Hyppää sisältöön

Helsinki-Vantaan lentoaseman uudistus etenee vauhdilla – näin lentokenttä muuttuu

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 13.07.2017
Aiempaa paremmat matkustajapalvelut, sujuva lentoliikenne ja entistä suuremmat tilat tekevät Helsinki-Vantaan lentoasemasta mukavan matkustusympäristön.

Muutostyöt valmiiksi vuoteen 2020 mennessä

Helsinki-Vantaan lentoaseman muutostyöt ovat parhaillaan käynnissä, ja osa uudistuksista on jo valmistunut. Esimerkiksi maanantaina 10. heinäkuuta 2017 käyttöön otettiin kakkosterminaalin eteläsiipi, ja lähivuosina on luvassa lukuisia muita uudistuksia. Muun muassa lentoaseman sisääntuloaula on määrä uudistaa täysin.

Kaiken kaikkiaan lentokenttäterminaalia laajennetaan jopa 103 000 neliömetrillä, eli noin Linnanmäen huvipuiston kokoisella alueella. Se mahdollistaa entistä sujuvammat palvelut, sillä esimerkiksi laajarunkokoneiden siltapaikat kaksinkertaistuvat, ja nykyisten kahdeksan sijaan siltapaikkoja on tulevaisuudessa 16. Myös matkatavaran käsittelykapasiteetti paranee 50 prosentilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uudistustusten myötä lentoasemalle syntyy lisäksi viisi tuhatta uutta pysyvää työpaikkaa, joten remontin vaikutukset ovat hyvin laajat.

Lähde ja kuva: Finavia

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Helsinki-Vantaan lentoasema

Näin toimit lentokentällä – kaikki mitä haluat tietää ennen ensimmäistä lentoa

Helsinki-Vantaan reitit kesällä

Näihin kohteisiin pääset kesällä suorin lennoin Helsinki-Vantaalta – katso jättilista

Helsinki-Vantaan lentoasema

Helsinki-Vantaalle arvostettu palkinto: Euroopan paras omassa kokoluokassaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja