Mullon aikaa ja nyt opin sen !

Tänään pääsin lähtemään Leonista, jossa vietin erittäin tuskaisen eilisen jalkaani parannellen ja läheisiksi tulleiden ihmisten lähtöä majapaikan ovensuulta haikeana katsellen. Majoituin nunnien ylläpitämässä alberguessa, jossa oli satakunta makuupaikkaa. Tuntui etäisesti mielisairaalalta tunnelmineen kaikkineen; kiukkuisia nunnia ja ventovierasta vaeltajajengiä, moni näet aloittaa vaelluksensa Leonista. Siihen tyrmään minä siis jäin samalla kun katsoin läheisimpien (melkein kuin perheenjäsenten!) rinkkojenpakkuuta ja selkäännakkuuta ja huikkailtiin siinä sitten buen caminot eli hyvät matkat. ”Toivottavasti vielä näemme,” kuului monesta suusta. Haikeus ja apeus leimasivat koko eilispäivää vaikka miten yritin karkottaa negatiivisia energioita tunkeutumasta tajuntaani. Mutta minkäpä ihminen tajunnalleen mahtaa ? Ei mit… Eikun! Hei ! Itse asiassa paljonkin.

Päivän sana läpikulkutunnelin seinästä: Courage

caminooo 060

 

Eilinen oli niinku tää tänpäivänen tunneli: Pitkä ja pimee, likanen ja haiseva. Mut siellä, tunnelin päässä, siellä siintää valo!

 

caminooo 058

Eilinen päivä oli sekä kirous, että siunaus, mutta -itkun ja hammastekiristelyn kautta- minä päättämällä päätin pitää sitä mieluummin jälkimmäisenä. Lahjana. Siunauksena Onnekkaana sattumana. Viestinä Universumilta. Helpotti elämää ajatella, että pakkolevolle oli suurempikin tarkoituksensa. Tulehtunut koipi oli kentie merkki siitä, että minun on hidastettava menoani paitsi Caminolla myös elämässä yleensä. Olen luonteeltani tuhattajasataapainaja ja luulen piteleväni kaikkia maailman lankoja käsissäni ja olevani vastuussa kaikkien ihmisten onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä. Mutta nyt: Sata lasissa -elämän aika olkoon ohi! Teen pehmeän laskun kahdeksankympin kautta kuuteen-, sitten neljään ja lopulta kivaan mummomankelimaiseen kahteen kybään. Lasi ei enää helise liitoksissaan. Se kiittää ja kumartaa syväään.

Leonissa lasit ja lämpömittarit alkavat tosin kohta helisemään liitoksissaan…

caminooo 023

 

caminooo 010

Ostin sandaalit, jotka helpottivat kulkua rakontynkien kanssa. Lisäksi ostin jo edellisessä postauksessani näkemmänne haavainhoitoarsenaalin ja keskityinmurehtimisen sijaan itseni kuntoonpanoon. Aloin suhtautua tilanteeseen toisin. Muistin Paulo Coelhon sanat: It’s your road and yours alone. Others can walk it WITH you, but no one can walk it FOR you. Viisas mies, tuo Paulo, joka on muuten kulkenut tämän saman tien muistaakseni kahteen kertaan. Muut tekevät tätä matkaa rinnallani, tovin, toisen, jotkut pidemmän matkaa, mutta loppujen  lopuksi kyseessä on minun tieni, eikä kenenkään toisen, enkä saa laittaa matkani tarkoitusta muihin ihmisiin. Teoriassa niin helppoa, käytännössä kinkkisempää. Miten sitä voi oppia sanomaan hyvästit ja jatkaa matkaa ajatellen: No mutta, minähän olen täällä etsimässä itseäni, muut ovat vain mukava lisä!?

Uudet popot! Näillä kelpaa kulkea, tuntuu kuin pilvillä käppäilis!

caminooo 018

 

Se on vähän väsy turisti

 

caminooo 016

 

Olen yrittänyt löytää erästä kahvilaa (josta puskaradiot kertoivat), jonka ulkopöytään Coelho on raapustanut tikku-ukkokuvan itsestään kera koiran. Ei ole osunut vastaan. Däämn it. Minun jos kenen kuuluisi saada istua ko. kirjailijaneron istumassa pöydässä eiku tuolissa. Miksi? No siksi, että luen paraikaa kyseisen julkimon kirjoittamaa, maailmanlaajuista menestysteosta ’Alkemistia’ sekä muistelmiaan ’Pyhiinvaellusta’, jonka mies kirjoitti ensimmäisen vaelluksensa jälkeen. En tokikaan kanna kirjoja mukanani, vaan nöyrryin ja hankin Kindlen. Noloa, tiedän. Rakastan kirjoja, niiden tuoksua, tuntua ja tarinoita. Olen old-school henkeen ja vereen ! Mutta nyt, nytpä kannan Kinleä mukanani kuin kultakimpaletta. Vertaus on sinänsä osuva, että pienestä koostaan huolimatta jopa Kindle painaa ’jotain’ (=lisätaakka), mutta on siltikin yksi matkatavaroideni siniverisintä aatelia. Yksi viimeisimpiä poisheitettäviä. Tähän mennessä jotain on lentänyt roskiin jokaisella välietapilla: En mä tarttekaan tota, enkä tota, eikä tollekaan ole ollut liiemmin kysyntää! Kindlen tartten kunnes haudanlukko minut siitä erottaa.

Soo soo sinä nimetön pyhä vaeltaja! Tavarasta on hyvä päästä eroon mutta paikkana EI ole taukopaikan puunoksa prkl:

caminooo 114

Paulo kirjoitti alkemistissa: “The secret of life is to fall seven times and to get up eight times.” Minä nousin ylös pakkolevättyäni yli yhden henkisesti varsin tuskaisen yön ja heräsin valaistukseen: Tämä oli minulle oikein! Lepo teki kutanannaa! Minulla on Aikaa vaikka millä mitalla ja yllinkyllin ! Camino EI ole maratoni, eikä missään nimessä kilpailu. Tämä on jokaisen oma, yksilöllinen tie, eikä ole toista parempaa tai huonompaa.

Päätin etsiä ja löytää tänään oman tahtini. Minulle sopivan. Ja se riittää. Kuljin hitaammin kuin koskaan ennen kroppaani kuunnellen ja kas kummallisuutta; Lopulta tulin kävelleeksi enemmän kuin koskaan ja matka tuntui kaikin puolin paremmalta kuin koskaan. Mitä kummallisuutta? No sitä että: Sitä jaksaa huomattavasti paremmin kun ei polta itseään ensialussa loppuun. Aikamoisia itsetutkiskelun tuloksia sanon ma! Mitä sanot sa?

Matkalla (jota taitoin muuten ennätykselliset 33km) mieleeni nousi Regina Spectorin biisi ’You’ve got time’:

”Taking steps is easy, standing still is hard. But you’ve got timmmmeeeeeeee, you’ve got tiimmmeeee!” 

Linkkilinkki: You’ve got time !!!!

timeee

Biisin sanat osuvat ja uppoavat yliajattelevan mieleni Mount Everestiin kuin Titanic jäävuoreen. Minähän kävelen vaikka maailman äärin, kunhan ei tarvitse pysähtyä, ajatella, kohdata itseään, pelkojaan ja ongelmiaan. Minähän pakenen etenen ! Eteneminen on helppoa kuin heinänteko heinäntekoaikalaisilla. Paikalleen jääminen on kinkkisempi juttu. Hidastamisesta puhumattakaan. Siinä sisääntulvii pelottavan paljon ulottuvuutta. Syvyyttä. Totuutta. Joka ei aina ole niin kaunis kuin ego on luullut sen olevan.

Mutta yksi jos joku on vissi ja varma: Mulla on aikaa ! Ei tarvitse hoppuilla, olen varannut rutosti aikaa kävelyyn. Ei tartte edetä kisaillen, eikä haittaa vaik oisin kävelijä viimeinen ! Tärkeintä on etsiä tahti oma, niin että koko reissu on kuin yksi pitkä mindfullness-loma! 🙂

Yksi vastaus artikkeliin ”Mullon aikaa ja nyt opin sen !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *