Hyppää sisältöön

Saavatko lentoyhtiöiden työntekijät lentää ilmaiseksi? Tässä on totuus eduista ja alennuksista

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 16.02.2018
Oletko joskus miettinyt lentoyhtiöiden houkuttelevia henkilöstoetuja?

Henkilöstöedut houkuttelevat

Lentoyhtiöiden houkuttelevista henkilöstöeduista liikkuu monenlaisia tarinoita ja uskomuksia. Saavatko lentoyhtiöiden työntekijät todella lennellä ilmaiseksi mihin ikinä haluavat ja ottaa vielä perheenjäsenenkin mukaan?

Osa käsityksistä perustuu urbaaneihin legendoihin, mutta etuja on oikeasti olemassa – ja monille ne saattavat olla jopa syy hakeutua lentoyhtiön palvelukseen. Niiden käyttäminen ei vain välttämättä ole aivan niin helppoa, kuin voisi kuvitella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentoyhtiön henkilökunnalla on mahdollisuus hyödyntää joko ilmaisia tai todella edullisia lentolippuja, kertoo matkailusivusto Travel + Leisure. Sivusto käyttää esimerkkinä amerikkalaista lentoyhtiötä Deltaa.

Deltan työntekijöille myönnetään standby-lippuja, jotka on mahdollista käyttää silloin, kun koneessa on myymättä jääneitä tyhjiä paikkoja. Ensisijaisesti paikat myydään kuitenkin aina maksaville asiakkaille.

Myös henkilöstön kesken on olemassa arvojärjestys, jonka mukaan vapaat paikat jaetaan. Ensimmäisellä sijalla ovat Deltan lomalla olevat työntekijät. Tämän jälkeen kuka tahansa työelämässä edelleen oleva työntekijä menee eläkkeelle jääneen entisen työntekijän edelle. Viimeisenä arvoasteikossa ovat työntekijöiden matkakumppanit.

Standby-liput voivat olla kiusallisia

Käytännössä standby-lippujen hyödyntäminen on vähintäänkin haasteellista. Kun käytössä ovat tietyt lomapäivät, on matkustajien tiedettävä pääsevänsä matkustamaan ajoissa kohteeseen ja sieltä kotiin. Standby-lipuilla matkustettaessa mikään ei ole varmaa.

Perheiden on myös mahdotonta tietää, pääsevätkö kaikki samalle lennolle. Osa seurueesta voi saapua kohteeseen myöhemmin kuin toiset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Deltan työntekijöillä on Travel + Leisuren mukaan käytössään applikaatio, jonka avulla lentojen paikkatilannetta ja mahdollisia vapaita istuimia voi arvioida etukäteen. Silti henkilöstölippujen haltijat joutuvat usein jännittämään viimeiseen asti.

Entä miten ilmailualan henkilöstöedut on hoidettu Suomessa?

Finnairin mukaan henkilöstöliput ovat tavanomaisia alalla, ja suomalaisyhtiön käytännöt vastaavat muiden lentoyhtiöiden henkilöstölippukäytäntöjä.

– Alennushintaiset henkilöstöliput eivät oikeuta paikan varaukseen eli paikan saa ainoastaan, jos lennolla on tilaa ennen lennon lähtöä, kertoo Finnairin viestintäpäällikkö Mari Rouvi.

Lähde: Travel + Leisure, Finnair
Kuva: Finnair

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja