Lentoemäntä

Lentoemännän uran karu varjopuoli: seksuaalinen häirintä on arkea matkailualan unelmatyössä

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia lentoemännistä paljastaa joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi lennon aikana.

Yleinen asenne edesauttaa häirintää

Seksuaalinen häirintä on hyvin yleistä matkustamohenkilökunnan työssä, paljastaa tuore yhdysvaltalaistutkimus. Jopa 69 prosenttia lentoemännistä kertoo joutuneensa työtehtäviensä aikana seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Häirintä on ollut joko sanallista kommentointia tai fyysistä kähmimistä, läpsimistä tai kourimista.

Vastanneiden mukaan esimerkiksi lentoemäntien rintoja, takapuolta ja haaroja on kosketeltu sekä virkapuvun päältä että alta. Jotkut matkustajat ovat myös halanneet tai jopa suudelleet lentoemäntiä ilman lupaa.

Tutkimuksen teetti yhdysvaltalainen lentoemäntien yhdistys, Association of Flight Attendants-CWA eli AFA ja siinä haastateltiin 3 500 matkustamohenkilökunnan jäsentä 29 lentoyhtiöstä. Vastaajista 80 prosenttia oli naisia ja 20 miehiä.

– Aika jolloin lentoemännät valjastetaan lentoyhtiöiden markkinoinnissa objekteiksi, joiden vitsaillaan tarjoavan kahvia, teetä tai itseään, saa luvan olla pysyvästi ohi. Tämän alan on jo aika lopettaa seksistisen kulttuurin ylläpitäminen, AFA:n puheenjohtaja Sara Nelson sanoo.

Törkeä suhtautuminen voi heikentää lentoturvallisuutta

Matkustajat saattavat esimerkiksi pyytää lentoemäntiä toteuttamaan heidän seksuaaliset fantasiansa, tai lentoemänniltä saatetaan pyytää seksuaalisia palveluja. Suurin osa matkustamohenkilökunnasta vastaa tällaisiin kyselyihin vain jättämällä kyseisen matkustajan huomiotta loppulennon ajaksi.

Lennolla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä ei kärsi ainoastaan matkustamohenkilökunta, vaan se voi kohdistua myös matkustajiin. Näissä tapauksissa matkustamohenkilökunnan on hankala puuttua tilanteisiin, sillä ammattikunnan yleinen vähättely ja häirintä vähentävät heidän auktoriteettiaan. Tämä voi vaikuttaa myös lennolla tapahtuviin hätätilanteisiin, missä lentoemännät ovat avainasemassa matkustajaturvallisuuden ylläpitämisessä.

Jopa 68 prosenttia vastaajista kokee, etteivät lentoyhtiöt ole juuri huomioineet työpaikkahäirintää edellisen vuoden aikana. Vain seitsemän prosenttia häirintää kokeneista lentoemännistä on raportoinut tapahtuneesta esimiehelleen.

>> Lue myös: Tätä et tiennyt lentoemännistä! Kaikki nämä asiat kuuluvat matkustamohenkilökunnan koulutukseen

Lähde: Daily Mail
Kuva: Shutterstock

Päivitetty: 15.5.2018

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia
Huom! Palvelun käyttöehdot ovat uudistuneet. Katso uudet käyttöehdot täältä.
SULJE