Ois varmaan miljoona asiaa mista vois kirjottaa, mut oon jo autuaasti unohtanu kaiken mita ollaa puuhailtu viimesen viikon aikana. Ei siis ole oikeastaan mitaan kirjoitettavaa… Ainut mika tulee mieleen on se et sushia on syoty ainaski 3 kertaa, siis niita ainutta neljaa sushia, joita suostun syomaan… Vaihtelu vois valilla virkistaa.

Lauantaina suunnattiin pojun, sen pomon ja kahden ulkkarin kanssa buddhahihhuleitten nuokkarille Umedaan. Ei hirveen kauaa siella viihdytty. Korkeammalta taholta kuului kasky (eli siis pojun isalta) ja jatkettiin matkaa Amemuraan pojun isan kaverin baariin. Mun epatoivoksi jumituttiinkin sinne lopuksi iltaa. En hirveesti tykkaa naista perhekokoontumisista. Lahto tuli taas – yllatys yllatys – keskiyon aikaan. Mika tuhkimo syndrooma mullakin on?

Sunnuntaina ei tehty oikeastaan mitaan. Illalla mentiin pojun kaverin kanssa yksille samaan baariin kuin lauantainakin. Suunnilleen saman tien kun oli perseet painettu penkkiin ovesta astui sisaan pojun pomo vaimoineen. Oli taas jotain kohtalon johdatusta pelissa. Olivat kuullemma olleet siina lahistolla syomassa ja paattaneet tulla yksille. Ei olisi kannattanut. Pomo nimittain joutuu maksamaan kaikkien drinkit.

Eilen olin mukana pojun toissa eli istuskelin ilmastoidussa autossa ja lipitin kolaa. Pojat painoi duunia ehka 30min ja sit lahettiinkin jo takasin toimistolle istuskelemaan. Maanantai oli kansallinen vapaapaiva eli kaikkien olisi periaatteessa pitanyt olla lomilla. Poju oli kuitenkin suostunut toihin, mutta eipa tuo nyt kovin rankka keissi ollut… Istuttiin toimistolla seitsemaan asti ja sitten painuttiin pomon aidille syomaan Japanin ylihinnoiteltua ja saatanan pahaa pizzaa.

Illanvieton pointti oli kai kayda nayttamassa mammalle mun parstaa. Pitaahan sen tietaa et minkalainen ulkkari tulee luuhaamaan nurkkiin kuukaudeksi. Ilmeisesti Austraaliaan lahto on aikaistunut ja kuukaudeksi on vahan vaikea vuokrata kamppaan. Johtopaatos? Laitetaan se pomon aitin luo! Jep. Ei siina mitaan, mukava nainen ja ilmeisesti ei ole koskaan kotona. Sen lisaksi siita on 5 minuutin matka pojun tyopaikalle kuten myos pomon vaimon luo (ilmeisesti meidan pitaa olla kavereita) ja 2 asemaa J:n kotiasemalle. Sijainti on siis ainakin mita mahtavin! Ainut mika mua huolestuttaa on et kuinka sujuu yhteiselo naitten buddhahorhojen kanssa.. Miten on mahdollista, etta Japani on ateisteja taynna ja meika tormaa vain truebuddhisteihin?

J tulee tanaan kotiin ja muutto on huomenna. Edessa on siis yksi yo kreisibaulausta suomalaiseen tyyliin! Tai todennakoisemmin J makaa jet lagissa ja meika dataa. Se selviaa myohemmin. Talla eraa kiitan ja kuittaan.

• Tweettaa
• 

Tassa alkaa kuulkaas olla vitsit vahissa, kun poju on jo toista paivaa ilta yhdeksaan asti toissa, eika huomisestakaan osaa mitaan sanoa. Pohjoismaalainen veri meinaa kiehahtaa tan Japanin tyokulttuurin kanssa. Ja porukka viela ihmettelee et miksen haluais asia taalla pysyvasti…

Itsehan olen viettanyt paivan nukkuen ja leffoja katsellen. Helle oli taas jotain niin uskomatonta, etta uloskaan ei kyennyt menna ennen auringonlaskua. Seitseman maissa uskalsin tyontaa paan ulos vain todetakseni, etta saunahan siella oli edelleen. Vaikka monet kesat oon Japanissa ollut, niin tuntuu, etta tama kesa on ihan omaa luokkaansa.

Vitutus on siis erittain kohdillaan, joten voitte kuvitella, kun conbinissa joku 100-vuotias ukko alkoi raakya taytta kurkkua FOREIGNER TOKYO OSAKA NEW YORK HOW ARE YOU OH MY GOD GAIJINSAAAAN ni oli aika lahella, ettei ukko saanut maistaa gaijinsanin hellaa vasenta koukkua. Siis mista naita sikiaa?

Tosiaan, viikonloppuna Osaka sai valiaikaista suomivahvistusta, kun Henna ja sen outo mies tulivat kattelemaan, etta mika meininki taalla pain. Ja meininkihan oli aivan loistava! Ei edes tarvinnut aloittaa ianikuista tappelua Tokion ja Osakan paremmuudesta, kun Yoshiki ilmoitti heti ensialkuun, etta on aina halunnut muuttaa Osakaan. Siinapa mies minun makuun!

Lauantaina kaytiin nopeasti viskaamassa kareet kurkkuun, kaytiin poimimassa munkin ukko mukaan ja suunnattiin nenat kohti Umedaa. Yodogawan lahistolla oli iso ilotulitusfestivaali, jota oli tarkotus katsoa Umeda Sky building -pilvenpiirtajan nakoalatasanteelta.. Fiksuina ajateltiin, etta sielta nakee tosi hyvin eika tarvi edes ryvettya ihmisjoukossa. Harmi vaan, etta moni muukin oli ollut yhta fiksu ja sky biruun ei enaa paassyt sisalle. Ilmeisesti liput olisi pitanyt ostaa jo samana aamuna klo 10. Yleensa sky biruun ei tarvitse ostaa lippuja etukateen, mutta olisihan se pitanyt tietaa, etta tallaiset erityistapahtumat on asia erikseen… Tyydyttiin siis katsomaan tulikukkia sky birun juurelta, vaikkei siita ihan kaikkea nahnytkaan. Kuvia otin vain pari, eika nekaan tee oikeutta ilotulituksille, mutta laitanpahan nyt tahan kuitenkin yhden.

Ilotulitusten jalkeen poju otti ja lahti ja me loput mentiin yksille siihen lahistolle, koska juna-asema oli niin tukkeessa, ettei ollut mitaan saumaa paasta seuraavaan pariin tuntiin yhtaan mihinkaan. Yksien jalkeen tilanen oli vielakin yhta kaoottinen, joten paadyttiin kavelemaan JR Osaka steissille. Siellakin oli ihan julmetusti porukkaa, mutta paastiin sentaan ensimmaiseen Tennojiin pain menevaan junaan. Tennojissa mentiin halpaan yakitoriraflaan, vahan juotiin ja syotiin ja puolen yon maissa sanky kutsui.

Seuraavana paivana uskaltauduttiin gyaruvyohykkeelle, eli Nambaan ja Shinsaibashin alueelle. Hennaa ja Yoshikia ei kiinnostanu tehokas turisteilu, joten paadyttiin vaan kavelemaan ympariinsa. Kaytiin mm. sankaku koenissa, jossa joku jatka tunki meille kouraan kirppiksen flaijerin. Se kirppis oli ihan siina nurkan takana, joten paatettiin menna katsastamaan. Siella oli enaa vain pari surkeeta poytaa ja paikallisia penskoja, jotka veti meille jonkun jumppaesityksen. Oli taitavia likkoja, onnistu spagaatit ihan miten pain vaan. Yoshiki osti armosta yhden viuhkan, joka maksoi hurjat 50 jenia.

Meille kun ei pelkat turistikuvat riittanyt. Kun oltiin turisteja, niin oltiin sitten kunnolla ja mentiin sellaselle Dotomborin jokiajelulle. Olin ehdottanut, etta mennaan viimeisella lahdolla klo 7, koska silloin aurinko on jo laskenut. Olikin ihan nappivalinta, koska saman tien kun lahdettiin liikkeelle Dotomborin paperilyhdyt sytty ja siltojen alla valkkyi psykedeeliset jouluvalot. Japanilaista viihdyketta parhaimmillaan. Joku paikallinen artisti oli kai tulossa soittamaan siihen joelle hetken paasta, koska viereiset kavelykadut olivat taynna ihmisia ja poliisi oli pamputtamassa. Oli aika kuninkaallinen olo, kun paatti lipui siita ihmisten ohi ja miljoona katta nousi vilkuttamaan ja porukka hurrasi.. No ei ihan. Mutta kylla aika moni vilkutti.

Paperilyhdyt syttyi ihan minuutti sen jalkeen kun oltiin otettu kuvat. Bad timing. Risteilyn jalkeen mentiin haukkaa iltapalaa izakayaan. Siina soemoncholla on yks izakaya, jossa on aina kahden tunnin nomihoudai (=juo niin paljon kuin haluat) hintaan 990 jenia. Se on abouttirallaa 9 euroa. Kun jokainen drinkki maksaisi erikseen ostettuna vahan alle 3 euroa, siita voi jokainen hiljaa mielessaan laskea, onko kannattava diili.. Tilattiin siihen vahan ruokaa juoman seuraksi, mutta onhan tuo nyt halpaa lystia kuitenkin.

Ollaan niin keski-ikaistynytta sakkia, etta nukkumaanmenoaika tuli taas siina keskiyon paikkeilla. Viimenen juna himaan ja unta kuulaan. Maanantaina rakastavaiset lahti Kiotoon hihhuloimaan yukatoissa, joten ei enaa ehditty hengailemaan. Mutta hauskaa oli niin kauan kun sita kesti!

Tiistaina oli kylla yks matsuri, jossa kavin pojun kanssa, mutta ei ollut kameraa mukana. Jutun juurta tulee varmasti lisaa viikonloppuna, kun pojulla on 4 paivaa vapaata. Se ehdotti, etta lahtais taas joelle, mutta saa nyt naha.. Niskasta irtoo nimittain ihoa viela edellisen kerran jaljilta. Mut kylla varmaan jotain hauskaa on luvassa! Adios!

Viikko takana tata Japanissa eloa. Alku on ollut niin tahmea, ettei tahmeammaksi voi menna. Mutta kylla tama tasta viela.. Kirjoittelen nyt kaverin koneelta jonkin aikaa, mutta tassa ei valitettavasti ole suomalaista nappaimistoa.. Damn you Koreans.. Eilen yritin omalla koneella nettiin, mutta se mokoma on selvasti paassyt uhmaikaan. Se on kehittanyt oman tahdon. Viruksentorjuntaohjelma on vanhentunut, enka uutta ole tilannut. Nyt tietokone herjaa, etta se on kuolemanvaarassa, eika suostu nayttamaan yhtakaan sivua.. Etta kiitti vaan.

Tassa viikon aikana oon ehtinyt tehda muutakin kuin datata, joten ainakaan viela vieroitusoireet eivat ole iskeneet. Heti ensimmaisena aamuna Japanissa ymmartavainen poikaystava raahaa puolikuolleen lankkarin kahden tunnin ajomatkan paahan joelle kartsaamaan maidonvalkeaa suomi-ihoa auringossa. Oli jo kaikilta kysynyt, etta onko OK, jos minakin tulen, joten ei enaa saanut kuullemma perua… Ettei vaan olla epakohteliaita. Sain onneksi aurinkorasvaa joltain pojun junior high luokkakaverilta, mutta aliarvioin naiden leveysasteiden UV-sateilyn ja hieraisin sita vaan vahan kasivarsiin. Onneksi edes niihin, enpahan palanut kasista.

Joella oli ihan perussettia: grillausta, alkoholia ja ylivarustautuneita japanilaisia. Meilla oli mukana mm. koottava neljan neliometrin kokoinen katos, pari haavia, joita ei edes otettu ulos pakkauksistaan ja  ruokaa muutaman viikon tarpeisiin. Ja kaikki tama vain parin tunnin vuoksi. Maisemat oli komiat ja seurakin hyvaa. Vasymys vauhditti humalaa sopivasti, ilman ei olisi varmaan japanin koktailit tuntuneet yhtaan missaan ottaen huomioon, etta kaikki juomat olivat 3 prosenttisia… Miettikaa kuinka monta sellasta saa litkia ennen kuin missaan tuntuu.

Osaksi tuosta perisuomalaisesta hiprakasta johtuen saatoin mulia jokeen kerran.. tai pari. En mina nyt niita kertoja oikeastaan laskenut. Kun tarpeeksi kyllastyin kuumuuteen menin jo ihan tarkoituksella sinne jokeen mekko paalla istuskelemaan. Saatoin aiheuttaa pienta hilpeytta kanssaihmisissa, kun kyykin joen pohjassa ja siemailin sidukkaa. Onneksi voi aina vetaa hullu gaijin -kortin, jos joku jotain kysyy.

Se joen virtaus oli ihan tajuton. Kuullemma sinne aina joka vuosi joku hukkuu. Vastakkaisilla kallioilla seisoskeli noin 60-vuotiaita poliisipappoja uimavalvojina. Mietin siina, etta jos tulisi tosipaikka, kuinka nopeasti 60-vuotiaat japanilaiskintut kipittaisivat? Ja jos hukkuja olisi vahan vantterampaa sorttia, tuskin sellainen 160 senttinen 48 kiloinen papparainen jaksaa vetaa sataa kiloa rentoa lihaa maihin…

Tuolla kalliolla se seisoo.. Tuo sinipaitainen.. Jos naette…

En nyt viitti laittaa kuvia puolialastomista japanilaisista, kun en ole siihen lupaakaan kysynyt. Toivottavasti toi viimesen kuvan tyyppi ei koskaan loyda tata blogia ja haasta mua oikeuteen, kun olen pistanyt sen paljaan selan internetin eetteriin… Tai ehka teen sille palveluksen! Ties vaikka Suomen naiset villiintyy tallaisesta vilauttelusta ja deittipyyntoja satelee…

Juttua riittais vaikka miten, mutta pitas menna vaantamaan jauhelihakastiketta. Kello on jo melkein 8 illalla, enka ole viela paivallista syonyt, kun piti menna ulos huonomman puoliskoni kanssa. Just tuli viestia, etta paasee toista vasta tunnin paasta ja taitaa menna suoraan nukkumaan.. Oh Japan, how much I love thee…

Viime viikonloppuna pistettiin Osaka polvilleen japanilaissuomalaisessa seurassa. Siita enemman jauhelihakastikkeen jalkeen!

Kun muutin Japaniin vuos sitten maaliskuussa, aloitin blogin, jonka elinkaari jäi noin 4 postaukseen… Vetoan siihen, että silloin koulu ja etenkin koulun välttely vei kaiken ajan. Suuren yleisön kannustuksesta (4 ihmistä tykkäsi facebookissa, kun kysyin pitäisikö alottaa blogi) olen nyt kuitenkin päättänyt aloittaa bloggauksen paremmalla tarmolla ja ajalla. Mitäpä muutakaan japanilainen kotivaimo tekis kuin roikkuis netissä ja tilais pitsaa…

Tällä hetkellä majailen Suomessa paikassa X keräämässä lihaa luiden päälle ja rahaa kukkaroon. Molemmat tuppaavat häviämään sen sileän tien, kun Japaniin pääsee/joutuu. Joku raja siinä laihuudessakin on oltava. Tuskin kukaan nainen haluaa esipuberteettiä lähestyvät pojan vartaloa. Oikea syy Suomessa jumittamiseen on kuitenkin kaikille ulkomaalaisen kanssa seurusteleville se ah niin tuttu ongelma, oleskelulupa. Aikomus on palata Osakaan 1.8. ja pysyä Japanissa ainakin 3 kuukautta. Sen jälkeen joko Koreaan viikonloppulomalle ja uudella turistiviisumilla Japaniin, Australiaan asumaan tai naimisiin…

Totta puhuen kaikki asumisjärjestelyt on täysin auki. Sen lisäksi ettei mulla ole mitään tietoa siitä mikä on asuinpaikka tai siviilisääty marraskuussa, myös elokuun ajalle kämppä on vähän hakusessa.. Ilmeisesti 2 ensimmäistä viikkoa J:llä on asunto tyhjillään, mutta sen jälkeen en sitten tiedä mitä teen. Huonommalla puoliskollani kyllä riittää ideoita. Ei edes yrittänyt kysyä äitinsä luokse säästääkseen sekä minun että anopin hermoja. Mutta ei nämä muutkaan vaihtoehdot ole yhtään hullumpia.

Vaihtoehto numero 1:

Poju: Hei! Kysyin yhelt mun kaverilt et voitko mennä asuu sen luokse.
Minä: Mut mä luulin et voisin asuu S:n luona?
Poju: Ei se nyt käy. Mut voit asuu tän toisen tyypin luona.
Minä: Mut enhän mä ees tunne sitä…
Poju: Tunnethan! Sä näit sen kerran!
Minä: Milloin muka?
Poju: No silloin kun se istu sun viereen autos yhen kerran 5 minuutin ajaks.
Minä: Just…. Siis se mimmi joka kyseli outoja meidän suhteesta?
Poju: Ai kyseli? No se voi olla ku se on mun ex..
Minä: Joo en mä sit sinne…

Eilen tuli mahdollisesti vielä parempi ehdotus.

Poju: Löysin sulle yöpaikan!
Minä: No kerroppa..
Poju: (hyvin ylpeällä äänellä) Alotin uuden työn 2 päivää sitte ja mun pomo sano et voisit nukkuu meidän työpaikan toimistolla!
Minä: Tota..
Poju: Ei siel kyl oo vessaa.. Eikä suihkuu..

Senhetkisen tunnelman voisi tiivistää suunnilleen näin:



Seuraavaksi se sitten antoi puhelimen pomolleen. Esitin etten kuullut mitään ja puhelu katkes jotenkin mysteerisesti… Voiko mitään muuta vihata enempää kuin sitä, että pakotetaan juttelemaan puhelimessa kielellä, jonka puhuminen ei vaan tunnu luontevalta?

Mitä tähän asunto-ongelmaan tulee, kaikista helpointa olisi vaan vuokrata monthly apartment, vaikka ne onkin sikamaisen kalliita. Voitais yrittää alotella yhteistä elämää ilman et siinä on pyörimässä sen äiti, ex tai työkaverit.

Äiti, jos luet tätä, mene pois!

Esittelyjä en kirjota. En kuitenkaan pystyisi kertomaan kaikkea olennaista yhdessä postauksessa. Eiköhän mun elämä avaudu pikkuhiljaa, kun olen tarpeeksi monta kertaa tänne kirjoittanut.

Kaikille kielihaukoille sanottakoon, että en voi virheiden pelossa kirjoittaa kirjakieltä. Pelkään liikaa lukion äidinkielenopettajan tarkkaa silmää.

Eipä mulla muuta.