Yleinen

Meidän perheen viime kuukausien kuulumiset

perjantai, elokuu 4, 2017

Viime kuukausien aikana on tullut kirjoiteltua matkajuttuja, aivan niin kuin kunnon matkablogissa pitääkin. Huomaan olevani kaikista onnellisimmillani bloggaajana silloin, kun saan kirjoittaa matkailusta, fiilistellä ja jakaa hyväksi havaittuja vinkkejä muille. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa tavaksi kirjoittaa kuulumisia ihan erikseen muutamien kuukausien välein, siksi että henkilökohtainen ote säilyy.

Siinä missä kevät oli aikamoista hullunmyllyä, kesäkuukaudet ovat olleet vähän rauhallisempia kiireiden osalta. Ihan tarkoituksella. Olimme lähes koko kesäkuun Suomessa, nauttimassa juhannuksesta ja läheisten seurasta. Minulle suomilomat ovat todella tärkeitä, ja koska lentojen hinnat ovat Düsseldorfista suoraan sanottuna ihan järkyttävää ryöstöä (Düsseldorf-Kuopio 495€ per henkilö), ei kukkaroni anna periksi matkustaa Kuopioon ihan muutaman päivän tai viikonkaan takia. Vietimme Suomessa myös pikkuisen 1v syntymäpäiviä, ja en vaan voi käsittää miten tuo mamman pikku kulta on jo yksivuotias.

Kuopion satama on kaunis

Palasimme takaisin Saksaan heinäkuun alussa, tarkoituksenamme nauttia kotona olosta. Kotona olo tuntui erittäin hyvältä ajatukselta, sillä kevään kiireiden (omat pienimuotoiset hääjuhlat Toscanassa, muutama tärkeä reissu Suomeen sekä odottamaton kolmen viikon reissu Italiaan perhesyistä toukokuussa) mittaan olo alkoi olla jo niin väsynyt, että pelkkä ajatus matkustamisesta sai ”voimaan pahoin”. Mitä enemmän on reissun päällä, sitä tärkeämmäksi koti muodostuu.

Matteo on isyyslomalla syyskuun alkuun asti, joten minä työskentelin päivisin ja muuten vietimme perheaikaa kotosalla. Heinäkuu on Suomessa tunnetusti lomakuukausi ja koska suuri osa asiakkaistani on Suomessa, oli se hieman tavallista hiljaisempi. Vähemmän töitä tarkoittaa enemmän vapaa-aikaa, ja meillä on ollut siten mahdollisuus viettää enemmän aikaa perheenä yhdessä.

Tosin laitoin merkille, että oman itseni kannalta oli hyvä lähteä pois kotoa esimerkiksi kahvilaan pariksi tunniksi kuulokkeet korvilla tekemään niitä tehtäviä työjuttuja, sillä koko poppoon ollessa kotona työteho kärsii. Tuntuu myös, että seinät myös kaatuvat päälle, jos viettää päivät sisällä kotona. Tarvitsen päiviini vaihtuvaa maisemaa, sillä samojen seinien tuijottelu on pidemmän päälle melko raskasta. Siksi teen töitä jonkin verran muualla, ja ulkoilen paljon pikkuisen kanssa.

Palasin heinäkuussa myös rakkaan harrastukseni golfin pariin, joka on viime vuosina liikkuvan elämäntilanteen ja vauvan tulon myötä jäänyt vähemmälle. Eipä tuota aikaa golfille vieläkään liiaksi asti ole, mutta vähäinenkin treeni tuottaa jo iloa.

Ehdimme heinäkuussa nähdä myös ystäviä, nauttia lämpmistä kesäkeleistä, käydä autolla rajan takana Hollannissa pariin otteeseen, testata Düsseldorfissa uusia ravintoloita sekä viettää leffailtoja kotisohvalla. Kävin myös treffaamassa Heidiä Kölnissä ikimuistoisen illan merkeissä – tyttöjen illat ovat joskus niiiiiiin tarpeen. Jos kuulitte Kaija Koon soundeja puistosta eräänä helteisenä heinäkuisena perjantaina Kölnissä, niin olimme luultavasti syyllisiä.

Innostuin myös päivittelemään Instagramia entistä enemmän (@londonandbeyondlena), feedistä ote jutun yläosassa.

Hollannin Nijmegen on ihana

Heinäkuun loppu oli sitten puolestaan yhtä tuskaa, onnistuin hankkimaan itselleni lähes 40 asteen kuumeen jota seurasi tulehdus nielussa. Tauti on kestänyt nyt viikon eikä ole mennyt vieläkään täysin ohi, joten kävin maanantaina hyödyntämässä erinomaisen saksalaisen terveydenhuollon palveluita. Tähän tautiin ei lääkärin mukaan antibiootit tehoa, joten ibuprofeiinin voimalla on tautia hiljalleen parannettu. Olo on jo parempi, mutta ei kuitenkaan niin hyvä että kovin paljoa kodin ulkopuolella jaksaisin viettää aikaa. Kaikki tähdet olivat kuitenkin oikeassa asennossa siinä suhteessa, että sairastuin Matteon ollessa vielä kotona, enkä sitten kun hän on palannut töihin. En päässyt sängystä kunnolla ylös moneen päivään. Sairastan vähän, mutta näköjään erittäin perusteellisesti.

Muutama deadline venyi parilla päivällä, mikä aiheutti pientä järjestelyä, ja blogin kommentit seisoivat (pahoittelut kaikille asianomaisille!), mutta onneksi kaikki alkaa olla pikku hiljaa hanskassa.

Mukavaa elokuuta kaikille!

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu lauantai, elokuu 5, 2017 at 07:51

    Kiva kirjoitus ja mä tykkään myös lukea kuulumisia. Onnea taaperolle, eikö olekin jännä että johokin se vuosi vain katosi. Kuvista katsomalla muistelee että millaista se oli. 🙂

    • Reply lena / london and beyond maanantai, elokuu 7, 2017 at 16:49

      Kiitos Kati! <3 Mä en kestä mihin tää aika menee, toinen on jo niin iso. Vastahan se syntyi ja nyt jo kävelee ja puuhaa omiaan… 🙂

  • Reply MatkaMartta perjantai, elokuu 4, 2017 at 22:06

    Kotona olemista kyllä kaipaa aina reissaamisten jälkeen. Mukava oli lukea tällainen postaus ja pikaista paranemista!

    • Reply lena / london and beyond maanantai, elokuu 7, 2017 at 16:49

      Kiitos, tauti alkaa olla jo ohitse ! 🙂 Ja ihana kuulla että nämä jutut kiinnostaa, positiivinen palaute on ihan kultaa.

  • Reply Hujo perjantai, elokuu 4, 2017 at 16:43

    Sun bloggaukset on tyylikkäitä. Niissä on jujua. Teksti on linjassa, tyhjää höpöhöpöä ei ole.
    Jatkoa!

    • Reply lena / london and beyond maanantai, elokuu 7, 2017 at 16:47

      Hujo, kiitos ja kumarrus. Aivan ihana saada positiivista palautetta. Jatkoa seuraa, todella kiva kun luet juttujani <3

  • Reply Kirsi perjantai, elokuu 4, 2017 at 15:23

    Kiitos taas sinulle, olet mielestäni yksi parhaista ja ystävällisemmistä matkabloggareista. Minä pidän siitä, että olevinaan ”tunnen” ihmisen matkojen takaa, se antaa paremman pohjan ymmärtää, mitä bloggarille itselleen on Ne jutut! Olipa sekavasti kirjoitettu,mutta kiitos😃🌻!

    • Reply lena / london and beyond maanantai, elokuu 7, 2017 at 16:47

      Kirsi, todella iso kiitos sinulle piristäväsä kommentista <3 Olen samaa mieltä – pidän siitä, että tunnen bloggaajan matkajuttujen takaa, vaikka tietysti matkabloggaajilla matkajutut ovat pääosassa. Siksi itsekin luen paljon kuulumisjuttuja. Ihana kun jaksat lukea juttujani 🙂

  • Reply Kthetraveller perjantai, elokuu 4, 2017 at 14:38

    Siis nuo bloggaajan omat kuulumiset on ihan mukava lukea. Se luo sitä henkilökohtaisuutta blogiin ja tuo syvyyttä. Ilkeä tuo sinun tautisi, mutta onneksi olet toipumaan päin.

    • Reply lena / london and beyond maanantai, elokuu 7, 2017 at 16:45

      Jee, ihan mahtavaa kuulla että nämä jutut kiinnostaa. Olen samaa mieltä, ja usein tulee varta vasten klikkailtua kuulumisjuttuja auki, etenkin matkabloggaajilta. Nyt tauti onneksi paranee vihdoin, jes!

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista perjantai, elokuu 4, 2017 at 13:45

    Mukavaa lukea välillä tällaisia ihan tavallisia arjen kuulumisia. Pääsääntöisesti matkabloggaajankin elämä se on ihan tavallista normiarjen pyörittämistä, vaikka jutuista voi joku päätellä, että sitä vaan matkustellaan, juodaan samppanjaa ja syödään hyvissä ravintoloissa. 🙂 Hienoa, että voit jo paremmin.

    • Reply lena perjantai, elokuu 4, 2017 at 14:38

      Tosi hauska kuulla että tällaiset jutut kiinnostavat! 🙂 Tykkään itsekin lukea kuulumisjuttuja matkablogeista, tuovat henkilökohtaista ulottuvuutta blogiin pidemmän päälle. Toki myös mielelläni juon shamppanjaa ja syön hyvissä ravintoloissa, ja kirjoitan niistä 😀

      Päivä päivältä olo on parempi… kyllä tää tästä. Ihan kamala tauti, etenkin kun ei meinaa millään lähteä pois.

    Leave a Reply