Hyppää sisältöön

Oletko kuullut tästä salaperäisestä säännöstä? “Plus 3, miinus 8” kertoo kaiken lentomatkan riskeistä

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 09.02.2018
Lentomatkan kriittiset hetket on tiivistetty yksinkertaiseen sääntöön, jota myös tutkimustulokset tukevat.

Tutkimus paljastaa faktoja lentoturvallisuudesta

Kaikki ovat kuulleet faktan siitä, että kuolettavaan onnettomuuteen joutuminen on todennäköisempää arkisesti autossa kuin lentokoneessa. Vaikka todennäköisyys lento-onnettomuudesta on häviävän pieni, on lennolla tiettyjä kriittisiä hetkiä.

Lentokonevalmistaja Boeingin vuosien 2007 ja 2016 välillä tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 48 prosenttia kaikista kuolettavista onnettomuuksista tapahtui koneen pudottaessa lentokorkeutta tai laskeutuessa kentälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toiseksi riskialttein vaihe lennon aikana on Boeingin tutkimuksen mukaan nousu. Yhteensä 13 prosenttia onnettomuuksista tapahtui koneen irrotessa kiitoradasta tai noustessa lentokorkeuteen.

Vain 11 prosenttia kaikista onnettomuuksista kymmenen vuoden aikana tapahtui koneen ollessa lentokorkeudessa – siitäkin huolimatta, että itse lentovaihe kestää 57 prosenttia koko matkasta.

Boeingin saamia tuloksia tuetaan myös Ben Sherwoodin kirjassa The Survivors Club — The Secrets and Science That Could Save Your Life. Sherwood kertoo “plus 3, miinus 8” -nimisestä säännöstä, joka tarkoittaa sitä, että suurin osa onnettomuuksista tapahtuu joko lennon ensimmäisten kolmen tai viimeisten kahdeksan minuutin aikana.

Vuosi 2017 oli lentomatkailun kannalta erinomainen: tilastoihin merkittiin kaikkien aikojen turvallisin lentovuosi. Isot matkustajakoneet eivät joutuneet kuolettaviin onnettomuuksiin kertaakaan.

Lentopelon ei tarvitse estää matkailua

Vaikka lentopelkoinen saattaakin kuunnella koneessa pahaenteisiltä kuulostavia ääniä koko matkan ajan, on todennäköisyys onnettomuuteen ilmassa hyvin pieni. Turbulenssia ei tarvitse pelätä, eikä se ole riski lentoturvallisuudelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Miten lentopelon kanssa sitten oikein selviää? Joskus hermoiluun voivat auttaa mitä yksinkertaisemmat keinot – oletko ikinä kuullut niksistä, jota varten tarvitset ainoastaan kynän? Myös turvallisuusohjeiden ja hätälaskuasennon tunteminen voivat luoda turvallisuuden tunnetta.

Erityisesti yksin matkustavan lentopelkoisen kannattaa myös rohkeasti kertoa pelostaan lentoemännälle tai stuertille, sillä heiltä voi saada hyviä vinkkejä.

Lue myös: Näin parannat mahdollisuuksiasi selviytyä lento-onnettomuudesta

Lähde: Travel + Leisure
Kuva: Visit Finland / Vastavalo / Juhana Konttinen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hamadin kansainvälinen lentoasema Qatarin Dohassa

Tässä ovat vuoden 2024 parhaat lentoasemat – katso tuore Top 10

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja