässä ehtisi nähdä ja miten paljon ajatuksia itsestä ja maailmasta näin lyhyessä ajassa heräisi. 

Pohjois-Kypros ranta

Lentoyhtiöt ja muut matkailualan toimijat järjestävät matkatoimistojen edustajille niin sanottuja opintomatkoja. Matkojen tarkoituksena on tutustua alueeseen ja sen palveluihin, jotta asiakkaita voitaisiin jatkossa palvella laadukkaammin. Onhan toki helpompaa kertoa kohteesta, jossa on itse käynyt. Tällaiset matkat ovat myös loistavia tilaisuuksia tavata kollegoja ja vaihtaa ajatuksia siitä, missä kentällä mennään. Itse en työskentele matkatoimistossa, mutta tällä kertaa matkalle mukaan otettiin myös yksi bloggaaja. Olen kiitollinen tästä kokemuksesta, joka oli todella intensiivinen ja hirmuisen väsyttävä, mutta monin tavoin antoisa. Jaan tässä postauksessa asioita, jotka puhuttelivat minua matkan aikana.

Korineum Gold Resort

Ryhmämatka ei ole kirosana

Voin sanoa, että olen monessa mielessä melkoisen perinteinen reppureissaaja. Yhtä kaksikymppisenä tehtyä pakettimatkaa lukuunottamatta en ole koskaan varannut minkäänlaista matkapakettia tai ryhmämatkaa. Matkustan yleensä yksi tai kaksin, silloin tällöin myös pienellä kaveriporukalla. Lennot hankin erikseen sieltä, missä sattuu olemaan parhaat tarjoukset ja majoitukset varaan mistä milloinkin, monesti viime tingassa tai jopa vasta matkakohteessa. Ryhmämatka ei ole itselleni kovinkaan tuttu konsepti, jollei blogimatkoja lasketa. Kyproksen reissun aikana ryhmämatkoista keskusteltiin melko paljon, mikä on luonnollista, koska porukkamme koostui henkilöistä, jotka myyvät työkseen näitä matkoja. Siksi tulin pohtineeksi aihetta itsekin normaalia enemmän.

Joku kertoi, miten toisilleen tuntemattomista ryhmämatkan osallistujista oli tullut matkan aikana ystäviä, jotka ovat reissanneet myöhemminkin yhdessä vielä moneen kertaan. Kuulostaa hienolta! Ryhmämatkahan tämä meidän Pohjois-Kyproksen matkammekin oli ja mielestäni mainio sellainen. Kaikki olivat mukana positiivisella asenteella ja tulivat hyvin toimeen keskenään. Ennakkoluuloni elämäänsä kyllästyneistä matkatoimistovirkailijoista karisivat matkan aikana tehokkasti. Monet olivat olleet alalla jo vuosia, mutta tekevät edelleen työtä koko sydämellään ja nauttivat siitä. Huomasin myös, että pienten matkatoimistojen kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja yhteistyötäkin halutaan tehdä mahdollisuuksien mukaan. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että saman alan toimijoita pidetään vihollisina, kun voitaisiin yhtä hyvin myös puhaltaa yhteen hiileen.

Nämä kohtaamiset ja keskustelut saivat minut tarkastelemaan koko ryhmämatkailun konseptia ihan uudesta perspektiivistä. Kenties olisikin mielenkiintoista lähteä joskus matkalle isommalla porukalla, jopa ihan tuntemattomien ihmisten kanssa. Tästä reissusta ainakin jäi positiivinen fiilis, vaikka taisin olla ainoa, joka ei etukäteen tuntenut ketään muuta osallistujaa. Olin myös aivan eri alalta muiden kanssa, mutta minua ei kuitenkaan suljettu porukan ulkopuolelle. Mietin, että on varmaan monia ihmisiä, jotka tahtoisivat matkustaa enemmän, mutta eivät uskalla lähteä yksin tai pelkäävät ulkopuoliseksi jäämistä ryhmässä. Toivoisin, että keneltäkään ei jäisi maailma näkemättä tällaisten pelkojen vuoksi. Toivon myös, että osaisin rohkaista ihmisiä matkustamaan ja voittamaan siihen liittyvät pelkonsa. Ryhmämatka voi olla hyvä tapa aloittaa, jos ei oikein tiedä, mistä lähtisi liikkeelle.

Kyrenian LinnaNoahs Ark Deluxe KyprosKyrenian Linna

Kypros on jakaantunut ja kuitenkin yksi

Vuonna 1974 turkkilaiset miehittivät noin kolmasosan Kyproksesta, minkä seurauksena saari jakaantui kahtia. Pohjois-Kypros on julistautunut itsenäiseksi valtioksi, mutta toistaiseksi ainoastaan Turkki on tunnustanut sen itsenäisyyden. Siten Pohjois-Kypros on kansainvälisesti katsottuna edelleen osa Kyprosta.

Kypros kuuluu maantieteellisesti Lähi-Itään, mutta sen kulttuuri on pääosin kreikkalais-turkkilaista, joten se lasketaan historiallisesti ja kulttuurillisesti Eurooppaan ja Aasiaan. Kypros ei siis periaatteessa edes sijaitse Euroopassa, mutta siitä huolimatta Pohjois-Kypros kuuluu Euroopan Unioniin, koska sitä ei tunnusteta omaksi valtiokseen, vaan sen ajatellaan olevan osa EU:hun kuuluvaa Kyprosta. Henkilöillä, joilla on ainoastaan Pohjois-Kyproksen passi, on kuitenkin hyvin rajatut matkustusmahdollisuuudet maailmassa, heidän passinsa ei nimittäin ole EU:n passi. Itse asiassa ainoastaan muutama maa maailmassa hyväksyy Pohjois-Kyproksen passilla matkustavat maahansa. Jos tipahdit jo kärryiltä, niin ei haittaa, vähemmästäkin menee pää sekaisin. Tämä kertoo vain siitä, että poliittinen tilanne Kyproksella ei ole kaikista selkein, enkä ainakaan itse osaa sitä avata kovinkaan ammattimaisesti. Tämä muistuttaa myös siitä, että suomalaisena saa olla hyvin kiitollinen omista juuristan ja suomalaisesta passista, joka avaa ovet käytännössä kaikkialle maailmassa.

Kävimme nopealla vierailulla Etelä-Kyproksen puolella pääkaupungissa Nikoasiassa, joka sijaitsee sekä pohjoisen että etelän alueella. Ero rajan eri puolilla oli melkoinen. Tuntui kuin olisimme olleet kahdella eri mantereella. Kyproksen jälleenyhdistymisneuvotteluita on käyty YK:n avustuksella jo jonkin aikaa,  ja nähtäväksi jää, miten tilanne etenee – vai eteneekö se ollenkaan. Kypros on kuitenkin matkailijan näkökulmasta turvallinen matkakohde, jossa elämänmeno vaikuttaa leppoisalta ja rauhanomaiselta. Terrorismin uhka toki on kaikkialla Euroopassa nykyään jossain määrin läsnä, mutta sanoisin, että pelon takia ei kannata jäädä kotiin, sillä kukaan ei voi kuitenkaan tietää, missä tapahtuu milloinkin.

Kyproksen lippu

Kyproksella nautitaan auringosta

Eri tilastojen mukaan Kyproksella on noin 300-340 aurinkoista päivää vuodessa. Tämä on tietenkin suomalaisen näkökulmasta sangen iloinen uutinen. Itse nautin Kyproksen kauniista säästä niin kovasti, että en tiedä, olisinko oikeastaan tarvinnut mitään muuta auringon lisäksi. Olen lokakuun alusta saakka ollut todella väsynyt, vaikka kaamosaika ei ole kunnolla päässyt edes alkamaan. Huomasin valtavan muutoksen energiatasossani, kun pääsin auringonpaisteeseen. Tiedä tuota sitten, olenko vahingossa syntynyt väärään maahan, kun asun täällä pimeydessä. Aurinko joka tapauksessa vaikuttaa minuun valtavasti, niin kesällä kuin talvellakin.

En ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi, miten läheltä saattaa löytyä kohteita, jotka ovat käytännössä vuoden ympäri aurinkoisia. Olen itse aina matkustanut talvisaikaan Aasiaan ja ohittanut kaikki lähempänä olevat kohteet. Aurinko on itselleni se, mitä kaipaan vielä lämpöäkin enemmän. Täytyy siis tulevaisuudessa muistaa, että Euroopan laitamillakin on auringon suhteen melkoisen varmoja kohteita.

Pohjois-Kyproksen rantaPohjois-Kypros merenrantaNoahs Ark Deluxe allas

Kyproksella on vuosituhansien historia

Kun matkustan, en ole yleensä erityisen kiinnostunut nähtävyyksistä. Jaksan kyllä käydä tutustumassa yhteen temppeliin, kirkkoon tai mielenkiintoiseen rakennukseen, mutta pääasiassa minua kiinnostavat matkustaessa aivan muut jutut. Etsiydyn näköalapaikoille, kauniiden maisemien äärelle, mielenkiintoisiin ravintoloihin, rannoille ja sinne, missä paikalliset ihmiset elävät arkeaan. Tällä reissulla kävimme kuitenkin parissa mielenkiintoisessa historiallisessa kohteessa. Kahdessa seuraavassa kuvassa näkyy Kyrenian linna ja seuraavissa pala Salamiin kaupungin raunioita.

Näiden paikkojen historia ulottuu niin kauas, että vaikka miten yrittäisin, en pysty mitenkään kuvittelemaan, millaista on mahtanut ollut niiden elämä, jotka ovat satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten kävelleet noissa samoissa maisemissa.

Kyrenian linnaKyrenian linnaSalamiksen rauniotSalamiksen rauniot

Majoittuminen Pohjois-Kyproksella on edullista

Olen selaillut hakukoneista Pohjois-Kyproksen majoitustarjontaa ja huomannut, että monia kivoja huoneita, joihin sisältyy myös aamiainen, saa noin 40 euron hintaan. Vilkkaimpaan sesonkiaikaan hinnat toki hieman nousevat. Kävimme tutustumassa muutamiin vähän hienompiin hotelleihin, jotka toki ovat hintatasoltaan hieman korkeampia. Alla näkyvä Noahs Ark Deluxe jäi eniten mieleeni. Tässä paikassa on arkkitehti päässyt toteuttamaan itseään. Hotellin alue oli niin laaja, että emme ehtineet kiertää sitä kokonaan. Vierailumme aikana kaikki huoneet oli varattu, joten emme päässeet valitettavasti näkemään huoneita. Olen selaillut monia eri hakukoneita ja huomannut, että tämä hotelli on varattu myös pitkälle tulevaisuuteen, joten melko suositusta paikasta näyttää olevan kyse.

Vähän epäselväksi itselleni jäi, miten ihmeessä täyteen varatussa hotellissa oli niin reilusti tilaa tuolla upealla uima-altaalla. Allas nimittäin näytti niin kivalta, että itse en olisi noussut sieltä koko päivänä, jos olisin sinne päässyt. Tuollaisissa maisemissa rentoutuisin mielelläni.

Noahs Ark Deluxe KyprosNoahs Ark Deluxe KyprosNoahs Ark Deluxe Kypros

Matkailualalla tarvitaan erikositumista

Yövyimme Korineum Golf and Beach Resortissa. Lienee sanomattakin selvää, että tämä hotelli on loistovalinta heille, jotka pelaavat golfia. Vuorimaisema auringonlaskuineen oli kaunis, ja aamiainen terassilla maistui enemmän kuin hyvin. Itse kuitenkin luultavasti valitsisin toisen majapaikan, sillä mieluiten majoittuisin ihan meren äärellä. Muutamat asiat myös häiritsivät, kuten se, että en saanut nettiä läppärilläni toimimaan hotellilla. Muitakin pikkuvikoja huoneesta löytyi. Vesi oli välillä aivan kylmää (esimerkiksi juuri silloin, kun halusin mennä kylpyyn) eikä huoneesta löytynyt minkäänlaista hinnastoa minibaarin tuotteille – niinpä kuulin vasta uloskirjauduttaessa, että myös vesipullot huoneessa olivat maksullista. Eihän se itseltäni paljon pois ollut maksaa vedestä, mutta välillä tuollaiset pienet asiat ovat niitä, jotka ratkaisevat fiiliksen hotellilla, varsinkin, jos niitä kasaantuu tarpeeksi monta.

Se, mikä yllätti positiivisesti, oli, että Korineum löytyy sekä Facebookista, Instagramista että Twitteristä. Kun olen viime vuosina seuraillut matkailualaa ympäri maailmaa, olen huomannut, että monet yritykset tulevat todella jäljessä sosiaalisen median hyödyntämisestä, vaikka matkailu on esimerkiksi Instagramissa yksi kaikista suosituimmista teemoista. Tämän resortin ehdoton valttikortti on myös se, että sillä on selkeä kohderyhmä, golffaajat. Keskustelimme matkan aikana siitä, miten matkatoimistojen bisnes on muuttunut viimeisten vuosien aikana. Useimmat varaavat nykyään lentonsa ja hotellinsa suoraan netin hakukoneiden kautta. Matkatoimistojen on mietittävä, mihin nykyään kannattaa panostaa, jotta vastattaisiin asiakkaiden tarpeisiin. Golfmatkoihin keskittyvä matkatoimisto on hyvä esimerkki siitä, millaisille matkatoimistopalveluille löytyy edelleen kysyntää. Kun pystyy profiloitumaan tarpeeksi spesifisti ja tarjoaa oikeasti hyödyllisiä palveluita, asiakaskuntaa kyllä löytyy. Maailma kuitenkin muuttuu ja siinä muutoksessa on yritettävä pysytellä mukana, jos tahtoo menestyä tulevaisuudessakin.

Korineum Golf ResortKorineum Golf ResortKorineum Golf Resort

Kyproksen liikenne on vasemmanpuoleinen

Liikenneonnettomuuksien määrä on Kyproksella yksi Euroopan korkeimmista. Ajokulttuuri Kyproksella ei siis ole samanlainen kuin Suomessa. On huomioitava myös, että Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne, mikä aiheuttaa itselleni jo jalankulkijanakin päänvaivaa. Vilkuilen lähes poikkeuksetta väärään suuntaan tietä ylittäessä. Jos uskoo tottuvansa nopeasti erilaiseen liikennekulttuuriin, voin suositella auton vuokraamista, sillä se mahdollistaa saareen tutustumisen paljon laajemmin. Autoa vuokratessa kannattaa kuitenkin selvittää, voiko juuri kyseisen vuokrafirman autolla ajaa sekä etelän että pohjoisen puolella. Enemmän auton vuokraamisesta Kyproksella voi lukea esimerkiksi Adalmina’s Adventures -blogista.

Itselläni ei ole ajokorttia, joten auton vuokraaminen on luonnollisesti minulle poissuljettu vaihtoehto. Nautin kuitenkin matkallamme siitä, että sain istuskella auton kyydissä ja ihastella Pohjois-Kyproksen kauniita maisemia. Meren äärellä kulkevat tiet ovat suosikkejani kaikkialla maailmassa. Meri on mielestäni upein asia maailmassa, siinä on jotain selittämättömän majesteettista.

Pohjois-KyprosPohjois-KyprosPohjois-Kypros

Turkish Airlines on palkittu monesti

Olen vasta muutaman kerran matkustanut Turkish Airlinesilla, mutta seuraava kerta on luvassa jo ensi viikolla. Olen nimittäin jo toistamiseen tänä vuonna ostanut halvat lennot Thaimaahan. Noin 400 euron hintainen meno-paluu on mielestäni sangen hyvä diili. Se, mikä erityisesti lämmittää mieltä tässä lentoyhtiössä on, että tällä hetkellä Turkish Airlines on ainoa yhtiö, jonka ruokia pystyn syömään koneessa. En yleensä koske ruokiin lennolla ollenkaan, mutta turkkilaiset osaavat laittaa ruokaa niin mantereella kuin yläilmoissakin. Tämä lämmittää mieltäni tulevaa matkaani ajatellen. Nykyään on myös yhä harvinaisempaa, että lennolla edes tarjotaan automaattisesti ruokaa. Onneksi Turkish Airlines pitää hyvistä perinteistä kiinni, arvostan sitä kovasti. Onhan tuo ruokakin voittanut palkintoja, eli en ole ainoa, joka sen on noteerannut.

Turkish Airlines on valittu Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi kuusi kertaa peräkkäin. Jostain syystä lentoyhtiön laatu ei ole ihan kaikille kuitenkaan vielä selvillä, sillä saan välillä kummastuneita katseita kertoessani lentäväni tällä yhtiöllä. Joudun selittämään, että kyseessä ei ole aasialainen halpayhtiö vaan maailmanlaajuisestikin katsottuna laadukas lentöyhtiö. Turkkilainen lentää tällä hetkellä 290 kohteeseen maailmassa, se ei siis ole mikään pikkutekijä ilmailualalla.

Tälläkin reissulla lensimme economyssa, kuten minulla on aina tapana tehdä kaikilla matkoillani. Meillä ei siis ollut oikeutta käyttää vaihtokentälläme Istanbulissa Turkish Airlinesin loungea. Tuo nimenomainen lounge on omalla bucket listilläni ja monet suomalaiset bloggaajakollegani ovatkin siitä jo kirjoittaneet. Istanbulin lounge on valittu maailman parhaaksi, joten ihan turhaan en ole haaveillut pääseväni siellä vierailemaan. Voit lukea loungesta lisää esimerkiksi Tämä Matka -blogista. Turkish Airlinesin bisnesluokassa matkustamisesta on kirjoittanut La Vida Loca -blogi.

Pohjois-Kypros

Kiitollisuus kantaa pitkälle

Olen viime aikoina miettinyt paljon kiitollisuutta, ja se oli paljon mielessäni tämänkin matkan aikana. On oikeasti tosi pientä, jos minun reissuni aikana kaikki ei suju juuri niin kuin olen toivonut tai odottanut. Minun pitäisi valittaa vähemmän ja nauttia enemmän pienistäkin asioista. Meren äärellä kävellessäni mietin Kyproksen naapurissa sijaitsevaa Syyriaa ja ihmisiä, jotka elävät hirvittävissä olosuhteissa samaan aikaan, kun itse olen vapaa ja saan nauttia elämästä. Olisi typerää keskittyä siihen kaikkeen, mikä on elämässäni huonosti, kun minulla on niin paljon, mistä kiittää.

Meren aallot, aurinko, ystävät, uudet kokemukset, ihmisten kohtaaminen, hyvä ruoka.. Tähänkin matkaan liittyi niin paljon sellaista, mistä saan iloita ja olla kiitollinen vielä pitkään. Muistetaan siis se, että olemme etuoikeutettuja, kun saamme vapaasti matkustaa ja tutkia tätä kiehtovaa maailmaa.

Meri Pohjois-Kypros

// Opintomatkan järjestelyistä ja kustannuksista vastasi Turkish Airlines. Kiitos kaikille osallistujille! //

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Walk for Freedom – ihmiskauppaa vastaan

“Injustice anywhere is a threat to justice everywhere.”

Martin Luther King, Jr

Walk for Freedom Helsinki

Lauantaina 15.10. Helsingin keskustassa nähtiin hiljaisisia mielenosoittajia. Mustiin pukeutuneiden ihmisten joukko kulki suut teipattuina keskustan läpi, Kansalaistorilta Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin Senaatintorille. Erilaisia mielenosoituksia on Helsingissä nähty viime vuosina paljon, mutta tällä kertaa erikoista oli se, että iskulauseita ei huudettu eikä musiikkia soitettu. Hiljaisuus puhui lujempaa. Sanattomuus sai monet ihmiset pysähtymään, ihmettelemään, ottamaan kuvia ja kyselemään. Harvoin olen nähnyt ihmisten vastaanottavan ja lukevan flaijereita yhtä kiinnostuneina.

Kyseessä oli vuosittainen ihmiskaupan vastainen tapahtuma, Walk for Freedom, jonka takana on maailmanlaajuisesti toimiva, A21 -järjestö. Tänä vuonna Walk for Freedom järjestettiin 40:ssä maassa ja yli 300:ssa kaupungissa. Suomessa tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, aamupäivällä Turussa ja iltapäivällä Helsingissä. Mainittakoon, että erityisen ylpeä olen läntisestä naapuristamme Tukholmasta, jossa mustiin pukeutuneiden jono tuntui jatkuvan loputtomasti.

walk for Freedom Helsinki

Muutos alkaa tiedostamisesta

”Jos ihmiskaupassa on jotain ongelmaa, pitäisköhän se kieltää?”

”Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että missä tätä ihmiskauppaa tapahtuu, kuinka moni osallistujista on nähnyt sitä tapahtuvan ja mitä osallistujat kuvittelevat marssin auttavan?”

”Kai viesti meni perille sinne,missä ihmiskauppaa on. Kyllä nyt loppuu.”

”Mahtaako Suomesta näitä ihmiskauppiaita löytyä… sen sijaan sama marssiva porukka todennäköisesti piristää ihmiskauppiaiden bisnestä haikailemalla Suomeen lisää “turvapaikanhakijoita”.”

”Niin turhanpäiväistä touhua, että!

“On vaan niin kiva päästä joukkoon, yhteisöön ei tarvi olla yksin kun marssii ties minkä asian puolesta.”

”Ihmiskauppiaita naurattaa moinen pelleily!

“Jos ja kun ihmiskauppaa ruvetaan hillitsemään, niin
silloin täytyy ottaa sellaiset keinot käyttöön, jotta se
tuntuu… (vankilaolot mallia Venäjä).
Mutta mutta, eihän rikollisia saa lyödä ja kurmoottaa,
koska silloin Amnesty rientää puolustamaan rikollisia!”

”No kai sitä saa lauantaipäivänsä kuluttaa marssimalla naama teipattuna, jos siltä tuntuu. Mitään vaikutusta mihinkään tällä tietysti ei ole.”

”Ihan kuin näkyvyys, esille tuominen tai julkisuus ei olisi muka koskaan vaikuttanut mihinkään?”

”Jo on taas naurettavaa toimintaa? Ei auta todelliseen ongelmaan millään tavalla, pelkkää huuhaata koko touhu, no päästiimpä lehteen ja näytille taitaa olla ainoo syy tähän touhuun.”

”Miksi ette marssi ala-arvoisen vanhustyön merkeissä. Ai niin, se ei ole mediaseksikästä.

Vanhukset, jotka ovat taanneet teille vapaan maan osoittaa mieltä milloin minkäkin asian puolesta.
Hävetkää!”

Yllä olevat kommentit on poimittu Turun Sanomien kommenttiosiosta, Walk for Freedomista kertovan jutun yhteydestä. En yleensä ole jakanut tällaisia kommentteja blogissani, mutta tällä kertaa päätin tehdä poikkeuksen. Vaikka suomalaisten kyynisten asenteen ei pitäisi tulla yllätyksenä, niin myönnän, että olen hieman hämmentynyt joka kerta, kun luen tällaisia kommentteja. Ne kertovat ennen kaikkea siitä, että Walk for Freedomin kaltaisia tempauksia todella tarvitaan. Tarkoituksena on levittää tietoisuutta ihmiskaupasta ja esimerkiksi jokainen artikkeli mediassa on siinä askel eteenpäin. Uskon, että monet ovat jääneet lauantain jälkeen pohtimaan, mistä ihmiskaupassa on kyse. Asiat eivät voi muuttua, elleivät ihmiset ensin tule tietoiseksi niistä, ja työtä on vielä paljon. Katsoin Periscope-lähetystä Los Angelesin Walk of Famella järjestetystä Walk for Freedomista ja kuulin jonkun huutavan videolla: ”What is human trafficking?”. Tuo kysymys pysäytti minut. Jos ei edes Yhdysvaltojen länsirannikolla, missä ihmiskauppa rehottaa, tiedetä mistä on kyse, on aika viedä viestiä eteenpäin. Miten ihmiset voisivat puuttua sellaiseen, minkä olemassaolosta he eivät tiedä?

Walk for Freedom Helsinki

Ihmiskauppa rikoslaissa

Suomessa ihmiskauppa on ollut rikosnimikkeenä vasta vuodesta 2004 alkaen. Suomen lainsäädännön mukaan ihmiskauppaa on toisen henkilön paritusrikoksen kaltainen seksuaalinen hyväksikäyttö, pakkotyö tai muunlainen ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin saattaminen sekä elinkauppa. Olennaista ihmiskaupan tunnusmerkistön täyttymiselle on, että uhri on erehdytetty tai hänen riippuvaista asemaa tai turvattomuutta on käytetty hyväksi, kun hänet on alistettu toimimaan esimerkiksi prostituoituna. Monesti uhri onkin riippuvuussuhteessa rikoksen tekijään. Tuomioita Suomessa on annettu niin työperäisestä kuin seksiperäisestäkin ihmiskaupasta. Rikosten tekijät ovat olleet sekä ulkomaalaisia että suomalaisia, samoin uhrit. Yksi huomionarvoinen seikka on se, että kaikkia ihmiskaupan uhreja ei ole sidottu kahleilla pimeään kellariin, vaan osa heistä elää elämää, joka näyttää ulospäin suhteellisen normaalilta. Tuolloin uhria hallitaan psykologisin keinoin. Niinpä ihmiskaupan uhri saattaa työskennellä vaikka meidän lähipizzeriassamme.

Joku ehkä muistaa parin vuoden takaa sydäntä särkevän tapauksen Helsingistä. 16-vuotias tyttö pakotettiin prostituoiduksi ja hän joutui vastaanottamaan satoja asiakkaita lyhyen ajan sisällä. Tällaiset julkisuuteen tulleet rikokset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Ihmiskauppa on piilorikollisuutta, jonka tekijät ovat usein ammattilaisia ja hävittävät jälkensä taitavasti. Ihmiskaupan uhreja on maailmalla kymmeniä miljoonia ja kyseessä on nopeimmin kasvava järjestäytyneen rikollisuuden muoto. Yksi selitys ihmiskaupan kasvuun löytyy taloudellisista hyödyistä – saman ihmisen voi myydä moneen kertaan. Suomessa ihmiskauppaongelma on pienempi kuin monessa muussa maassa, mutta se ei tarkoita, että voisimme sulkea silmämme siltä tai että ongelmaa ei olisi.

Mitä siis hyödyttää, että yritämme levittää tietoisuutta ihmiskaupasta?  Näistä rikoksista ehkä yksi prosentti saadaan selvitettyä. Kuten kommentit lehtien palstoilla osoittavat, on helppoa kyynistyä ja ajatella, että kukaan ei voi tehdä näin massiiviselle ongelmalle mitään. Entä jos kuitenkin ottaisi asiaan aivan erilaisen perspektiivin? Entä jos uskoisi, että on toivoa, vaikka ratkaisuita ei vielä ole näköpiirissä? Entä jos ajattelisi, että Walk for Freedomin kaltaiset tempaukset voivat saada ihmiset oikeasti pysähtymään ja perehtymään siihen, mitä on ihmiskauppa? Entä jos joku päättää toimia asiasta kuultuaan? Entä jos näitä ihmisiä löytyy lisää ja maailma oikeasti muuttuu, askel kerrallaan?

On helppo sanoa, että ei kannata yrittää, koska sillä ei ole lopulta mitään merkitystä. Minä sain kuulla noin kolme vuotta sitten eräässä työhaastattelussa, että minun maailmanparannusintoni laantuu, kun huomaan, että en voi pelastaa koko maailmaa. Laantumista ei ole näköpiirissä, sillä jos voin vaikuttaa yhdenkin ihmisen elämään, sillä on valtavan suuri merkitys. Koko maailman pelastamista ei minun harteilleni onneksi ole laitettukaan.

Walk For Freedom Helsinki

Äänenä heille, joilla ei ole ääntä

Haluan vielä lopuksi kertoa naisesta, joka on sankarini. Hän seisoi vuonna 2007 lentokentällä Kreikassa ja katseli käsintehtyjä ilmoituksia kadonneista tyttölapsista. Hän pysähtyi miettimään, mistä ihmeestä on kyse. Hän otti asioista selvää ja sai kuulla, että kadonneet tytöt ovat todennäköisesti joutuneet ihmiskaupan uhriksi. Christine Caine, Australiassa asuva kahden pienen lapsen äiti, päätti selvittää, mitä valtavalle ihmiskauppaongelmalle Kreikan alueella voisi tehdä. Hän palkkasi ammattilaisia selvittämään tilannetta Kreikassa, ja raporttien tulos oli yksiselitteinen: Tällä alueella ei kannata aloittaa minkäänlaista työtä ihmiskauppaa vastaan, koska siitä ei tule olemaan mitään hyötyä. Ongelma on liian suuri.

Tästä huolimatta Christine ja Nick Caine perustivat vuonna 2008 A21-järjestön, joka toimi aluksi Kreikassa ja myöhemmin useassa eri maassa ympäri maailman. A21 on perustanut turvakoteja, saattanut lukuisia ihmiskauppiaita tuomiolle ja tehnyt paljon korvaamatonta työtä, joka on muuttanut lukemattomien ihmisten elämän. Entä jos Christine olisi vain kävellyt kuvien ohi ja ajatellut, että tämä ei ole hänen asiansa? Entä jos hän olisi luovuttanut, koska ammattilaiset sanoivat, että ei kannata? Olen äärettömän kiitollinen, että hänellä oli tarpeeksi uskoa, toivoa ja rakkautta.

Olen ylpeä jokaisesta, joka osallistuu Walk for Freedomin kaltaisiin tempauksiin, jakaa tietoa ihmiskaupasta somessa tai puhuu siitä ystäville, haastaa omia kulutustottumuksiaan, lahjoittaa rahaa järjestöille, tarkkailee ympäristöään ja lähialueen yrityksiä, lähtee vapaaehtoiseksi jonkun järjestön kautta.. Vaikuttamisen tapoja on monia ja pienelläkin teolla on merkitystä. Pieniä alkuja ei pidä koskaan väheksyä, sillä kun tarpeeksi moni lähtee liikkeelle, pienistä teoista kasvaa jotain valtavaa. Älkää siis luovuttako, kun teille tullaan kertomaan, että ei kannata tehdä mitään. Te olette ainoa ääni heille, joiden ääni on vaiennettu.

Ensi vuonna Walk for Freedom järjestetään 14.10 ympäri maailman sadoissa kaupungeissa. Sinäkin olet tervetullut mukaan.

 

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Rovaniemen ruska

IMG_6099

Rovaniemi on kaupunki, josta olen oppinut pitämään paljon. Olen viimeisen parin kuukauden aikana käynyt pohjoisessa kahdesti, ja vaikka visiittien syy ei ole ollut matkailu tai retkeily, olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan löytää aikaa luonnossa liikkumiselle ja kuvaamiselle. Valokuvauksellisia spotteja löytyy Rovaniemeltä myös ihan keskustankin tuntumasta – esimerkiksi Arktikumin ympäristöstä, josta monet tämän postauksen kuvista on otettu. Syyskuun loppupuolella Napapiirillä saatiin nauttia ruskan väriloistosta ja olikin erityisen mukavaa käydä Rovaniemellä vihdoin tähän aikaan vuodesta. Aiemmat reissut ovat ajoittuneet aina kesään tai talveen.

Rovaniemen ruskaRovaniemen ruska
Tulipa todettua matkan varrella sekin, että minun olisi aika ostaa uusi kamera. Rakas Lumixini ei enää pärjää Suomen harmaantuvissa päivissä eikä etenkään sisätiloissa. Mutta yhtä kaikki, rakastan Suomen luontoa ja sen kuvaamisita joka tapauksessa. Se fiilis näissä hetkissä juuri merkitseekin. Suomen luonto on todella kaunis ja vaikka elämäniloni monesti tuntuu katoavan samalla hetkellä, kun aurinko menee pilveen, ei tämä harmaa sää tuntunut yhtään ankealta tai masentavalta. Nämä ruskan värit tekivät minut onnelliseksi.

Rovaniemen ruska Rovaniemen ruska Rovaniemen ruska Rovaniemen ruska Rovaniemen ruska Rovaniemen ruska

Olen ystävieni kanssa pohtinut, että Pohjois-Suomessa olisi matkailupotentiaalia paljon enemmän kuin sitä on käytössä. Toki talvisesonkina turisteja riittää ja Joulupukki vetää aina väkeä arktiselle alueelle, mutta Suomen luonnolla olisi paljon enemmänkin annettavaa ja Rovaniemen ympäristö on upea milloin tahansa, vuodenajasta riippumatta. Tämä kaikki pätee Suomeen laajemminkin – emme mielestäni ole tarpeeksi ylpeitä kotimaastamme. Viimeistään nyt, 100-vuotissynttäreiden kynnyksellä, olisi aika nostaa pää pystyyn ja kuuluttaa koko maailmalle, miten upeassa maassa me elämme.

Rovaniemen ruskaRovaniemen ruska Rovaniemen ruska Rovaniemen ruska Rovaniemen ruska

Toiveissani on ollut, että pääsisin näkemään luontokohteita Rovaniemen ympäristössä enemmänkin, mutta minulla ei ole autoa eikä edes ajokorttia, joten liikkuminen kauemmas keskustasta ei ole ihan niin yksinkertaista, varsinkaan, kun en oikein tiedä, minne pitäisi mennä. Tällä reissulla kuulin nettisivustosta, nimeltä Etiäinen.  Sivusto esitelee luontokohteita Rovaniemen lähistöllä varsin kattavasti, eli suosittelen tsekkaamaan, jos suunnittelet retkeilyä Rovaniemen alueella. Ilokseni kuulin myös, että muutaman viikon kuluttua Rovaniemellä tapahtuu jotain, mikä kehittää Rovaniemen matkailutarjontaa modernimpaan suuntaan ja vastaa kysymykseen, miten voisi päästä hienojen luontokohteiden luo. Rovaniemellä asuvan veljeni ystäväpiiristä löytyy siistejä tyyppejä, jotka ovat aloittamassa yritystä, joka järjestää valokuvausretkiä – vai pitäisikö sanoa seikkailuja, pienille ryhmille. Ilahduin kuullessani Beyond Arcticista.

Marraskoski ruskaMarraskoski ruska

Halusin tietenkin kuulla Beyond Arcticista lisää, joten hyppäsin Juhon ja Annikan matkaan, kun he lähtivät keskustasta reilun 30 kilometrin päähän, Marraskoskella sijaitsevalle Kontonulkin laavulle. Nautimme maisemista ja söimme eväitä, jotka maistuivat varsin hyvin muutaman kilometrin patikoinnin jälkeen. Sain kuulla, että Beyond Arctic järjestää valokuvausretkiään pienille, maksimissaan seitsemän hengen ryhmille, eli kaikki kauhuskenaariot jättiläismaisistä turistiryhmistä voi unohtaa. Liian tiukkoja aikatauluja ei retkillä ole, jotta osallistujat saisivat mahdollisimman pitkälle omien intressiensä mukaisen elämyksen. Päiväretkien lisäksi järjestetään revontulien kuvaamiseen tarkoitettuja retkiä. Tarviiko edes erikseen mainita, että tahtoisin sellaiselle mukaan. En ole koskaan nähnyt selkeitä, kirkkaita revontulia. Revontulet pakenevat pohjoisesta joka kerta, kun matkustan sinne ja minä olen aina ulkomailla, jos niitä sattuu etelässä näkymään. Nykyään tämä jo naurattaa, mutta syvällä sisimmässäni olen hieman katkera.

Beyond Arctic

[Postauksen ensimmäinen sekä viimeinen kuva: Juho Uutela]

Revontulia ei siis ollut tälläkään kertaa minulle tarjolla, vaikka toiveikas olinkin, sillä Instagram alkoi täyttymään mitä majesteettisimmista revontulikuvista jo elokuussa. Juho otti tämän ylläolevan kuvan minusta Rovaniemen hämärtyvässä illassa ja sai minutkin innostumaan siitä, että voisin jossain vaiheessa opetella pimeässä kuvaamista. Seuraavalla kerralla täytyy saapua maisemiin jotenkin vaivihkaa, jotta revontulet eivät tehdi karkaamaan alta pois.

Beyond Arcticin matkaa voi seurata Facebookissa ja Instagramissa @beyondarctic

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather