Hyppää sisältöön

Lentoemännillä on yksi vinkki, joka taltuttaa kiukuttelevan lapsen – mutta se vaatii hieman pokkaa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 13.03.2018
Saako toisten lapsia komentaa lennolla? Matkustamohenkilökunnan mukaan se on usein tehokkain keino.

Kiukutteleva lapsi aisoihin lennolla

Lentokoneen ahtaassa matkustamossa hermot joutuvat tunnetusti koetukselle. Pieneen tilaan tuntikausiksi ahtautuneet matkustajat eivät voi muuta kuin yrittää tulla toimeen keskenään – samalla kun tunnelmaa kiristävät melu- ja hajuhaitat sekä erilaiset käsitykset alkoholin juomisesta tai istuimen selkänojan laskemisesta.

Yksi monenlaisia tunteita herättävä asia on itkevä tai kiukutteleva lapsi lentokoneessa. Harris Interactiven tekemän tutkimuksen mukaan 37 prosenttia matkustajista istuisi lennolla mieluummin pahalta haisevan aikuisen kuin itkevän vauvan vieressä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kun kyseessä on vauva, ei matkustajilla ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää suhtautua asiaan ymmärtäväisesti. Vauva ei osaa kertoa, mikä on vialla, ja itku on luonnollinen reaktio. Helpotusta omaan tilanteeseen voi hakea vaikka korvatulppien tai kuulokkeiden avulla.

Isompien lasten kiukuttelut, meluamiset ja istuinten potkimiset ovatkin asia erikseen. Tällöin häiriöön on puututtava – mieluiten tietysti vanhempien toimesta. Ainakin usein lentävät matkustajat ovat kuitenkin saattaneet todistaa tapauksia, jossa vanhemmat keskittyvät vaikkapa elokuviin tai puhelimeen sen sijaan, että muistuttaisivat jälkikasvuaan käytöstavoista.

Nimettömänä pysyvällä matkustamohenkilökunnan jäsenellä on antaa neuvo matkustajille. Oman perheen ulkopuoliselta henkilöltä tulevat kiellot ja kehotukset toimivat lapsiin usein paljon tehokkaammin kuin vanhempien kurinpito.

Jos esimerkiksi vieras lapsi potkii oman istuimen selkänojaa, eikä tätä kielletä, voi matkustaja ammattilaisen mukaan puuttua asiaan. Tehokkainta on yleensä osoittaa pyyntö suoraan lapselle: ystävällinen, mutta napakka kehotus lopettaa potkiminen.

Keino voi olla riskialtis, sillä vanhemmilla voi olla hyvin erilaisia käsityksiä kurinpidosta. Pahimmillaan vieraan puuttuminen tilanteeseen ja lapsen komentaminen voi saada vanhemmat närkästymään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toinen tapa selvitä hankalaksi riistäytyneestä tilanteesta on pyytää apua matkustamohenkilökunnalta. Lentoemännät ja stuertit tietävät usein parhaiten, millä keinoilla pahantuulisen lapsen saa piristymään.

Kannattaa muistaa, että matkustamohenkilökunnalta saattaa löytyä puuhakirjoja ja muuta tekemistä lapsille. Joskus lentoemänniltä tai stuerteilta saatu huomio tai pieni yllätys voi myös saada pahantuulisen lapsen huomion muualle. Kun tilanne raukeaa, matkanteko sujuu taas jouhevammin.

Matkustamohenkilökunnalta on peräisin myös toinen toimiva niksi, joka auttaa erityisesti lapsilla yleiseen korvakipuun. Oletko ikinä kuullut pahvimukeista ja märästä paperista tehdyistä Mikki Hiiri -korvista?

Lue myös: Stuertin parhaat vinkit – huomioi nämä asiat kun lennät lasten kanssa

Lähde: Time
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja