Hyppää sisältöön

Euroopasta Yhdysvaltoihin 60 eurolla? Näin halpayhtiö aikoo laskea kaukolentojen hintoja

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 08.10.2015
Norwegian kertoo aikovansa tarjota entistä edullisempia lentoja Atlantin yli.

Pilkkahinnalla pienemmille kentille

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian on ilmoittanut aikeistaan tarjota Yhdysvaltojen ja Euroopan välisiä lentoja entistä edullisemmin vuoteen 2017 mennessä, kertoo The Guardian.

Halpayhtiö suunnittelee lentolippujensa hintojen alkavan vain 69 dollarista. Tämänhetkisen kurssin mukaan 69 dollaria on noin 61 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos kertoi yhtiön aikovan säästää kuluissa avaamalla reittejä pienemmille lentoasemille, joissa lentokenttämaksut ovat edullisempia.

Halpoja reittejä on odotettavissa ainakin Skotlannin Edinburghiin ja Norjan Bergeniin, joista halpayhtiö liikennöisi tällä hetkellä lähinnä Yhdysvaltojen sisäisiä lentoja vastaanottaville kentille. Tällaisia ovat esimerkiksi New Yorkin osavaltion Westchesterin lentoasema sekä Connecticutin Bradleyn lentoasema.

Näiden reittien keskimääräinen meno-paluuhinta olisi yhtiön mukaan noin 300 dollaria eli noin 265 euroa, kun tällä hetkellä vastaava keskivertosumma on yli 500 dollaria eli yli 440 euroa.

Kjos sanoi uskovansa pienemmille lentokentille liikennöinnin yleistyvän lähivuosina merkittävästi. Tällä hetkellä Norwegian käyttää monia Yhdysvaltojen suuria solmukohtakenttiä kuten New Yorkin John F. Kennedyä ja Los Angelesin LAX:ia.

Norwegian on tilannut Boeingilta 100 kappaletta 737 Max -koneita, joista ensimmäisiä odotetaan käyttöön vuonna 2017. Halpalentoyhtiö raportoi aiemmin tällä viikolla täyttäneensä syyskuussa 96 prosenttia kaukolentojen paikoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiemmin huippuhalpoja Atlantin ylittäviä lentoja on tarjonnut islantilainen WOW Air. Yhtiö on kaupannut lentoja Lontoosta Reykjavikin kautta Bostoniin edullisimmillaan 99 dollarilla eli noin 88 eurolla. Myös Lufthansan tytäryhtiönä tunnettu halpalentoyhtiö Eurowings aikoo aloittaa kaukolennot.

Lähde: The Guardian
Kuva: Norwegian

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lentokoneen jättöpyörre

Näkymätön vaara säikäyttää kokeneenkin lentäjän – jättöpyörre voi kääntää lentokoneen ympäri

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja