Etusivu > Lennot > Copterline-lennot Tallinnaan
Copterline Oy kuuluu Euroopan suurimpien helikopterialan yritysten joukkoon ja on 40 vuoden toimintansa aikana ehtinyt kalustoineen olla mitä erilaisimmissa tehtävissä maailman eri kolkissa. Vuoden 2000 toukokuussa Copterline aloitti reittiliikenteen Helsingin ja Tallinnan välillä, ja vuoden 2008 alkukeväästä yhtiö aloitti uudella Agusta Westland AW139-helikopterilla jälleen kaupunkien välisen arkipäivien reittiliikenteen. Syksyllä 2008 reittiliikenteeseen saapuu toinen kopteri, jolloin liikkeelle lähtevät myös viikonloppulennot Tallinnaan.
Kopterilentoja lähtee aamukahdeksan ja iltayhdeksän välillä Helsingistä Tallinnaan lähes tunnin välein, kuten myös lennot Tallinnasta Helsinkiin. Matka kestää vain 18 minuuttia ja hinnat vaihtelevat ajankohdasta ja matkustusluokasta riippuen alle sadasta eurosta hieman päälle 200 euroon. Lentoja voi etsiä ja varata Copterlinen internetsivuilla, mistä löytyvät lisäksi aikataulut ja varausehdot. Lippuja voi ostaa myös yhtiön puhelinpalvelun kautta. Copterline tarjoaa peruslippujen lisäksi sarja- ja kesäsarjalippuja, sekä lahjakortteja.
Tarvittaessa Copterline tekee myös asiakkaiden tarpeiden mukaisia tilauslentoja ja lentojärjestelyjä 6 paikkaisilla EC135-koptereilla tai 12 -paikkaisella AW139-kopterilla. Asiakkaiden toiveiden mukaisia tilauslentoja räätälöidään mahdollisuuksien mukaan ja hintaan vaikuttavat esimerkiksi reitti, laskeutumismaksut, odotustunnit ja kopterin lentoaika. Copterlinen toimilupa ja kalusto sekä henkilökunta mahdollistavat myös valokuvaus-, linjatarkastus-, tutkimus-, lannoitus- ja porotalouslennot.
Yksi kommentti aiheesta Copterline-lennot Tallinnaan
pääseekö tallinnaan vielä helikopterilla?