Rantapallo

Lisää matkajuttujen aiheita

Etusivu MatkakohteetGoa

Goa

Nainen kantaa koria GoassaIntian matkakohteista Goa on yksi suosituimmista ja epäilemättä myös mukavimmista. Goa on pienehkö kohde, johon matkailijan on helppo tutustua, minkä lisäksi eurooppalaiset turistit tuntevat itsensä kotoisaksi siirtomaa-aikaisen ympäristön ja ilmapiirin keskellä. Intian länsirannikolla sijaitseva Goa on pieni lomaparatiisi, josta löytyy hienoja rantoja, kiehtovaa eksotiikkaa ja mikä parasta, edullinen hintataso. Goassa näkee perinteikkäisiin ja riemunkirjaviin sareihin pukeutuneita naisia ja vilkkaita markkinatoreja äänekkäine myyjineen. Vastaan saattaa kävellä pyhä mies, tai mikä vielä todennäköisempää, pyhä lehmä.

Rantaelämää ja seikkailuja

Kaikkein tunnetuin Goan osavaltio on hienohiekkaisista rannoistaan ja juuri ne tekevätkin Goasta esimerkillisen kohteen idän eksotiikasta kiinnostuneille rantalomailijoille. Esimerkiksi Mandovijoelta levittäytyy ihanan pitkä ranta pitkälle pohjoiseen. Pohjois-Goan lomakohteista esimerkiksi Baga ja Candolim sijaitsevat rannikolla. Hotellien taso on yleensä varsinkin Goan pohjoisosissa vaatimaton, mutta samalla hotellien hintataso on todella edullinen. Goa onkin yksi edullisimmista kaukokohteista, jossa kunnon ateriakaan ei maksa kuin muutaman euron. Shoppailijalle Goa on todellinennen paratiisi, sillä tuliaiset, matkamuistot, sarikankaat, korut, koristeet ja kaikki muukin päätyy matkalaukkuun todella edullisesti.

Rantalomailun ja shoppailun lisäksi Goassa voi kokea ikimuistoisia luonto- ja kulttuurikokemuksia: retkiä voi tehdä esimerkiksi krokotiilifarmille, hindutemppeleihin ja lähikyliin. Seikkailijat osallistuvat Kiplingin ja Mowgli-pojan hengessä Jungle Book -retkelle. Intian eläimistöön ja kasvistoon voi tutustua myös Bondlassa, joka on kasvitieteellinen puutarha ja eläintarha. Valokuva-albumiin kannattaa tallentaa myös retket kilpikonnarannalla, Mapusan markkinoilla ja Savoyn maustetilalla.

Kyliä, kaupunkeja ja temppeleitä

Paratiisirantoja GoassaArkkitehtuuriin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä Goan kirkot ja luostarit ovat Unescon maailmanperintökohteita. Esimerkiksi Pondan temppelialueelta löytyy vanhoja ja kauniita hindutemppeleitä, joiden suojissa voi seurata mielenkiintoisia nykypäivän rituaaleja. Old Goa eli vanha Goa on portugalilaisten aikoinaan rakentama suurkaupunki, joka on sittemmin autioitunut. Panaji on kiinnostavan välimerihenkinen kaupunki ja samalla aito ja vilkas intialainen keskus, joka on täynnä ihmisvilinää ja värikkäitä markkinoita. Anjuna puolestaan on taiteilijoiden ja turistien kokoontumispaikka, jossa järjestetään keskiviikkoisin kuuluisa kirpputori ja keskiyön aikaan juhlia.

Jos kaipaa lomalleen muuta tekemistä rantaelämän ohelle, kannattaa käydä Calangutassa, josta löytyvät suurimmat turistimassat ja samalla paljon viihdykettä. Jos kaipaa enemmän rauhaa kannattaa suunnata Aramboliin tai Palolemiin. Arambol on eristäytynyt ja ihastuttava pikkukaupunki, ja Palolem puolestaan Goan eteläosassa sijaitseva kaunis ja rauhallinen poukama.

Paikan päälle sinut vie

Katso Aurinkomatkojen valikoima
www.aurinkomatkat.fi
Nopeasti matkalle? Kaikki äkkilähdöt

Muista matkavakuutukset

Eurooppalaisen vakuutukset
www.eurooppalainen.fi
IF:n vakuutukset
www.if.fi
Travel Guardin vakuutukset
www.travelguard.fi

Kirjoita oma kommentti

Goa esittelyssä

Arvioi artikkeli:

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (6 ääntä)




Äkkilähdöt Goa
Seuraavat Äkkilähdöt matkakohteeseen

Goa mielessä? Katso lennot, hotellit ja autot!


  • © 2010 Rantapallo Oy |
  • Hosted by Kotisivut.com