Yleinen

Lentoyhtiökokemus: konkurssikypsä Air Berlin

Lentoyhtiökokemus: Air Berlin Air Berlin on yksi eniten käyttämistäni lentoyhtiöistä. Arvannette täten pettyneen reaktioni, kun uutiset lentoyhtiön maksukyvyttömyydestä valtasivat uutiset noin kuukausi sitten. Vaikka Air Berlin ei aina kerää niitä kaikista positiivisimpiä kommentteja, meillä kaikki on lähes aina pelannut oikein hyvin. Lennot eivät ole…

keskiviikko, syyskuu 6, 2017
Yleinen

Ensimmäinen treffi-ilta kaksin Saksassa

  Kirjoittelen tätä juttua tällä hetkellä Italiassa appivanhempieni luota käsin. Kesäisen Toscanan lämmin ilma hellii, ja tummeneva ilta edustaa juuri sitä tunnelmaa, jota niin Etelä-Euroopan kesäilloissa rakastan. Nyt on hyvä hetki palata erääseen mukavaan erääseen iltaan Saksassa muutama viikko sitten – iltaan,  jolloin kävimme…

maanantai, syyskuu 4, 2017
Yleinen

Meidän pienen perheen ensimmäinen oma loma lähenee!

Kuulkaas, se on nyt niin että meidän perhe lähtee ensi kertaa yhdessä  lomalle. Olemmehan me reissun päällä olleet paljon, mutta nämä matkat ovat olleet joko sukulointeja joko Italiassa tai Suomessa, tai vastaavasti Matteon työreissuja jolloin perheen yhteinen aika on ollut melko vähissä. Näihin reissuihin…

keskiviikko, elokuu 9, 2017
Yleinen

Meidän perheen viime kuukausien kuulumiset

Viime kuukausien aikana on tullut kirjoiteltua matkajuttuja, aivan niin kuin kunnon matkablogissa pitääkin. Huomaan olevani kaikista onnellisimmillani bloggaajana silloin, kun saan kirjoittaa matkailusta, fiilistellä ja jakaa hyväksi havaittuja vinkkejä muille. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa tavaksi kirjoittaa kuulumisia ihan erikseen muutamien kuukausien välein, siksi että…

perjantai, elokuu 4, 2017
Yleinen

Emirates A380 kiehtoo suurta yleisöä

Yksi kivoista puolista Düsseldorfin vilkkaalla lentoasemalla on se, että täältä pääsee lentämään suoraan moneen kohteeseen Eurooppaan ja sen ulkopuolelle, useimmiten kohtuullisella hinnalla. Lentokenttää voisi myös luonnehtia ilmailun ystävän suosikkikohteeksi, sillä kentällä on hyvä valikoima eri lentoyhtiöitä ja lentokonetyyppejä – ja myös hyviä spottauspaikkoja siitä…

tiistai, heinäkuu 25, 2017