Hyppää sisältöön

Tiesitkö tämän lentokoneen pelastusliiveistä? Voivat puuttua istuimesi alta – eikä sillä välttämättä ole merkitystä

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 11.08.2017
Harvalle lentomatkustajalle tulee mieleen tarkistaa, löytyykö istuimen alta varmasti pelastusliivit.

Pelastusliivien tarkistaminen on matkustajan vastuulla

Matkustamohenkilökunnan vetämä turvallisuusdemonstraatio jokaisen lennon alussa saattaa mennä monilta matkustajilta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikki eivät edes jaksa teeskennellä seuraavansa tärkeitä ohjeita, sillä matkustajat kuvittelevat kuulleensa saman tarinan jo monta kertaa.

Useimmat matkustajat tietävät pelastusliivien löytyvän joko istuimien alta tai niiden välistä. Mutta entä jos hätätilanteessa kävisikin ilmi, ettei niitä olekaan jokaisen istuimen alla? Mitä jos asian tarkistaminen olisikin matkustajan itsensä vastuulla?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkustamohenkilökunnan koulutuspäivää seurannut brittiläisen The Telegraph -uutissivuston toimittaja kirjoittaa, ettei pelastusliivitilannetta ehditä tarkistaa ennen jokaista lentoa koneiden noudattaessa tiukkoja aikatauluja.

Myös ilmailualan asiantuntija ja Airfarewatchdog.com-sivuston perustaja George Hobica kertoi asiasta uutissivusto Huffington Postille osallistuttuaan British Airwaysin järjestämälle lentoturvallisuuskurssille.

– Joskus ihmiset nappaavat pelastusliivit mukaansa matkamuistona. Se on viheliäinen tapa, josta voi saada rangaistuksen. Lentokoneiden pelastusliivit tarkistetaan usein ensimmäisenä aamulla, mutta kone saattaa tehdä päivän aikana monta matkaa ilman, että henkilökunnalla on aikaa seurata tilannetta, sano Hobica.

Jos siis matkustaja haluaa sataprosenttisen varmuuden pelastusliiveistä, kannattaa asia selvittää itse ennen kuin kone nousee ilmaan.

Ajatus lentämisestä ilman asianmukaisia turvavarusteita saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta asiantuntijat ovat kiistelleet siitä, ovatko pelastusliivit edes tarpeellisia lentokoneissa. Yhdysvalloissa Hudson-jokeen laskeutuneen US Airwaysin lennolla 1549 vain 33 matkustajaa 150 matkustajasta oli ehtinyt laittaa päälleen pelastusliivit, raportoi Wall Street Journal. Oikeaoppisesti pelastusliivinsä oli kiinnittänyt vain neljä matkustajaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka matkustajia kehotetaankin pukemaan hätätilanteessa ylleen pelastusliivit, eivät ne asiantuntijoiden mukaan ole pelastaneet yhtäkään ihmishenkeä modernin lentomatkailun aikakaudella.

Lue myös: Tiesitkö syyn? Tämän takia lentokoneen pelastusliivit täytetään vasta ulkopuolella

Lähde: The Telegraph, Huffington Post, Wall Street Journal
Kuva: Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja