Etusivu > Luksus & Spa > Voi hyvin lomalla

Hyvinvointi ja itsestään huolehtiminen ovat nousseet viime aikoina suosituksi puheenaiheeksi. Ja tärkeäkin tämä aihe toki on: omasta kehosta on syytä pitää huolta ja sitä täytyy osata kuunnella – myös lomalla! Sen sijaan että kuluttaisi koko loman juoksemalla nähtävyydeltä toiselle tai vain makailemalla rantahiekalla, voi ajan käyttää myös oman hyvän olon parantamiseen.
Myös matkatoimistot ovat heränneet huomaamaan, että ihmiset haluavat huolehtia itsestään myös lomalla. Moni jopa lähtee lomalle yksinomaan siitä syystä, että saa kerrankin aikaa ja resursseja keskittyä vain omaan itseensä. Esimerkiksi Finnmatkojen Wellness-lomat ovat hoivaa niin keholle kuin sielulle: Finnmatkojen Wellness-konseptiin kuuluvat hotellit ovat nimenomaan keskittyneet sisäisen ja ulkoisen terveyden parantamiseen.
Kaikki valitut Wellness-hotellit ovat hyvätasoisia hotelleja, joissa on kiinnitetty erityistä huomiota harmoniseen ja stressittömään ympäristöön. Hotelleissa harmonian lisäksi tärkeitä ovat monipuoliset harrastus- ja rentoutumismahdollisuudet. Wellness-hotelleista löytyy esimerkiksi monipuolinen spa- tai kylpyläosasto, joissa on mahdollisuus hierontaan, aromaterapiaan ja erilaisiin kauneudenhoitopalveluihin. Hyvään oloon kuuluu kuitenkin myös aktiivinen liikunta, joten hyvän olon hotelleista löytyy tietenkin myös monipuolisia urheilumahdollisuuksia lähiympäristössä. Omaa kehoaan voi hoivata esimerkiksi golfkentillä, joogassa tai kuntosalilla.
Hyvinvointia voi tavoitella muuallakin kuin erityisissä wellness-hotelleissa. Joskus pelkkä loman helppous ja pieni hemmottelu ovat avaimet hyvän olon lomaan. Hyvinvointia voi parantaa jo sillä, että varaa itselleen loman kaikilla herkuilla. All Inclusive -lomalla matkan aikana pääsee todella helpolla: all inclusive-matkalla mistään ei tarvitse huolehtia ja kaikki sisältyy matkan hintaan. Kun kaikki sisältyy ennalta maksettuun hintaan, lomailu on huoletonta ja helppoa. Yhä useampi suomalainen valitseekin lomamatkalleen all inclusive -vaihtoehdon.
All inclusive -loman hinta sisältää kaikki ateriat, juomat sekä hotellin tarjoamia aktiviteetteja ja harrastusmahdollisuuksia. Jokainen voi näin nauttia juuri niistä asioista joista on itse kiinnostunut. All inclusive -paketin laajuus ja taso vaihtelevat yleensä hotellin tason mukaan. Nyrkkisääntö on, että mitä tasokkaampi hotelli, sitä kattavampi ja laadukkaampi on yleensä myös sen tarjoama all inclusive -paketti.
All inclusive tekee myös lapsiperheen matkustamisesta yksinkertaista. Vanhempien hermot lepäävät jo siitä syystä, että kaikki on ajateltu hotellin puolesta etukäteen, eikä matkailijan tarvitse huolehtia kuin siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
All inclusive-lomia tarjoavat esimerkiksi Kaleva Travel, Finnmatkat ja Tjäreborg. Vaihtoehdoista ei ole pulaa: maailmalta löytyy useita satoja hotelleja kymmenistä eri maista, jotka tarjoavat all inclusive -mahdollisuuden. Esimerkiksi Kaleva Travelilla all inclusive-kohteiden lista on mittava: vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi Antigualta, Barbadokselta, Dominikaanisesta tasavallasta, Fidziltä, Langkawista ja Mauritiukselta.