Etusivu > Lennot > Lentomatkustajan oikeudet

Euroopan Unioni on määritellyt tietyt lentomatkustajan oikeudet, joita kaikkien sen alueella toimivien lentoyhtiöiden on noudatettava. Näin halutaan varmistaa matkustajien oikeudenmukainen kohtelu.
EU:n säätämiä lentomatkustajan oikeuksia sovelletaan kaikkiin EU:n sisäisiin reittilentoihin sekä charter-lentoihin, jotka lähtevät EU:n alueelta tai saapuvat sinne. EU:n ulkopuolelta saapuvien lentojen osalta oikeudet koskevat vaiin EU-maiden lentoyhtiöitä. Matkailijan kannattaa olla tietoinen omista mahdollisuuksistaan, sillä vaikka lentoyhtiöt ovat kaikissa ongelmatapauksissa velvollisia antamaan asiakkailleen kirjallisesti tietoa säädetyistä oikeuksista, saattaa se käytännön tilanteissa unohtua.
Mikäli lento peruuntuu täysin eikä lentoyhtiö ole ilmoittanut siitä matkustajalle vähintään kahta viikkoa ennen lentoa, on matkustajalla oikeus saada peruutuksesta korvaus. Lentoyhtiö ei kuitenkaan ole korvausvelvollinen, mikäli matkustajalle on tarjottu vaihtoehtoista kuljetusta, jonka lähtöaika on lähellä alkuperäistä aikataulua tai jos lentoyhtiö pystyy todistamaan peruutuksen aiheutuneen poikkeuksellisista olosuhteista.
Matkustajalla on oikeus vaatia lipun hinta takaisin jos lento myöhästyy yli viisi tuntia. Tämä koskee vain tapauksia, joissa matkustaja päättää jättää liikaa viivästyneen matkan tekemättä. Lennon myöhästyessä merkittävästi lentoyhtiön tulee tarjota olosuhteiden mukaista apua odottaville matkustajille: aterioita, viestintämahdollisuus ja tarvittaessa majoitus. Lentoyhtiöt eivät välttämättä tarjoa näitä oma-aloitteisesti, vaan matkustajan täytyy itse olla aktiivinen ja vaatia oikeuksiaan.
Mikäli lennolle pääsy evätään ylibuukkauksen tai muun syyn vuoksi, voi matkustajalla olla oikeus 125-600 euron suuruiseen korvaukseen. Summa määritellään lennon pituuden ja uudelleenreitityksestä aiheutuvan viivästyksen mukaan. Jos viivästys on merkittävä, voi lentoyhtiö olla näissäkin tapauksissa velvollinen tarjoamaan myös aterioita tai muuta apua matkustajalle. Lounaslippuja tai muuta käytännön apua kannattaa ainakin tiedustella.
Ylivaraustilanteissa lentoyhtiön tulee aina ensin selvittää, onko joku matkustajista valmis luopumaan paikastaan ja matkustamaan myöhemmällä lennolla vapaaehtoisesti. Vasta sen jälkeen yhtiö voi evätä ei-vapaaehtoisilta matkustajilta pääsyn liian täydelle lennolle. Useimmissa tapauksissa vapaaehtoisia löytyy, sillä heille maksetaan korvaus uudelleenreitityksestä.
EU:n lentoyhtiöillä on korvausvastuu kadonneista tai vahingoittuneista matkatavaroista kaikkialla maailmassa. Ilmoita katoamisesta tai vahingoittumisesta lentoyhtiölle tai sen edustajalle heti saavuttuasi määränpäähän. Viivästymistapauksissa korvausvelvollisuus riippuu viivästyksen pituudesta. Jos matkatavarat katoavat tai tuhoutuvat täysin, vahingonkorvausvastuu on korkeintaan 1200 euroa.
Lentomatkustajan oikeuksia koskevan lainsäädännön toimeenpanosta vastaa Suomessa Ilmailuhallinto yhdessä Kuluttajaviraston ja kuluttaja-asiamiehen kanssa. Valmismatkojen osalta kuluttajien oikeuksia turvaa myös valmismatkalaki. Ongelmatapauksissa kannattaa ensin perehtyä netin kautta saatavilla olevaan aineistoon ja ottaa sitten yhteyttä suoraan lentoyhtiöön. Riitatilanteissa neuvoja ja apua saa Ilmailuhallinnosta tai Kuluttajavirastolta.
Lähteet
Finavia: Lentomatkustajan oikeudet
Ilmailuhallinto: Matkustajan oikeudet
Euroopan Komissio: Passenger Rights
Kuva: Finnair
3 kommenttia aiheesta Lentomatkustajan oikeudet
Palasin Rhodokselta 24.10.09 lennolla AY 2704 Y 24OCT 10.35,
gate 9 boardingtime 10.05 Seat 39D. Olin ikkunapaikalla, ja viereeni
keskipaikalle tuli yrittämistämme järjestelyistä huolimatta(hän halusi käytäväpaikan)ISO NOIN YLI SATAKILOINEN NAINEN, oli ilmeisesti Aurinkomatkojen opas palaamassa kotiin. Istuin MAKSAMALLANI PAIKALLA, KOKO´LENNON AJAN puolella penkillä, vinossa ikkunaan päin, koska HÄN TÄYTTI puolet minunkin penkistäni!! Ruokailu oli itse asiassa hankalaa kun hän vei tilani ja selkä kipeä vinossa istumisesta! Miksi ei isoille ihmisille varata 2 penkkiä, eikä sivullisten tarvitsisi kärsiä heistä??? Oli vielä ammatti
ihminen, eli tiesi mikä tila koneessa on. Miten on lisämaksun laita
minulta vaadittiin laukun ylipainosta maksua, joka kuitenkin kompensoitui käsimatkatavaroideni kanssa. Ja en kaikkinensa varmaankaan painanut hänen elopainonsa vertaa!! Eli missä on matkustajan oikeudet tässä kohtaa??? Maksoin oman paikkani, mutta vieruskaveri istui sillä! Todella EPÄMIELLYTTÄVÄ LENTO!
Olemme lähdössä 21.4.10 klo 14,05 Helsingistä New
Y
orkiin, kuinka käy ellei letoa voi suorittaa. Siirretäänkö matkaa myöhemmäksi, vai maksetaanko rahat takaisin. Toivon saavani vastauksen, että pystymme suunnittelemaan tulevaa tilannetta
Matkaa voi siirtää myöhemmäksi tai jos liput jäävät kokonaan käyttämättä, voitte hakea lippuhinnan palautusta. Käytännöt ovat lentoyhtiökohtaisia – tarkemmat ohjeet kannattaa kysyä matkan myyneeltä matkatoimistolta tai lentoyhtiöltä.
Finnairin ohjeet lentonsa menettäneille löytyvät osoitteesta http://www.finnairgroup.com/info.