Etusivu > Lennot > Lentoyhtiöiden musta lista päivittyi

Euroopan komission mustalle listalle päätyneet lentoyhtiöt ovat uhka lentoturvallisuudelle. Älä lennä näillä lentoyhtiöillä!
Euroopan komissio on julkistanut tuoreen version ylläpitämästään lentoyhtiöiden mustasta listasta. Mustalle listalle päätyneet lentoyhtiöt eivät turvallisuussyistä saa lentää Euroopan unionin jäsenmaiden ilmatilassa.
Mustan listan uusimassa versiossa on yhteensä noin 270 lentoyhtiötä 21 maasta. Lentokiellon saaneet lentoyhtiöt ovat pääasiassa kotoisin Afrikasta ja Aasiasta. Lisäksi listalla on 11 lentoyhtiötä, joiden toiminnalle EU on asettanut huomattavia rajoituksia.
Komission antaman lentokiellon on saanut esimerkiksi Kazakstanissa yli 30 lentoyhtiötä, sekä kaikki Filippiineillä toimivat lentoyhtiöt. Rajoituksia toimintaansa ovat saaneet esimerkiksi yksi arubalainen ja yksi madagaskarilainen lentoyhtiö.
Lista lentoyhtiöistä, joiden toiminta on kielletty EU:ssa:
Muita EU:n mustalla listalla olevia lentoyhtiöitä:
Luettelo lentoyhtiöistä, joiden toimintaa on merkittävästi rajoitettu EU:ssa:
Virallisen lentoyhtiöiden mustan listan voi ladata kokonaisuudessa EU:n sivuilta. (PDF-tiedosto)
Kuva: Flickr/Colleen Lane