Kukoistuksen kehys

Mainitsemani Kohti kukoistusta -valmennus pohjautuu PERMA-V -malliin, jonka mukaan kukoistuksen kehys muodostuu seuraavista osa-alueista:

  • Myönteisyys
  • Uppoutuminen
  • Ihmissuhteet
  • Merkitys
  • Aikaansaaminen
  • Elinvoimaisuus

Kun nämä osa-alueet ovat kunnossa, on ihminen onnellinen ja kukoistaa.

Valmennuksessa kehotetaan valitsemaan aluksi yksi tai kaksi osa-aluetta, joihin keskittyy ja joita lähtee työstämään kohti parempaa. Itselleni ykkösvalinta osui selkeästi uppoutumiseen – haluan kokea lisää työn imua ja päästä useammin flow-tilaan tekemisissäni. Aika usein tunnen itseni ulkopuoliseksi tarkkailijaksi omassa elämässäni sen sijaan, että todella eläisin sitä. Lisäksi haluaisin työstää ihmissuhdetaitojani, koska ystävättömyyden tunne kalvaa minua ajoittain.

Rakastan erilaisia itsetutkiskelutestejä, ihan näistä mikä jäätelömaku olet (B&J Cherry Garcia) -hömpötyksistä syvällisempään tutkimustietoon perustuviin versioihin. Niinpä olenkin ihan fiiliksissä aina, kun valmennuksessa isketään testilinkki eteen. Pari ensimmäistä näistä testeistä olivat kukoistusmittari ja täältä löytyvä PERMA-testi.

Kukoistusmittari kertoi sen, minkä jo tiesinkin, eli että elän jo varsin kukoistavaa elämää. Tulokseni oli 89,3%, tavoitteeni kai sitten 100%.

PERMA-testissä sain eri osa-alueista seuraavanlaisia pisteitä (asteikko 0-10):

Myönteisyys 9,33
Uppoutuminen 6,33
Ihmissuhteet 8,67
Merkitys 7,33
Aikaansaaminen 8

Tämäkin tulos näyttää selvästi sen, että uppoutumisessa on eniten työstettävää. Ehkä itselleni vähän yllättäen toiseksi huonoimmat pisteet sain merkityksestä, mutta ehkäpä se kielii juuri siitä intohimon ja (työ)kiksien puutteesta – vaikka elämäni merkitykselliseksi koenkin, voisi siinä olla enemmänkin mielekästä sisältöä.

Testit tehdään uudelleen valmennuksen päätteeksi parin kuukauden päästä. Palataan silloin aiheeseen ja katsotaan, minkälaista kehitystä on tapahtunut!

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply