Eurooppa Italia Kohteet Yleinen

Elämää Toscanan Villalla

maanantai, syyskuu 17, 2018

Syyskuun alku, Italia, Toscana. Värikäs villa, jonka valtavalla piha-alueella kasvaa hedelmistä notkuvia viikunapuita ja roskakatoksen virkaa ajaa viinirypäleillä koristellut viiniköynnökset. Granaattiomenoitakin roikkuu siellä täällä. Pihamaan kiviset rappuset nousevat kymmenkunta askelmaa ylöspäin. Rappusten yläpäästä aukeaa näkymä, Toscanalle hyvin ominainen sellainen. Se näkymä saa sydämen sykähtelemään ja hymyn leviämään huulille. Huulilta alas aina koko kehoon asti.

Turkoosina hohtava uima-allas. Taivaisiin kohoavat kukkulat, jotka esiintyvät ylväinä horisontissa harmaan eri sävyisinä. Rinteissä kasvavat viiniviljelmät ja oliivipuuplantaasit, joita Toscanan hedelmällisessä maaperässä on hyvä kasvattaa. Näitä maisemia katselin lepolassista tai altaalta käsin. Altaalta, johon välillä aamuisin pulahdin virkistäytymään ja päivisin viilentymään.

Se oli mitä makeimpaa elämää Toscanassa!

 

Kesäkaveri Toscanassa

Autolla Roomasta Toscanaan ja agriturismo-majoitusta matkan varrella

Vuokrattiin Rooman Fiumicinon lentokentältä auto. Ensimmäinen etappimme ennen Toscanan villaa oli jossain Santa Marinellan lähettyvillä noin 40 minuutin ajomatkan päässä Roomasta. Yöpyisimme ensimmäisen yömme maaseudulla ja aamulla painelisimme suoraa päätä Toscanaan.

Agriturismo-majoitus lähellä Santa Marinellaa

Upeat maisemat huoneen terassilta

Viinitynnyri

Agriturismo-paikka oli upea, niin kuin varmasti kaikki, mitä Italiasta on sanottavaa. Majoitus sinänsä oli varsin simppeli, mutta sijainti kukkulan päällä ja upeat näkymät huoneen terassilta olivat häikäisevät.

Tällaisille paikoille tyypillistä on järjestää yhteisiä illallisia majoittujien ja paikallisten kesken. Tartuimme tarjoukseen ja 20 eurolla saimme 3 ruokalajin illallisen, johon kuului antipastolautanen, saavillinen etanoita ja jälkiruoaksi iso mehukas pala vesimelonia. Ja tietenkin punaviinit, jota itse sai käydä lorottelemassa lasiinsa isosta tammitynnyristä.

Illallinen nautittiin talon katetulla ulkoterassilla, jonne oltiin kutsuttu myös paikallinen duo luomaan autenttista tunnelmaa. Eikä musiikki jäänyt keneltäkään kuulematta. Nupit oli käännetty niin kaakkoon, että juttelu oli hankalaa ja puhumisen sijaan olisin mielummin pistänyt korvatulpat korviini akuutteja tärykalvovaurioita peläten. Se oli ennen kaikkea huvittavaa.

Aamulla pakattiin autot ja ajeltiin kohti Toscanaa ja Vincin kylää. Villamme sijaitsi noin 10 kilometriä Vincistä. Automatka Rooman liepeiltä tuntui pitkältä ja sade-ennusteet kävivät matkan aikana toteen, mikä painoi mieltä hieman apeksi.

Missä olisi paljon kohuttu Toscanan aurinko???

Päivä kääntyi jo iltaan kun saavuimme tukikohtaan. Todella kuoppainen, huonossa kunnossa oleva hiekkatie täynnä reikiä ja sojottavia kiviä johdatti meidät villalle. Saatoin hetken mielessäni epäillä tulevaa, mutta suu loksahti auki, kun valtan kotoisa villa ja upea pihamaa aukeni edessämme.

Nyt olisi hyvä.

Tässä asennossa vietin suuren osan vapaa-ajasta

Mitä tähän nyt sanoisi. Aivan ihana näky!

Leppoisaa elämää Toscanan villalla – vai jotain muuta?

Elämä Toscanan villalla oli leppoisaa. Aurinko paistoi miltei läpi viikon, mitä nyt muutama sadekuuro osui kohdalle. Ilma oli sopiva: päivisin kuuma kuin pätsi ja iltaisin niin viileä, että osa seurueesta joutui turvautumaan läheisen ostoskeskuksen lämmittäviä olohousuja myyvän liikkeen tarjontaan.

Viileään ilmaan kannattaa siis varautua syyskuisessa Toscanassa.

Retkikunnan miehet oliivipuiden reunustamalla kujalla

Päivät kuluivat altaalla viikunoita syöden. Merivedellä täytetty allas oli niin viileä, ettei siellä tohtinut auringosta huolimatta kamalan pitkiä aikoja viettää.

Ollakseni ihan täysin rehellinen, ei se olo niin romanttisen leppoisaa villalla aina ollut. 1,5-vuotiaan kanssa tuon kokoisella pihmaalla saa olla valppaana. Onneksi tiesin miltei heti, mistä neidin löytää, jos silmät sattuivat harhautumaan muualle. Roskakatoksen viinirypäleet tekivät kauppansa. Iso uima-allas sai myös muutamaan otteeseen äidin sydämen muljahtamaan. Tuo holtiton tyttö uima-altaan reunalla!

Eikä me joka päivä vain villalla maleksittu. Oli hauskaa viettää yksi päivä Leonardo da Vincin jalanjäljillä, piipahtaa San Miniaton kukkulakaupungissa, käydä shoppailemassa läheisessä ostoskeskuksessa, pyörähtää Luccassa, viettää päivä Firenzessä ja nähdä Pisa ja merenrantakin. Kuinkas tämä yhtäkkiä alkaa kuulostaamaan siltä, ettei me vietetty villalla päivääkään…

Kerran FIrenzen kadulla

Firenzen Duomo

VIncin kylän geometrinen aukio

da Vincin ikoninen Vitruviuksen mies

Kaunis San Miniato

Italia on kaikkinensa aivan upean koristeellinen maa. San Miniato

Todellisuus on kuitenkin se, että välimatkat Toscanassa ovat kohtalaisen pieniä ja lyhyitäkin päiväretkiä on helppo tehdä. Alue on täynnä valtavan mielenkiintoisia kaupunkeja, kyliä ja historiallisia paikkoja, ja sen vuoksi auto on aivan paras väline Toscanan tutkimiseen. Ehdittiin näkemään viikossa mielestäni paljon ja samalla ehdittiin viettämään kissanpäiviä myös aurinkovarjon alla leppoisasti makoillen.

Villa-elämässä parasta oli ehdottomasti säännöllisyys ja se, kuinka jo viikossa pystyi luomaan jonkinlaiset rutiinit. Oli tuttu paikka jonne palata aina retkipäivän päätteeksi, sama sänky jonne köllähtää ja sama tuttu tupajumin rouskutus vanhassa piirongissa tuuditti aina uneen. Okei, tämä ei ehkä ollut lähtökohtaisesti niin valtavan miellyttävä ajatus, mutta viikossa kaikkeen tottuu.

Villan patiolta löytyi kiviuuni, jossa muutaman iltana loihdittiin maukas illallinen. Tarkoitus oli jonain iltana järjestää ”toscanalainen illallinen”, jossa paikallinen kokki olisi tullut loihtimaan meille italialaisia herkkuja, mutta syystä tai toisesta, sitä ei saatu järjestymään. Onneksi mukana oli innokkaita grillimestareita.

Villan patio ja grillimestarit kiviuunissa

Toscanan aurinko laskee. Hän kaukaisuuteen katselee.

Meidän villa oli myös riittävän iso, niin iso, että 8 henkilöä mahtui majoittumaan sinne varsin väljästi. Erityisesti lapsiperheen näkökulmasta tämä oli välttämättömyys. Kaikilla oli omat huoneet ja äänieristyksetkin toimivat verrattain hyvin. Mikä oli onni, sillä eräänäkin yönä tyttö päätti huutaa tunnin putkeen unikauhukohtaustaan, tai mitä lie.

Villaa Toscanassa harkitsevalle sanoisin, että mene ja tee se! Kokemuksena tuollainen on aivan vertaansa vailla. Toscana itsessään on niin kaunista maastoa, että jo ajaminen itsessään noihin maisemiin oli kokemus vaikkakin takapuolta puuduttava sellainen. Kannattaa myös ottaa selvää lähimmistä palveluista, ravintoloista, aukioloajoista ja kaupoista. Italialainen ruokailukulttuuri ja erityisesti siesta kun saattaa välillä yllättää. Itseasiassa aika montakin kertaa.

Uusimpiin juttuihin pääset nopeiten  käsiksi FacebookissaInstagramissa.

Blogin löytää myös Blogit.fi -sivustolta, Bloglovinista ja The Blogjunglesta.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Mika / Lähtöportti maanantai, syyskuu 17, 2018 at 22:25

    Mukava lukea tällaisia hyvän mielen juttuja! Todella tutultahan tämä kuulostaa, niin Italia kuin huvilalomailun rutiinitkin. Ja kyllä, muistan eräältä reissulta parhaiten sen, kuinka kanniskelin vajaan vuoden ikäistä nuhaista reissaajaa joka yö ympäri pimeitä huoneita 😀 Monien talonvuokrausreissujen perusteella olen oppinut, että talojen kylmyys on pahimmillaan keväisin, kun taas ötököitä on runsaimmin syksyn puolella. Toscana on ihana, mutta nyt vaan toistamaan samanlainen reissu Italian muillakin alueilla 😀

    • Reply Outi keskiviikko, syyskuu 26, 2018 at 11:28

      Meillä oli jo tällä reissulla ajatuksissa tutustua myös Umbiaan vähän paremmin, mutta aika yksinkertaisesti loppui kesken. Italia on niin valtava ja liikaa mielenkiintoisia paikkoja. Jotenka todella! Samanlainen reissu Italiaan muuallekin kuin Toscanaan on tehtävä!

  • Reply Sisko / Hieman_vino lauantai, syyskuu 22, 2018 at 10:45

    Kuulostaa ihanan kiireettömältä. Me olemme pyrkibeet varaamaan majoitukset niin, että olemme yhdessä paikassa, josta teemme päiväretkiä lähialueille. Tukikohta on kyllä pienten lasten kanssa tarpeen, vaikka ilmankin selviäisi. Voi palata tuttuun paikkaan ja rutiineihin illalla. 🙂

    • Reply Outi keskiviikko, syyskuu 26, 2018 at 11:30

      Tuo on aivan totta, että yksi sama tukikohta luo turvaa ja rutiineita, joihin lasten on helpompi mukautua. Mutta se on välillä vaan niin haastavaa, kun haluaa nähdä mahdollisimman paljon ja tehokkaasti… Ei me varmaan koskaan opita tätä taitoa 😀

    Leave a Reply