Hyppää sisältöön

Joko tiesit? Nämä 13 asiaa tapahtuvat kaukolennolla niin salaa, että et edes huomaa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 04.10.2019
Oletko valmis kuulemaan, mitä pitkillä lennoilla tapahtuu kulissien takana?

1. Salainen lepohuone, jota et näe

Pitkillä lennoilla matkustamohenkilökunnalla on aikaa myös levätä omalla vuorollaan. Matkustajat eivät tätä näe, mutta kaukolentoja liikennöivistä koneista löytyy salainen makuuhuone nokkaunia varten.

2. Koneessa voi matkustaa eksoottisia eläimiä

Lentokoneen ruumassa matkustava kissa tai koira ei todennäköisesti häkellytä ainakaan kokeneita matkustajia, mutta tiesitkö, että samassa koneessa voi piileskellä myös hieman eksoottisempi otus? Asiantuntija kertoo törmänneensä esimerkiksi ruumassa matkustavaan sarvikuonoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Yksi lento vaatii käsittämättömän määrän tavaraa

Pitkän lennon jälkeen koneessa joudutaan korvaamaan lukemattomia tuotteita uusilla seuraavia matkustajia varten. Esimerkiksi Qantasin A380-koneessa uusiksi vaihdetaan huimat 40 000 tuotetta ruokailuvälineistä laseihin ja tarjoiluvaunuihin.

4. Mattimyöhäinen matkustaja on kiusa kaikille

Kun matkustaja ei saavu ajoissa lähtöportille, joutuu lentokone usein odottelemaan turhaan ja viivästyttämään kaikkien aikatauluja. Mattimyöhäisiä hoputetaan paikalle useammallakin kuulutuksella, sillä myöhästyjien ruumaan kirjatut matkatavarat jouduttaisiin poistamaan koneesta ennen sen lähtöä.

5. Sinunkin lentokoneessasi on puutteita

Koneessa, jonka kyydissä lennät, on todennäköisesti jonkinlainen pikkuvika. Isommat tekniset viat toki korjataan aina, mutta lähes kaikissa koneissa on pieniä puutteita, jotka eivät uhkaa matkustusturvallisuutta.

6. Miljardi lentokoneateriaa vuodessa

Maailman lentokoneissa tarjoillaan vuoden aikana huimat miljardi lentokoneateriaa. Mutta tiesitkö, miksi lentokoneateriat eivät tunnu maistuvan juuri yhtään miltään? Havainnolle on olemassa tieteellinen selitys.

7. Lentoemännillä on salakieli

Matkustamohenkilökunnalla on salakieli, jota matkustajan ei ole tarkoitettukaan ymmärtävän. Arvaatko, mihin lentoemännät ja stuertit viittaavat esimerkiksi tiputanssilla?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

8. Lentokonevessat siivotaan säännöllisesti

Lentokoneiden vessat ovat matkan aikana se pakollinen paha. Harva matkailija kuitenkaan tietää, että ne siivotaan yllättävänkin usein. Esimerkiksi Qantas-lentoyhtiö noudattaa siivousvuoroja puolen tunnin välein.

9. Ilmaiseksi business-luokkaan? Saattaa tapahtua

Ilmainen matkustusluokan korotus saattaa tuntua kaukaiselta fantasialta, mutta aina joskus näitäkin tapahtuu – useimmiten yksin matkustaville. Business-luokkaan saattaa päätyä esimerkiksi raskaana oleva nainen, häämatkalle lähtevä pariskunta tai tavallista pidempi matkustaja. Joskus onni voi potkaista vaikkapa viallisen istuimen tai viihdejärjestelmän takia.

10. Jättöpyörre lentokoneen perässä

Aivan kuten alukset luovat vesillä suuria aaltoja, jättävät lentokoneet myös jälkeensä ilmavirran, joka voi olla vaarallinen muille lentokoneille. Maailman suurin lentokone A380 jättää jälkeensä niin suuren jättöpyörteen, että se vaatii reilun kokoisen turvavälin muihin koneisiin.

11. Lentokone ohjaa itse itseään

Monarch-lentoyhtiön lentäjä vahvistaa, että suurin osa lennosta on automatisoitu. Laskeutuminen on kuitenkin yksi osa, joka vaatii aina ammattitaitoista lentäjää.

12. Jätökset pysyvät koneessa matkan ajan

Vastoin kaikkia urbaaneja legendoja, matkustajien jätöksiä ei pudoteta koneesta lentomatkan aikana – eikä se ole edes mahdollista. Jätteet imetään koneesta kuorma-auton tankkiin matkan päätteeksi.

13. Lennolla tulet helpommin kipeäksi

Tämän moni matkustaja on todennäköisesti kokenut käytännössä: samaan aikaan kun istut pahaa-aavistamattomana lentokoneessa, jylläävät pöpöt matkustamossa. Ahtaaseen tilaan tuntikaupalla suljetut matkustajat levittävät tauteja, joten esimerkiksi flunssaan sairastuminen on lentokoneessa yleistä. Kuiva ilma edesauttaa sairastumista.

Lähde: The Telegraph
Kuva: Shutterstock

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja